16. marras, 2018

Kastel Stari

9-16 C

Osittain aurinkoista

Se olisi sitten perjantai. Taas. Ja aika vetää viikko numero 46 yhteen. Ennen yhteenvetoa todettakoot kuitenkin se, että vuotta 2018 on jäljellä enää viisi viikkoa. Sitten joutuu opettelemaan taas uuden vuosiluvun päiväyksiin. 2019. 2019. Aloitin harjoittelun jo nyt kuten huomasitte. 2019. Varmuuden vuoksi. 2019.

Mutta se yhteenveto. Tällä viikolla ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Kaikki meni kuten on mennyt tähänkin asti eikä mitään mullistavaa tapahtunut. Jos muutamaa loppuviikon juttua ei lasketa. Siinäpä se päivitys kaikessa laajuudessaan.

Eilen oli jalkapalloilta. Illalla pelattiin kansainvälisen jalkapalloliiton kehittelemää Kansojen Liigaa ja kentällä kirmasivat niin Kroatia kuin Suomi. Eivät tosin samalla kentällä vaan kumpikin tahoillaan. Ja tietysti eri kanavilla. Niinpä television kaukosäädin oli kovassa käytössä. Jopa niin kovassa että siitä loppui paristot kesken surffausta. Sivuhuomautuksena todettakoot että tuo Kansojen Liiga ihan noin kilpailun nimenä on hellyttävän mahtipontinen ja kuullostaa siltä kuin sen olisi kehittänyt Bulgaria ja Neuvostoliitto yhdessä joskus 70 -luvulla. Mutta ei, kysessä on kyllä ihan virallinen, nykyaikanen jalkapallokilpailu jossa on jaossa peräti arvoturnauspaikkoja. Jopa Suomelle.

Liiga on alkanut Kroatian ja Suomen osalta täysin päinvastaisissa tunnelmissa. Eiliseen iltaan mentiin tilanteessa jossa Suomi oli voittanut kaikki neljä pelaamansa ottelua eikä päästänyt ensimmäistäkään maalia omiin. Huuhkajat porskutti lohkonsa kärjessä. Kroatia puolestaan, ennen eilistä otteluaan, oli pelannut kaksi ottelua joista ensimmäisessä tuli häpeällinen 6-0 selkäsauna Espanjalta. Taisi puserossa painaa tuolloin vielä lievä kisakrapula hyvin menneiden MM -kisojen jälkeen. Toisessa pelissään Kroatia sentään venyi 0-0 tasapeliin Englannin kanssa.

Suomella oli eilen mahdollisuus varmistaa lohkovoittonsa ja sitä kautta jatko-ottelut. Tämä olisi edellyttänyt voittoa Kreikasta. Jatkopaikka olisi varmistunut jopa niukalla maalin tappiolla. No, Ateenan illassa verkko soi ja ottelu päättyi 1-0 Kreikalle. Mutta se jatkopaikka varmistui ja himoittu lopputurnauspaikka on enää kahden ottelun päässä. Voitetun sellaisen. Kroatia puolestaan hoiteli jännittävien vaiheiden jälkeen Espanjan lukemin 3-2. Mahdollisuutensa jatkopaikaan maa oli tosin jo menettänyt aikaisempaan kompurointiinsa. Kroatian viimeinen peli Kansojen liigassa on sunnuntaina vierasottelu Englantia vastaan.

Muihin asioihin. Minulla oli eilen vaatekriisi. Tiedättehän, mitä pistäisin päälleni kun minulla ei kerta kaikkiaan ole mitään päälle pistettävää. No, tällä kertaa sitä päälle pistettävää kyllä oli mutta ongelmana oli että mitä. Että miten pitää pukeutua aamulla lenkille. Tai iltapäivällä kahville. 

Painin näiden ongelmien kanssa ihan vaan siksi, että ilma ovat muuttuneet omituisiksi. Aamuisin on verrattain viileää, mutta jos aurinko paistaa, päivät saattavat olla jopa kohtuu lämpimiä. Suomeksi tuo tarkoittaa sitä, että aamulla lämpötilat pyörivät kymmenen asteen kieppeillä ja jos/kun aurinko paistaa, iltapäivisin elohopea saattaa nousta kahdenkympin paikkeille. Paitsi tänään. Tälle päivälle ei ole luvattu kuin 15-16 astetta. Eli kylmää. Varsinkin kun tuulikin puhaltelee puuskissa 25 km/h eli semmoiset vajaat 7 metriä sekunnissa. Ei siis mikään myrsky mutta kun on tottunut reippaasti yli 20 asteen lämpöihin niin kymmenen asteen pudotus, tuolla tuulella, tuntuu yllättävänkin rapasakalta.

Mutta se kriisi. Eilen aamulla kun olin lähdössä lenkille totesin, johtuen lämpötilasta, että nyt on lenkkivarustukseksi ensimmäistä kertaa tälle syksylle pakko valita verkkarihousut. Siis pitkät sellaiset. Tähän asti on vedetty shortseilla. Niinpä lenkkeilin kahisten. Koska tuulipuku, tai tuulipuvun housut, kahisevat. Sama meno jatkuu tänään sillä juuri nyt, tätä kirjoittaessani, lämpöä tuolla ulkona ei ole kuin 12 (RealFee 9) astetta. Hrr! Joten taas kahisee Kastelan vuorilla.

Varsinainen kriisi iski iltapäivällä. Olin lähdössä iltapäiväkahville rannalle, joten verkkarihousut vai shortsit? Lämpötila oli about 19-20 mutta aurinko paistoi. Vieläkö siis kerran shortseilla? Ja siitä eteenpäin sitten, koska ennusteet ovat laskemassa lämpöjä viikonlopuksi radikaalisti, pitkillä? Elämä on täynnä vaikeita päätöksiä.....

Päädyin shortseihin. Varmaan viimeistä kertaa ennen ensi kevättä sillä auringosta ja kohtuullisesta lämmöstä huolimatta niin olihan tuolla terassilla oli jo himpun viileä. Joten kesä -18 lienee muisto vaan. Viimein. Jo heti marraskuun puolessa välissä.

Näin tämä viikko. Nyt viikonloppuun. Jossa ei tule tapahtumaan mitään. Sillä juuri nyt, tämänhetkisessä elämäntilanteessa, minulle ei juurikaan tapahdu mitään. Koskaan. Niinpä sillä mikä viikonpäivä on menossa ei ole juurikaan merkitystä. Koska kaikki päivät ovat samanlaisia. Joku voisi kutsua moista elämää myös tylsäksi. Mitä se kieltämättä aina silloin tällöin onkin. Mutta aina ei voi voittaa.

Kaikesta huolimatta oikein hyvää viikonloppua kaikille. Palataan taajuuksille taas maanantaina. Kunhan olen selvinnyt jäätävästä, 12-15 asteen, tylsästä ja mitään tapahtumattomasta viikonlopusta. Jos olen.

15. marras, 2018

Kastel Stari

10-18 C

Enimmäkseen aurinkoista

Käyn päivittäin lenkillä. Edelleen. Eilen kiinnitin huomion, jälleen kerran, kuinka paljon erilaisia maisemia yhden lenkin varrelle mahtuu. Ihan niinkuin teitä. Tai tarkemmin tiepohjia, kuten oheisesta kuvasta voitte päätellä. Eilen lampsin menemään mm. moottori-, kylä- ja peltoteitä jotka lopulta johtivat reitin turvallisesti takaisin peruskatuverkostoon. Olisipa tarjolla olllut rautatiekin, joka halkoo lenkkimaastoa siellä sun täällä ja jota pitkin pääsisi mukavasti oikomaan eikä tarvitsisi välttämättä kiipeillä ihan niin paljon vuoria ja mäkiä. Sitä pitkin marssiminen saattaa tosin olla laitonta. Vaarallista se ainakin on.

Vaan tuo vuorien ja mäkien kiipeily on yksi lenkkien suola. Toki voisin jolkotella pitkin poikin alankoa tuolla rannalla, mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava että se olisi verrattain tylsää. Se on tylsää vaikka maisemat ovatkin hienot. Mutta lähes kaikkeen kyllästyy. Jopa niihin kauniisiin maisemiin joista useat ihmiset ovat valmiita maksamaan päästäkseen niihin lomallaan. Minulle ne ovat nykyisin 'vain' kulisseja joissa on kiva heittää lenkkiä. Tai tehdä milloin mitäkin. Vaan kyllä sitä jossain välissä taatusti vuoriinkin kyllästyy ja rantamaisemat alkavat taas maistua. Joten sitä odotellessa. Tänään mennään taas vuorelle.

Mutta juu, eilinen lenkki sisälsi erilaisten tiepohjien lisäksi myös kaikenlaista maisemaa. Matkan varrella oli moottoritien piennarta, oli vuorille kiipeämistä, ylhäällä jyrkänteiden reunalla taiteilua, oli vuorilta alaslaskeutumista, oli rantaa, oli maisemia ja lopuksi normaalia ihan tavallisten ihmisten asuinaluetta. Eli kaikenlaista jota pitkin tarpoessa ei aika todellakaan tule pitkäksi. Vaikka samat seudut olisi nähnyt ja kokenut useita kertoja sillä aina sieltä löytyy jotain uutta. Ei varsinkaan kun korvissa soi se kuuluisa paska musiikki. Eilinen lenkki oli muuten pituudeltaan 11,18 kilometriä, kesti 2 tuntia 19 minuuuttia keskinopeuden oltua 4,89 km tunnissa. Lähdin 36 metristä, kiipesin 177 metriä ja löysin itseni lopulta 213 metrin korkeudesta joka oli korkein kohta eilen. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, tuota vuorelle kiipeämistä saa tulla kokeilemaan. Vaikka lähes yhtä rankkaa se laskeutuminenkin on kun hiivit jotain 7-9 asteen mäkeä alaspäin.

Se, että kondis nousee ja paino laskee, ei suinkaan ole se tärkein asia lenkkeilyssä. Tärkeintä ovat tarkat tilastot. Ja se että niillä pääsee pullistelemaan netissä.

Maisemien lisäksi eilen kiinnitti huomion kuinka Kastela valmistautuu seuraavaan sesonkiin. Jokatoisesta talosta kuuluu kilkutus ja kalkatus kun paikoja remontoidaan ja pistetään kuntoon, laajennetaan tai uusitaan. Seuraavaan sesonkiin kun ei oikeasti ole enää kovin pitkä aika. Nyt elämme marraskuun puoltaväliä ja ensimmäiset varovaiset turistit alkavat ilmaantua huudeille kurkkimaan jo reilun kolme kuukauden kuluttua.... Vuosittain rotaatio pyörii kuten se on pyörinyt aina. Talvella pistetään paikat kuntoon ja kesällä kääritään rahat. Näin toimii kaupunki nimeltä Kastela.

Tuo kaupunki nimeltä Kastela on tosin itsekin, vihdoinkin, herännyt ehostamaan myös itseään. Tuolla rannassa kulkeva rantakatu, riva, on useassa kohdassa remontissa. Asfalttia, istutuksia ja vaikkapa viemäröintejä uusitaan, onpahan naapurikylä Kastel Luksicissa rakenteilla jopa hiekkaranta. Tai ei rakenteilla mutta vanha ranta remontoidaan täysin uusiksi. Ja liitetään vieressä sijaitsevan puiston kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi jota kutsutaan vaatimattomasti kansainväliset vaatimukset täyttäväksi hiekkarannaksi. On mielenkiintoista seurata ensinnäkin sitä kuinka homma etenee ja toisekseen minkälainen lopputulos tulee olemaan. Pysyvätkö pojat aikataulussa vai ovatko hommat vielä vaiheessa kun ne turistimassat loppukeväästä taas saapuvat.

Mikäs se on uutta kautta valmistellessa kun juuri on käyty pokkailemassa erilaisia palkintoja vuosittaisilla kansainvälisillä turistifestareilla. Kastelan kaupunki voitti nimittäin palkinnot uudesta visuaalisesta ilmeestään ja opastuksestaan kylien keskustoissa. Pokkasipa kaupunki palkinnon vielä mainosfilmistäänkin jonka nimi taitaa olla Tervetuloa Kastelaan, Kroatian helmeen. Tai jotain. Kaupungin matkailutoimiston johtaja Nada Maršić on tehnyt todella hyvää työtä ja sai henkilökohtaisen erikoispalkinnon työstään Kastelan matkailun edistämiseksi. Että hyvin menee niin palkintogaaloissa kuin myös ihan reaalitodellisuudessa. Sitä todistavat päättyneen kesän voimakkaassa kasvussa olevat matkailijatilastot. Joten kun sitä ensi kesän lomamatkaa suunnittelette, pitäkääpä Kastela mielessä. Ja tehkää varaukset ajoissa. Sillä vaikka kapasiteetti kasvaa, ei sitä sittenkään aina ole riittävästi. Ja jos tarvitsette apuja, ottakaa rohkeasti yhteyttä. Lupaan ainakin koittaa auttaa.

Aloitin eilen lyhennetyn blogiformaatin joten nyt onkin juuri hyvä kohta lopettaa tältä aamulta. Huomenna sitten taas, todennäköisesti, lyhyesti viikko pakettiin muiden asiaan mitenkään liittymättömien juttujen ohella. Niistä lisää sitten vuorokauden päästä.

14. marras, 2018

Kastel Stari

13-21 C

Enimmäkseen aurinkoista

Koska eilen käsiteltiin suuria asioita kuten painonpudotusta, tänään käsitellään sitten niitä pienempiä. Luvassa on siis paljon pieniä eteen tulleita juttuja. Tai juttuja jotka ovat lenkeillä pompsahtaneet päähän. Tai ovat mielenpäällä juuri nyt.

Ensin tiedote. Olen ajatellut muuttaa hieman blogin rakennetta. Vakiolukijani ovat taatusti huomanneet että nämä päivittäiset jorinat ovat melko pitkiä. Kysymys kuulukin, kuka niitä jaksaa lukea? En minä jaksaisi ainakaan. Niinpä ajattelin että lyhennän päivittäistä epistolaa hieman. Eli kirjoitan hieman tiukemmin ja en välttämättä ihan kaikista maailman asioista. Että jos se päivittäinen teksti näin lyhenisi hieman ja olisi hieman mukavampi lukea. Varsinkin ulkomaalaisille ystävilleni jotka joutuvat tankkaamaan tekstiä Google translatorin avulla. Tosin joskus tuntuu että myös suomenkieliset lukijat saattaisivat tarvita jonkinlaisia käännöspalveluja ymmärtääkseen juttujani.

Tai no.... ei vielä ei voi tietää miten tuo edellä olevan päätös pitää. Vai pitääkö se. Saattaa olla että jos asiaa on paljon, teksti venyy ja ollaan entisissä mitoissa. Jos sitä, asiaa nimittäin, on sitten taas vähemmän, teksti voi hyvinkin olla lyhyempi. Aika näyttää, enpä osaa sanoa tähän vielä juuta enkä jaata. Tämä blogistin elämä kun on niin vaikeaa, rankkaa ja jatkuvaa päätösten tekoa. Kuten huomaatte.

Mutta asiaan. Niihin pieniin. Joista ensimmäisenä voisi olla vaikka kutsu. Nimittäin Linnan juhlien kutsu. Joka on varmasti hukkunut jonnekin koska ei se ainakaan vielä ole löytänyt tietään tänne residenssiini. Vaikka Saulin kanssa heitettiin huhtikuussa hetulaa Splitissä kuin vanhan frendit. Ainakin yhden lauseen verran. Niin että Jenni ja Sauli, kun tätä blogia kumminkin seuraatte, ihan vaan tiedoksenne että Kroatian posti on varmaan hukannut sen kutsun. Jos olisitte ystävällisiä ja pistäisitte uuden vaikka Netpostin kautta niin tulee varmasti perille. En haluaisi mitenkään hoputtaa mutta tässä alkaa tulla hieman kiire sen smokin ja lentolippijen kanssa. Bileet kun on kuitenkin jo muutaman viikon päästä. Ja Rockykin pitää saada johonkin hoitoon. Kiitos yhteistyöstänne.

Pysytään tärkeissä asioissa. Eli teinien tuoksussa. Tiedättehän ne tuoksut, joka ovat tasan samoja joka puolella maailmaa. Teinipojat tuoksuvat Axeen sekoitetulta ujolta hieltä ja tytöt taas.... no, veikkaan että jollain hajuvesiyhtiölle on maailmanlaajuinen monopoli myydä yhtä ja samaa hajuvettä jokaiselle 13-15 vuotiaalle teinitytölle. Koska teinit tuoksuvat tasan samalta niin Ylivieskassa kuin Kastelassa. Tarkemmin Kastel Novissa. Huomasin asian, jälleen kerran, kun eilen aamulenkillä jouduin kävelemään koulun ohi oppilaiden ollessa välitunnilla. Siis röökillä. Kävelin hajanaisen ryhmän läpi ja kaikki nuo edellä olevat tuoksut lähes räjäyttivät pääni. Kuten ne tekevät aina kun ohi kulkee teini. Tai istuu bussissa vieressä. Tai ohiajavassa autossa. Sillä sitä teiniparfyymiä ei säästellä.

Ihmisillä on erilaisia harrastuksia. Joku harrastaa valokuvausta, toinen ratsastusta, kolmas uintia, neljäs jotain muuta ja niin poispäin. Ymmärsitte varmaan idean? Minun yläkerrassa asuu tyyppi jonka harrastus on poraus. Siis seinien poraus. Poralla. Kivitalossa. Jossa ääni kulkeutuu erinomaisen hyvin läpi koko talon kun joku tekee reikää seinään ihan missä tahansa. Taatusti jokainen talossa kuulee sen. Ja muutama tyyppi lähitaloissa. Nyt kun sitä reikää, tai reikiä, on tehty jokaikinen päivä noin kahden viikon ajan, olisi todella mielenkiintoista käydä kylässä yläkerrassa. Ihan vaan katsomassa että kuinka reikäiset seinät siellä oikein ovat.

Eilen, tai toissapäivänä, poraus alkoi juuri kun olin päiväunilla. Heräsin, luonnollisesti, ja huusin aivan täysillä että MITÄ VITTUA! EI TAAS! Suomeksi. Loppui poraus hetkeksi. Mutta vain hetkeksi.

Jos nyt lopettaisi tämän blogin tähän, tuo alussa mainostamani lyhennetty rakenne olisi aika lähellä toteutumista. Ei nyt ihan täysin, mutta lähelle. Riittävän lähelle. Joten jos sitä sitten. Pistäisi pisteen tältä päivältä tähän. Tai tarkemmin tuohon -->. Huomenna se on sitten toisessa paikassa.

13. marras, 2018

Kastel Stari

12-20 C

Osittain aurinkoista

Ketään ei kiinnosta mutta pakkohan se aina välillä on. Nimittäin päivittää omaa elämää tänne. Jos ei muuten niin tämä toimii päiväkirjamaisena muistiinpanona jota voi sitten tarvittaessa käydä tutkailemassa jos joskus, jostain syystä, alkaa kiinnostaa että mitä minulle kuului 13. marraskuuta vuonna 2018. Paitsi että en minä lue näitä omia riipustuksiani koskaan jälkeenpäin. Käyn korkeintaan tsekkaamassa säätiedotuksen jos/kun tulee puhetta vaikkapa siitä että minkälainen keli meillä oli täällä silloin ja tuolloin. Oli muuten 16-17 astetta, pilvistä ja ukkoskuurojen mahdollisuus. Ja luvassa kylmenevää. Siis tasan vuosi sitten. Nyt on muutama aste lämpimämpää ja luvassa kylmenevää. Loppuviikosta pitäisi lämpötilan laskea peräti 13 asteen kieppeille. Tuolloin on jo melkein viileää.

Aika-ajoin kirjoitukseni aiheuttavat keskustelua. Kuten eilinen ulkosuomalaisia ja meidän omia, maakohtaisia sivustoja käsittelevä juttu. Sain yhteydenottoja ympäri sieltä sun täältä jossa valiteltiin juurikin oman, suljetun foorumin, puuttumista. Siis sivun jossa ulkkarit voivat keskenään vaihtaa kokemuksia, jakaa neuvoja tai ihan vaan kiroilla nykyisen asuinmaan ihmeellisyyksiä. Tarvetta moiselle tuntuu olevan ympäri maailman. Tai no, ainakin ympäri Euroopan. Hyvin kuuluu toimivan niissä kaupungeissa/maissa joissa moinen ihmeellisyys jo on.

Jos olisi yhtään enemmän energiaa tai paukkuja, saattaisihan sitä ihan itsekin moisen sivun pistää pystyyn meille Kroatian suomalaisille. Suljettu, tarkoitettu vain ja ainoastaan maassa asuville. Mutta täytyy katsella. Jos sitä joku päivä innostuisi.

Se oma elämä sitten. Jossa tosin ei paljoa ole tapahtunut. Mitä sitä nyt yhden eläkeläisen elämässä yleensäkään tapahtuisi? Ei ainakaan mitään kovin mullistavaa. Rocky on ok, asun edelleen samassa kaupungissa, samassa kylässä ja vieläpä samassa asunnossa. Olen edelleen eläkkeellä enkä duunissa yhtään missään. En suomalaisessa, en kroatialaisessa enkä missään muunmaalaisessa firmassa. Mikä erilaisille suomalaisille instansseille tiedoksi saatettakoot. Olen sinkku (vink, vink) vaikka kavereita paljon onkin. Osa heistä jopa hämmentävän tärkeitä. Siinäpä suuret linjat lyhyesti. Eipä tuohon perussettiin paljoa ole lisättävää eikä se tuosta varmaan kovi kauheasti muutu. Ainakaan toivottavasti eikä kovin nopealla aikataululla.

Sitten muihin, vähemmän mullistaviin. Kuten vaikka painonpudotukseen ja kuntoiluun. Ja muutamaan muuhun juttuun.

Olette taatusti lukeneet (naisten)lehdistä ja Ilta-Sanomien terveyspalstalta kuinka tupakanpolton ja viinanjuonnin lopettamiset yhdistettynä painonpudotukseen muuttaa elämäsi. Aistien, ainakin maku- ja hajuaistin, toiminta palaa, nukut paremmin, ihosi paranee, elämä tuntuu helpommalta, näkösi paranee, aktivoidut, sosiaalinen elämäsi kukoistaa ja seksikin luistaa paremmin kuin silloin lihavana läskinä jolloin kaljapäissäsi vetelit vapautuneesti röökiä kapakoissa kun et saanut kotona unta. Ja kaikkea muuta mukavaa.

Paskapuhetta. Ei se elämä ei muutu mihinkään vaikka tekisit kaikki nuo edellämainitut asiat yhtäaikaa. Elämäsi saattaa pidentyä, mutta siitäkään ei ole minkäänlaisia takeita koska harvempi tietää tarkan lukumäärän niistä päivistä jotka tällä taajuudella ja tässä todellisuudessa tulee viettämään. Tuleeko siihen elämään sitten päiviä lisää kun ei polta tai dokaa, ei voi tietää.... Kukaan.

Lopetin tupakanpolton vuosia sitten. Odotin että nyt alkaa ruoka maistua ja maailma tuoksua. Ei alkanut. En kokenut mitään uutta enkä ihmeellistä. Nyt olen ollut ilman alkoholia jonkun ajan, tarkkaa aikaa en osaa sanoa kun ei tullut laitetuksi ylös milloin sen viimeisen kaljan (toistaiseksi) kippasin. Vaan eipä muuttanut sekään elämää mitenkään. Rahaa tosin menee enemmän koska nollaoluet ovat kalliimpia kuin tarjouksessa oleva prosenttibisset. Nollat eivät ikinä ole halpuutuksessa. 

No hyvä on, jos röökin lopettaminen toi kiloja lisää, alkoholin lopettaminen on sitten varmaan pudottanut niitä. Tai en minä tiedä, juonhan minä edelleen tuota alkoholitonta joten jos painoni putoaminen jostain johtuu, se johtuu siitä etten käytä enää alkoholia. Nimenomaan alkoholia. Mutta lihottaako itse alkoholi? En minä tiedä. Jos joku tietää, saa kertoa.

Painoni putoaminen saattaa tosin johtua myös siitä että katselen hieman mitä, ja kuinka paljon, suuhuni tungen. Ja siitä että liikun. Paljon enemmän kuin ennen. Joku on jopa väittänyt että lenkkeily saattaa olla jo hieman karannut käsistä. Heitän nykyään semmoisia 10 kilometrin lenkkejä jokainen aamu ja olo tuntuu omituiselta jos edes harkitsen jättäväni lenkin väliin. Ja koska viikonloppuna tein tarkan seurantataulukon aktiviteeteistani, voin ylpeänä kertoa teille että lenkkini ovat olleet keskimäärin 9,90 kilometrin mittaisia, niihin käytetty aika on vaihdellut 1,19 ja 2,41 tunnin välillä keskinopeuden heiluessa 4,45 ja 5,1 km/h välissä. Korkeimmillani olen kivunnut 321 metrin korkeuteen suurimman korkeuseron ollessa 266 metriä. Askelmäärä per päivä on ollut 15.000-22.500 askelta. Painoa on pudonnut lenkkiperiodin aikana 4,3 kg. Kokonaispudotus vuoden alusta on tämän aamun punnituksen perusteella tasan 24,2 kiloa. Sillä mitä mieltä lenkkeilyssä tai laihdutuksessa olisi jos niistä ei voisi jakaa tylsää tilastofaktaa vaikkapa omassa blogissaan?

Näin tälle tiistaille. Ei tästä nyt ihan kovin tarkkaa oman elämän päivitystä tullut, tuli enemmänkin tälläinen terveyspainotteinen blogi. Tai erilaisten terveysväittämien kumoamisblogi. Oman kokemukseen perustuen. Mutta semmoista se aina välillä on. Ja koska olen perusluonteeltani laiska, en jaksa vaihtaa tuota otsikkoakaan. Mennään nyt tuolla tänään. Ja huomenna sitten aivan jollain muulla.

12. marras, 2018

Kastel Stari

13-20 C

Enimmäkseen aurinkoista

Mustanaamio. Tiedättehän tuon tyypin joka ei koskaan kuole ja jota kutsutaan vaeltavaksi aaveeksi? Mies joka on kova koville ja jonka rinnalla salamakin on hidas kuin etana? Mustis asuu tarinan mukaan Bengalin viidakossa jonka rannikolle hänen esi-isänsä haaksirikkoutui Singh -merirosvojen upotettua laivan jolla hän matkusti. Esi-isä oli ainoa haaksirikosta hengissä selvinnyt ja vannoi rannalle päästyään pyhittävänsä elämänsä taisteluun merirosvoja vastaan. Myöhemmin vastustajien kirjo on toki pikkaisen laajentunut mutta edelleen -Mustanaamio on kova koville.

Sitä vaan mietin että jos Mustanaamion esi-isä haaksirikkoutui todellakin Bengalin rannikolle, joka sijaitsee Aasiassa, kuinka siinä viidakossa voi heilua pygmejä ja muita tummaihoisia tyyppejä? Pygmit kun yleensä sijoitetaan asumaan Afrikan trooppisille alueille. Pitkälle ovat siis reissanneet ihan vaan tullakseen hommiin Mustikselle.

Miten Mustanaamio liittyy tämän päivän aiheeseen eli ulkosuomalaisiin? Ei mitenkään. Hän vaan pompsahti mieleen kun tuossa viikonloppuna mietin että miltä kantilta tuota ulkosuomalaisuutta tänään lähestyisin. Mahtaakohan nuo pygmit ja muut viidakon asukkaat muuten edelleen kutsua Mustista maahanmuuttajaksi? Nykyinen naamioheppu kun on vasta 21. sukupolven Mustanaamio. Tunteeko hän itse yhä olevansa expat, eli tyyppi joka asuu joko väliaikaisesti tai pysyvästi jossain toisessa maassa kuin missä on syntynyt? Ja jos tuntee, onko hänellä samoja fiiliksiä kuin meillä nykyajan expatseilla?

Joihin mennään nyt. Siis nykyajan expatseihin, tarkemmin sanottuna vielä suomalaisiin sellaisiin. Eli ulkosuomalaisiin. Ihan millä nimellä meitä haluattekaan kutsua. Perjantaina käytiin läpi enemmän tai vähemmän kattavasti ulkosuomalaisuuteen liittyviä perusasioita ja määritelmiä. Niiistä ei siis tänään enempää, tänään keskitytään lähinnä siihen että minkälaista se ulkkarielämä ihan oikeasti on. Lähes.

On täysin mahdotonta, tässäkin asiassa, antaa minkäänlaisia tyhjentäviä vastauksia oikeastaan mihinkään mikä liittyy arkiseen elämään oikeastaan ihan missä maassa tahansa. Siihen vaikuttaa niin moni asia ja näin jokaisen ulkkarin tilanne on täysin omanlainen. Neuvoja en edes kuvittele antavani.

Yksi asia, joka lienee verrattain samankaltainen riippumatta missä maassa asuu, on yhteydenpito Suomeen, muihin maassa asuviin suomalaisiin tai ympäröivään kansainväliseen yhteisöön. Tämä yhteydenpito kun on kohtuullisen helppoa, kiitos nykyaikaisten viestintävälineiden ja -keinojen. Uskoisin että melkoinen osa ulkosuomalaista pitää yhteyttä kotimaahansa netin välityksellä. Kuka enemmän, kuka vähemmän. Ja onhan se oikeasti helppoa kun voi muutamalla klikkauksella jutella livenä, jopa kuvan kanssa, sukulaisten tai ystävien kanssa Suomeen.

Useassa paikassa on suomalaisyhteisö joista olikin juttua jo perjantaina. Sen lisäksi että tietyissä maissa, kuten Espanjassa, on suuria suomalaiskeskittymiä, yhteisöjä löytyy myös netistä. Esimerkiksi Facebookissa on useassa maassa ryhmä nimeltään Suomaiset xxx -maassa. Toisissa maissa nämä ryhmät on suljettu ja tarkoitettu vain ja ainoastaan maassa asuville, jolloin niissä voidaan vaihtaa kokemuksia, antaa ohjeita ja ruotia asioita jotka ovat tärkeitä nimenomaan maassa asuville. Toisissa maissa ryhmät ovat avoimia jolloin niistä muodostuu helposti kysy/vastaa -turistisivustoja. Mikä on harmi. Matkoja suunnitteleville turisteille kun on aivan omat sivunsa ja maassa jo asuvat tarvitsevat oman fooruminsa jossa saavat keskustella, arvostella ja kehua heille tärkeitä juttuja aivan omassa porukassaan. Onneksi jos jonkun maan suomalaisryhmä on avoin ja menettänyt näin alkuperäisen tarkoituksensa, tilalle löytyy lähes aina kansainvälinen vaihtoehto. Expats in XXX -kaupunki/maa.

Toisaalta liika jumittaminen suomalais- tai muihin maahanmuuttajaryhmiin hidastaa maahan integroitumista. Jos pyörit vain ja ainoastaan suomalaisten tai muiden ulkkareiden porukoissa, jää paikallinen elämä helposti näkemättä ja kokematta. Joka, jos mikä, on ensiarvoisen tärkeää kotiutumisessa ja kotoutumisessa. Mitä nopeammin opit paikalliset tavat, jopa paikallisen kielen, sen helpompi sinun on sujahtaa uuteen yhteiskuntaan, oli maa tai maanosa ihan mikä tahansa. Eihän Mustanaamiokaan jäänyt hengailemaan muiden haaksirikkoutuneiden kanssa vaan otti ohjat käsiinsä ja alkoi samantein johtamaan viidakkoa. Keskellä aivan uutta yhteisöä.

Jos tämän kahden päivän sangen hataran ja hajanaisen ulkosuomalaisesityksen koittaa jollain hataralla ja hajanaisella tavalla kursia kasaan ja vetää langat edes auttavasti yhteen, voitanee todeta ettei tyypillistä ulkosuomalaista ole. Eikä taida oikein olla tyypillistä ulkosuomalaisen elämääkään. Kaikki ulkkarit kun elävät omaa elämäänsä kuka missäkin ja näin kunkin oma elämä muodostuu täysin omanlaiseksi. Siinä yksi syy miksi tämä esitys jäi hieman epämääräiseksi. Ulkosuomalaisuutta kun ei kykene esittelemään siten että elämän kaikki osa-alueet tulisi täydellisesti käsiteltyä. Koska jo lähtökohta sille miksi ihmisestä yleensä tulee ulkosuomalainen vaihtelee jokaisen ulkkarin kohdalla. Kuten todettu ja useamman kerran todistettu. Kun jo lähtökohta on epämääräinen miten ihmeessä minkään elämän missään voisi läntätä yhteen, väittää kirkkain silmin että tämmöistä se ulkkarin elämä nyt sitten on ja antaa vielä ohjeita kuinka elää sitä elämää? Edes yhden maan sisällä. Aivan oikein, ei mitenkään.

Näin viikon aluksi. Himppasen jännittää jo nyt että kuka sarjakuvasankari huomenna avaa mitenkään mihinkään liittymättä huomisen blogin. Ja mistä se blogi kertoo. Sen näkee oikeastaan vaan klikkailemalla itsensä takaisin näille sivuille huomenna. Joten tervetuloa siis. Melko tarkkaan 24 tunnin kuluttua.