23. huhti, 2018

Kastel Stari

13-23 C

Aurinkoista

Se oli sitten sellainen viikonloppu. Perjantai meni vielä ihan normina eli kävin kavereiden kanssa iltapäivällä rantakadulla niinkuin jokaisen päivänä. Tämän rutiinin jälkeen jumitin kotona telkkaria katsellen. Eli ihan perusperjantai. Ilman pizzaa tosin.

Lauantaina pähkäilimme sitten että pitäisikö mennä testaamaan pari kylää Splitin suuntaan sijaitsevaa 'amerikkaistyylistä' ravintolaa, ravintolaa joka on muuttamassa noin kuukauden päästä tuonne meidän kylälle (Le Fumee). Se kun oli saanut ihan kohtuulliset arviot mm. TripAdvisorissa ja jonkun teki mieli hampurilaista ja toisen ribbsejä. Joten eikun menoksi.

Ruoka ravintolassa oli asteikolla 1-5 ehkä kolmosen paikkeilla. Eli ihan ok ilman wau -efektiä tai 'tänne pitää päästä takaisin' -reaktiota. Arvosanaa nosti jonkinverran talon piikkiin toimitetut sipulirenkaat ja parit rakija -paukut, jotka tuotiin pöytään ruokailun päätteeksi kun omistaja (?) kuuli että emme olekkaan turisteja vaan 'paikallisia'. Tämä tuntuu olevan aina yhtä suuri hämmennys kaikille. Ettäkö oikein asutte täällä!? Meille tarjotut, aivan uudet rakija -maut, taisivat tosin olla melko uusia myös baarinomistajlle joka halusi testauttaa niitä meillä. Että kuinka maistuu? Ja hyvin maistui, kiitos vaan.

En tiedä johtuiko se rakijapaukuista vai mistä, mutta kun joku ehdotti että mitäpä jos mentäisi vielä ottamaan yhdet meidän omalle rantakadulle, ei sitä kauhean montaa kertaa tarvinnut kysellä. Ja kun pääsimme paikalle kantabaariimme, paikan omistajan ensimmäinen kysymys oli että tuletteko ottamaan oluet meidän kanssa? Nikita istui kavereittensa ja kolmen lapsensa kanssa tuossa oheissa kuvassa näkyvässä pöydässä joka on oikeasti tarkoitettu maksimissaan kolmelle ihmiselle. Ihan jo pelkästään sen takia, että se sijaitsee melkein keskellä katua. Lopulta meitä taisi istuskella siinä parhaimmilaan lähemmäksi kymmenen tyyppiä. Autot hiljensivät, tööttäilivät mutta kiersivät kiltisti seurueemme.

Ja juu, kyllähän se olut maistui. Jossain vaiheessa iltaa oluen kylkeen alkoi ilmestyä myös, yllätys yllätys, rakijaa. Tämä saattoi johtua mm. siitä, että hyppyytin Nikitan kolme kuukautta vanhaa tytärtä sylissäni kun iskä veti röökiä tai kävi hoitelemassa jotain asioita sisällä baarissa. Lastenhoito meni rutiinilla, on nimittäin joskus aiemminkin tullut noita mukuloita sylissä pideltyä. Sitä 'yhtä olutta' tuli lopulta nautittua kolmisen tuntia ja samalla huomattua, jälleen kerran, että Nikita tuntee kaikki ja kaikki tuntevat Nikitan. Olen asunut Kastel Starissa kohta kaksi vuotta mutta lauantai-ilta toi minulle enemmän uusia tuttuja kuin koko muu täälläoloaika tähän asti yhteensä. Jos ennen moikkailtiin joka toisesta autosta, nyt saattaa olla että moikkaallaan vähän useammasta. Sen verran monta tyyppiä siinä pöydässä käväisi pyörähtämässä pelkästään lauantaina.

Kroatialaiseen tapaan, kun Niki oli meidät siihen pöytään kutsunut, mikään ei maksanut mitään. Kun lopulta olimme lähdössä ja joku kysyi että mitähän mahdamme olla velkaa, vastaus oli että ette tietenkään yhtään mitään, minähän teidät tähän kutsuin. Käsi ylös kuka on kokenut moista Suomessa.

Eikä se viikonloppu tähän loppunut. Meidän piti alunperin mennä Nikitan ja muiden poikien kanssa eilen sunnuntaina katsomaan Kroatian jalkapallosarjan kärkikamppailua Hajduk Split- Dynamo Zagreb. Tuohon peliin on aina ladattu melkomoisia tunteita, Splitissä suljetaan mm. katuja jotta vierasjoukkue, jota täällä inhotaan sydämen pohjasta, yleensä pääsee stadionille. Zagreb koetaan snobistisena pääkaupunkijoukkueena ja sitä syytetään mm. lahjonnan vastaanottamisesta ja siitä että maan jalkapalloliitto suosii joukkuetta koska mafia jne.

Nikita joutui menemään kuitenkin ristiäisiiin joten pelireissu peruuntui tältä erää. Se oli sääli sillä stadion oli loppuunmyyty (lähes 38.000 katsojaa), ilma hieno (aurinkoa ja 24 astetta) ja tunnelma muutenkin kohdillaan. Mutta kun on ristiäiset, sitten on ristiäiset. Niinpä piti tyytyä kakkosvaihtoehtoon, pelin katsomiseen baarissa, mikä ei nyt ihan kauhean huono vaihtoehto loppujen lopuksi ollut sekään. Ainakaan verrattuna siihen että olisi jumittanut yksin kotona.

Meno oli melkoisen mellevä myös television ääressä. Jos lauantai-iltana tuli tavattua uusia tyyppejä, niitä kerääntyi aikamoinen läjä lisää sunnuntaina. Joku ihmetteli minulle ennen peliä, että päätit sitten tulle katsomaan ottelua tänne baariin vaikka et ole 'meikäläisiä'. Mutta hei.... olen asunut täällä kaksi vuotta joten kyllähän Hajduk on. Eikä todellakaan ollut vaikea sopeutua porukkaan. Ihmettelijä oli onneksi Charlie, jolta voi odottaa ihan mitä tahansa. Charlien juttuihin kannattaa suhtautua huumorilla. Koska kaikki niille naureskelee kumminkin. Jopa Charlie itse.

Tämä viikonloppu on ollut taas yksi niistä viikonlopuista joiden takia olen erinomaisen tyytyväinen siitä että aikoinani päätin muuttaa Kroatiaan. On toki mukavaa että postinjakaja, bussikuskit ja naapurit poliiseja myöten moikkailevat, mutta kun tiedät että jos tarvitset lakimiestä, putkimiestä, laatoittajaa tai oikeastaan mitä ammattimiestä tahansa, löydät sellaisen omasta tuttavapiiristäsi. Löytyypä sieltä nykyään jopa suomen kieltä puhuva sähkömies, joka on aikoinaan ollut Suomessa pelaamassa koripalloa ja osaa edelleen, kirosanojen lisäksi, suomeksi ainakin viikonpäivät ja numerot. Ja on sitä mieltä että Tampereella on Suomen kauneimmat naiset. Kuten olen kertonut useasti aiemminkin, täällä Dalmatiassa kaikki asiat toimivat niin, että sinä tunnet jonkun joka tuntee jonkun joka taas tuntee jonkun veljen jonka serkku voi auttaa sinua. Siksi on hyvä tuntea ihmisiä itsekin.

Niin, se peli, Split-Zagreb, se päättyi 1-2 ja näin viime kauden mestari, kyläjoukkue jostain Rijeka nimisestä pikkukylästä tuolta pohjoisesta, hengittää yhä meidän niskaan. Rijeka ja Split kohtaavat sarjan viimeisellä kierroksella jolloin se paremmuus sitten lopulta ratkaistaan.

Näillä asetuksilla siis viikonloppu. Nyt kun arki on taas laskeutunut niin eiköhän elämä tästä taas rauhoitu. Tai sitten ei, mikä on tietysti aina se toinen vaihtoehto. Tästä lisää sitten taas huomenna.

20. huhti, 2018

Kastel Stari

16 - 26 C

Aurinkoista

On siis kesä, mutta en todellakaan kulje, niinkuin laulussa sanotaan, Hakaniemen rantaa vaan tallailen ihan meidän oman kylän raitteja. Ja kirjoittelen tätäkin tarinaa parinkymmen asteen lämmössä pikkasen yli seitsemän paikallista aikaa omalta parvekkeellani kuten oheisesta kuvasta voitte päätellä. Kuvassa on kahvikuppi, sillä ilman kahvia päivä ei vaan ala. Kaiutin on bluetooth jossa, aivan niinkuin ihan jokainen aamu, länkyttää Radio Suomen aamulähetys. Ihan pikkaisen tunnelmaa latistaa lieteauto, joka tyhjentää kulman takana meidän talon paskakaivoa ja pitää melkoista meteliä. Eikä tuoksukaan ole ihan niitä kesäisimpiä.....

Kesä alkoi eilen, sillä heti aamusta alkaen oli yli 18 astetta. Iltapäivällä mentiin sitten jo reippasti yli 20 asteessa, taidettiinpa iltapäivällä hätyytellä jopa suomalaisia hellerajoja. Minä ainakin istuskelin terassilla hyvinkin myöhään shortseissa ja t-paidassa. Eikä meno tälle päivälle näyttäisi ihan kauheasti muuttuvan, juuri nyt lämpömittari näytää jo 20 astetta. Ja kello on vajaa kahdeksan paikallista aikaa. Eli kyllä kelpaa. Varsinkin epätoivoisen maaliskuun jälkeen jolloin satoi, ja satoi, ja satoi ja kaikenpäälle satoi hieman lisää.

Pitkät sääennusteet näyttäisivät siltä, että aurinkoinen ja lämmin sää jatkuu ainakin pari-kolme viikkoa. Eli ehkäpä sitä uskaltaa julistaa että kesä on saapunut, vihdoin, myös Dalmatiaan.

Ja kun on kesä, alkavat myös lomasuunnitelmat. Joihin olennaisena osana liittyy ruokailut. Ja kun lomaanne suunnittelette, huomioikaapa se, että nyt on ihan tieteellisesti todistettu kroaattien syövän vähiten kalaa koko Euroopassa. Vaikka maa sijaitsee Adrianmeren rannalla. Lähes yhtä vähän mereneläviä suuhunsa lappaavat vain unkarilaiset, hollantilaiset ja ehkä hieman yllättäen espanjalaiset.

Tutkimuksen tehneet Kroatian elintarvikeviraston mukaan kroaattimiehet syövät sian-, ja naiset kananlihaa. Mutta eivät siis kalaa. Joten kun ensi kesänä istutte siinä rantaravintolassa meren äärellä ja suunnittelette saavanne uskomattoman hienon kala-aterian koska meri ja siellä kalat, kannattaa suhtautua aiheeseen hieman varauksella. Toki, jos hyvä tuuri käy, saatatte istua erinomaisessa ravintolassa ja nauttia uskomattaman aterian, mutta kuten todettu, ei tämä maa mikään kalafriikin toivemaa ole. Lisäksi kalaruuat maksavat verrattain paljon. Omasta kokemuksestani suosittelisin pysyttäytymistä risotoissa, pastoissa ja pizzoissa. Jos lihaa on pakko syödä, syökää kanaa tai possua, sillä Kroatia ei todellakaan ole myöskään mikään pihvimaa. Tiedän Splitin ympäristöstä tasan kaksi ravintolaa jotka osaavat valmistaa medium plus -pihvin oikein, kaikki muut kokeilut ovat, niin minun kuin usean kaverini kohdalla, olleet lähes säälittäviä. Usein pihvi on jäänyt lautaselle. Ihan aina ei siis täälläkään onnistuta kaikessa.

Näin tämä viikko. Mitäs kaikkea sitä viikolle osuikaan? Alkuviikosta käytiin hakemassa kolmen kuukauden lääkkeet ja ihmeteltiin Kroatian lääkesysteemiä. Keskiviikkona kuultiin ääniä ympäristössäsi ja vertailiin niitä ääniin joihin olet tottunut vaikkapa Suomessa. Eilen kerroin minkälaisissa kämpissä täällä asutaan verrattuna Ranskaan tai Suomeen. Siinä sivussa sadekuuroinen ja sangen tuulinen kevätsää muuttui hiljalleen kesäksi. Mikä ei suinkaan ole, tai ollut, yhtään pahempi juttu.

Viikonlopuksi ei ole mitään suurempia suunnitelmia, tosin joko lauantaina tai sunnuntaina pitäisi käväistä testaamassa naapurikylässä sijaitseva ravintola, joka on saanut sangen ylistäviä arvioita TripAdvisorissa ja on huhujen perusteella muuttamassa kesäksi meidän kylälle. Kuten tuossa edellä tuli pohjustetuksi, ei tämäkään ravintola mikään kalaravintola ole vaan paikka, joka tarjoilee mm. hampurilaisia, ranskalaisia ja ribbsejä. Siis amerikan ruokaa! Pakkohan se on käydä testaamassa ennenkuin siirryn kesäruokavalioon. Eli salaatteihin. Mikä tapahtunee maanantaina.

Mutta tästä, ja varmaan jostain muustakin, lisää sitten taas maanantaista alkaen. Siihen asti erinomaista viikonloppua! Kastel Starin parveke palaa linjoille taas maanantaiaamuna.

19. huhti, 2018

Kastel Stari

16-24 C

Aurinkoista

On mukava lueskella blogeja muiden ulkosuomalaisten kokemuksista eri maista ja vertailla niitä omaan elämään. Kirjoitin eilen äänistä joita kuulen ja joiden tarkempaan kuunteluun sain idean eräästä toisen ulkkarin blogista. Tänään on vuorossa asuminen. Että mikä tekee siitä asunnosta jossa tavaroitasi säilytät ja (pääsääntöisesti) yösi vietät, kodin juuri sinulle? Ja miten se eroaa siitä mihin Suomessa olet tottunut?

Lukemani blogi käsitteli elämää Pariisissa. Siellä ei keittiössä kuulemma välttämättä ole uunia, hyvä jos liesi löytyy. Astiankuivauskaapista puhumattakaan.

Kylppäri Ranskassa on kuulemma keksitty vasta joskus 70 -luvun alussa. Tai ainakin sitä ennen pariisilaisiin asuntoihin ei välttämättä kuulunut kylpyhuonetta lainkaan, joten vaikka nykyisin lähes jokaisesta kämpästä kylppäri löytyykin, se saattaa olla pikaisesti johonkin nurkkaan hätäpäissään kyhätty rakennelma. Blogistin mukaan lentokoneen WC vaikuttaa viiden tähden kylpylältä verrattuna joihinkin pariisilaisiin peruskylpyhuoneesiin.

Mutta mites täällä Kroatiassa? Lähtökohtaisesti etsiessäsi vuokra-, toisinaan jopa omistusasuntoa, ne ovat valmiiksi kalustettuja. Siis huonekaluja myöten. Keittiö löytyy aina ja keittiöstä löytyy niin liesi kuin uuni. Minä en ainakaan ole törmännyt yhteenkään asuntoon mistä nämä fasiliteetit olisi puuttuneet. Kuivauskaappia astioille ei ole missään ja keittiön lavuaari on yleensä niinsanotusti yksikuoppainen. Eli kun tiskaat, sinun pitää kikkailla lämpimän ja kylmän veden kanssa. Varsinkin jos, kuten minulla, keittiön lämminvesiboileri on niin pieni että jo muutaman minuutin valutuksen jälkeen lämmin vesi on loppu. Tiskaa siinä sitten.....

Kylpyhuoneet täällä ovat aivan suomalaiseen tapaan varusteltuja. Löytyy pöntöt, löytyy käsienpesualtaat (erillisellä lämminvesivaraajalla), löytyy suihkut ja suihkukaapit. Minun suihkukaapissani on jopa valo, radio, puhelin ja useampikin vesisuutin jos jostain syystä haluat hifistellä suihkusi kanssa. Kuva suihkuni komentokeskuksesta tuossa ohessa.

Vaan eipä tarvitse matkata kuin vajaa sata kilometriä Bosnian puolelle, niin jopa turistikohteissa saatat löytää vessan missä ei ole kuin se kuuluisa reikä lattiassa. Tämä kuului ollen hieman hämmentävä, jopa himppasen järkyttävä, kokemus mm. Pohjois-Amerikasta tulleille (nais)vierailijoille.

Mutta siis, asuntojen varustetaso on täällä kyllä ihan kohdallaan. Lämmityksessä, varsinkin meillä Dalmatiassa, saattaisi muutamina talvipäivinä olla hieman toivomista, mutta muutoin täällä pärjäilee kyllä. Varsinkin jos on ehtinyt omaksua dalmatialaisen elämänasenteen. Eli että kyllä se siitä, jos ei ihan nyt juuri tänään tai justiinsa silloin kun on sovittu, niin jossain välissä kuitenkin.....

Vessoista puheenollen, kaverin baarin remontti, josta olen kertoillutkin aikaisemminkin, alkaa valmistua. Uusien vessojen piti olla valmiina eilen keskiviikkona, mutta koska olemme Dalmatiassa, niin eihän sitä nyt ihan siihen aikatauluun sitten kuitenkaan keritty. Kun se putkimieskin ryssi sen liitännän ja jo kerran valettu lattia jouduttiin piikkaamaan uudelleen auki. Tai sähkäri oli pikkaisen sovitusta myöhässä. Ilman selityksiä tietenkin. Vaan kyllä se paikalle ilmaantui. Pari päivää myöhässä, mutta ilmaantui kuitenkin. Mikä oli suuri hämmästys baarinomistajille. Ja varmaan myös sille sähkömiehelle.

Hyvä asia on se että kun remontti sitten joskus tulevaisuudessa valmistuu, sekä naisten että miesten vessat ovat sen kokoisia että sinne mahtuu jopa yli 150 cm pitkät ja ja yli 70 kiloa painavat tyypit. Tähän asti se on tehnyt himppasen tiukkaa. Ovat nimittäin olleet todennäköisesti Kroatian baarimaailman pienimmät vessat. Kaiken lisäksi ravintola, ehdittyään olla avoinna about 10 vuotta, täyttää vihdoin ihan kohta jopa tämän maan lainsäädännön. Eli sen, että myös henkilökunnalle on oma WC. Se kun kun kirjoitettu ihan Kroatian (EU:n?) lakiin.

Mutta kysymys tuolla alussa, mistä tietää että asut omassa kodissasi, mikä tekee juuri sinun asunnostasi juuri sinulle kodin? En minä osaa siihen vastata. Mistä minä sen tietäisin? Koti on varmaan se paikka missä viihdyt, koti on se paikka mihin on mukava palata jos olet jonkun reissun heittänyt. Kenties kodin ympäristö on mukava, ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä. En minä tiedän, minä kun satun olemaan niitä tyyppejä joille koti löytyy tasan sieltä mihin asetun. Nyt se on juuri tässä mistä tämäkin tarina maailmalle pamahtaa, mutta onko se vielä tässä osoitteessa vielä vuoden tai kahden päästä, en minä tiedä. Koti voi silloin olla aivan jossain muualla. Tai sitten ei.

Olipas tämä vessa- ja kotipainoitteinen pläjäys tänään. Huomiselle kaivelen sitten taas muita juttuja, sillä eiköhän tämä saniteettikeskustelu ollut nyt tässä. Niinpä huomenna, viikon viimeisessä, jotain ihan muuta. Mutta mitä, siitä minulla ei vielä ole minkäänlaista käsitystä. Tuskin teilläkään. Tulkaapa siis kurkkaamaan taas huomenissa mitä se tyyppi nyt on keksinyt.

18. huhti, 2018

Kastel Stari

15-23 C

Aurinkoista

Nyt ne tulivat. Nimittäin tilaamani kalsarit Kiinasta. Tilasin muutama viikko sitten kalsarit kiinalaisesta nettikaupasta nimeltään Wish oikeastaan ihan vain siksi että pöksyt eivät maksaneet mitään. Maksoin vain kuljetuksesta jostain päin Kiinaa tuohon meidän kotiportille. Plus paikallisen postiPeten extraveloituksen, 4,5 kunaa, siitä että hän kiikutti paketin perille.

Tiesin jo etukäteen, että koska ihan-mikä-asuste on mitoitettu kiinalaisille, se on pieni. Aina. Se on pieni vaikka lisäisit kuinka monta äxää siihen ällän eteen. Kalsareiden koko taisi olla 4 tai 5XL. Ja aivan oikein, ne olivat liian pienet. Tai no, sain ne kyllä kiskotuksi jalkaan, mutta jos kalsonkien pitäisi olla niin mukavat ettei niitä edes huomaa, nämä pöksyt huomasi kyllä. Sen verran puristelivat ja kiristelivät vähän sieltä sun täältä. Mutta ihan mukavat noin niinkuin periaatteessa......

Ihmiset ovat kirjoitelleet viime aikoina erilaisilla ulkomaanelävien blogipalstoilla siitä että minkälaisia ääniä heidän elinympäristössä esiintyy. Useinhan tulee kerrottua mitä on nähnyt tai kokenut, mutta harvemmin siitä mitä on kuullut. Joten siis, tässä minun äänimaisema.

Asun 10 kilometrin päässä Splitin kansainvälisestä lentokentästä. Se tarkoittaa sitä että, varsinkin kesäaikaan, lentokoneiden laskeutumis- tai nousuäänet kuuluvat oleellisesti arkeeni. Kesällä kentältä joko nousee tai laskeutuu kone muutaman minuutin välein. Ja kun kentällä ei ole kuin yksi kiitorata, jompikumpi näistä tapahtuu aina suoraan meidän kylän, jopa meidän talon, yli. Tuulista (?) riippuen kapteenin pitää siis päättää mistä suunnasta kenttää lähestytään tai mihin suuntaan sieltä lähdetään. Splitin kenttä on kuulemma sen verran haastava että sinne ei saa laskeutua, eikä sieltä saa nousta, kuin koneen kippari.

Nuo äänet yllättivät ja kenties jopa hieman häiritsivät muutettuani tänne, nykyisin niihin ei kiinnitä edes huomioita. Paitsi jos nousu/lähestyminen on jotenkin poikkeuksellinen. Jos kone on joko liian korkella tai liian matalalla lähestyessään, sitä tulee ihmetellyksi että mitähän tuostakin tulee. Varsinkin kun kaveripiirissä on paljon lentäjiä. Viime kesänä sattui pari kertaa jopa niin, että tyypit totesivat että tuo kone on liian alhaalla/ylhäällä joten lasku ei tule onnistumaan. Ja kuinka ollakkaan, hetken päästä samainen kone oli, jonkinmoisen kierroksen tehtyään, lähestymässä uudelleen.....

Muita ääniä. Meidän talossa asuu paljon lapsia. Jotka tietysti aiheuttavat ääniä. Normaalisti lasten äänet eivät minua juurikaan häiritse, mutta kun kämpän ovea avataan/suljetaan/avataan/suljetaan toistuvasti, eikä mitenkään hellävaroen, joskus tuntuu että pitäisi mennä ja kysyä että onko sinulla ongelmia saada se v..tun ovi kiinni vai miksi sitä pitää paukuttaa. Samoin alakerran teinipoikien epävireiset kroaatti-iskelmä esitykset silloin tällöin, hyvin usein viikonloppuiltaisin, menevät ajoittain ihon alle.

Muutoin kämppääni kulkeutuu ihan tavallisia elämisen ääniä. Joku leikkaa nurmikkoa, toinen tekee polttopuita moottorisahalla, joku virittää mopoaan ja pihoilla asuvat koirat keskustelevat keskenään. Roskakuskit käyvät tyhjentämässä metaliset roskapöntöt ja kun sitä pönttöä sitten hakataan siihen roska-auton tyhjennylaitteeseen kello 05.30 aamulla, niin kyllähän sen kuulee. Että nyt ovat pöntöt tyhjät. Mutta ei siis mitään sen suurempia ihmeääniä. Olkookin että eristykset, joista olen kertoillut aieminkin lähinnä tuulen ja kylmäneristyksen suhteen, loistavat poissaolollaan myös äänimaailmassa.

Niin ja linnut. Kuten kaikki ammattitaitoiset lintubongarit tietävät, linnut jaotellaan pieniin, suuriin ja vesilintuihin. Meidän ympäristössä puissa karjuu pieniä lintuja. Jotka usein ovat mustia. Ja niitä on paljon.

Meillä on ollut melkoinen sumuista ihan viime päivinä. Voitte käväistä kurkkaamaassa miltä meillä näytti esimerkiksi eilen aamulla tuolta. Sumu lienee seurausta siitä, että Saharan hiekkaa on kulkeutunut tänne meidän huudeille ja se on sitten satanut alas. Nyt kun sadetta ei viime päivinä ole ollut, hiekka on kerääntynyt eräänlaiseksi sumupilveksi. Eilen iltapäivällä, hyvin painostavan iltapäivän päätteeksi, saimme vihdoin ihan kunnon ukkosen. Nyt odotan mielenkiinnolla että vieläkö savusumua esiintyy vai satoiko koko Sahara alas tuon eilisen, ajoittain melko rapsakankin, ukkoskuuron mukana. Siitä lisää sitten myöhemmin.

17. huhti, 2018

Kastel Stari

13-20 C

Puolipilvistä, iltapäivällä sadekuurojen mahdollisuus

Eilen piti olla sateinen ja tuulinen päivä. Piti olla sadekuuroja ja voimassa jopa keltainen varoitus (puuskat 65 km/h) tuulesta. Ja mitä loppujen lopuksi saimme? Saimme aamupäivän pilvisyyden jälkeen aurinkoisen iltapäivän/illan, saimme 21 astetta lämpöä eikä tuulesta, satunnaisia puuskia lukuunottamatta, ollut tietoakaan. Saimme siis sangen kesäinen päivän. Mutta miksi nämä sääolosuhteet ovat minulle niin tärkeitä? No ainakin siksi, että säätila vaikuttaa meidän iltapäivämatinoiden paikkan valintaan. Jos on aurinkoista/lämmintä istumme Dupin baarissa, jos taas tuulee ja sataa, sata metriä länteenpäin ravintola Beltiksessä. Molemmat baarit löytyvät siis meidän kylän rantakadulta eli Rivalta, joten jos reissunne suuntautuu tännepäin, minulle saa tulla tarjoamaan oluen, tai kaksi, jokainen iltapäivä noin kello 14.00-15.00.

Ensimmäinen homma, ennenkuin edes aamuisin nousen sängystä, on tsekata sääsovellukset ja niiden lupaama keli alkavalle päivälle. Kello yhden maissa käymme yleensä vielä pikaisen WhatsApp -keskustelun kavereiden kanssa missä lopullisesti sovimme tapaamispaikan. Dupiniin pääsevät koirat mukaan koska se on ulkoterassi. Beltiksessä, vaikka paikan omistaja toivottaakin ne tervetulleiksi, en henkilökohtaisesti tykkää istua Rockyn kanssa. Koska Beltiksessä on sisäterassi ja se on ravintola missä ihmiset syövät.

Minä en ymmärrä Kroatian lääkejärjestelmää. Tai yleensäkään koko terveydenhoidon säännöjä ja määräyksisiä. Minulla on jatkuva lääkitys, joka Suomessa ollessani luokiteltiin sellaiseksi huumeeksi, että apteekki seurasi milloin olen viimeksi hakenut lääkkeitä ja onko päiviä kulunut riittävästi. Että olenko ottanut lääkkeet joka päivä annostelun mukaan tai että en ole napsinut niitä liikaa. Kun resepti oli tyhjä, se otettiin minulta pois jotta en käyttäisi sitä väärin.

Ensimmäisenä asuinvuotena täällä oletin tilanteen olevan samankaltainen. Olemmehan EU:ssa. Että lääkärissä, tai itseasiassa spesialistin juttusilla Splitissä, pitää käydä jota saisin reseptin uusituksi ja tropit apteekista. Niinpä kävin kiltisti pari-kolme ensimmäistä kertaa uusimassa reseptini Spltissä kunnes kerran särkylääkettä apteekissa hakiessani farmaseutti, joka on muuten yksi 'tulevista vaimoistani', muisti nimeni ja kysyi että onhan sinulla tarpeeksi niitä sinulle on määrättyjä lääkettä? Että haluaisinko ottaa paketin nyt samalla kun kerran apteekissa olen. Ilman minkäänlaista reseptiä. Melkein kosin jo tuolloin......

Nyt vuoden alussa käyttämäni apteekin omistaja/vanhin apteekkari/farmaseutti, joka ei siis ole tuo 'tuleva vaimoni', antaessaan minulle lääkkeet ilman reseptiä, ilmoitti että nyt tämä nyt oli sitten viimeinen kerta. Että enää he eivät voi antaa troppeja minulle ilman reseptiä, että seuraavalla kerralla pitäisi sitten olla uusi resepti. Jepulis jep, valmistauduin jo tilaamaan lähetteen omalta lääkäriltäni, valmistaduin Splitin retkeen, valmistauduin kiikuttamaan sieltä saamani paperin omalle lääkärilleni joka siten kirjoittaisi minulle sen reseptin.

Nyt viikonloppuna huomasin, että lääkkeeni ovat loppumassa. Mikä ei, sivumennen sanoen, ole yhtään hyvä juttu. Olen nimittäin aikoinani Suomessa asuessani lopettanut lääkkeiden napsimisen ihan omalla päätökselläni (”olen terve enkä enää tarvitse lääkkeitä”) kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla löytänyt itseni muutaman päivän jälkeen sairaalasta. Yhden kerran jopa teho-osastolta. Niinpä valmistauduin selittelemään apteekissa miksi todellakin tarvitsen lääkkeet vaikken siellä Splitissä olekaan ”ehtinyt” vielä käymään. Ja marssin apteekkiin.

Farmaseutti ei kysynyt reseptiä, ainoa kysymys oli että mitäpä sitä saisi olla. Annoin paikallisen sairausvakuutuskorttini josta hän naputteli nimeni tietokoneelle naureskellen samalla että tämä ei nyt ole niitä kaikkein helpoimpia nimiä, kävi hakemassa käyttämäni lääkkeen ja kiikutti kolmen kuukauden annoksen tiskille. Päällikköfarmaseutti seisoi vieressä ja jopa moikkasi minua. Eli ei kait se sitten niin tarkkaa olllutkaan......

Nyt on tropit taas kolmeksi kuukaudeksi, joten se Splitin lääkärireissu siirtyi ainakin heinäkuulle. Tai sitten koitetaan kesällä taas selittelemällä....... Lääkkeet kolmeksi kuukaudeksi maksoivan muuten 145 kunaa eli parikymmentä euroa. Joka on ehkäpä noin kympin vähemmän mitä Suomessa jouduin tropeistani maksamaan.

Tämän päiväinen pläjäys oli hyvinkin lääkepainotteinen. Mutta kun asiasta on kysytty. Siis siitä että miten lääkehuolto täällä toimii. Siksi tuossa edellä minun kokemukseni. Haluan painottaa kuitenkin että se lääkärikontakti pitää luoda, se pitää luoda jo ihan sen takia että ilman sitä ei pääse paikallisen sosiaaliturvan pariin. Huomioikaa samalla, että ehkäpä se haastavin osa Krotian viralliseen systeemiin solahtamisessa on juurikin tuo oman lääkärin löytäminen. Se nimittäin ei ole helppoa, ei edes paikallista avustajaa käyttäen.

Katsellaanpa huomenna mikä mahtaa nousta aiheeksi. Juuri nyt, tiistai aamuna, kukaan ei vielä, en edes minä, tiedä vastausta kysymykseen. Kannattaa palata näille huudeille huomenna, about näihin samoihin aikoihin. Eiköhän siihen mennessä jotain ole keksitty.