15. marras, 2019

Kastel Stari

14 - 19 C

Pilvistä, sadekuuroja. Keltainen varoitus sateesta ja tuulesta.

'

Olen syksyn mittaan tutustunut tähän uuteen kotimaahani hieman tarkemmin. Joku voisi sanoa vihdoinkin. Olen tuntenut lievähköä häpeää, että vaikka olen asunut täällä vuositolkulla, kokemukseni maasta on ollut hävettävän ohut. Se on rajoittunut pitkälti oman asuinseutuni ympärille. Muu ’asiantuntemus’ on perustunut lukemaani ja/tai kuulopuheisiin. Nyt olen viettänyt aktiivisyksyä. Olen päässyt reissaamaan ympäri maata. Tai no, en ihan vielä ympäri ihan koko maata, mutta olen nähnyt ja kokenut paljon enemmän kuin tähän asti täällä asutun 3,5 vuoden aikana yhteensä. Se on ollut mukavaa. Se on avannut silmiä.  

En edelleenkään ole Kroatian asiantuntija. Kirjoittamani asiat, ohjeet ja varoitukset perustuvat vain ja ainoastaan omiin kokemuksiini. Älkää uskoko mitä minä kirjoitan. Vertailkaa, tutkikaa ja kyselkää. Tulkaa tänne. Kokemaan asiat itse. Se kannattaa. Oikeasti. Tämä maa on tutustumisen arvoinen.

Käydään muutama asia läpi. Vaikka viikonloppulukemistoksi. Meinasin kirjoittaa, että käydään muutama Kroatian omituisuus läpi, mutta jos niihin keskittyisin, lista olisi aivan liian pitkä. Puhutaan mieluummin erikoisuuksista. Ne kun ovat aina jotenkin jännempiä. Ainakin eksoottisempia.

Liikenne. Olen kirjoittanut Kroatian liikenteestä aiemminkin useaan kertaan. Se johtuu siitä, että aihe kiinnostaa. Liikenteestä kysellään rahavaihdon jälkeen ehkä toiseksi eniten. Muistakaa liukas asfaltti, muistakaa mopot, skootterit ja muut kaksipyöräiset. Niitä kun ei koske liikennesäännöt. Mitkään säännöt. Niitä tulee vasemmalta, oikealta, ylhäältä ja alhaalta. Kannattaa, varsinkin kaupunkien ja kylien keskustoissa, olla tarkkana. Teitä on varoitettu. Muutoin liikenne sujuu aivan normaalisti. Aivan kuten sujuu ihan missä Keski-Euroopan maassa tahansa. Nema problema.

Paitsi jos teidän pitää suunnistaa. Se ei onnistu Kroatiassa. Ei ainakaan tienumeroiden perusteella. Niitä ei käytetä täällä. Ollenkaan.

Olen autoillut paljon eripuolilla Keski-Eurooppaa. Tottunut siihen, varsinkin ennen navigaattoreita ja/tai karttaohjelmia, että tiet on numeroitu. Kun luet karttaa, olet menossa jonnekin, riittää kun tsekkaat tienumeron. Aja tätä tietä tuonne ja sitten hyppään tielle numero se-ja-se. Jonka numero on siinä liittymäkyltissä. Toimii erinomaisesti. Varsinkin Saksassa. Kun tiedät tienumerot ja seuraat niitä, eksyminen siellä on lähes mahdotonta.

Ei toimi Kroatiassa. Ei. Täällä ei tienumeroita käytetä. Tai käytetään, mutta ei lainkaan kuten vaikkapa Saksassa. Suomessa. Jopa Italiassa. Näissä maissa tienumero on (lähes) jokaisen liikennemerkin lisäkilvessä, Kroatiassa numero saatetaan mainita jossain kyltissä jossain tien alussa. Eikä kertaakaan sen jälkeen. Kun kerran olet tälle tiellä tullut, luulisi sinun tietävän missä olet ja mitä tietä ajat. Miksi siis tuhlata kylttejä?

Suosittelen vahvasti, jos ette ajele jonkin karttaohjelman ohjeiden mukaan, tutkimaan hyvinkin tarkasti mistä pitää kääntyä ja minne. Paikkojen nimillä. Koska täällä tienumero ei vie teitä perille. Parempi varautua heti kun kyltissä lukee jokin paikka, joka on jotenkin matkalla sinne minne olette menossa, kääntymään. Liittymä lienee oikea. Tai sitten ei.  

Toinen liikenteeseen liittyvä asia. Nopeusrajoitukset. Olen tottunut Suomessa, että lähes jokaisen risteyksen jälkeen suurilla teillä on nopeusrajoitusmerkki, josta voi tarkastaa että kuinkas lujaa tässä saa ajella. Kroatiassa niitä ei ole. Ei todellakaan. Saattaa olla, että nopeutta on rajoitettu jossain kohdin vaikkapa tuuliolosuhteiden ja/tai tietöiden takia ja tuolloin paikalla on merkki, muutoin sinun pitää vaan tietää/muistaa mikä rajoitus on. Tämäntyyppisellä tiellä. Perusrajoitukset täällä ovat muuten kaupungissa/taajamassa 50 km/h, kaupunkien/taajamien ulkopuolella 90 km/h, moottoriliikenneteillä (sininen auton kuva -kyltti) 110 km/h ja moottoriteillä (vihreä kyltti/maksutie) 130 km/h. 

Jos sitten rapsahtaa ja policija pysäyttää. Vinkki. Ilmainen sellainen. Jos olette liikkeellä suomalaisilla rekisterilaatoilla varustetulla autolla, saattaa olla, että vaikka ylinopeutta olikin, poliisi ei vaan jaksa. Koska turisti, paperityöt ja kieliongelmat. Ja matka jatkuu. Jos alla on vuokra-auto Kroatian rekkareilla, tämä etuus poistuu. Tuolloin, poliisin pysäyttäessä, kannattaa olla ummikko. Että sorry, en osaa yhtään mitään muuta kieltä kuin suomea. Tuossa on minun suomalainen ajokortti ja/tai passi. Vaikutus saattaa, siis saattaa, olla sama kuin suomalaisilla rekkareilla. Tästä en mene takuuseen. En lainkaan. Voi olla että viranomainen ei jaksa. Että mene nyt siitä häiritsemästä. Jos edellä olevilla vinkeillä selviätte sakoista, odotan että kun tulette meidän huudeille, vähintäänkin yhtä tarjottua olutta. Saa niitä toki olla useampikin. Kiitos.

Tästä näyttää tulevan hyvinkin liikennepainotteinen tarina, vaikka alunperin ei suinkaan ollut tarkoitus liikkua näin paljoa teillä. Juttua vaan tuntui pukkaavan. Paljon.

Nukutaan nyt kuitenkin tähän loppuun. Kun tähän asti on matkattu, ajeltu ja vältelty ylinopeussakkoja, nyt lienee aika majoittua. Johon siihenkin löytyy suositus. Vahva sellainen. Koska testattu on. Ja koettu.

Suositus on air’b’n. Asut kuten paikalliset. Elät paikallisten kotona. Tai vähintään hänen omistamassa asunnossa.  Molemmat on koettu. Enkä juurikaan pääse valittamaan.

Netistä on air’b’n -majoituksia välittävä sivusto. Kirjautumalla pääset tutkailemaan vaihtoehtoja. Ja lukemaan aikaisemmin samaisessa paikassa majoittuneiden kokemuksia. Heidän kirjoittamiaan arvosteluja. Et siis osta sikaa säkissä. Pystyt vertailemaan, punnitsemaan vaihtoehtoja ja valitsemaan juuri sen sinulle sopivan vaihtoehdon. Usealla kriteerillä. Voit valita sijainnin, huoneen/koko asunnon, WC ja suihku yhteiskäytössä/huoneessasi, voit valita jopa sen että haluatko parisängyn vai erilliset pedit. Joka on ollut minun reissuillani tärkeä valintakriteeri. Hyvin tärkeä. Jopa se, että oliko sängyssä yksi vai kaksi patjaa. Että oliko sängyssä ’rotkoa’. Joskus asiat vaan ratkaisevat. Kaikenlaiset asiat.  

Air’b’n on erinomaisen suositeltava majoitusvaihto. Kannattaa tutustua. Vaikka monesta air’b’n -paikasta puuttuukin kodin ulkopuolella majoittumiseen oleellisesti, usein jopa lähes pakollisena, liittyvä pekoniaamiainen. Vaan kun valitset majoitusvaihtoehdon, jossa on oma keittiö, ainahan sen voi tehdä itse.  

Loppuun vielä kokemus. Jolla jätän teidät viikonlopun viettoon. Minulla oli lokakuussa syntymäpäivä. Olin tuolloin Irlannissa Dublinissa. Asuin air’n’b:ssä, erään irkkuperheen kotona. Synttäriaamuna istuimme syömässä aamiaista, siis kunkin itse tekemää aamiaista, perheen keittiössä. Heille selvisi, että minulla on synttärit. Pöytään ilmestyi samantien viiniä ja macaron -leivoksia. Perheen äiti oli pahoillaan, ettei ollut tietoinen pekoniaamiaisfiksaatiostani. Olisi kuulemma valmistanut sellaisen jos olisi tiennyt. Koska synttärit. Kaiken tämän päätteeksi sain vielä kyydin Dublinin keskustaan perheen autolla koska tuolloin satoi. Kuten Dublinissa aina. Ei ihan onnistuisi hotellissa. Ei edes viiden tähden sellaisessa. Ainakaan ilman rahaa.  

Pääsinpä vihdoin loppuun. Ei meinannut juttu loppua ollenkaan. Että jos vielä tuosta ihan vähän. Nyt pistetään poikki. Koska viikonloppu.

Oikein hyvää perjantain ja sunnuntain välistä aikaa. Palaan maanantaina. Uusilla aiheella. Ehkä. Olkaa kiltisti. Rakastaa toisianne. Koska se on hyvä ja mukava tunne. Se rakkaus.        

13. marras, 2019

Kastel Stari

13 - 18 C

Pilvistä, vesisadetta, ukkosmyrskyjä, tuulista. Punainen varoitus tuulesta ja sateesta.

 

Aloitin maanantaina valituksen siitä, että meillä sataa. Ja kyllä, meillä sataa. Satoi maanantaina, satoi eilen ja sataa tänään. Ennusteet kertovat, että vettä tulee vielä, ainakin, torstaina ja perjantaina. Ehkä jopa seuraavat seitsemän päivää. Joten valitus jatkuu.

Nyt minulla on oikeus valittaa. Nyt kysymys ei ole enää pelkästä vesisateesta. Nyt sadetta ryydittää, eilisestä alkaen ja ennusteiden mukaan vielä seitsemän (7) päivää, hirmumyrsky. Säätiedotuksen mukaan viime yönä Sisilian ympärille syntyi syklonikeskus, joka kulkee Italian kautta Adrianmerelle ja tuo tänne Dalmatiaan kunnon myrskyn. Paikallinen Ilmatieteenlaitos, DHMZ, nosti eilen tiistaina oranssin tuuli- ja sadevaroituksen punaiseksi, joka on raskain asteikolla keltainen-oranssi-punainen. Tuulen odotetaan puhaltavan jopa 130 kilometriä tunnissa, joka on siis himpun verran yli 36 m/s. Kansainvälisellä asteikolla hirmumyrsky. Helposti. Ei siis enää vain kova tuuli. Vaan todella kova.

Sykloni nostaa myös aaltoja. Adrianmeri kipusi jo eilen kaduille ainakin tuolla meidän kylän rannassa ja Trogirissa. Palo- ja pelastuslaitos varoittaa ihmisiä, neuvoo pysymään sisätiloissa ja jos mahdollista pysäköimään autot jonnekin muualle kuin suurten puiden alle. Myös tulvat ovat kuulemma mahdollisia.

Menoa ja meininkiä täällä Adrianmeren rannoilla siis riittää. Varsinkin kun tämä tuuli, etelätuuli nimeltään Jugo, aiheuttaa tarinoiden ja uskomusten mukaan pelkästään pahaa. Kun jugo puhaltaa, ihmiset ovat kiukkuisia, vihaisia eivätkä ollenkaan sellaisia kuin normaalisti ovat. Asiat menevät pieleen eikä mikään toimi. Tai jos toimii, toimii väärin. Näin ainakin uskovat Dalmatiassa. Meidän kylillä. Ei se täällä palmun alla eläminen aina niin helppoa ole. Kun pitää tuulensuuntakin huomioida. Ja vihaiset ihmiset.

Lopetetaan valitus. Mietitään jotain kivaa ja mukavaa. Jota ei tosin edellä kuvatussa tuulessa voi tehdä eikä harrastaa. Kiipeillään vuorille. Se on kivaa. Mukavaa. Jopa henkeä salpaavaa. Silloin kun on kunnon kelit. Kuten lokakuussa oli.

En edes yritä väittää, että seuraava teksti olisi tyhjentävä, kaiken kroatialaisen vuoritietouden sisältävä teksti. Ei, seuraava teksti on omista kokemuksistani. Siitä mitä olen itse nähnyt, kokenut ja todistanut.

Aloitin vuorielämäni noin vuosi sitten. Sitä ennen en ollut edes kuvitellut kiipeäväni yhtään millekään vuorelle. Koskaan. Asenteeni oli, että tuossahan noita mäkiä on, miksi ihmeessä minun sinne pitäisi mennä? Sain sitten aivan sattumalta muutaman impulssin, idean ja ehdotuksen. Niiden mukana tuli ensimmäisen kokemus vuorista. Sen jälkeen ne ovat olleet osa minua. Hyvin tärkeä osa.

Lenkkeilin koko viime talven pitkin poikin tuossa vieressä sijaitsevia vuoria. Ne eivät ole kovin korkeita, huiput pyörivät ’vain’ jossain 500 metrissä. Mutta kun lähdet merenpinnan tasolta ja ramppaat ’ihan vaan’ 300 metriin, niin kyllä tiedät kiivenneesi. Vaikka reissu olisi tapahtunut teitä pitkin. Puhumattakaan siitä, että olet valinnut hiking -reitin, joista usea on vain aavistus polusta vuoren rinteellä. Että tuosta on varmaan joskus joku mennyt. Pystysuoraa rinnettä ylös.

Toinen, huomattavasti vähemmän hikoiluttava, vaihtoehto vuorikiipeilylle on tehdä se autolla. Jota harrastin tänä syksyllä. Ajelin lokakuussa tämän maan kolmanneksi korkeimman vuoren huipulle, vuorelle jossa sijaitsee myös koko Kroatian korkein kohta. Ja kun vauhtiin pääsin, kiskaisin vielä muutamalle reippaasti yli 1.000 metrin vuorelle. Koska miksipä ei. Kun kerran matkan varrelle osuivat.

Kroatian korkein vuori on nimeltään Dinara. Se sijaitsee lähellä Bosnia-Herzegovian rajaa ja on 1813 metriä korkea. Toiseksi korkein vuori on Kamešnica (1804 metriä) ja se kolmanneksi korkein, jossa siis kävin, on Sveti Jure. Vuori sijaitsee Biokovon kansallispuistossa ja on 1762 metriä korkea. Siellä sijaitsee myös koko maan korkein kohta, sillä Sveti Juren huipulle on sijoitettu TV -torni, jonka huippu on korkeimmalla kuin mikään muu kohta Kroatiassa.

Sveti Jurelle pääsee toki myös vaeltaen, kävellen, vuoren rinnettä kiiveten, sillä se sijaitsee Biokovon kansallispuistossa. Itse ajoin autolla mäkeä ylös. Josta seuraavassa. Se on aivan oma tarina.

Kirjoitin edellä, että kävelyä vähemmän hikoiluttava vaihtoehto vuorikiipeilylle on ajaa ylös. Että pääsee helpommalla. No, ihan miten sen ottaa. Minulla on kokemusta ylös ajamisesta Sveti Jurelta ja toiselta, reippaasti yli 1000 metrin korkuiselta vuorelta nimeltään Veliki Alan (1406 metriä). Molemmilla vuorilla oli omat juttunsa.

Kumpikin löytyy netistä hienoja ja upeita maisemia, sekä ’vaarallisia’ teitä esittelevältä sivustolta nimeltä Dangerous Roads. Suosittelen tutkimaan, tosin hyvin suurin varauksin, jos/kun mietitte vuorille kiipeämistä. Varsinkin autolla.

Luin/minulle luettiin Dangerous Roads -sivun kokemuksia ennen kuin lähdin reissuilleni. Mielessä pyöri sivuston varoitukset, mielessä pyöri kapeat tiet, pudotukset, kaiteiden puuttumiset, mahdolliset väistämiseen tarvittavat peruutukset rinteillä ja tietysti huimat korkeudet. Voin rehellisesti sanoa, että edellisenä iltana jännitti kun tiesin että huomenna sitten kiivetään Sveti Jurelle. Niitä serpentiinejä. Sinne reiluun 1700 metriin.

Tosiasia on se, että ei se nyt niin paha ole. Ei Sveti Jure eikä varsinkaan Veliki Alan. Vaikka Dangerous Roadsilla varoitellaan. Molemmissa on omat haasteensa, molemmissa on hetkiä jolloin vatsanpohjassa kipristää kun auto liikkuu reunalla josta on pudotusta muutama sata metriä suoraan alas. Mutta. Molemmissa oli myös hetkiä, että tuntui että ajeltaisiin Punkaharjulla. Leppoisalla suomalaisella maantiellä maaseudulla.

Suosittelenko? Ehdottomasti. Jos mahdollista, kiipeilkää Kroatian vuorille. Ja jos kiipeilette autolla, tehkää se sesongin ulkopuolella. Ei tarvitse kärsiä ruuhkista. Eikä peruutella kapeilla serpentiineillä niin paljoa. Ja jos jossain vaiheessa reissua jännittää, mietityttää että mitä ihmettä minä täällä teen, maisemat perillä kuittaavat kaiken. Lupaan sen. Kannattaa käydä tutkimassa.

Näin keskiviikolle. Jos tuuli ei ole vienyt minua, läppäriä tai internet -yhteyttä, seuraava, viikon viimeinen blogi, tulee perjantaina. Joten nähdään silloin. Vaikka heti aamulla. Nyt se on moro.   

11. marras, 2019

Kastel Stari

12 - 18 C

Pilvistä ja vesisadetta

 

Tilanne. Olet lähdössä kauppaan. Katsot ikkunasta ja toteat että kylläpä on tummia pilviä, varsinkin vuorten päällä. Merellä, kuten melko usein, on hieman kirkkaampaa. Saatat, ylitiöpositiivisesti havainnoiden, nähdä siellä jopa palan sinistä taivasta.

Joten matkaan. Koska on lauantai, eikä juurikaan mitään tekemistä, päätät kävellä hieman kauemmaksi, parin-kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan Tommyyn. Koska samalla tulee tehdyksi lenkki, kyseisessä kaupassa on meidän kylien paras hedelmä- ja vihannestiski ja aivan tavalliseen kyläkauppaan verrattuna hieman laajempi valikoima. Eikä se sade kuitenkaan ala. Toivottavasti.

Vaan kyllähän se alkoi. Se alkoi juuri kun olit noin puolessa välissä menomatkaa. Eikä se ollut mikään pieni hipsuttelu, sillä kun alkoi sataa, alkoi todellakin sataa. Taivaalta tuli pienehkön henkilöauton kokoisia sadepisaroita. Paljon. Aivan yks’kaks. Yllättäen.

Olin siis tilanteessa, jossa piti tehdä päätöksiä. Joko jatkan kaupalle, kastun, ostan uuden sateenvarjon ja kävelen kotiin. Märkänä. Toisena vaihtoehtona oli kääntyä takaisin, kastua, tulla kotiin ja vaihtaa vaatteet, ottaa sateenvarjo ja lähteä uudelle reissulle.

Lopulta päätös oli helppo. Sitä auttoi paljon se, että olin valinnut lenkkarit joiden pohjassa on pienen pieni halkeama. Tuskin silmin havaittavissa, mutta kuitenkin sen kokoinen, että vesi pääsee siitä kenkään. Kastelee sukan. Ja jalan. Niinpä päätin, etten litise vettä kengässä koko kauppamatkaa vaan käännyn takaisin, teen kaiken mitä edellä mainittu ja vaihdan kuivat kengät sekä sukat siinä samalla. Vettä pitäviin.

Näin tein. Vaikka kastuin. Palasin kotiin. Vaihdoin kuiviin. Otin sateenvarjon ja lähdin uudelle reissulle. Kuivissa kengissä. Kostoksi en kuitenkaan enää samaan alkuperäiseen Tommyyn, koska olin joutunut kääntymään takaisin ensimmäiseltä reissulta, vaan päätin kävellä sillan yli toiseen Tommyyn. Joka ei ole aivan samantasoinen kuin ensimmäinen vaihtoehto, mutta menettelee. Sivumennen sanoen sade loppui kakkosreissun alettua, en ollut ehtinyt kävellä kuin 400 metriä kun huomasin ettei sateenvarjo enää ropise. Koska ei satanut. Enää.

Tuo edellä kuvattu tapahtuma sattui lauantaina. Se olisi tosin voinut tapahtua aivan hyvin myös sunnuntaina sillä koko viikonloppu oli hyvinkin sateinen. Lauantaina satoi. Sunnuntain vastaisena yönä heräsin useammankin kerran kun rankkasade rummutti makuuhuoneeni parveketta. Ja ikkunaa. Ja katua. Sunnuntaipäivä ei valjennut yhtään kuivempana, aamulla vettä tuli edelleen kuten sitä kerrotaan tulevan erään naispuolisen henkilön eräästä ruumiinosasta. Onneksi ei ollut tarvetta poistua minnekään. Lauantai -aamuna pesemäni pyykit saivat perusteellisen huuhtelun kun roikkuivat koko viikonlopun sateessa parvekkeella. Käväisin silloin tällöin vain hakemassa tarvitsemiani asioita, kuten kalsareita, sukkia ja verkkarihousut, sisälle kuivumaan. Jotta saan ne käyttöön. Muut kamat saavat huuhtoutua sateessa aivan vapaasti narulla. Ovat muuten vieläkin siellä.

Jos aivan rehellisiä ollaan, niin ei se nyt aivan koko viikonloppua satanut. Lauantaina, iltapäivällä, oli pienen pieni aurinkoinen hetki. Pilvet väistyivät ehkä noin 45 minuutiksi, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Sama ilmiö toistui sunnuntaina. Illaksi. Kuitenkin jos joku joskus tulevaisuudessa kysyy, että minkälainen viikonloppu 09.-10.11.2019 oli, päällimmäinen muisto on, että sateinen. Hyvin sateinen. Sen verran ujo oli aurinko viikonloppuna.

Kirjoitin edellä olevan sääkuvauksen tarkoituksella. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin, jos näiden sivujen otsikko on ’Hidasta Elämää Dalmatiassa’, lienee aina silloin tällöin syytä kertoa elämästä Dalmatiassa. Se oli tuollaista viime viikonloppuna. Sateista. Märkää. Ja hidasta.

Toinen syy olette te, arvoisat lukijat. Teidän kysymyksenne. Yksi ihan perusvakio koskee nimittäin sitä, että minkälaiset vuodenajat täällä on. Kaikki tietää kesät, tuolloin on sesonki ja reissut meidän huudeille tehdään pääsääntöisesti silloin. Mutta entä talvi? Onko kylmä? Lunta? Joten kerrotaan.

Meillä ei ole talvi. Vielä. Meillä on juuri nyt syksy. Se tarkoittaa Dalmatiassa, meidän leveysasteella, että sateiden todennäköisyys kasvaa. Eikä pelkästään todennäköisyys, vaan sateet myös lisääntyvät. Splitin alue on yksi Euroopan aurinkoisempia seutuja, aurinko paistaa täällä keskimäärin 2000 tuntia vuodessa. Syksyisin ei paista. Ainakaan ihan niin usein kuin keväisin ja kesäisin. Syksyisin sataa. Aivan kuten talvisin. Ei toki lunta, paitsi poikkeustapauksissa, mutta vettä. Usein. Usein vielä paljon. Todella paljon. Lyhyessä ajassa.

Lopuksi, hyvin nopeasti ja ihan kaikki mutkat suoriksi vetäen, dalmatialainen vuodenaikakuvaus. Kesä on kuiva, kuuma ja aurinkoinen. Syksy, joka alkaa lokakuun lopussa/marraskuun alussa, on sateinen ja tuulinen. Talvi alkaa joskus joulun jälkeen. Se on tuulinen ja hyytävä. Kun pohjoistuuli bura puhaltaa, kun se on riittävän vihainen ja voimakas, kun lämpöä ole kuin se ’normi’ talvilämpö eli jotain 5-10 C, voin kertoa että vilpoista on. Hyvin vilpoista. Niin sisällä kuin ulkona. Kevät alkaa normaalisti viimeistään maaliskuussa, usein huhtikuun lopussa tai viimeistään toukokuussa on jo aivan täydet kesäkelit. Paitsi tämän vuoden (2019) keväällä, jolloin satoi aina kesäkuulle asti. Ei juurikaan ollut siis kevättä. Jännä katsoa mitä tapahtuu tulevana keväänä. Jota odotan jo nyt. Paljon.

Tämmöinen juttu sitten tälle päivälle. Alunperin ei todellakaan ollut tarkoitus kirjoittaa tarinaa dalmatialaisesta säästä tai sen vuodenajoista, ei ainakaan koko blogin mittaista, mutta tämmöiseksi se nyt näytti muodostuvan. Sorry.

Palataan keskiviikkona alkuperäiseen suunnitelmaan, palataan vielä hetkeksi lokakuulle ja kiipeillään vuorilla. Käydään läpi miten ja mihin, mitä pitää huomioida jos haluaa kiivetä, pääseekö autolla ja jos pääsee niin missä. Lokakuussa kun tuli tuotakin harrastetuksi. Autolla ja ilman autoa. Tästä lisää siis keskiviikkona. Tulkaapa takaisin tuolloin. Vaikka vuoret ei kauheasti kiinnostaisikaan. Niillä kun voi sattua vaikka mitä. Kivaa. Ja vähemmän kivaa.    

8. marras, 2019

Kastel Stari

12 - 19 C

Enimmäkseen pilvistä. Sadekuuroja.

 

Kylillä ei tapahdu mitään. Omassa elämässäni ei tapahdu mitään. Ei mitään, ei ainakaan mitään mistä raportoida. Siksi täytyy palata menneeseen. Että saa interwebbiin asioita. Palata siis lokakuuhun. Koska silloin tapahtui. Paljon.

Tänään ei mennä paikkoihin. Ei kerrota yhdestäkään kaupungista, paikasta eikä pleisistä. Että tänne kannattaisi mennä, täällä kannattaisi tehdä sitä, tätä tai tuota. Ei. Tänään matkustetaan. Sillä usein itse matka on paljon tärkeämpi kuin se kohde. Tänään liikutaan ja havainnoidaan kaikkea mitä liikkumiseen liittyy. Siirrytään paikasta a paikkaan b. Saatetaan käväistä jopa paikassa c.

Minulta kysellään asioita. Se on mukavaa. Minusta on mukava auttaa heimoveljiä heidän suunnitellessa lomamatkojaan. Eniten kysytty kysymys koskee rahavaihtoa. Että missä sitä kannattaa vaihtaa. Käykö Kroatiassa eurot. Vastauksia yleisimpiin kysymyksiin löytyy muuten tuolta. Eikä ne eurot käy. Eihän Suomessakaan voi maksaa ruplilla. Koska virallinen valuttaa. Joka Kroatiassa on kuna. Ei euro.

Myös liikenne kiinnostaa. Että uskaltaako siellä Kroatiassa ajaa, onko liikenne villiä länttä ja mitä pitäisi huomioida jos sitä vaikka auton vuokraisi? Ja ajelisi. Lyhyet vastaukset kysymyksiin. Uskaltaa. Liikenne ei ole villiä länttä. Jos uskallatte ajaa Suomessa vaikkapa Salossa, uskallatte ajaa taatusti myös Kroatiassa. Autot liikkuvat täällä aivan samalla tavalla. Edes taakse.

Olen kuullut, että jollain keskustelupalstalla joku itseään asiantuntijaksi kutsuva tyyppi on toistuvasti kertoillut, että Kroatian tiet ovat kapeita, niillä ei ole ohituspaikkoja vastaantulevalle liikenteelle ja että ne kulkevat jyrkänteiden reunoilla ilman kaiteita. Jaahas. Vai niin.

Ajelin lokakuussa ihan itse ratin takana istuen noin 2.000 kilometriä pitkin poikin tätä maata. Ajelin moottoriteillä, astetta tai kahta pienemmillä teillä, ajelin rannikolla, sisämaassa, ajelin vähän siellä sun täällä. Enkä kokenut ainuttakaan kapeaa kaiteetonta tietä jossa ei olisi mahtunut ohittamaan. Moottoritiet ovat pääsääntöisesti vähintään nelikaistaisia, normimaantiet aivan normiteitä. Kaksi kaistaa, joista toinen vie tuonne ja toinen toiseen suuntaan. Ainoat poikkeukset olivat serpentiiniteitä jossain vuoristossa, usein yli 1.000 metrin korkeudessa. Yleisen elämänkokemuksen perusteella siellä ei ihan aina välttämättä edes odota tapaavansa nelikaistaista moottoritietä. Ja ne ohituspaikatkin saatavat olla hieman vähissä. Kuten myös kaiteet.

Huomattavin ero Suomen teihin on se, että täällä ei ole 20-30 cm uria. Ja se, että kun liikennemerkki kertoo, että asfaltti saattaa olla sateella liukas, se todellakin on liukas. En, onneksi, joutunut tekemään yhtään ainutta äkkijarrutusta reissuillani, olisi nimittäin saattanut tulla äitiä tai jotain muuta naispuolista henkilö ikävä, sillä jo ihan normiajossa tuntui, kun se tie on märkä, se on myös liukas. Kannattaa huomioida. Sillä tiet ovat slipery when wet. Todella. Kannattaa ottaa se liukuvan auton kuva siinä liikennemerkissä todesta.

Kroatian sillankaiteet ovat sinisiä. Kaikki. Jos ne ovat jonkun muun värisiä, silta on joko vanha tai tiemestari on ollut laiska. Koska silta on sininen. Piste. Lisäksi jokainen silta on mitattu. Ja nimetty. Pikkaisen pisti naurattamaan jossain kun tulin sillalle jossa oli kyltti, sillan nimi ja pituus. 20 metriä. Hyvä että oli, ilman tätä koko silta olisi voinut jäädä huomaamatta. Sinisistä kaiteista huolimatta.

Tunnelit. Niilläkin on nimet. Ja kyltti joka kertoo nimen lisäksi sen pituuden. Kannattaa muuten huomioida että tunnelissa ajaessa pitää olla ajovalot päällä. Mikä ei kroaattiautoissa välttämättä ole perusasennus. Vaan vaatii toimenpiteitä. Ainakin minun Citroenissa ja Renaultissa.  

Usein kysytään myös, että jos vuokraa auton Splitistä ja haluaa käydä Dubrovnikissä, kuinkas se rajanylitys sujuu? Saako rajan ylittää vuokra-autolla? Matkalla Dubroon kun joutuu ajamaan muutaman kymmenen kilometriä Bosnia-Herzegovinan puolella. Ja ylittämään rajan. Pariinkin kertaan.

Autoa vuokratessa asiasta kannattaa mainita. Olkoonkin, että useammille vuokraamoille tämä lyhyt pätkä ei todellakaan ole ongelma. Sisältyy hintaan. Rajalla kaikki toimii, minun kokemukseni mukaan, jouhevasti. Olin tosin liikkeellä sesongin ulkopuolella ja kun tulin rajalle, oli ainoa auto siellä. Bosnian viranomaiset vaivautuivat vilkaisemaan passini, kroatialaisia se ei juurikaan kiinnostanut. Juttelin aikani kuluksi bosnialaisen rajatyypin kanssa ja hän kertoi että sesongin aikaan tilanne on aivan eri, silloin ylitys saattaa kestää jopa useamman tunnin. Nyt, lokakuussa, vuokra-Renault sujahti rajojen yli lähes ilman että piti edes jarruttaa.

Kun kerran olemme tänään reissussa, lopuksi muutama tiesuositus. Jos haluatte kokea Lahden moottoritien Kroatiassa, kannattaa ajella maksullisia pääväyliä. Niillä ei näe mitään, ne ovat tylsiä ja ne maksavat paljon. Mutta matka etenee. Tietullit toimivat tässä maassa siten, että kun ajat tielle, otat automaatista lapun. Se kannattaa säilöä autossa paikkaan, josta se löytyy helposti. Reissu maksetaan kun poistutaan tieltä. Summa riippuu ajetusta matkasta. Esimerkkinä mainittakoon että matka Splitistä Zagrebiin, 410 kilometriä, maksaa 95 kunaa. Eli noin 13 euroa.

Jos Lahdentie ei nappaa ja tekee mieli nähdä jotain muutakin kuin betoniaitaa, vankka suositus on vaikkapa Adriatic Highway. Kroatiaksi Jadranska magistrala. Tie numero kahdeksan. Ei maksa mitään ja maisemat ovat henkeäsalpaavat. Joku voisi jopa väittää että uskomattoman hienot. Läpi koko reissun. Tie alkaa Dubrovnikista ja kulkee koko Adrianmeren rannikon aina pohjoisen satamakaupunki Rijekaan asti. Yhteensä 643 kilometriä. Kun on aikaa, halu nähdä ja kokea, suosittelen vahvasti Jadranska magistralan läpiajamista. Minä pidin siitä. Tykkäsin maisemista, tykkäsin ajoittaisista serpentiiniteistä, pidin rannikkomaisemista ja pikku kylistä tien varrella. Pidin jopa niin paljon, että mieleen jäi kytemään ajatus että josko sitä ensi keväänä/kesänä ajelisin tien uudelleen läpi. Ajan kanssa. Pysähdellen, paikkoja ja pleisejä ihmetellen ja tutkien. Majoittuen. Vuorille kiipeillen. Jos jostain vaan löytyisi matkakumppani. Yksin reissaaminen kun ei ole mukavaa. Vapaaehtoiset saavat ilmoittautua.  

Toinen tiesuositus. Lyhyt semmoinen. Tie numero D512. Tämä ei ole kuin hieman reilut 30 pitkä, mutta se on mainittu useassa kansainvälisessä oppaassa yhtenä Kroatian kauneimmista teistä. Ja olihan se. Kaunis. D512 lähtee Makarskasta ja päättyy Vrgonaciin. Ei pääse maisemista pahemmin valittamaan. Mukava päiväreissu jos tuo Adriatic Highway tuntuu liian pitkältä.

D512 tien varrelle osuu myös vuori. Kroatian kolmanneksi korkein sellainen. Jonka huipulla  on tämän maan korkein kohta. Tästä, ja parista muusta vuoresta, melkoisen korkeasta paikasta joissa tuli käväistyä, lisää maanantaina. Sillä silloin palaamme, vielä kerran, lokakuuhun. Koska täällä on edelleen marraskuu. Eikä tapahdu mitään. Missään.

Nyt oikein hyvää viikonloppua aivan jokaiselle sielulle. Palataan maanantaina. Silloin kiipeillään. Tulkaapa kurkkimaan.

6. marras, 2019

Kastel Stari

15 - 20 C

Pilvistä, ukkosmyrksyjen mahdollisuus. Keltainen varoitus sateesta ja tuulesta.

 

Aloitetaan tämä keskiviikko kiitoksilla. Haluan kiittää yhdessä ja erikseen aivan jokaista, joka kannusti minua jaksamaan maanantaina blogissa kipuilemaani etäsuhteen kanssa. Joko lukijakuntani muodostuu omituisista ihmistä, jotka syystä tai toisesta ovat kaikki ajautuneet etäsuhteisiin, tai sitten etäiset suhteet ovat tavallisempia kuin oletin. Sain todella paljon kannustavia viestejä. Että kyllä se siitä. Koska se meilläkin onnistuu/onnistui. Kiitos. Koitetaan. Tsempata. Ai niin, yliuteliaalle pikkusiskolleni tiedoksi, ei, ei todellakaan tarvitse alkaa suunnittelemaan Kroatiaan matkaa häiden takia. Ei ole tulossa. Niitä häitä. Tänne saa toki tulla muutenkin. Ihan milloin tahansa.   

Tuntuu melkoisen ihmeellistä kirjoitella näitä tarinoita taas joka toinen päivä kun lokakuun aikana kun ehti tottua jo siihen ettei päivillä niin kauheasti ollut väliä. Ei paljon puserrellut mahtaako olla maanantai, keskiviikko tai perjantai. Ei tarvinnut tuottaa. Vaan nyt tarvitsee. Vaan en valita. Tykkään tästä touhusta. Tykkään kirjoittaa, miettiä aiheita ja tykkään pistää ne ’paperille’. Tai ruudulle. Kertoilla asioista teille. Varsinkin kun luvut näyttävät että jotkut teistä jopa lukevat näitä.   

Tänään, aivan kuten vielä muutamassa blogissa lähitulevaisuudessa, palataan takaisin lokakuuhun. Syy tähän on se, että juuri nyt meidän kylällä ei tapahdu mitään. Ei mitään. Kun tapahtumat ovat nollissa, on niistä verrattain hankala kirjoittaa. Sen sijaan lokakuussa tapahtui. Ainakin minun elämässäni. Tapahtui niin paljon että juttua riittää. Joten siksi. Lokakuusta. Tänään. Ja perjantaina. Ja kenties vieläpä kaikissa ensi viikon blogeissa. Jos muuta ei ilmene.

Lähdetään siis ensimmäiselle reissulle. Joka oli minulle merkityksellinen retki.  Todella merkityksellinen. Siihen liittyi paljon, todella paljon kaikkea. 

Mutta siis. Reissulle. Ensin Šibenikiin. Kaupunkiin, joka sijaitsee noin 70 kilometriä nykyisestä läsnäolopaikastani. Jostain ihmeen syystä pidän tuosta kaupungista. En osaa kertoa miksi. Jotenkin Šibe vaan iskee. Ehkä sillä, että olen pohjimmiltani kaupunkilaispoika ja teinivuodet Helsingin Kruunuhaassa ovat jättäneet jälkensä, on jotain tekemistä asian kanssa. Ehkä kaipaan ihmisiä ympärilleni. Ehkä kaipaan säpinää. Mitään näistä ei, luvalla sanoen, täältä meidän kylältä löydy. Ei varsinkaan talviaikaan. Jota on edessä vielä semmoiset 4-5 kuukautta. Huoh.

Šibenik on kaupunki, joka on helppo ottaa haltuun. Jopa kävellen. Koska keskusta on suhteellisen pieni. Šibenikin vanha kaupunki on hieno ja hyvin hoidettu. Jos jaksaa kiivetä, kaupungin toisella laidalla on mäki, josta saa erinomaisen hienoja kuvia kaupungista. Joita voitte muuten käydä tutkailemassa näiden sivujen kuvasivulta. Siellä on kuvia, ei pelkästään Šibenikistä, vaan koko ensimmäisestä retkestä.

Šibenikistä retki jatkui Zadariin. Koska siellä on lentokenttä. Lensin sieltä yhteen eurooppalaiseen suosikkikaupunkiini Dubliniin. Joka oli juuri niin rouhea, likainen ja märkä kuin muistin sen olevan. Tällä kertaa minut vei sinne musiikki. Kävin syntymäpäiväiltana, minulle todella suurena iltana, suosikkiartistini keikalla. En usko, että kukaan ymmärtää kuinka paljon tuo ilta minulle merkitsi. Sillä 13. lokakuun ilta Dublinin 3arenalla oli yksi hienoimpia hetkiä koko elämässäni. 

Konsertissa yksi seikka kiinnitti huomion. Nimittäin joustavuus. Niin sisäänpääsyssä kuin varsinkin poistumisessa paikalta keikan jälkeen. Turvatarkastukset ennen keikkaa alkoivat jo jonossa kun odotimme ovien avautumista. Tämä mahdollisti sen, että kun ne vihdoin avautuivat, jono liikkui sutjakasti. Ovella kun ei tarvinnut enää muuta kuin skannata liput. Suurin hämmennys oli kuitenkin keikan jälkeinen poistuminen. 3arena sijaitsee niemellä, jonne pääsee Dublinin keskustasta kävellen tai raitiovaunulla. Kun keikka oli ohi, paikalta pois purkautuvia ihmisiä ohjasi ehkä vain 4-5 tyyppiä. Että tuohon ja tuohon raitiovaunuun. Eikä kukaan kysellyt lippuja. Kun yritimme ostaa niitä, joku tuli ja ilmoitti että eteenpäin kiitos. Tässä mitään lippuja tarvita. Koko poistumisoperaatio sujui sangen jouhevasti, ilman ruuhkia tai enempiä hampaiden kiristyksiä. Hämmentävää kuinka 12.000 ihmistä saadaan häviämään paikalta noinkin helposti. Puoli tuntia viimeisen encoren jälkeen pällistelin jo Dublinin keskustassa.   

Dublinissa oli mukavaa. Ja turisteja. Ja kallista. Kännisiä ihmisiä. Ja kyllä, kyllähän sieltä tuli ne pakolliset ’Ireland’ -paidat hankituksi. Ihan sieltä perusturistikaupasta. Koska ne vaan kuuluvat Dublin -reissuun. Aina. Sillä jos dublinilaiset ovat jotain tehneet oikein, he ovat osanneet tuotteistaa kaupunkinsa. Tästä voisi moni paikkakunta/kaupunki ottaa mallia.

Paluumatkalla majailin kaksi vuorokautta Zadarissa. Siis Kroatiassa. Zadar oli uusi kokemus minulle. En ollut koskaan aiemmin edes käynyt kyseissä kaupungissa. Vaan nyt kävin.

Lyhyehkön visiitin pohjalta on pakko todeta, että Zadar jätti ristiriitaiset fiilikset. Vanha kaupunki, eli siis kaupungin keskusta, oli vanha. Vanha, mutta hieman eri twistiltä mihin olen muissa tämän maan vanhoissa kaupungeissa tottunut. Zadarissa on todella vanhoja rakennuksia, mutta siellä oli myös rakennuksia iloiselta Jugoslavian ajalta. Kaikki sulassa sovussa keskenään. Zadarin vanha kaupunki on vanha, se on vanha useammalta eri vuosisadalta. Vaan ei pääse valittamaan. Kyllä sitä viihtyi. Täälläkin.

Zadar on tunnettu auringonlaskuistaan. Kuvia löytyy kuvasivulta. Ja on se hieno. Jos ei ole pilvistä. Eikä oikein pääse oikeuksiinsa kuvissa. Käykää itse katsomassa. Sillä värit ovat hienot. Uskomattoman hienot.

Näin tälle päivälle. Retki on valmis. Käväistiin Šibenikissä, Dublinissa, kantrikonsertissa ja palatessa vielä Zadarissa. Perjantaina jatketaan. Ei välttämättä matkustella, mutta käydään läpi kaikenlaisia turismiin liittyviä asioita. Kuten kuuluisia maisemateitä, tapoja liikkua ja asua. Toki saatetaan käväistä ulkomailla. Jopa. Taas.

Eikun takaisin perjantaina. Nähdään silloin.