24. tammi, 2020

Kastel Stari

6 - 14 C

Enimmäkseen aurinkoista

 

Lienee melko yleisesti tunnustettu, ja sangen todistettu, fakta että matkustaminen saastuttaa. Kun ihminen siirtyy paikasta a paikkaan b, hän jättää hiilijalanjäljen, aiheuttaa osaltaan kuka-ties-mitä päästöjä jotka nostavat ilmakehän lämpötilaa ja pahentavat ilmastomuutosta. Tällä hetkellä keskustelu pyörii pitkälti sen ympärillä, jos jätetään kävely ja polkupyöräily laskuista pois, mikä matkustustapa on ympäristöystävällisin. Mielipiteet riippuvat pitkälti puhujan/tutkijan/asiantuntijan taustoista, kytköksistä ja omista matkustusmieltymisistä. Kukaan, ei edes Greta, ole vielä kyennyt aukottomasti todistamaan mitään puoleen eikä toiseen. Jonkun mielestä lentäminen ei olekaan kauhean paha, ympäristön kannalta on paljon haitallisempaa reissata laivalla. Toinen on taas vakaasti sitä mieltä, että juna on ainoa oikea vaihtoehto, osa porukasta vannoo taas puhtaan henkilöautoilun nimeen. Ja kaikki tämä, luonnollisesti, myös toisinpäin. Ota tästä nyt sitten selvää.  

Yhtä vahva, ja yhtä todistettu, fakta on se että matkailu tulee maailmanlaajuisesti lisääntymään. Jotkut veikkaavat että räjähdysmäisesti. Tällä hetkellä matkailuelinkeinon osuus maailmanlaajuisesta bruttokansantuotteesta (BKT) on noin 10%. Seuraavan vuosikymmenen aikana sen odotetaan kasvavan jopa 50%:iin. Herkimmät sielut voivat luonnehtia tätä melkoisesti harppaukseksi. Kasvu pohjaa siihen, että globaali keskiluokka, etenkin Aasiassa, kasvaa ja heillä on entistä enemmän aikaa sekä rahaa. Ja kun kiinalainen lähtee reissuun, hän ei lähde yksin. Sieltä lähtee saman tien vähän isompi porukka. Eikä siinä ei silloin mietitä minkälainen jalanjälki reissusta jää johonkin.

Kun kerran matkailu saastuttaa ja kun kerran se kaikesta huolimatta tulee kasvamaan, lienee syytä kääntää huomio kuinka siitä aiheutuvat haitat saadaan minimoitua. Kukaan, ei edes Greta, tuskin uskoo että ihmiset lopettavat matkustamisen ihan vaan siksi että maailma pelastuisi. Tai siksi että joku käskee. Saattaa käydä jopa niin että ihmiset matkustavat enemmän ja enemmän ennen kuin ’aika loppuu’. Toki matkustamiseen liittyvät välineet kehittyvät puhtaammiksi koko ajan, valveutuneet reissaajat miettivät matkustamisvaihtoehtoja ja -tapojaan jos jostain sattuvat löytämään puolueetonta tietoa, saattaapa joku jäädä jopa kotiin jos tuntee liian suurta maailmantuskaa matkustamisestaan. Tästäkin huolimatta pitkän ajanjakson trendi on se, että matkustaminen lisääntyy. Johon viisas varautuu.

Varautuminen kasvavaan turismiin, ja sitä kautta kestävämmästä kehityksestä huolehtiminen, lähtee siitä että valtiot huolehtivat infrastaan. Huolehtivat että tiet, satamat ja lentokentät ovat ajanmukaisia ja joustavia. Yhteydet pelaavat. Että tarjolla on muitakin vaihtoehtoja kuin ne ilmeisimmät kohteet. Muulloinkin kuin huippusesonkina. Maailmanlaajuiset raportit kertovat että siitä huolimatta että matkailijavirrat kasvavat, valtioiden panostus infrastruktuureihinsa on kasvanut keskimäärin vain 1,4%. Luku on itse asiassa jopa laskusuunnassa, vaikka pitkässä juoksussa infraan panostaminen on todistettavasti kestävän kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeää.     

Lisääntynyt matkailu tuo työtä monelle. Esimerkiksi nykyisessä kotimaassani Kroatiassa, hieman alueesta riippuen, hämmentävän suuri osa väestöstä saa joko suoraan tai välillisesti toimeentulonsa matkailuelinkeinosta. Mutta hallitsemattomat turistimassat tuovat mukanaan myös ongelmia. Joita eri kohteet ja maat ratkovat eri tavoin. Thaimaassa on suljettu tiettyjä alueita koska turismi on vaikuttanut liikaa korallien ja kasvien elämään. Aiheuttanut ekologisia vaurioita. Venetsia puolestaan suunnittelee suurten risteilyalusten uudelleen reitittämistä ja maksuja tiettyihin kohteisiin ylikuormituksen aiheuttamien vahinkojen välttämiseksi. Barcelonassa vuotuinen kävijämäärä, 32 miljoonaa ihmistä, on aiheuttanut ’ihan pientä’ nurinaa kaupungin asukkaiden, joita ei ole kuin 1,2 miljoonaa, keskuudessa. Hinnat ovat nousseet, kaupungin rannikkoalueet alkavat olla melko huonossa hapessa ja rantojen eroosio on kiihtynyt.

Kroatiassa turistimassoista kipuilee eniten Dubrovnik. Siellä ongelmaan on tartuttu vähentämällä vuosittain vastaanotettavien risteilyalusten määrää sekä sillä, että kaupunki rajoittaa ravintoloiden ulkopöytien ja -tuolien määrää. Tämä uskotaan rajoittavan tehokkaasti uuden ravintola-alan liiketoiminnan kasvua ja vaikuttavan näin kaupungin vetovoimaan. Tiedä häntä sitten.

Mainittakoon loppuun vielä yksi kohde, joka todellakin kärsii massaturismista täysin ymmärrettävistä syistä. Hollannissa sijaitsee kylä nimeltä Kinderdijik. Tai jotain sinnepäin. Kylän infra ei kerta kaikkiaan vaan kestä siellä vierailevaa turistimäärää, sillä kylässä asuu 60 asukasta. Siellä vierailee vuositasolla 600.000 turistia. Siis semmoinen kymmenentuhat kertainen määrä väkilukuun suhteutettuna. Eipä ihme että paikalliset ovat hieman pissed off ja jakavat postikortteja joissa pyytävät turisteja ihan oikeasti pohtimaan vierailunsa vaikutuksia. Helsingin osalta tuo suhdeluku tarkoittaisi turistimäärää josta laskimeni ei suostu edes näyttämään lukua. Jotain 6,3 miljoonabiljoonatriljoonaa. Siis paljon. Tosi paljon.

Tämä blogi sai alkunsa kun satuin törmäämään Maailman Talousfoorumin (WEF) listaukseen mitkä maat ovat parhaiten valmistautuneet ottamaan turisteja vastaan. WEF arvotti kohteita mm. ympäristö-, terveyden ja hygienia-seikoilla, luonnonvaroilla, niistä huolehtimisella ja maan kulttuuritarjonnalla. 

Tutkimuksen perusteella maat pistettiin järjestykseen. Ykköseksi nousi Espanja. Sitä kehuttaan mm. monimuotoisuudesta sekä rikkaista luonnon- ja kulttuurivaroistaan. Kakkonen oli Ranska ja kolmonen Saksa. Melko perinteisiä kohteita kaikki. Varsinkin meille eurooppalaisille. Sivumennen sanoen Suomi ja Kroatia ovat listalla sulassa sovussa peräkkäin, Kroatia sijalla 27, Suomi 28.

Näin, vaihteeksi, edes hivenen asiapitoinen pläjäys viikonlopuksi. Olkaa hyvä. Nyt oikein hyvää viikonloppua, palataan linjoille maanantaina. Silloin edessä on jälleen aivan uusi viikko ja aivan uudet aiheet. Nähdään siis tuolloin.      

22. tammi, 2020

Kastel Stari

5 - 13 C

Puolipilvistä

 

Radio Suomi kertoi eilen, että Pohjois-Pohjanmaalla oli aamulla +10, pääkaupunkiseudullakin 6-8 astetta. Tämä siis Suomessa. Samaan aikaan Kroatian Dalmatia Kaštelan kaupungin Kaštel Starin kylässä lämpötila oli tasan 2. Siis kaksi! Vittu! Kun muutin tänne, lähdin etsimään lämpöä ja letkeää elämää. Löysin vain toisen. Lämpö välttelee minua, se on siirtynyt sinne mistä minä siirryin pois. Vaihdoimme paikkoja. Mihin voin valittaa? Mistä rahat saa takaisin? Onneksi tänään Helsingissä kuuluu satavan räntää. Märkää sellaista.

Koska nurkissa vinkuu, paleltaa ja kiukuttaa, tänään haukutaan kaikki. Tänään ollaan avoimesti rasisteja. Joka suuntaan. Suomalaisia unohtamatta.

Eräällä ulkosuomalaispalstalla on ketju jossa ihmiset kyselevät minkälaisia mielikuvia heidän nykyinen asuinmaansa herättää kanssaihmisissä. Kysytään siis se perisuomalainen ’mitä ne meistä ajattelee’ -kysymys. Nyt vain käänteisesti. Mitä suomalaiset, ulkomaalla asuvat ajattelevat jostain toisesta ulkomaasta. Ketjun aloittaja asuu Ranskassa ja avauksen jälkeen siihen on ilmestynyt useampi maa/kaupunki joista ihmiset voivat kertoa näkemyksensä. Pakkohan listalle oli lisätä myös Kroatia. Se ei ihan kauheasti kommentteja kerännyt. Kroatiaa ei siis tunneta tai sitten se on vain yhdentekevä maa. Niiden muutaman kommentin mukaan jotka Kroatian ketjuun ovat ilmestyneet, asun kauniissa maassa jonka edustalla on paljon saaria. Täältä saa hyvää ruokaa sekä viiniä ja Dubrovnik on kallis kaupunki. Siinäpä se. Eipä sitä tuon enempää tarvitaankaan.

Innostuin edellä mainitusta niin, että pähkäilin hieman eri kansallisuuksiin liittyviä ennakkoluuloja ja stereotypioita. Kukapa ei olisi kuullut ruotsalaisista Hannu Hanhista, jotka koittavat tehdä koko maailmasta tasa-arvoista sosiaalidemokratiaa jossa kaikilla on hyvä olla samalla kun itse tanssivat vitivalkoiset hampaat loistaen hapanimeläsilakalle tuoksuen juhannussalon ympärillä iloista piiritanssia. Kaikilla on niin mukavaa, että naamaan sun-fa-trallaa. Sitä paitsi Ruotsi voitti Suomen jääkiekossa aikoinaan aina. Tätä on yhä edelleen vaikea antaa anteeksi, vaikka nykyään asia taitaa olla toisinpäin.

Onhan näitä. Venäläiset ovat kultaisen kulmahampaan omaavia, loistoautolla ajelevia rikollisuudella, tai vähintäänkin epäselvissä olosuhteissa, rahansa ja omaisuutensa hankkineita mafiosoja. Toisaalta neukut ovat harmaita, talvipompassa alistuneen näköisenä hiilisavuisessa loskassa kahlaavia maatuskoita ja/tai vanhoja miehiä. Venäläinen mies muuttuu vanhaksi, tai ainakin vanhan näköiseksi, heti kun täyttänyt 45 vuotta. Naiset puolestaan, oltuaan uskomattoman kauniita kolmikymppisiksi asti, lihovat yhdessä yössä 20 kiloa eivätkä jaksa enää huolehtia itsestään. Muuttuvat maatuskoiksi. Joilla on karvainen syylä nenänpielessä. Venäläiseen small talkiin kuuluu vodka ja suolakurkut. Aina.

Amerikassa asuu Trumpia kannattavia lihavia asehulluja, joilla ei ole ympäröivästä reaalimaailmasta minkäänlaista käsitystä. Jos on, se on vääristynyt tai ainakin sisäänpäin kääntynyt. Toisaalta maasta löytyy myös lihavia punaniskoja, jotka eivät ole ikinä käyneet oman kylänsä ulkopuolella ja joille ulkomaanmatka tarkoittaa matkaa naapuriosavaltioon. Näiden väliin mahtuu New Yorkissa vaikuttavat, karvamaitolattea latkivat maailmantuskasta kärsivät hipsteriälyköt. He ovat laihoja. Aivan liian laihoja.

Euroopassa ranskalaiset ovat patonkia mussuttavia, viiniä aamiaisesta asti litkiviä itsekeskeisiä paskiaisia, italiaiset käsillään puhuvia erinomaisen äänekkäitä pizzerioiden omistajia, jotka pukeutuvat Bossin pukuun silloinkin kun lähtevät lenkille. Englannissa, joka on sääty-yhteiskunta, kerroksia löytyy enemmän. Siellä on aristokraattisia, liivipuvuissaan tarjoilijoiden tarjoilemaan teetä latkivia snobeja, siellä on punakoita, hieman turvoksissa olevia, pubissa pintin ääressä rugbya, jalkapalloa ja kuningashuoneen jatkuvia skandaaleja seuraavia tyyppejä joilla on kokolattiamatto kotona. Myös kylpyhuoneessa. Kolmas brittityyppi on mölisevä, paidaton nuoriso joka on lomallaan kännissä 24/7. Tähän alalajiin kuuluu löyhästi myös porukka, joka hakkaa jalkapallo-otteluissa kaikki eteen tulevat ihmiset. Englannin vieressä, joen takana on Irlanti, siis se tasavalta, jossa raittiuskasvatus on lopetettu turhana. Kukaan ei raitistunut eikä kasvanut. Siinä toisessa Irlannissa, pohjoisessa sellaisessa, ei ehditä ryypätä sillä kaikki aika menee Englannin vastustamiseen ja täysin käsittämättömän enkkumurteen ymmärtämiseen.

Saksasta en uskalla sanoa yhtään mitään sillä olen jossain aikaisemmissa elämistäni taatusti ollut saksalainen. Tai ainakin asunut maassa. Sen verran kotonani tunnen olevani jokainen kerta kun pääsen siellä käymään. Tai noh, ehkä sen verran nyt kuitenkin, että pohjoisessa ihmiset kylmiä, kuivia, joku voisi sanoa jopa töykeitä. Idässä köyhiä, katkeria ja työttömiä. Mitä etelämmäksi tullaan, sen mukavammaksi sakemannit muuttuvat. Schwarzwaldissa voi jo melkein viihtyä, kunhan ei eksy Baijerin puolelle. Siellä asuu väki, joka kuvittelee itsestään paljon. Todella paljon. Sinä olet automaattisesti paljon heitä huonompi. Arvostelevat sinua nahkashortseissaan.  Kaikki saksalaiset, riippumatta siitä missä osassa maata elävät, käyvät bratwursteilla ja oluella. Jokaisessa kylässä, jossa asuu yli sata ihmistä, on oma panimo.

Lopuksi suomalaiset. Mitä ne meistä oikeasti ajattelevat? Ne muut? Vastaus on helppo. Ei mitään. Suomi on vähän kuin Kroatia, kumpikaan maa ei herätä tunteita kenessäkään. Ei suuria eikä pieniä. Ei puolesta eikä vastaan. Suomi on yhdentekevä maa joka sijaitsee jossain pohjoisessa. Joku saattaa muistaa jonkun urheilija, toinen taas Kekkosen ja se kolmas tietää Pisa -tutkimuksen. Kaikki tuntevat Joulupukin, mutta iso osa ihmisistä sijoittaa hänetkin joko Pohjoisnavalle tai Ruotsiin. Tietysti. Minnekäs muualle. Onhan Muumipeikkokin ruotsalainen. Ja sauna keksitty Ruotsissa.

Näin tälle päivälle. Nyt on kevyt olo. Tämän tekstin jälkeen minulla ei ole enää yhtään ulkomaalaista ystävää, tuskin edes tuttua. Blogia luetaan nimittäin yllättävänkin monessa maassa erilaisten käännösohjelmien avulla ja saattaa olla, että hieman tuli tölväistyä tuossa edellä, matkan varrella, vähän joka suuntaan. Vaan enhän minä tosissani ollut. Enkä omia mielipiteitäni julkituonut. Kunhan ennakkoluuloja ja stereotypioita luettelin.

Poliisia ja syyteitä kiihotuksesta aika montaa kansanryhmää vastaan odotellessa, tulkaapa takaisin perjantain tutkailemaan kuka silloin suututetaan. Nähdään, jos olen silloin vielä vapaalla jalalla.    

20. tammi, 2020

Kastel Stari

4 - 11 C

Osittain aurinkoista, keltainen varoitus tuulesta.

 

Kroatiassa vietettiin juhlapäivää 15.01.2020. Kukaan ei juhlinut, muistanut tai tiennyt, mutta tammikuun 15. päivä 1992 EU:n silloiset jäsenvaltiot ja Vatikaani tunnustivat Kroatian itsenäiseksi valtioksi. Maa oli toki julistautunut itsenäiseksi jo aiemmin 25.01.1991, mutta koska sota Serbian kanssa oli tuolloin vielä verestävä haava ja himpun verran vaikea käsiteltävä kansainväliselle yhteisölle, valtioksi tunnustamista saatiin odotella lähes vuoden päivät. Lyhyen odotuksen jälkeen 28 vuotta sitten se vihdoin saatiin. Ja mitä EU edellä, sitä muut perässä. Kahtena seuraavana päivänä Kroatian tunnusti valtioksi 28 maata. Vuoden loppuun mennessä mukaan liittyi vielä seitsemän maata lisää, näiden joukossa vihdoin myös Suomi. Oli varmaan haettu ja saatu lupa Moskovasta että onko ihan ok jos me tunnustetaan Kroatia. Tuo oli sitä aikaa. Jota jonnet ei muista. 

Kun kerran Kroatialla on ollut juhlat, lienee syytä paneutua maahan, jälleen kerran, hieman tarkemmin. Että mitä täällä tapahtuu juuri nyt? Miten maalla menee? Koska tilasto on ystävä, tehdään tämä, jälleen kerran, lukujen kautta. Tilastojen kautta. Ne kun eivät valehtele. Ainakaan kovin paljon. Otsikko vihjaa vähän mitä on luvassa.

Turistit

Kesällä 2019, siis viime kesänä, turistikauden ollessa kuumimmillaan sieltä sun täältä alkoi kuulua huolestuttavia uutisia. Yrittäjät valittivat, että väkeä ei ole enää samaan tapaan kuin aikaisempina vuosina. Majoituspaikat pudottivat hintoja keskellä sesonkia, ravintolat pyörivät puoliteholla ja taksikuskit odottelivat kyyditettäviä turhaan. Jopa minun puoleen käännyttiin että josko voisin tehdä vähän promoa. Se, jos mikä, on epätoivon merkki.

Sitten tuli vuoden 2019 lopulliset luvut. Ne osoittavat että vuonna 2019 Kroatia teki, jälleen kerran, ennätystuloksen turismissaan. Kaikesta narinasta huolimatta. eVisitor, maan virallinen turistitilastointilaitos, kertoo koko maan turismin kasvaneen 5%. Yöpymisetkin 2%.  Kasvu on toki taittunut, edellisinä vuosina se on ollut melko yleisesti yli 10% vaan onhan tuo kuitenkin plusmerkkinen. Vielä. Suosituimmat kohdealueet olivat edelleen Istria, Split ja Kvarner -alue, eniten väkeä saapui Saksasta, Sloveniasta, Itävallasta, Puolasta ja Italiasta. Maalla menee siis ainakin ihan kohtuullisesti. Sillai niinkuin ihanjees.

 Kakka

Kotikaupunkini, Kaštelan, turistilukuja en ole vielä bongannut. Onneksi. Paikalliset kun tuntuvat tekevät kaikkensa ettei tänne tulisi kukaan. Koska eivät välitä. Esimerkkinä se, että he laskevat, näemmä aivan yleisesti, paskavetensä suoraan mereen. Jossa sitten lilluu kakkapökäleitä turistien seassa. Kun talon saostuskaivo on täynnä, miksi tilata tankkiauto? Helpompaa on tehdä laiton liittymä mereen laskevaan kanavaan. Sinne kakka katoaa kätevästi.

Asia lillui, sanamukaisesti, paikallisten päättäjien tietoon kesken viime sesonkia kun turistit alkoivat valittaa uimarannoilla kelluvista pökäleistä. Tuli kiire. Syylliset löytyivät, paskaputki suljettiin ja Adrianmeri puhdistui. Ainakin uimarantojen osalta. Kaikki oli hyvin. Paitsi että nyt kaupunki on löytänyt yli tusinan vastaavia putkea. Joita nyt tutkitaan, tukitaan ja syyllisiä rangaistaan. Toivottavasti. Kovalla kädellä.

Hinnat

Joku valitti viime kesänä lomallaan kuinka kallis maa Kroatia on. Että hinnat ovat melkein Suomen tasolla. Kuten alussa totesin, tilastot eivät valehtele. Siksi tässä(kin) on hyvä nojata niihin. Numbeo on hintavertailusivusto, joka kerää tietonsa suoraan kuluttajilta. Se on luotettava, melko ajantasainen sivu, sillä sinne päivittyy aivan tavallisten ihmisten aivan tavallisiin kokemuksiin perustuvat hinnat. Joihin eivät tilastonikkarit kikkailuillaan juurikaan pääse vaikuttamaan. Nyt Numbeo on julkaissut vertailun 440 kaupungista ympäri maailmaa. Että missä mikäkin maksaa.

Koska ketään ei kiinnosta asumiskustannukset, energiakuluista puhumattakaan, keskitytään ruokakauppojen hintoihin (groceries index) ja ravintolahintoihin (restaurant price index). Jos jokin muu kiinnostaa, tutkimukseen voi tutustua tarkemmin tästä.

Kaupassa käynti on kalleinta Zurichissa Sveitsissä indeksillä 127,96, halvinta puolestaan Pakistanin Lahoressa (19,66). Tilastoissa mukana olevat kroatialaiset kaupungit sijoittuvat sijoille 240 Rijeka (40,49), 242 Zagreb (40,37), 243 Split (40,37) ja 274 Osijek (36.87). Helsinki löytyy muuten sijalta 117 (59,99), Tampere 138 (56,83) ja Espoo 160 (53,77).

Sama meno jatkuu ravintoloissa. Zurichissä tarvitaan paksuinta lompakkoa baarissa, Kroatian kaupungeissa kalleinta on Splitissä (sijoitus 226, indeksi 46,65). Sitä seuraavat sitten Zagreb (239/42,59), Rijeka (257/38,68) ja Osijek (287/33.93). Jos haluaa mennä syömään ulos edullisesti, se kannattaa tehdä Intian Thiruvananthapuramista. Indeksi ei ole kuin 10,66. Tosin kukaan ei osaa, varsinkaan parin oluen jälkeen, lausua tuota kaupungin nimeä. Saattaisi olla hieman haastavaa koittaa kertoa taksikuskille että minne sitä oikein ollaan menossa. Helsinki on noussut tässä kategoriassa peräti sijalle 32 (index 82.03), Espoo sijalle 53 (79,30) ja Tampere 71 (76,68).

Urheilu

Yksikään kroatiakatsaus ei ole täydellinen ilman urheilua, joten lopuksi urheillaan. Sillä Kroatialle  on taas tullut menestystä josta Suomessa kukaan ei tiedä mitään. Kroatialaiset kun eivät hyppää mäkeä, hiihdä eivätkä juurikaan aja edes ympyrää radalla. Kroaatit joukkueurheilevat. Kuten käsipalloilevat. Maan miesten käsipallojoukkue on selvittänyt tiensä lajin EM -kisojen semifinaaleihin voitettuaan viikonloppuna Saksan. Semit pelataan Tukholmassa 26.01. Kroatian miesten vesipallojoukkue teki saman tempun omissa EM -kisoissaan, naiset puolestaan hyytyivät alkulohkoon. Käsi pystyyn kuka tiesi näistä. Tai ketä kiinnostaa.   

Näin tälle päivälle. Hyvinkin kuivakka ja tilastopainotteinen pläjäys. Pyydän anteeksi. Koitetaan keksiä keskiviikolle jotain kevyempää. Tulkaapa kurkkimaan. Oikeinkin hyvää viikkoa ja viikonalkua aivan jokaiselle taholle. Myös juuri sinulle.  

17. tammi, 2020

Kastel Stari

6 - 14 C

Aurinkoista

 

Siinä kävi aivan kuten odotin. Keskiviikon blogi siitä mitä Kroatiasta puuttuu kirvoitti suuren keskustelun. Pitkälti täällä asuvien heimoveljien parissa mutta toki mukaan mahtui myös muutama ’oltiin viikon lomalla viime kesänä eikä tuo pidä paikkaansa’ -kommentti. On ollut kiva lukea ihmisten kommentteja, on ollut aidosti mukavaa havaita että kokemukset joita minulla on, saattavat olla aivan erilaisia jossain muualla tässä maassa. Tämä osoittaa sen kuinka monimuotoinen maa Kroatia on, kuinka paljon erilaisia asioita tästä maasta löytyy. Ja kuinka eri tavoin ihmiset saattavat ne kokea.

Kirjoitin keskiviikkona omasta näkökulmasta, omista kokemuksista, omasta kuplastani. Aivan kuten kirjoitan aina. Näkemykseni ja mielipiteeni pohjautuvat siis vain ja ainoastaan siihen mitä itse olen nähnyt ja kokenut. Ne eivät ole, kuten keskiviikkona jo totesin, ultimaalisia totuuksia eikä niitä sellaisina pidä ottaa. Paitsi löyhämoraalisten naisten puutteen kohdalla. Se on ultimaallista. Sanovat isot pojat.

Olen rajallinen yksilö. Elän omaa elämääni, omassa ympäristössä, minulla on aivan oma reviiri. Siksi kokemukseni saattavat olla joskus suppeita, usein jopa rajallisia. Eikä tuo suinkaan ole ainoa rajallinen asia elämässäni. Olen rajallisesti työkykyinen. Tarkemmin 100%:sti rajallinen. Tämä mahdollistaa sen, että ylipäätään asun Kroatiassa. En ole enää työkykyinen enkä kelpaa työmarkkinoille. Ainakaan suuremmassa mittakaavassa. Vaan en valita. Tunnustan vain tosiasiat. Tosiasiat, joista saatan olla, ihan pikkaisen, ihan hiljaa ja ihan salaa jopa hieman tyytyväinen.

Tämä rajallisuuteni nousi mieleen kun sain kirjeen vanhalta, erittäin hyvältä, ystävältäni Suomesta. Kaikille meille niin rakas verottaja lähestyi. Jälleen kerran. Se on jostain syystä aina yhtä kuumottavaa kun ovelta löytyy kirjekuori jonka päälle on painettu ’Vero’. Tällä kertaa herra, vai mahtaako olla rouva, verottajalla oli ihan mukavaa kerrottavaa. Hän ilmoitti, että olen rajoitetusti verovelvollinen. Oli huomannut, että en asu enää Suomessa. Että olen muuttanut ulkomaille. Tosin neljä vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan.

Olen tiennyt, että me ulkosuomalaiset olemme joissain tapauksissa rajoitetusti verovelvollisia. En ole vaan ehtinyt paneutua asiaan, en siis tiedä liittyykö asiaan jonkinlainen aikamääre joka sinun täytyy asua ulkomailla, liittyykö asiaan jotain muita vaatimuksia. Joku asiasta tietävä varmaan kertoo. Minulle verottaja ilmoitti, että koska asun ulkomailla, minun ei tarvitse maksaa viimeisimmän suomalaisen kotikuntani, eli Ylivieskan, kunnallisveroa. Joka muuten vuonna 2020 on 21%. Ja hyvä onkin ettei tarvitse sillä käytän juuri tällä hetkellä verrattain vähän Ylivieskan kunnan tarjoamia palveluita. Toisaalta, käytän aivan yhtä vähän Suomen valtion tarjoamia palveluita, ja silti makselen kiltisti eläkkeestäni normiverot. Suomeen. Vaan ei haittaa. Miljoonaeläkkeestä kun on varaa maksella.

Verovelvollisuuden rajoitus pudotti veroprosenttia. Jopa melko huomattavasti. En valita tästäkään. Sen sijaan kehotan ulkkareita tarkistamaan olisitteko tekin rajoitetusti verovelvollisia vanhassa kotimaassa. Jos teillä jonkinlaisia tuloja on Suomesta.

Nyt kun viralliset varallisuudet on hoidettu, siirrytään kevyempään osioon. Siirrytään tulevaisuuteen. Seuraa lyhyt katsaus kristallipalloon, lyhyt katsaus siihen mitä vuonna 2020 tulee tapahtumaan. Olkaa hyvä.

Täällä Dalmatiassa kesä tulee, jälleen kerran, pääsiäisenä. Tänä vuonna se osuu aikavälille 10.-13.04. Tuo on ajankohta, jolloin rantakadun ravintoloitsijat availevat ravintoloita, konoboita ja pizzerioita. Kesä 2020 alkaa siis huhtikuun puolessa välissä, varsinkin kun suorat lennot Splitin kentälle alkavat nekin huhtikuussa. Lennot, ja kesä 2020, jatkuvat lokakuun lopulle. Ja jos oikein hyvin käy, ehkä hieman jopa marraskuun puolelle. Sitten alkavat kylmät yöt ja sateet. Ihan kohta, helmi-maaliskuussa, minulle alkaa virrata kysymyksiä ihmisiltä, jotka suunnittelevat lomaansa Kroatiaan. Missä on edullisinta vaihtaa rahaa, minkälainen liikenne Kroatiassa on, mistä vuokrata auto ja onko kraanavesi juotavaa. Majoituksista, merivedestä, rannoista, erikoisruokavalioista. Peruskysymyksiä, joita saa yhä edelleen lähettää. Varsinkin jos vastausta ei löydy tuolta. Siellä pitäisi olla yleisemmät kysymykset vastauksineen.

Oma henkilökohtainen elämä ei tule juurikaan muuttumaan vuonna 2020. Taaperrusta kriisistä kriisiin, aivan kuten tähänkin asti. Paitsi että kun nyt olen päässyt matkailun makuun, yritän 2020 yhä edelleen reissata. Helmikuussa Suomi, myöhemmin keväällä Pohjois-Kroatia, kesäkuussa Montenegro ja Etelä-Kroatia. Myöhemmin kesällä mahdollisesti keikkamatka Etelä-Saksaan. Syksyllä jotain, joka on vielä totaalisesti auki. Muutoin möllötän Kaštelassa, ihmettelen turisteja ja käyn rantakuppilassa kal… kahvilla aina silloin tällöin. Elelen rauhallista eläkeläiselämää. Kirjoittelen näitä juttuja. Sitten tulee talvi ja jalka alkaa vippasemaan. Että josko sitä jonnekin muuttaisi. Josko jossain jotain muuta. Jotain parempaa. Tämä on edessä marras- joulukuussa 2020. Aivan taatusti, sillä näin käy jokainen talvi. Olettaen etten ole jo muuttanut.

Lopuksi urheilukatsaus. Keväällä Jokerit ei voita KHL -mestaruutta, HIFK ei voita SM -liigaa eikä Suomi maailmanmestaruutta jääkiekon MM -kisoissa. Jalkapallon EM -kisat pelataan ympäri Eurooppaa 12.06.-12.07. Suomi on mukana ensimmäistä kertaa, Kroatia koska se on aina. Kaikissa kisoissa. Huuhkajat ei voita yhtään peliä vaikka etukäteisuho on kova. ’Meillä on hyvät mahdollisuudet yllättää’. Ei ole. Kroatia puolestaan voittaa, vaikka koko kansa on sitä mieltä että ’ei tästä mitään tule’. Ihmiset innostuvat maajoukkueesta vasta kun se menee heittämällä vähintään puolivälieriin. Sitten alkavat pommit ja ilotulitusraketit paukkua.

Kesäolympialaiset järjestetään 24.07.-09.08. Tokiossa. Suomi ei voita yhtään mitalia mutta urheiluihmiset ovat innoissaan siitä yhdestä saavutetusta pistesijasta. Urheilija valitaan myöhemmin vuoden urheilijaksi. Kroatia sen sijaan voittaa noin ziljoona mitalia. Joista iso osa kultaista. Sillä jostain ihmeen syystä tässä maassa osataan urheilla.  

Näin tälle viikolle. Oikein hyvää viikonloppua. Palataan linjoille taasen maanantaina. Eikös vaan?        

15. tammi, 2020

Kastel Stari

5 - 14 C

Aurinkoista

 

Kuluttajavalistuksesta päivää. Olen kertoillut vuosien saatossa, kun olette kyselleet, kaikenlaisista asioista joita täältä Kroatiasta, tai ainakin Dalmatiasta, löytyy. Ja onhan noita. On aurinkoa, on merta, kauniita maisemia, mukavia ihmisiä, rantaa, paskoja internet -yhteyksiä ja kusipäitä. Kaikenlaista on neljän vuoden aikana eteen pompsahdellut.

Tänään valistetaan lisää. Tänään kerrotaan siitä, mitä Kroatiasta, tai ainakaan Dalmatiasta, ei löydy. Ei puhuta perinteisestä salmiakista, ruisleivästä tai lihapiirakasta, ei puhuta edes Saarioisen roiskeläppäpizzasta eikä astioiden kuivatuskaapista. Ei, tänään puhutaan paljon suuremmista asioista. Aloitetaan tärkeimmällä.  

Jäähallit. Niitä ei ole. Tai on. Noin viisi. Nekin sijaitsevat tuolla jossain pohjoisessa. Kiekko ei siis todellakaan ole, eikä siitä ole tulossa, mikään yleisölaji täällä. Vaikkakin yllättävän moni kroaatti on kiinnostunut ja tietää hämmentävän paljon jääkiekosta. Seikka, joka yllättää jokainen kerta kun siihen törmää. Varsinkin kun lajia ei juurikaan ole tarjolla edes televisiossa. On nimittäin melko jännä tunne kun täysin viattoman näköinen nuori neito bussissa kykenee keskustelemaan asiantuntevasti Nashville Predatorsin rosterin heikkouksista.   

Juustonaksut. Täällä ei saa henkeään tuoksumaan juustolta eikä sormiaan epäilyttävältä. Ei ainakaan pussista. Eikä ainakaan juustonaksuilla. Menin heti tänne muutettuani pahasti halpaan ostaessani lähikaupasta ’juustonaksuja’. En ostanut. Ostin suolattuja kikirikejä. Eli maapähkinöitä. Yök. Voinette kuvitella pettymykseni kotiin päästyäni. Kuva kiririkistä siinä pussissa vaan näytti nopealla vilkaisulla aivan naksulta.

Kunnon pihvit. Olen todennut tämän aikaisemminkin ja totean uudelleen. Kroatia ei ole pihvimaa eikä kroaatit ole pihvikansaa. Nämä tyypit eivät vaan osaa valmistaa kunnon pihviä naudanlihasta. Ja myöntävät sen itsekin. Juttelin muutama viikko sitten erään huippuravintoloitsijan kanssa ja hän perusteli paskat pihvit paskalla lihalla. Paras liha Kroatiasta menee kuulemma vientiin, jopa niin että kun tilaat Saksassa pihvin, liha saattaa olla peräisin Kroatiasta. Kotimarkkinoille jää sitten ne lihat sinne laarin pohjalle. Eipä siis ihme, että neljän vuoden aikana olen löytänyt kolme (3) kunnollista pihviä koko maasta. Ja aika monta tosi huonoa.

Golfkentät. Vähän sama juttu kuin jäähallien kanssa. Kyllä täältä muutama kenttä löytyy, mutta ihan vaan muutama. Rannikkokaistalla kenttien puutteen ymmärtää, täältä saattaisi olla melkoisen haastavaa löytää riittävä tila vuorten, meren ja viinipeltojen välistä, mutta luulisi sitä tilaa löytyvän vaikkapa Slavoniassa. Jossain Itä-Kroatiassa. En minä tiedä, kun en ole koskaan siellä käynyt. Enkä golfaa. Ehkä kroaatteja ei vaan kolopallo kiinnosta. Ehkä heillä on tärkeämpään miettimistä. Kuten vaikkapa maasta pois muuttaminen.

Heijastimet. Mustiin pukeutunut kroaatti mustalla asfaltilla sateessa on aivan yhtä pimeä kuin suomalainen samaisessa ympäristössä. Kroaatti on pimeä myös pienellä asuinkauduilla jos/kun se katuvalo on sattunut sammumaan eikä kenelläkään ole ollut aikaa korjata sitä. Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä. Täällä ei kukaan, ei koskaan, käytä heijastimia. Selkeä markkinarako.

Valmisruoat. Ei ole. Kun sitä ei ihan joka päivä vaan jaksa valmistaa omassa keittiössä itselleen neljän tähden Michelin -ravintolan tasoista apetta. Joskus olisi ihan kiva napata kaupan hyllystä joku valmis pöperö, joka tosin ei maistu miltään mutta täyttää masun. Tekee siis tehtävänsä. Olin syksyllä Irlannissa ja kävin paikallisessa marketissa. Siellä oli yksi seinä, eikä edes ihan pieni seinä, täynnä valmisruokapaketteja. Oli pientä, oli isoa, oli halpaa, kallista, oli kaikenlaista. Täällä saatat löytää jotain, mahdollisesti, pakastealtaasta. Ja hyllystä pari ’lisää-vain-vesi’ -hässäkkää. Missä on kunnon einesmaksalaatikko? Kysyn vaan.

Edelliseen liittyen, kaikki perunasekoituspakasteet. Suomessahan pakasteesta löytyy kuorituista perunoista alkaen ihan kaikki maailman makuperunat päättyen pikkulintuja sisältävään perunaviillokkiin. Mitä kaikkea niitä nykyään onkaan. Täällä ei ole. Mitään. Täällä pakasteessa on vain ranskalaisia perunoita. Eikä edes uunisellaisia.  

Jääskrapat. Eihän niitä kovin usein ainakaan Dalmatian korkeudella tarvitse, mutta olisihan se paljon helpompaa raaputtaa autonlasia skrapalla talviaamuna, edes silloin tällöin, kun yö on ollut pakkasella. Paljon helpompaa kuin jollain CD -levynkannella, kengällä tai mapilla. Joita kaikkia olen nähnyt käytettävän.

Crème fraîche. Ranskankerma. Hapankerma. Tai mikä sen oikea nimi nyt onkaan. Ei. Ei löydy. Kun reseptissä mainitaan että ’lisää ranskankermaa’, täällä lisätään kiselo vhrnje’ä. Ja juu, siinä todellakin on viisi (5) konsonanttia peräkkäin.

Edelliseen liittyen makukermat. Totuin Suomessa, jopa Ylivieskassa, siihen että kun opettelin ruuanlaittoa totaalinoviisina, apunani toimivat erilaiset maustetut kermat. Oli pippuri-, paprika- ja juustokermaa, oli vaikka mitä. Täältä olen löytänyt kerman, joka on tarkoitettu herkkusienille. En muuta. Ei apuja. On siis ollut pakko opetella ihan itse maustamaan.

Lopuksi. Löyhän moraalin omaavat naiset/miehet. Ei löydy Kroatiasta. Ei ainakaan Dalmatiasta. Enkä nyt puhu omasta puolestani, en toki, kavereiden puolesta kirjoittelen. Joutuvat raukat riutumaan, turvautumaan kaiken maailman Tindereihin, pahimmassa tapauksessa matkustamaan jopa tänne Kaštelaan turisteja metsästämään. Raukat.

Näin. Muutama asia jonka olen kokenut puuttuvan uudessa kotimaassani. Ennen kuin kukaan vetää hernettä nekkuun tai mihinkään muuhun ruumiin aukkoon, todettakoon että taatusti kaikkia edellä mainittuja löytyy jostain päin. Paitsi niitä löyhämoraalisia naisia. Minä vaan kirjoitan, yhä edelleen, ihan omista kokemuksistani. Joka ei yhä edelleen ole koko maailman totuus.  

Näin keskiviikolle. Perjantaina sitten taas aivan jotain muuta. Tulkaapa tutkailemaan.