2. loka, 2019

Kastel Stari

18 - 25 C

Puolipilvistä, illalla keltainen varoitus vesisateesta ja tuulesta, oranssi varoitus ukkosmyrskyistä

 

Aloitettiin sitten dramaattisella otsikolla. Ei tämä nyt aivan viimeinen blogi ole, ainakaan toivottavasti, tarkoitus on viettää vain lomaa. Huilata lokakuu. Tulla takaisin kun on marraskuun. Kertoilemaan mitä on tullut touhuttua. Jatkamaan siitä mihin tänään jäädään.  Lomasta tarkemmin blogin lopuksi. Että mitä, minne, miksi, milloin ja kenen kanssa.

Sitä ennen muutama juttu miksi minä pidän nykyisestä asuinmaasta ja miksi en, ainakaan juuri nyt, suunnittele lähteväni täältä yhtään mihinkään. Joten tämä on Kroatia. Jälleen kerran.  Olkaa hyvät.

Kroaatit ovat hassua väkeä. Vai mitä sanotte siitä, että vuosi sitten kesällä 15% maan väestöstä kerääntyi Zagrebiin juhlimaan maan jalkapallojoukkuetta. Joka ei edes voittanut. Hävisi MM -kisojen loppuottelussa Ranskalle, mutta voitti siinä sivussa aika monet sydämet puolelleen. Yli puoli miljoonaa ihmistä, siis 15% KOKO maan populaatiosta, kerääntyi Zagrebin kadulle vastaanottamaan joukkuetta. Eikä juhlissa sattunut yhtään rekisteröityä häiriötä. Ei tappeluita, ei ryöstöjä, ei mitään. Hämmentävää. Suomen oloissa tuo tarkoittaisi muuten sitä, että Helsingissä heiluisi reilut 800.000 ihmistä. Mahtaisiko onnistua?

Elämäntapa. Josta olen kirjoittanut ennenkin. Paljon. Tämä dalmatialainen elämäntapa vaan kiehtoo. Kun olen opetellut sitä kohta neljä vuotta, alan hiljalleen pääsemään perille mitä ’pomalo’ tarkoittaa. Se tarkoittaa lyhyesti sitä, että työskentelet aktiivisesti sen eteen ettei sinun tarvitsisi tehdä mitään. Sopii minulle oikein hyvin. Tässä kohdin pitää muistuttaa että ’pomalo’, tuo leppoisa elämäntapa, jossa ei ole kiire mihinkään paitsi tekemään ei mitään, ei toimi koko maassa. Se toimii vain rannikolla. Täällä meillä Dalmatiassa.

Aiheeseen liittyen on pakko lisätä kahvi. On hämmentävää kuinka kauan kroaatit kykenevät viettämään aikaa pikkuriikkisen kahvikuppinsa ääressä. Pystyn helposti kumoamaan neljä puolen litran tuoppia siinä ajassa kun joku paikallinen juo kahviaan. Yhtä kahvia. Sitä naurettavan vähäistä mustaa tököttiä siellä pikkuisen kupin pohjalla. Ehkä juuri siksi että kahvia on niin vähän, suoritus pitää uusia monta kertaa päivässä. Sillä kroaatit, tai ainakin dalmatialaiset, istuvat kahvilla aina. Koko ajan. Koska pomalo. Eikä kiire mihinkään.  

Luonto. Luonnonpuistot. Rannikko. Saaret. Kroatialla on 1.770 kilometriä rantaviivaa. Ja Adrianmeri, jossa rannikon tuntumassa on, riippuen siitä kuka laskee, 1.185-1.244 saarta. Lisäksi maasta löytyy metsää. Paljon metsää. Ja luonnonpuistoja. Niitä on peräti 19 kappaletta ja ne peittävät maan pinta-alasta yli 10%. 

Saarista puheenollen. Vierailu Kroatian edustan saarilla on jännää, sillä siellä saattaa törmätä vaikkapa Euroopan vanhimpaan teatteriin, ’salaisiin’ sukellusvenetukikohdan tunneleihin, Marco Polon syntymäpaikkaan, nyt jo lakkautettuun keskitysleiriin tai maailman parhaaseen juustoon. Lisäksi voi käydä uimassa rannalla jossa eräs alaston brittiläinen kuningas ui aikoinaan nakuna. Ja aloitti näin naturistimatkailun Kroatiassa.       

Neljän miljoonan kansakunnaksi Kroatia menestyy urheilussa, lajista riippumatta, hämmentävän hyvin. Joku voisi sanoa jopa erinomaisesti. Alussa mainitun jalkapallomenestyksen lisäksi maan urheiluhistoriasta löytyy olympiavoittoja mm. vesipallossa, käsipallossa, soudussa, keihäässä, alppihiihdossa ja naisten kiekonheitossa. Ainakin. Noin ulkomuistista heitettynä. Maailmanmestaruuksia tai tennisvoittoja ATP -turnauksissa en edes ala luettelemaan. Olin kolme talvea sitten Zagrebissa jääkiekko-ottelussa. Kyllä, aivan oikein, jääkiekko-ottelussa. Kroatiassa! Istuin eräänlaisessa VIP -katsomossa, jossa minulle osoitettiin ainakin neljä olympiavoittajaa. Kato, tuossa on tuo, tuolla taas tuo, vasemmalla tuo, ne ovat kaikki olympiavoittajia. Siellä ne istuivat keskellä tavallista kansaa eikä kukaan ihmetellyt. Mitä nyt vähän sormella osoiteltiin jotta yksi suomalainen tunnistaisi tyypit.

Kroatiassa on paljon tarinoita. Yksi kauneimmista on Klepetan ja Malena rakkaustarina. Nämä kaksi haikaraa rakensivat yhteisen pesän savupiippuun Brodski Varoksissa itäisessä Kroatiassa 16 vuotta sitten. Salametsästäjät vaurioittivat kuitenkin Malenan siipiä niin, että hän ei päässyt enää muuttomatkalle Afrikan lämpöön puolisonsa kanssa. Malena joutui jäämään Kroatiaan talveksi. Onneksi hänestä pidettiin täällä huolta. Koska haikara on muuttolintu, Klepetan lentää pois joka syksy. Mutta palaa takaisin Malenansa luokse. Aina. Joka kevät. Koska rakkaus. Ja kiintymys. Tänä keväänä haikaroita tarkkaillut, ja Malenasta talvisin huolta pitävä, Stjepan Vokic ehti jo huolestua kun Klepetania ei kuulunut takaisin. Vaan kyllä sieltä lopulta tultiin, tosin pari viikkoa myöhässä. Myöhästyminen johtui siitä, että Klepetania alkaa ikä painaa eikä 13.000 kilometrin muuttomatka suju enää kuten nuorelta pojalta. Tai haikaralta. Tämän kesän pariskunta vietti kuitenkin onnellisesti yhdessä, nyt jo 16 kerran.

Kroatiassa ei voi välttyä historialta. Sitä on joka paikassa, joka kaupungissa ja kylässä. Jopa edellä mainituissa luonnonpuistoissa. Eikä ihme. Tässä maassa kun oli sivilisaatio jo kauan ennen kuin kukaan Euroopassa edes tiesi mitä sivilisaatio tarkoittaa. Tai että moista edes on olemassa. Euroopan vanhin jatkuva, ympärivuotinen ja pysyvä asutus on nimittäin paikallistettu Kroatiaan, Vinkovci -nimiseen kaupunkiin itäisessä Kroatiassa. Siellä on todettu asuneen tyyppejä noin 8.400 vuotta sitten.

Näin. Muutama sananen Kroatiasta. Ja tähän loppuun nyt siitä lomasta. Ihan melkein heti kunhan saan tämän blogin maailmalle, vierashuoneeseen, joka tunnetaan yleisesti myös nimellä neitsytkammio, pamahtaa tyyppi. Hänen kanssa olisi tarkoitus tehdä jotain. Mitä, en osaa sanoa, mutta varmaan jotain. Kenties reissuja jonnekin, kenties vuorikiipeilyä, kenties jotain muuta. Ei voi tietää, katsellaan mitä elämä tuo tullessaan. Palaan sitten marraskuussa kertoilemaan mitä eteen pompsahti. Seuraava blogi ilmestyy, jos mitään ihmeellistä ei tässä kuukauden aikana tapahdu, perjantaina 01.11.  

Oikein hyvää lokakuuta. Muistakaapa palata marraskuussa, kun Suomessa tulee viistoräntää, fiilistelemään mitä kaikkea lokakuussa, suurten synttäreitteni lisäksi, ehti tapahtua. Lupaan kertoa siitä. Toistuvasti. Kyllästymiseen asti.

Nyt alkaa loma. Koittakaa kestää yksi kuukausi ilman minua. Ilman näitä höpinöitä. Heippa. Kuukaudeksi.    

30. syys, 2019

Kastel Stari

18 - 25 C

Aurinkoista

 

Aina silloin tällöin yllätän jopa itseni. Kuten nyt. Olen pitkin loppukesää ja alkusyksyä höpöttänyt kuinka tänään, maanantaina 30.09.2019, blogi siirtyy lokakuuksi tauolle, lomalle. Että tänään kirjoitan mitä lokakuussa tapahtuu, kenen kanssa ja missä. Ja hiljenen.

Vaan ei. En kirjoita enkä hiljene. Juttua pukkaa niin, ettei tässä tänään mihinkään tauolle ehdi. Jos sitä vaikka sitten keskiviikkona tauolle. Lomalle.  Vannomatta paras, vielä ei voi tietää.

Olen ollut viime aikoina töissä. Useassa eri roolissa useammallakin paikkakunnalla. Joista kaikki ovat olleet ns. turistipaikkoja. Vaikka olen ollut töissä, onhan sitä tullut siinä sivussa hieman myös turistoitua. Eli elettyä turistielämää. Tai ainakin seuratuksi sitä.  Tänään näistä kokemuksista ja havainnoista, lisäksi muutama vinkki, ehkä jopa vähän pelottelua. Ihan vähän.

Mennään paikkakunnittain. Ei kiinnitetä huomiota siihen mitä olen kohteessa tehnyt, miksi tai missä roolissa. Pidetään mielessä kuitenkin se, etten ole yhdessäkään ollut aivan puhdas turisti. Joka paikassa työtä, tavalla tai toisella, tekevä työläinen.

Dubrovnik

Kaikki on kohdillaan. Palmut on suorissa riveissä, kahviloita, baareja ja ravintoloita löytyy taatusti omiksi tarpeiksi. Jos et löydä paikkaa jossa syödä, juoda tai viettää lomaa, syy ei ole kaupungissa. Se löytyy peilistä.

Dubrovnikissa on kaikki kohdallaan. Kuten hinnat. Ne ovat ainakin turistialueella, jota kutsutaan turistialueeksi sen takia että siellä on turisteja, todellakin kohdillaan. Vaan jos joku on valmis maksamaan, niin mikäs minä tässä olen asiasta kiukkuamaan. Niin pitkään kun kysyntää riittää, silloin hinnat ovat kohdillaan.

Dubrovnikissa on helppo viettää lomaa. Kaikki on siinä. Kaikki on helppo löytää. Lähin baari on lähin baari. Lähellä. Nähtävyydet ovat lähellä. Ranta on lähellä. Kaikki toimii. Kaikille. Ympäristö on siisti. Yllättävänkin siisti. Dubrovnik on lomakohde. Lomalaisille. Siksi siellä on turisteja. Paljon turisteja. Ihan joka paikassa.

Split

Split on Kroatian mittakaavassa suurkaupunki. Joka tarkoittaa sitä, että Split on rosoinen. Iso. Äänekäs. Paikoin jopa ruma. Toisaalta se on myös kaunis. Äärimmäisen kaunis ja houkutteleva. Koska suurkaupungeista löytyy kaikkea. Niin kuin Splitistä löytyy.

Splitillä on historia. Hyvin pitkä historia. Johon kannattaa tutustua. Oppaan johdolla. Jos pyörii jossain, vaikkapa jonkun palatsin raunioissa yksin, ei todellakaan saa siitä pyörimisestään niin paljoa irti kuin jos joku kertoo vieressä miksi tuo seinä on juuri tuon muotoinen, värinen tai tehty juuri tuosta kivestä. Lupaan, takaan ja alleviivaan että historialliset, ja miksei muutkin, kierrokset antavat paljon, todella paljon, enemmän silloin kun mukana on joku joka tietää ja kertoo. Kun mukana on opas.

Splitissä on uimarantoja. Rauhallisia, kansoitettuja, ilmaisia ja kalliita. Ja vielä vähän kalliimpia. On ostoksia. Merkkituotteita. Vähemmän merkkituotteita. On ravintoloita turisteille ja paikallisille. Ruokaa. Gourmet -ruokaa, pizzaa, pastaa, risottoja. Pikaruokaa. Ja turisteja. Paljon turisteja. Ihan joka paikassa.

Split on suurkaupunki. Siksi siellä on kaikkea. Ihan kaikkea. Joillekin liikaa, toisille sopivasti, joillekin taas liian vähän. Kannattaa tutkia mitä Kroatian toiseksi suurimmalla kaupungilla on tarjottavana juuri sinulle.  

Krkan kansallispuisto

Kun turistointi Dubrovnikissa tai kaupunkilomailu Splitissä kyllästyttää, pitää suunnata luontoon. Luontoon jossa on turisteja jonoksi asti, mutta myös kauniita maisemia, vettä, vesiputouksia, laivamatkoja, hyvää ja vähän huonompaa ruokaa. Mahdollisuus patikoida. Krkassa on, tietysti, myös historiaa. Kroatiassa ei taida olla yhtään paikkaa jolla ei olisi historiaa. Pitkää historiaa. Parhaimmillaan jopa ajalta ennen Jesseä. Muutaman tuhannen vuoden takaa siis. Krkassa tämä historia keskittyy pitkälti energiatuotantoon. Kansallispuistossa esitellään hyvän ystäväni Nikola Teslan (1856-1943) keksintöjä, joiden pohjalta sähköä siirretään paikasta toiseen vielä tänäkin päivänä. Ilman Nikolaita meillä ei olisi mm. radiota, herra julkaisi vuonna 1896 kaikki radiolähettimen perusosat, joita käytettiin sitten myöhemmin radiolähetyksissä. Tai fakseissa. Jopa nykyisissä matkapuhelimissa.

Kun haluat nähdä ja kokea, muiden turistien keskellä ja heidän tapaan, kauniita maisemia, vesiputouksia ja juoksevaa vettä, olet kiinnostunut energiatuotannon alkuvaiheista tai kaipaat pikkuisen liikuntaa, kannattaa suunnata Krkan kansallispuistoon. Kunhan menet ajoissa. Vierailijoiden lukumäärä per päivä on rajoitettu. Laskuri lippukioskilla näyttää kuinka monta ihmisiä vielä puistoon pääsee. Joten ajoissa siis.

Mostar, Bosnia-Hertezegovina

Mennään vieraisiin. Naapuriin. Mennään Mostariin, tuohon 50.000 ihmisen asuttamaan turistirysään. Jo pelkkä matka kohteeseen voi olla elämys. Varsinkin jos Bosnian rajaviranomaisille sattuu huono päivä. Silloin myös turistilla on huono päivä. Todella huono. Mutta aina on selvitty. Rajalle ei ole yksikään turisti jäänyt ikuisesti. Kaikki ovat päässeet jonnekin. Jossain välissä. Minulla meni Bosnian rajalla 1,5 tuntia. Koska huono päivä. Palatessa, koska huono päivä oli jo käsitelty, vain 30 minuuttia.  

Mostarissa on historiaa. Paljon historiaa. Kokonainen kaupunki historiaa. Ja jännä tunnelma. Ainakin korvien välissä. Kaupunki on ollut, ja on osittain yhä edelleen, jakaantunut muslimeiden ja katolilaisten puoliskoihin. Nämä puolet erottaa toisistaan kuuluisa, ja erittäin kaunis, kaarisilta. Kun tämän jaon tietää, sitä tuntee tai ainakin kuvittelee tuntevansa, jännitteen eri osien välillä. Yhä edelleen. Paikalliset tosin sanovat, että tuo jako on nykyään enää vain korvien välissä. Mutta koska turisti, aina saa fiilistellä.

Mostarissa, aivan kuten on muissakin kohteissa, on turisteja. Paljon turisteja. Kun huomioidaan kaupungin todella kapeat kadut, turisteja on jopa liikaa. Koska et pääse tuonne etkä tänne. Tai jos pääset, pääset hyvin hitaasti. Varsinkin kun kadut on päällystetty pienen pienillä nupukivillä. Joiden päällä kävely on hyvää jalkapohjahierontaa. Ja vaikeaa. Koska liukkaus.

Varoitin alussa, että juttua pukkaa. Niinpä näyttää pukkaavan. Vaan vielä pitää yksi tähän loppuun. Suosittelen vankasti, vahvasti ja ihan oikeasti että kun menette johonkin kohteeseen jossa on vaikkapa historiaa tai ihan mitä tahansa muuta nähtävää, niin palkatkaa itsellenne opas. Tai osallistukaa ainakin opastetuille retkille/kiertoajeluille/-kävelyille. Niin että joku kertoo mitä näette, mitä koette ja miksi. Saatte paljon enemmän irti, saatatte jopa sivistyä. Ainakin minä sivistyin. Koska minua opasti joku joka tiesi. Oppaita voi buukata vaikka olisit liikkeellä yksin, kaksin tai suuremmassa porukassa. Kannattaa. Suosittelen.  

Nyt saa riittää. Tai no, nythän se päivä vasta lähtee käyntiin. Olen tässä näpyttelyn ohella juonut noin litran kahvia ja vetäissyt lautasellisen kaurapuuroa. Olen valmis päivään. Hei kun juttu on eetterissä.

Se viimeinen blogi ennen lomaa lienee täällä sitten keskiviikkona. Jollei muuta ilmene. Vaan eipä taida. Lokakuu on sen verran kiireinen ettei aika vaan riitä kirjoittamiseen. Josta lisää keskiviikkona. Tulkaa heipattamaan. Lukemaan että mitä se nyt sitten oikein meinaa. Kenen kanssa. Ja missä.    

25. syys, 2019

Kastel Stari

16 - 24 C

Puolipilvistä

 

Kirjoitin perjantaina, että syksy on alkanut Dalmatiassa. Että päivälämpötilat nousevat vielä kohtuullisiin lukemiin, mutta yöt alkavat olla jo verrattain viileitä. Vahvistan nyt havainnon. Syksy on alkanut Dalmatiassa. Päivälämpötilat nousevat vielä kohtuullisiin lukemiin. Yöt alkavat olla jo viileitä. Lisäksi sade- ja ukkoskuurojen mahdollisuus kasvaa mitä pidemmälle syksy etenee. Merivesi viilenee. Merivesihavainto perustuu asiantuntijalausuntoon, haastattelin eilen naapurin 8 -vuotiasta joka totesi uimaveden olevan ’freezin’ cold’. Jos lähes koko kesän meressä viettänyt ammattilainen näin kertoo, mikäs minä olen vastaan väittämään. Totean siis lyhyesti vain, että syksy on alkanut. Käykää lukemassa perjantailta mitä kaikkea kivaa se tuo tullessaan. Sillä kyllä syksyssäkin on puolensa.

Loppuviikolle on lupailtu puolipilvistä, muutama sadekuuro mutta muutoin poutaa. Lämpötila, siis päiväsellainen, pyörii tämän päivän 24 ja viikonlopun 26 asteen välillä. Shortsikelit siis edelleen. Vaikka ihan kohta on lokakuu. Josta enemmän sitten seuraavassa, maanantain blogissa.

Sitten aivan jotain muuta. Nimittäin konkurssi. Maanantaina uutisoitiin, että yksi maailman vanhimmista matkanjärjestäjistä ajautuu konkurssiin. Thomas Cookin kaatuminen oli iso uutinen kautta maailman, myös Suomessa. Konkurssi oli Ylen uutisten pääjuttu, Hesari revitteli sillä eilen tiistaina kahden aukeaman verran eivätkä iltapäivälehdet juurikaan jääneet uutisoinnissaan jälkeen.

Thomas Cookin konkurssi oli iso asia myös minulle. Ei siksi että minulla olisi yhtään mitään tekemistä kyseisen yhtiön kanssa, vaan sen takia että olen tehnyt suurimman osan työurastani matkailun parissa. Ja kun sitten joku noinkin iso tekijä alalla romahtaa, totta kai se vaikuttaa. Ja kiinnostaa. Varsinkin kun Thomas Cookin ohella Tjä-tjä Tjäreborg oli/on liipasimella. Tjäreborg kun on matkatoimisto, joka on olemassa aina. Ihan aina.

Eilen kerrottiin, että Tjäreborgin toiminta jatkuisi normaalisti. Tosin yhtiön kautta matkoilla juuri nyt olevien turistien paluulentojen aikatauluista tai muista järjestelyistä ei ole vielä mitään tietoa. Että odotelkaa kohteessa rauhassa, Tjäreborg kertoo jossain vaiheessa kuinka, ja koska, kotimatka järjestyy. On taatusti mukava fiilis olla lomalla ihan-missä-tahansa jos/kun ei ole mitään tietoa alkaako kotimatka tänään, huomenna, ensi viikolla vai alkaako se ollenkaan. Mitään varmuutta asiasta ei ole.  

Vietin viime viikonlopun Dubrovnikissa enkä voi olla ajattelematta niitä suomalaisturisteja, joita siellä tapasin. Tiedän että Dubrovnik on/oli yksi Tjäreborgin ryhmämatkakohteista. Sitä en tosin tiedä olivatko tapaamani tyypit juuri kyseisen yhtiön reissulla, mutta epätietoisuus kotimatkassa on varmasti valloillaan myös eteläisessä osassa Dalmatiaa. Ikimuistoinen loma. Kaikin puolin.

Joku siellä ruudun toisella puolella saattaa miettiä, että mitä se nyt yhden matkatoimiston konkurssista meuhkaa. Matkatoimistoja nyt tulee ja menee. Että joku tulee ja täyttää Thomas Cookin markkinoille jättämän aukon ennemmin tai myöhemmin. Ja näin varmasti tekeekin. Sen lisäksi, että taustani on, kuten todettu, matkailupainotteinen, Euroopan matkailun toiseksi suurimman toimijan konkurssi koskettaa, ei pelkästään yhtiön matkoilla olevia ihmisiä, vaan monia muitakin. Kuten esimerkiksi Suomen Lappia. Jossa on juuri alkamassa sesonki. Lappiin on ollut tulossa tuhansia ihmisiä Thomas Cookin matkoilla, tai yhtiön lentokoneilla, talvimatkailemaan. Nyt ei tule. Koska ei ole enää matkatoimistoa, joka heidät sinne toisi. Olen kuunnellut useammankin lappilaisen matkailualan yrittäjän huolta siitä minkälaisen kuopan Thomas Cookin konkurssi tekee heidän ensi talven varaustilanteeseen. Joka sitten heijastuu suoraan ympäristöön ja koskettaa näin myös montaa sellaista ihmistä, joka ei edes työskentele suoranaisesti alalla.

Kun suuri yhtiö lopettaa toimintansa, vaikutus on ainakin Euroopan ellei peräti maailmanlaajuinen. Se vaikuttaa Suomen Lapin lisäksi myös Kroatian matkailuun. Thomas Cook on kuljettanut brittejä tänne jo vuosia, vaan ensi sesongilla ei kuljeta. Onkin mielenkiintoista seurata vaikuttaako se, ja jos niin miten, ensi kesän matkailutilastoihin. Ehtiikö joku paikkaamaan Thomas Cookin jättämän aukon. Löytävätkö turistit uudet väylät lomamatkojensa hankkimiseen? Kroatian onneksi, tätä vuotta ajatellen, sesonki alkaa olla jo ohi eikä konkurssi ehtinyt vaikuttaa tämän kesän lukuihin.

Asiantuntijoiden mukaan Thomas Cook ajautui vaikeuksiin koska yhtiö piti kaksin käsin kiinni pakettimatkoistaan. Tarjosi siis matkoja, jotka ovat valmiiksi pureskeltuja. Kuten tapana on ollut. Joskus 70- ja 80 -luvulla. Nykyään on helppo suunnitella, varata ja toteuttaa matka, jonka olet rakentanut ihan itse. Koska netti. Ja sen tarjoamat loputtomat mahdollisuudet. Ainakin allekirjoittaneelle iso osa matkanautintoa alkaa jo matkan suunnittelusta. Vertailusta ja pähkäilystä että minne, milloin ja miten. Itsetehty tulee usein vielä edullisemmaksikin.

Täytyy samaan hengenvetoon todeta, että joskus kaipaan kunnon ryhmäturistimatkalle. Tiedättehän, reissulle jossa lennetään niin, että kohteessa ollaan joskus aamuyöllä. Sitten ajellaan bussilla pitkin poikin kylää keskellä yötä tiputellen turisteja hotelleihin. Seuraavana aamuna on tervetulotilaisuus, jossa kuunnellaan jännittyneen tarkkaavaisena skumppalasin ylitse kun opas kertoo paikkakunnasta, sen ostosmahdollisuuksista ja retkistä joille voi, tietysti lisämaksusta, osallistua. Retkien huippukohta on sikajuhlat, joissa possu pyörii vartaassa ja paikalliset, ah niin välittömät ja liukaslanteiset, tarjoilijapojat juottavat sangriaa tai muuta paikallista juomaa suoraa pullosta. On niin villi olo! Nyt sitä ollaan ulkomailla! Tico-tico.

Näin tänään. Olen loppuviikon töissä, joten blogi ei ilmesty perjantaina. Seuraava pläjäys, viimeinen sellainen ennen koko lokakuun kestävää lomaa/blogitaukoa, on eetterissä maanantaina. Tuolloin käydään läpi tämä loppuviikko ja se, että mitä sitä lokakuussa. Mitä silloin tapahtuu, missä, milloin ja miksi blogi huilaa. Jos en keksi jotain juttuja. Kikkoja. Siitä sitten lisää maanantaina. Nyt oikein hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua.  

23. syys, 2019

Kastel Stari

17 - 22 C

Pilvistä, keltaiset varoitus ukkosmyrskyistä, sateesta ja tuulesta

 

Eilen sunnuntaina oli autoton päivä. Toiselta nimeltään ’auton vapaapäivä’. Päivä on kansainvälinen, sitä vietetään kuulemani mukaan ympäri Eurooppaa. Paitsi Kroatiassa. Tai enhän minä, edelleenkään, muusta Kroatiasta tiedä, en edes koko Dalmatiasta, vaan ei tuo päivä täällä meidän kylillä näkynyt mitenkään. Autot suhisivat pitkin poikin katuja aivan kuten normisunnuntaina. Nimenomaan sunnuntaina, sillä tuolloin liikenne on muutoinkin selkeästi vähäisempää. Kun ei ole työmatkaliikennettä.

Autotonta päivää vietetään mm. siksi, että halutaan korostaa ja tuoda esille julkista liikennettä. Joten korostetaan sitten. Kroatiassa, tai ainakin täällä meidän seudulla, julkiset toimivat hyvin. Splitin paikallinen bussiliikenne saattaa näyttää ulospäin hieman villiltä, bussit voivat rämistä ja kolista mutta aikataulut pitävät eikä reissut ole hinnoilla pilattu. Käytössä on vyöhykejärjestelmä (vyöhykkeet 1-4) eli mitä pidempi matka, sen enemmän se maksaa. Meidän kyliltä suurelle kirkolle, Splitin keskustaan, bussi kustantaa 17 kunaa (2,30 €). Käytössä on tuolloin kolme vyöhykettä. Lentokentältä muuten, koska se sijaitsee nelosvyöhykkeellä, samainen matka maksaa 21 kunaa (2,90€). Tämä siis kertalipulla. En ole, vielä, tutkaillut muita lippuvaihtoehtoja kuten eläkeläis- ja/tai sarjalippuja. Saattaisivat olla, ja ovatkin, taatusti edullisempia. Jos jäät kiinni matkustamisesta ilman lippua, sakko on 50 kunaa. Se maksetaan tarkastajalle käteisellä paikan päällä. Kuittia vastaan tietty. Tarkastajia myös liikkuu busseissa. Yllättävänkin paljon.

Pitkänmatkan, ammattikielellä kaukoliikenteen, bussit toimivat tässä maassa todella hyvin. Reittejä löytyy paljon, niillä pääsee lähes jokaiseen maan kolkkaan ja linkkuja kulkee vähintäänkin riittävästi. Tsekkasin viikonloppuna bussit Splitistä Dubrovnikiin ja totesin että kaupungista toiseen pääsee suurin piirtein kerran tunnissa. Noin satasella. Eli about 15 eurolla. Kannattaa muuten huomioida, että matkatavaroihin menevä laukku maksaa erikseen. Vähän.

Junia ei käytä kukaan. Koska aikataulut ovat omituiset, vuoroja ole riittävästi ja matka kestää. Kaštelasta Zagrebiin hieman vajaalla 200 kunalla, noin 30 eurolla, 8 tunnissa. Bussi vie 5-7 tuntia ja kustantaa vähemmän, 15-28 euroa. Bussivuoroja on paljon, todella paljon, enemmän.  Jos haluaisin, jostain ihmeen syystä, lähteä juuri tänään pääkaupunkiin, junia menee kaksi. Busseja 35. Eipä olisi vaikea valita.

Sitten aivan jotain muuta. Nimittäin vuodenaikoja. Dalmatiassa on alkanut syksy. Päivälämpötilat nousevat vielä kohtuullisiksi, suomalaisittain lähes käristyskupoli- tai seksihellelukemiin, mutta yöt alkavat olla jo verrattain viileitä. Ainakaan trooppisia öitä ei kannata enää odotella. Eilen sunnuntaina kun pääsin, vihdoin ja viimein, pitkästä aikaa lenkille, piti pukea huppari. Koska oli kylmä. Lämpöä taisi olla kello 06.30 paikkeilla jotain 14-15 astetta. Elohopea kipusi sitten kyllä auringon kanssa samaa tahtia ihan kohtuullisiin lukemiin, eilen lähelle 25 astetta. Näissä samoissa lukemissa pitäisi mennä juuri alkanut viikko, sateen ja ukkosten säestyksellä. Jotka ovat syksyn merkkejä nekin.  

Joku kysyi joskus että kaipaanko Suomen neljää vuodenaikaa. Vastaus oli tuolloin, ja on edelleen, että en. Minulla ei ole ikävä Suomen vuodenajoista oikeastaan muuta kuin kevättä. Sillä se on paras. Kaikki on vielä edessä, ilmassa väreilee odotus kun kesä on kulman takana, maa tuoksuu ja lehtien yleisöosastot täyttyvät koirankakkakeskusteluista. Kesä on Suomessa kesä ja sitten alkaakin syksy. Ja talvi. Tai nykyään ”talvi”. Hipsuissa. En kaipaa. En kesää, en syksyä enkä varsinkaan ’talvea’.

Ruska? Lapin syksyn värit? Juu, ei. On kiva katsella kauniita kuvia, mutta en minä ruskan takia ole ajatellut palata takaisin vaikka täällä Dalmatian korkeudella ei mitään vastaavaa olekaan havaittavissa. Pohjoisissa osissa Kroatiaa jonkinlaista ruskaa kuulemma esiintyy, vaan enpä ole sitäkään käynyt ihmettelemässä. Ehkäpä joku päivä. Vaikka bussilla. Kun niillä pääsee. Kuten edellä mainittu.

Syksy tuo tullessaan myös kaikenlaista syömistä. Satoa suoraan puskista. Todettakoon heti alkuun, että mitä tulen nyt kirjoittamaan, ei todellakaan ole mikään kaikenkattava luettelo siitä mikä/mitkä kaikki kypsyvät syksyllä Kroatiassa, ei suinkaan. Kirjoitan lähinnä niistä ’tuotteista’ joilla on, tavalla tai toisella, jonkinlaista merkitystä minulle.

Mandariinit. Mandariinimies avaa kohta pihapuotinsa. Viime vuonna 3 kg hedelmää omasta tarhastaan maksoi 30 kunaa (4,10 €). Kannoin niitä lähes päivittäin kotiin. Niin käynee tänäkin vuonna. Varsinkin kun perinteinen aamumandariini on vakavasti uhattuna. Naapuristossa on mandariinipuu, josta pöllin usein Rockyn aamupissalenkillä aamuhedelmän. Nyt kun Rockya, eikä aamulenkkiä, enää ole, nyt joudun lähtemään rosvousreissulle tietoisesti. Ihan erikseen. Enkä todellakaan jaksa tehdä sitä joka aamu. Sitä paitsi aina on olemassa riski että talon asukit sattuvat olemaan pihalla/ikkunassa. Siksi mandariinimies.

Oliivit alkavat olla kohta valmiit. Valmiit siihen, että niistä puristetaan todistettavasti maailman parasta oliiviöljyä. Sitä puristetaan tuossa 50 metriä parvekkeeltani. Saattaa siis olla että ensi talvena käyttämäni öljy on, jälleen kerran, taatusti tuoretta eikä sisällä minkäänlaisia ylimääräisiä ainesosia. Sillä se on puristettu kohtuullisen lähellä. Joskus jopa niin että olen seurannut toimitusta vieressä.

Lopuksi viinirypäleet. Joku hehkutti jossain kuinka niistä poljetaan viiniä ja kuinka ihanaa se on, minulle riittää että voin käydä poimimassa rypäleitä meidän pihalta suoraan köynnöksestä grillitalon katoksesta. Voin kertoa, että maukkaita ovat. Sangen maukkaita. Eivätkä todellakaan sisällä lisäaineita.

Näin tälle päivälle. Keskiviikkona palaan, perjantaina duunikiireiden takia en. Vihoviimeinen blogi ennen lomaa on eetterissä sitten viikon kuluttua maanantaina. Nyt oikein hyvää viikon alkua aivan jokaiselle. Olkaapa reippaita ja kiltisti. Minäkin olen. Ehkä. Nähdään keskiviikkona.       

20. syys, 2019

Kastel Stari

16 - 24 C

Puolipilvistä

 

Keskustelin viime viikonloppuna erään sangen menestykkään uran kirjoittamalla luoneen henkilön kanssa. Juttelimme valkoisen paperin kirouksesta. Siitä kun pitäisi kirjoittaa jotain jostain johonkin, mutta tekstiä ei vaan tule. Ei ole ensimmäistäkään ajatusta mistä kirjoittaisit, puhumattakaan että miten pääsisit alkuun. Kuulin lohdutuksekseni, että ilmiö on tuttu jopa ammatikseen kirjoittaville. Eipä siis ihme jos harrastelijakirjoittaja kärsii moisesta. Niin kuin minä. Juuri tänään.

Istun tässä tyhjän ruudun äärellä. Kursori näytöllä vilkkuu kuin ivaten; ’koitapa poika nyt sitten keksiä jotain kirjoitettavaa, olet luvannut että jokainen maanantai, keskiviikko ja perjantai ilmestyy juttu. Joten annapa palaa….’ Tähän väliin täytyy todeta se, että lukijamääräni ovat, syystä tai toisesta, suorastaan räjähtäneet. Blogialustan palvelutarjoajan tilastointi on lähinnä luokkaa naurettava, saan tilastot kerran viikossa ja tuolloinkin hyvin rajallisena. Kuitenkin luku, jonka kykenevät minulle tuottamaan, yksittäisten lukijoiden määrä, pompsahti kaksi viikkoa sitten uuteen ennätykseen. Ja kun puhun pompsahtamisesta, en tarkoita että se olisi noussut maltillisesti. Ei, luku tuplaantui. Kaksinkertaistui. Kertalaakista. Yhtenä viikkona. Lukijamäärä, ei siis klikkaukset, vaan yksittäiset lukijat, tuplaantui siis tuolla viikolla. Hämmentävintä on se, että se pysyi samana myös viime viikolla. Omituista. Joku jaksaa siis lueskella juttujani viikosta toiseen. Ja palata vielä takaisin. Kiitos siitä. Iso kiitos.

Takaisin valkoisen paperin, tai minun tapauksessa, valkoisen ruudun eteen. Olen kirjoitellut tätä blogia yhtäjaksoisesti kohta neljä vuotta. Aluksi päivittäin, viime aikoina kolme kertaa viikossa. En muista, että näin pahaa blokkia olisi ollut koskaan aiemmin. Tai sitten aika vaan kultaa muistot. Hävittää ne ahdistavammat. Nyt päässä ei liiku mitään. Ei edes sitä pientä värinää mitä  normiblogiaamuina on saattanut joskus havaita.

Jumille on selitys. Ainakin kuvittelen että on. Olen välitilassa. Menneinä viikkoina on tapahtunut niin paljon, että jutuista ei todellakaan ole ollut pulaa. Pikemminkin ylitarjontaa. Tarinaa on syntynyt, osittain raskaista aiheista, verrattain helposti. Nyt, kun olen kokenut suuria ja mennyt paikasta toiseen kaksi viikkoa, tänä perjantaina ei olekaan yllättäen mitään asiaa. Kaikki on käsitelty. Eikä tällä viikolla, keskiviikon blogin jälkeen, ole tapahtunut mitään. Ei yhtään mitään. Lisäksi kaikki kiva, se kiva joka odottaa aivan tuossa nurkan takana, on vasta edessä. Vedän siis hieman happea. Pää lepää. Antakaa anteeksi.

Alussa mainitsemani kirjoittamisen ammattilainen antoi minulle muutaman vinkin kun kysyin kuinka valkoisen paperin/näyttöruudun kirouksesta pääsee yli. Kirjoita tutuista aiheesta. Jostain aiheesta josta tiedät edes jotain. Kirjoita positiivisista asioista. Jostain joka tuo sinulle mielihyvää. Josta on helppo, tai ainakin mukava kirjoittaa. Tehdään siis niin. Kirjoitetaan minulle läheisestä asiasta. Mukavasta sellaisesta.

Kirjoitetaan minusta. Itsestäni. Tutkiskelin ja kuulostelin. Käänsin katseen sisäänpäin. Mitä sieltä löytyy? Liikkuuko siellä mitään. Juuri nyt? Mitkä ovat päällimmäiset fiilikset juuri tänään perjantaina?

Löysin kiitollisuuden. Menetin vajaat kaksi viikkoa sitten lähes 14 vuotta elämästäni, kun jouduin tekemään yhden raskaimman päätöksen ikinä ja luopua parhaasta ystävästä, taistelutoverista ja minulle äärimmäisen tärkeästä kaverista. Päätöksen jälkeen on ollut hienoa huomata kuinka paljon sympatiaa ja osaaottoja olen saanut. Ne helpottivat, auttoivat pääsemään pahimman yli. Oikeasti. Kiitos tästä kuuluu täysin tuntemattomille ihmisille, naapureilleni, kavereille ja ystävilleni. Jostain syystä jopa sukulaisille. Tunnen suurta kiitollisuutta, että te kaikki, ihan kaikki, olette olemassa. Ei pelkästään silloin kun menee huonosti vaan myös ihan normiarjessa. Olette olemassa jopa silloin kun tuntuu menevän vähän paremmin. Kiitos että olette.

Suurin kiitos menee epätavallisen epänormaalille ihmissuhteelle. Oikeasti. Hän oli mukana ennen raskasta päätöstäni, mukana itse päätöksessä, hän tuki minua uskomattomalla tavalla kun suru oli syvimmillään, itki kanssani, höpisi niitä näitä kun tarvitsi höpistä, hän oli rinnallani kun sitä eniten tarvitsin. Ainakin silloin kun ei ole ollut tarvetta diippailuun tai draamailuun. (Inside joke, sorry). Kiitos siitä. Iso kiitos. Olet tärkeä minulle. Todella tärkeä. Älä mene pois. Ikinä.

Täällä meillä Kroatiassa (another insiden joke, sorry) on edessä talvi. Useamman viettämäni perusteella tiedän, että se tulee olemaan pitkä, pimeä, ajoittain tuulinen, pahimmillaan jopa kylmä. Jossain kohdin taatusti yksinäinen. Olen kiitollinen siitä, että Kroatiassa on suomalaisyhteisö. Pieni, mutta yhteisö kuitenkin. Olen kiitollinen, että saan olla osa sitä. On mukava kuulua joukkoon, joka jakaa, pääsääntöisesti, samoja kokemuksia ja elää sitä samaa elämää, jota itse elät. Kiitos kaikille. Lähes kaikille.

Itse olen uudessa elämäntilanteessa. Olen vapaampi liikkumaan. Koska olen yksin. Voin pitää yhteyttä, jopa tavata, ihmisiä paljon helpommin kuin aiemmin jolloin piti aina ottaa huomioon karvainen kaveri. Järjestää hoitopaikka ja/tai tsekata että onko ok että hän tulee mukanani. Nyt riittää, että heitän vaihtokalsarit ja hammasharjan reppuun ja lähden menemään. Vaikka ikävä on edelleen järjetön, elämä on kenties vähän helpompaa. Tai ainakin yksinkertaisempaa. Joten kaverit ympäri Kroatiaa, jopa ympäri Eurooppaa, olkaapa valmiina. Saattaa puhelin piristä. Että tulossa ollaan.

Aivan lähitulevaisuudessa on ensi viikon työputki. Keskiviikko, torstai ja perjantai menee ihan oikeissa töissä. Opas/matkanjohtajahommia. Lisäksi vanha kaveri tulee pariksi viikoksi kylille. Sitten onkin lokakuu. Joka on aivan oma lukunsa. Siitä ei juuri nyt sen enempää, paitsi muistutus siitä, että blogi lomailee koko kuukauden. Nyt kun on saatu lukijatilastot kuosiin, nyt onkin juuri oikea aika lomailla ja olla linjoilta pois kokonaisen kuukauden. Eikös vaan? Voi sitten marraskuussa alkaa etsiä teitä lukijoita uudestaan. Onneksi en tee tätä ammatikseni. Saattaisi olla sangen lyhyt ura. Ja kapea leipä.   

Aikatauluista vielä yksi ilmoitusluonteinen asia. Ennen lokakuisen loman alkua blogi ilmestyy normaaliin tapaan vielä ensi viikon maanantaina ja keskiviikkona. Perjantaina, tuosta edellä mainitusta duunikeikasta johtuen, ei ilmesty mitään. Ainakaan kovin pitkää mitään. Viimeinen tarina ennen lomaa on eetterissä sitten maanantaina 30.09. Sen jälkeen hiljenen niin että seuraava juttu julkaistuu maanantaina 04.11.

Näin tälle päivälle. Kiitollisuutta. Kaikille. Ja jos joku kokee ansainneensa sitä ja jääneensä ilman, niin kyllä. Olen kiitollinen myös sinulle. Kiitos.            

Tavataan taas maanantaina. Eihän sitä vielä tiedä mitä viikonloppu tuo mukanaan ja mistä tarinat silloin kumpuaa. Nyt oikein hyvää viikonloppua ihan jokaiselle.