19. elo, 2019

Kastel Stari

21 - 31 C

Aurinkoista

 

Jaahas, se näyttäisi olevan taas se aika vuodesta. Lomat on lusittu, arki koittaa ja aletaan ihmetellä, että mitä sitä loppuelämällään tekisi. Että josko sitä vaikka palmun alle. Joko heti nyt tai viimeistään sitten kun eläkepäivät koittavat. Vaan millaista se elämä siellä oikein on. Siis ihan oikeasti on.

Olen huomannut, että saan näin alkusyksyllä toistuvasti, joka vuosi, yllä mainittuja kysymyksiä hieman eri muodoissaan. Useita. Ja mikäpä siinä, mielelläni minä tästä eläkeläiselämästä täällä kertoilen. Tosin vain omasta näkökulmasta. Minä muiden elämästä mitään tiedä. En tiedä edes sitä minkälaista se jossain muualla on, minä tiedän jotain siitä, ja vain siitä, minkälaista se on Dalmatiassa. En siis edes yritä kertoa elämästä, en edes eläkeläissellaisesta, muualla Kroatiassa. Se olisi sama kuin savolaispoika yrittäisi avata Punavuoren hipsteriporukoiden elämäntapaa jollekulle. Me pysymme visusti Dalmatiassa. Kerrottavaa löytyy kyllä.

Aloitetaan elämäntavalla. Joka on melkoisen rento. Esimerkiksi päivä alkaa noin puolilta päivin. Jota ennen on toki käyty kahvilla. Vähintään kerran. Sillä Dalmatiassa juodaan kahvia paljon. Koko ajan. Kannattaa huomioida se, että kun päivä vihdoin saadaan käyntiin, se ei välttämättä tarkoita, että saataisi työpäivä käyntiin. Jos ulkona on kaunis ilma, aurinko paistaa, meri houkuttelee, naiset ovat kauniita ja miehet komeita, kuka sitä silloin haluaisi töitä tehdä? Aurinkolasit silmille ja kahville. Ehtiihän ne hommat myöhemminkin…..

Se että työt ei aina nappaa ei suinkaan tarkoita että asiat jäisivät tekemättä. Ei suinkaan. Hyvä esimerkki tästä on nelikaistainen tie Trogirista Splitiin. Sekin saatiin valmiiksi. Valmistuminen tosin otti 25 vuotta, mutta nyt se vihdoin toimii. Ja hyvin toimiikin. Silta Trogirista Ciovon saarelle valmistui neljässä vuodessa. Että ihan turha tulla sanomaan ettei Dalmatiassa tapahtuisi mitään. Sillä kun toimeen tartutaan, sitten niitä tehdään. Jos ei satu jotain muuta mielenkiintoista.  

Joku on joskus todennut että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ehkä edellä olevissa esimerkeissä oli kysymys siis vain hieman pitkäksi venyneestä suunnitteluprosessista. En tiedä. Tosin, eipä tunnu suunnittelukaan olevan dalmatialaisten vahvin puoli. Meidän kylällä tämä ilmenee vaikkapa parkkipaikkana jonne ei pääse autolla. Joku unohti rakentaa aitaan portin josta pääsisi sisälle. Mutta parkkipaikka on hieno. Ja tyhjä. Tai yht’äkkiä päättyvinä jalkakäytävinä. Koska kadun varren talon kiviaita ulottuu tielle asti. Niinpä on ihan ok katkaista jalkakäytävä aitaan. Ja jatkaa sitten aidan toisella puolella.

Dalmatialaiset ovat siis kovia juomaan kahvia. Kun istutaan kahvilla, usein jopa tunteja sen naurettavan pienen kahvikupin ja vesilasin ääressä, on hyvää aikaa puhua. Enimmäkseen juuri siitä tyypistä, joka ei ole paikalla. Sillä täällä juorutaan. Täällä juorutaan paljon. Ja valitetaan. Valitetaan lämmöstä, valitetaan lämmön puutteesta, valitetaan kaupungin toimista tai niiden puuttumisesta, valitetaan turistien määrästä, turistien puutteesta ja valitetaan kun Hajduk Splitillä menee huonosti. Dalmatialaiset todennäköisesti valittaisivat vaikka Hajduk Splitillä menisi hyvin. Sitä ei onneksi koskaan tapahdu.

Dalmatialaiset mielletään kauniiksi ja komeiksi ihmisiksi. Ja laihoiksi. Olen asunut täällä reilut kolme vuotta enkä juurikaan ole nähnyt lihavaa dalmatialaista. En, vaikka hyvin iso osa paikallista ruokaympyrästä muodostuu pienissä leipomoissa myytävästä tuoreesta valkoisesta leivästä. Jota tarjoillaan aina. Joka paikassa. Joka aterialla. Oli pääruoka aivan mitä tahansa. Suomalaiset ravintoasiantuntijat viettäisivät unettomia öitä jos tuota pullaa vedettäisi Suomessa yhtä paljon kuin täällä. Koska kuidut, ravintoarvot, hiilihydraatit ja kaikki muut. Kunnon ruisleipää sen pitää olla! Höpö höpö. Ei pidä.

Joku siellä miettii nyt että välimerellinen ruokavalio. Ja oliiviöljy. Kyllä kyllä. Varmasti vaikuttaa. Varsinkin oliiviöljy, joka on hyvää. Todistetusti maailman parasta. Mutta ei se ketään laihduta.

Oliiviöljyä myydään joka paikassa. Toreilla, katujen varsilla, puristamoissa, voit ostaa sitä mukaasi jopa tietyistä ravintoloista. Kaupoista on saatavissa ns. bulkkiöljyä, joka on edullisempaa kuin käsintehty. Mutta ei sitä maailman parasta. Ei läheskään. Sitä paitsi kaupoissa saattaa olla haastavaa löytää öljyä. Sillä yksi Dalmatian erikoisuus on tuotteiden sijoittelu kaupoissa. Siinä kun ei ole mitään tolkkua. Eikä logiikkaa.

Minulla on juuri nyt kesäflunssa. Nokka vuotaa, joten piti saada nenäliinoja. Niistäminen vessapaperiin kun tekee nenän punaiseksi hyvin nopeasti. Joten kauppaan. Vieläpä tuttuun sellaiseen, jonka tuotesijoittelun olen opetellut. Löydän asiat sieltä siis yleensä helpohkosti, mutta kun nenäliinoja ei ihan joka päivä tarvitse, niitä piti etsiä. Ja löytyihän ne. Ei sieltä missä muut paperiasiat ovat, vaan terveyssiteiden vierestä. Mutta eikös nekin ole tarkoitettu jonkinlaisen valumisen hillitsemiseen? Joten logiikka.  

Partakoneen terät ja kondomit löytyvät muuten, sitten jos/kun niitä etsitte, kassoilta. Koska lienevät vaarallisia tuotteita ja henkilökunnan pitää vahdata niiden myymistä ja jakelua. Samassa hyllyssä on tosin myös suklaata. Että tiedä sitten siitä vaarallisuudesta.

Ai niin, lopuksi vielä yksi omituisuus. Nimittäin stop -merkin sijoittelu risteyksissä. Ne on usein, lähes aina, sijoitettu n. 5-10 metriä varsinaisesta risteysalueesta. Siis ennen risteystä siten, että jos merkin kohdalle pysähdyt, et taatusti näe kumpaakaan suuntaan. Joskus saattaa olla, että et näe koko risteystä. Niinpä täällä stop -merkkiä kannattaa pitää vain ennakkovaroituksena lähestyvästä risteyksestä, ei välttämättä ehdottomana käskynä pysähtyä.

Näin maanantaille. Muutama dalmatialainen erityispiirre paikallisissa ihmisissä ja ympäristöissä. Keskiviikkona juttu jatkuu, silloin todennäköisesti aivan uusilla aiheilla. Vielä ei voi tietää, joten tulkaapa tutkailemaan. 

16. elo, 2019

Kastel Stari

19 - 30 C

Enimmäkseen aurinkoista

 

Se on jännä kansa tämä kroaatit. Tai en minä kaikista kroaateista mitään tiedä, tiedän vain dalmatialaisista. Heistäkin vain niistä jotka olen tavannut. En yleisesti ottaen pidä asioiden, tai ihmisten, lokeroimisesta enkä erilaisista kansalaisuusyleistyksistä. En siis pidä siitä, että jostain kansallisuudesta sanotaan että ’no nehän nyt ovat tuollaisia’. Kun ne eivät ole. Ei kaikki ruotsalaiset ole ylpeitä nirppanokkia eikä venäläiset matalaotsaisia nahkatakkimiehiä. Toki poikkeuksia löytyy. Kaikki ranskalaiset todellakin ovat ylpeitä, oman arvonsa tuntevia paskiaisia jotka eivät suostu puhumaan, vaikka osasivatkin, mitään muuta kieltä kuin ranskaa. Ja englantilaiset ovat joko pikkurilli pystyssä teetä nauttiva aristokraatteja tai kännissä römyäviä jalkapallohuligaaneja. Paitsi minun englantilaiskaverit.

Vaikka en siis pidä yleistyksistä, yleistän. Yleistän omia periaatteita uhmaten reilun kolmivuotisen asumiskokemuksen mukanaan tuomalla varmuudella dalmatialaisten ominaispiirteet yhteen nippuun. Kaikki dalmatialaiset (heh) ovat sangen ylpeitä omasta maastaan. Ja Dalmatiasta. Jopa omasta asuinseudustaan. Paitsi Tea, jonka mukaan kaikki oli ennen niin paljon paremmin. Eikä mikään ole enää hyvin. Ei Dalmatiassa eikä koko Kroatiassa.

Dalmatialaiset ovat siis ylpeitä maastaan. Vaikka muuta väittävätkin. Eivätkä oikein tunnu arvostavan sitä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen kuunnellut jonkun paikallisen valittavan kaikesta. Mikään ei toimi ja jos toimii, toimii todella huonosti. Mikään homma ei suju. Koska Kroatia. Kaikki on paskaa. Mutta. Jos lähdet valitukseen mukaan, myötäilet tai uskaltaudut peräti kertomaan omia huonoja kokemuksia maasta tai vaikkapa asuinpaikasta, saat vastaasi vihaisia ihmisiä. Miksi ihmeessä sitten asut täällä jos ei kelpaa? Muuta pois jos kaikki on noin huonosti. Ei sinun täällä ole pakko asua…. Ja niin edelleen. Vaikka ovat juuri arvostelleet itse aivan samoja asioita.

Hyvänä esimerkkinä ylpeydestä toimii viime kesän jalkapallo MM -kisat. Kun Kroatia aloitti pelit, kaikki olivat sitä mieltä että ei tästä mitään tule. Koska joukkue on huono, valmentaja on huono ja jalkapalloliitto on sekaisin. Kaikki on paskaa. Pelit päättyvät alkusarjaan ja pojat tulevat häntä koipien välissä kotiin. Kukaan ei odottanut mitään. Kun voittoja alkoi sitten tulla, kansallisuustunne nosti päätään, kaikki olivat innoissaan ja todella ylpeitä niin joukkueesta kuin omasta maastaan. Kroatiasta. Todella ylpeitä. Jopa niin että tuo kansallisuustunne kesti ja jatkui pitkälle viime vuoden syksyyn. Vähän samalla tavalla tänä keväänä Suomessa kun alun perin häviämään tuomittu jääkiekkomaajoukkue voittikin MM -kultaa. Voidaan kepeästi sanoa että jalkapallon MM hopea oli Kroatialle, ainakin täällä Dalmatiassa, ihmisiä todellakin yhdistänyt kansallisuuskokemus. Jota muistellaan pitkään.

Kun nyt on saatu dalmatialaiset pakettiin, voidaan siirtyä aivan toiseen asiaan. Nimittäin turismiin. Tarkemmin sen mukanaan tuomiin ongelmiin. Joita tässä maassa alkaa esiintyä yhä enenevissä määrin. Jopa niin paljon että sen pelätään tulevaisuudessa vaikuttavan ei pelkästään maan houkuttelevuuteen, vaan myös, niin hämmentävältä kuin se kuulostaakin, koko maan talouskasvuun.

Verkkopalvelu Disneyfication Map julkisti sivuillaan tilaston kuinka monta matkailijaa missäkin maassa on vieraillut viimeisten 12 kuukauden aikana yhtä omaa asukasta kohden (tourists per capita). Tilaston ykkösenä on Islanti.  Siellä vieraili 6,52 turistia/asukas, joka selittyy helposti sillä että maan oma asukasluku on niin pieni. Ei se asukasluku kovin korkea ole Kroatiassakaan, joka sijoittui tilastossa kakkoseksi. Täällä vieraili 3,78 matkailijaa yhtä oman kansalaista kohden. Joka on paljon.

Turistitulva aiheuttaa, sen lisäksi että se elättää monta kroaattia, myös ongelmia. Varsinkin tässä maassa jossa se keskittyy, valitettavasti, hyvin lyhyelle ajanjaksolle ja verrattain kapealle sektorille Adrianmeren ympärille. Yksi suuri ongelma on ruuhkat. Ne häiritsevät paikallisia, mutta yhä enenevissä määrin myös itse turisteja. Olen tänä kesänä kuullut hyvinkin monen Splitissä vierailleen valitelleen kaupungin keskustan ruuhkaisuutta. Dubrovnikista nyt puhumattakaan. Samasta asiasta nurisevat myös paikalliset. Hinnat nousevat, ympäristö saastuu ja kaikki paikat ovat täynnä. Pitkässä juoksussa kaupunki/kohde saattaa menettää jopa omat ominaispiirteensä. Eli juuri ne seikat joiden takia turistit alun perin ovat sen kohteekseen valinneet.     

Turistisesongin kausittaisuus aiheuttaa omat ongelmansa. Työntekijöitä on vaikea löytää huippusesongin aikaan. Turistibisneksessä vallitsee tuolloin käytännössä katsoen täystyöllisyys ja jokainen alasta vähänkin kiinnostunut löytää taatusti jotain hommia alalta. Joita ei sitten muina vuodenaikoina olekaan tarjolla. Näin osa väestöstä on tyhjäkäynnillä suuren osan vuodesta. Kaiken lisäksi Kroatiassa havaittiin matkailubuumin ollessa suurimmillaan (2011-2016) kohdekaupungeissa opiskelijoiden määrä laskeneen peräti 8%. Koska tyypit halusivat olla töissä. Tutkijat ovat huolissaan ilmiöstä ja pelkäävät tämän vaikuttavat tulevaisuudessa jopa Kroatian ’inhimilliseen pääomaan’ eli koulutetun väestön määrään ja hidastavan näin potentiaalista talouskasvua.

Jotta totuus ei unohtuisi, ja edellistä alleviivaten, lyödään pöytään näin viikon lopuksi Splitin lentokentän matkustajaluvut. Kenttä on koko maan vilkkain ja takoo vuodesta toiseen uusia ennätyksiä. Heinäkuussa kentän kautta kulki eniten matkustajia ikinä, hieman yli 700.000. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna tehtiin lähtöjen ja laskeutumisissa uusi ennätys, kentältä nousi tai sille laskeutui noin 200 konetta. Tämä näkyy ja kuluu myös minulle sillä koneet lentävät aivan tuosta meidän talon ylitse. Ylös tai alas. Asunhan vain 15 kilometrin päässä kentästä.

Koko viime vuonna Splitin kentän läpi kulki hieman yli 3 miljoonaa matkustajaa. Tuosta määrästä ollaan alkuvuonna (tammi-heinä) edellä jo reippaasti. Joten jos loppuvuosi ei ihan totaalisesti kyykkää, tälle vuodelle on odotettavissa jälleen uusi vuosittainen ennätys. Ja Splitin kaupunkiin lisää ruuhkia.

Kaikesta edellä olevasta huolimatta, kyllä tänne Dalmatiaan uskaltaa lomalle tulla. Varsinkin jos kykenee hieman valitsemaan ajankohtaa, ei pukkaa itseään juuri huippusesongin aikaan eikä paikkoihin jonne kaikki muutkin itsensä pukkaavat.

Näin tämä viikko. Nyt viikonlopun viettoon. Ja takaisin maanantaina. Nähdään silloin siis. Nyt oikein hyvää viikonloppua! Ihan kaikille.   

14. elo, 2019

Kastel Stari

23 - 32 C

Puolipilvistä, keltainen varoitus ukkosmyrskyistä

 

Meillä on ollut melkoisen lämmintä parit viime päivät. Maanantaina elohopea kohosi paikoitellen reippaasti yli 40 asteen, voimassa oli punainen varoitus äärimmäisen korkeasta lämpötilasta ja lehdet jakelivat ohjeita kuinka pitää  käyttäytyä. Mitä pitää tehdä ja/tai olla tekemättä. Aivan kuten ne tekevät Suomessa silloin kun lämpö siellä nousee hieman yli 20 asteen. Pitää viilentää sisätilat, oleskella niissä, juoda paljon kaikkea muuta kuin alkoholia, välttää ulkona liikkumista kello 08.00-18.00 välillä ja käydä säännöllisesti tsekkaamassa kuinka vanhat ihmiset, kuten minä, pärjäävät. Ihan niin kuin Zagrebin nenäkkäät pojat tekivät. Olivat kauhean huolissaan kuinka pärjään helteessä. Vanha mies kun olen. Että oikein paljon kiitoksia huolenpidosta.

Sivumennen sanoen yksi parhaimmista paikoista vältellä äärimmäisen korkeaa lämpötilaa on kaupat. Siis aivan tavalliset ruokakaupat. Niissä on, ainakin meidän seudulla, erinomainen ilmastointi ja jos vielä hakeutuu kylmä- ja pakastealtaiden/kaappien läheisyyteen, on olo sangen miellyttävä. Ainakin jos sitä vertaa ulkona olevaan 40 asteeseen. 

Eilen tiistaina ei lämpöä ollut enää kuin 37 (RealFeel 39). Punainen varoitus oli toki edelleen voimassa. Ja yhä viilenee. Tälle päivälle on luvassa 32 astetta ja loppuviikkoa kohti mennessä lämpötila tippuu lähelle kolmeakymmentä. Ei toki sen alle  mutta esimerkiksi perjantaille ja lauantaille ei Accuweather lupaa enää kuin tasan kolmekymppiä. Pitkä kalsarit! Ihan kohta! Ensi viikolla sitten kyllä taasen kivutaan takaisin 32-35 asteeseen. Että jos loma osuu, ei syytä huoleen. Ainakaan jos tykkää lämmöstä. Sateitakaan ei näyttäisi olevan tuloillaan. Paitsi juuri tätä kirjoittaessani keskiviikon varhaisaamussa taivaanrannalla loipottaa melkoisen mellevät salamat. Jytisee. Että ihan kohta ukkostaa. Mutta näitä nyt tulee ja menee. Tuuli nousee mukavasti ja kun pitää kaikki ikkunat ja ovet auki, läpiveto viilentää mökkiä mukavasti.

Merivesi on lämmintä. Eikä virkistä lainkaan. Kun kävelet rantaan, sinulla on hiki. Käyt meressä ja kuivaat itseäsi rannalla, sinulla on hiki. Kun pääset kotiin, sinulla on hiki. Joten suihkuun. Jonka jälkeen sinulla on hiki. Taatusti.

Ainakin minulla on. Koska ihmiskoe. Sangen julma sellainen. Myönnettäköön. Mutta koska olen itse koekaniinina, julmuus sallittakoot. Nimittäin. Täällä on systeemi, jossa sähköstä maksetaan arviolaskun perusteella. Laskun summa pohjautuu siihen kuinka olet kuluttanut aikaisemmalla kaudella. Kaksi kertaa vuodessa tulee sitten tasauslasku, jolloin tasataan tilit. Jos olet maksanut liikaa, saat ’vapaakuukausia’, jos taas liian vähän, saat maksaa lisää.

Minä olen maksanut kuukausittain 300-550 kunaa (45-80€) energiastani. Edellisellä puolivuotiskaudella makselin alempaa, tuota kolmeasataa, nyt maksan korkeampaa. Edellisen, ja itse asiassa myös sitä edeltävän, kauden jälkeen sain järjettömät tasauslaskut. Tai en minä tiedä kuinka järjettömiä ne olivat, mutta molemmilla kerroilla jouduin pulittamaan tasausta sähköyhtiölle jotain 2.000 kunaa. Eli vajaat kolme sataa euroa. Kertasuorituksena.

Niinpä päädyin nyt kesällä, kun siis makselen tuota 550 kuukausisuoritusta, tekemään ihmiskokeen. Sillä kun valitin tasauslaskuista kavereille, vakiovastaus oli aina, joka ikinen kerta, että olet sitten huudattanut ilmalämpöpumppua. Se kun on melkoinen sähkösyöppö. Nostaa sähkölaskua. Ja olinhan minä. Vuosi sitten kesällä nukuin usein olohuoneessa, jota ilmalämpöpumppu viilensi. Koko yön. Talvella, ennen viimeisintä tasauslaskua, lämmitin samaisella pumpulla. Usein koko päivän. Joten kyllä on pumppu huutanut.

Nyt suoritan ihmiskoetta. Vaikka kesä on ollut sangen lämmin, en ole napsauttanut pumppua kertaakaan päälle. En kertaakaan. Odotan seuraavaa tasauslaskua innolla, sillä jos minulta edelleen vingutaan huimaa tasaussummaa, maksan taatusti jonkun muun sähköstä. Sitäkin on kuulemani mukaan tässä maassa tapahtunut. Joku oli joskus ihmetellyt sähkölaskunsa suuruutta ja kun asiaa oli tutkittu, huomatiin että tyyppi oli maksanut jonkun naapurinsa sähköä. Koska jokin omatekemä sähköliittymäviritys jossain kohdin piuhaa. Sillä aina kannattaa yrittää.

Loppuun tiedotus tänne tuleville/täällä jo valmiiksi lomaileville. Huomenna torstaina on pyhäpäivä. 15.08. katolilaisilla on suuri uskonnollinen juhlapäivä nimeltään Velika Gospa (Assumption of Mary), jota vietetään sen kunniaksi että Neitsyt Maria, Jessen äiti siis, tempaistiin tuona päivänä ylös taivaisiin. Kuulemma. Torstaina järjestetään useita kulkueita ja pyhiinvaelluksia ympäri maata joista yksi suurimmista juhlista on Sinj -nimisessä pikkukaupungissa, vajaat 50 kilometriä Splitistä sisämaahan. Siellä sijaitsee yksi tärkeimmistä Neitsyt Marialle omistetuista pyhäköistä ja kaupunkiin kerääntyy torstaina tuhansia pyhiinvaeltajia rukoilemaan ja sytyttämään kynttilöitä Neitsyt Marian kuvan eteen.

Miten tuo päivä näkyy lomalaisille? Eipä juuri mitenkään. Pienemmät kaupat saattavat olla kiinni tai sulkeutua kello 13.00, ruuhkia saattaa esiintyä varsinkin kirkkojen läheisyydessä ja kulkueita voi liikkua siellä sun täällä ja vaikeuttaa liikkumista paikasta toiseen. Julkinen liikenne noudattaa sunnuntain aikatauluja. Muutoin aurinko paistaa, rannat, baarit, pizzeriat ja ravintolat ovat auki aivan normaalisti. Kuten myös suuremmat kaupat.

Näin keskiviikolle. Sangen lämpimän sähköinen uskonnollispainotteinen pläjäys. Jännä katsoa mitä perjantaille keksitään. Se kun on sitten taas tämän viikon viimeinen. Että takaisin silloin tutkailemaan.   

Peeäs. Nyt kun teksti on valmis, nyt se ukkonen sitten on päällä. Välkkyy, jyrisee ja koska ne ovet ja ikkunat ovat auki, sataa sisälle. Koska tuuli. Rockya hirvittää. Mutta eiköhän tästäkin selvitä. Luuttuamalla.        

12. elo, 2019

Kastel Stari

25 - 36 C

Aurinkoista, punainen varoitus äärimmäisen korkeasta lämpötilasta

 

Olen aina ihmetellyt, joskus jopa ihan ääneen, että minkälaiset ihmiset soittelevat radioon. Keitä ovat ne tyypit jotka ovat haluavat olla äänessä puhelimitse suorissa lähetyksissä eri ohjelmissa ja/tai kanavilla. Miksi ihmeessä sinne pitää soittaa?

Nyt tiedän vastauksen. Ne ovat minuja. Siis minun tyyppisiä ihmisiä. Olin nimittäin taas ja jälleen kerran äänessä suorassa radio-ohjelmassa viikonlopun aikana. Vieläpä kahteen kertaan. Eikä olleet ensimmäisiä kertoja. Veikkaanpa etteivät olleet viimeisiäkään.

Minulla on käytännöllisesti katsoen Radio Suomi auki koko sen ajan kun olen hereillä. Ja juu, kanava on välillä ärsyttävä, siellä on ärsyttäviä toimittajia ja se soittaa välillä tyhmää humppaa. Mutta kuten eräs ystävä totesi, se on kanava juuri sinun ikäisillesi. Niinhän se sitten varmaan on. Olen kylläkin selittänyt itselleni radion, siis kyseisen kanavan, kuuntelun siten että pysyn ajan tasalla siitä mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu. Joten paukkukoot edelleenkin tuossa olohuoneen nurkassa. Kuten se tekee juuri nytkin tätä naputellessani.

Yksi suosikkiohjelmista Radio Suomessa on Puhelinlangat Laulaa -ohjelma. Juurikin se legendaarinen puhelintoivekonsertti, jota taatusti vähintäänkin puolet suomalaisista on kuunnellut perjantai-iltaisin. Usein matkallaan mökille. Itse aloitin ohjelman aktiivisemman kuuntelun oikeastaan vasta muutettuani tänne. Nyt se kuuluu lähes perjantaiseen rutiiniin. Ja niin se kuului viime perjantainakin.

Minulla on epätavallisen epänormaali ihmissuhde. Hän ei ollut ikinä (!) kuunnellut kyseistä ohjelmaa. Tai väitti ainakin niin. Joten asia piti korjata. Kun olimme sopineet kanssaan Skype -puhelun perjantaille, juuri Puhlareiden aikaan, otin yhteyttä ohjelmaan.  Sinne kun pitää soittaa ja ilmoittaa toiveensa etukäteen. Kerroin että nyt olisi oiva tilaisuus saada erään tyypin Puhelinlangat -neitsyys. Nyt olisi oiva tilaisuus ’pakottaa’ hänet kuuntelemaan ohjelmaa. Ihka ensimmäistä kertaa.

Juttelimme siinä sitten ihmissuhteen kanssa niitä näitä Skypessä kun puhelimeni soi. Tunnistin numeron, minulle soitettiin Puhlareista. Olimme siis tilanteessa että minä olin suorassa lähetyksessä livenä radiossa puhelimitse, minulla oli tyttöystävä Skypessä livenä edessäni, hän kuunteli ohjelmaa livenä omasta radiostaan Suomessa kun se samaan aikaan soi minulla livenä tuolla nurkassa. Se on tämän nykytekniikka ihmeellistä. Ihan oikeasti.

Ylläri toimi, pelitti ja Puhlari -neitsyys meni. Kaiken lisäksi juontaja muisti että olimme jutelleet samaisessa ohjelmassa aikaisemminkin, olin ollut livenä hänen kanssaan ohjelmassa kun olin vasta muuttanut tänne. Juttelimme perjantaina siis kuin vanhan kaverit. Että miten on elämä lähtenyt, mitä kuuluu, onko reilun kolmen vuoden aikana tullut eteen suurempia ihmeellisyyksiä ja onko kieli tarttunut. Kaikenlaista. Oli mukava perjantai-ilta. Ja ihmissuhde, tuo ekaa kertaa Puhlareita kuunnellut tyttis, tykkäsi. Kaiketi. Oli se ainakin vähän pöllämistynyt. Eikä ihan heti tullut ainakaan lättäkämmentä.

Kun olimme lopettaneet höpinät radiossa, sain välittömästi kuusi viestiä kavereiltani, että olit sitten radiossa. Siis kuusi! Tuntuu tuota ohjelmaa kuuntelevan siis jotkut muutkin. Minun ikäiseni.

Se toinen live oli sitten sunnuntaina kun pääsin, jälleen kerran, Kadonneiden Levyjen Metsästäjät -ohjelmaan. Ohjelmaan, jossa voi toivoa itseltään hukassa olevia levyjä. Tässäkin ohjelmassa minua kutsuttiin jo ’vanhaksi asiakkaaksi’. Koska olen hukannut levyjä aiemminkin. Että ei ollut ensimmäinen kerta tämäkään. Tuskinpa viimeinenkään.

Nyt siis tiedätte minkälaiset ihmiset niihin ohjelmiin soittelevat. Minunlaiset. Eri syistä. Että päivää vaan. Hauska tutustua.

Ai niin, molemmat ohjelmat ovat musiikkitoiveohjelmia. Joissa voi siis toivoa musiikkia. Puhelinlangoilla toivebiisi oli Redraman Oothan siinä -biisi. Koska hempeys. Kadonneissa The Tubes -yhtyeen Don’t Touch Me There. Mitään tekemistä minkään kanssa. Toivottavasti. Tiedätte nyt nämäkin faktat.

Kun aloitettiin julkisuudella, jatketaan. Sain perjantaina viime viikon lukijatilastot blogista ja piti tarkastaa oikein kahteen kertaan että mikäs luku se tämä tässä oikein on. Klikkauksia oli nimittäin aivan järjetön määrä. Heitettiin entinen ennätys muistojen joukkoon sitten oikein huolella, sillä lukijoita, tai ainakin sivulla vierailleita, oli viime viikolla lähes kaksi tuhatta enemmän kuin ikinä. Olin hämmentynyt. Kunnes muistin että kirjoitin viikolla tärkeän päivityksen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta jota jaettiin paljon ja useampaan paikkaan. Vielä tänä päivänäkin linkki tuohon blogiin pompsahtaa uutisvirrassa ajoittain esille. Eikä siinä mitään. Saa jakaa edelleen. Teksti löytyy tästä. Se on vapaasti jaettavissa. Olkaa hyvät vaan.

Lopuksi suuri hämmennys. Aloitin lenkkeilyn. Jälleen. Lokakuussa kun pitää olla kondiksessa. Hyvässä tikissä. Viriili. Käväisin kävelemässä viikonloppuna sekä lauantaina että sunnuntaina. Semmoiset perus, kymmenen kilometrin, lenkit. Jotka tosin piti suorittaa hyvin aikaisin aamusella, sillä meillä oli täällä voimassa orkku -varoitus. Siis oranssi varoitus äärimmäisen korkeasta lämpötilasta. Varoitusasteikko menee keltainen-oranssi-punainen joten olimme toiseksi korkeimmalla. Tämä tarkoitti sitä, että esimerkiksi eilen sunnuntaina lähtiessäni jolkottelemaan kello 05.30, lämpöä oli jo 24 astetta. Kun palasin parin tunnin päästä, asteita alkoi olla jo kolmekymmentä. Eikä tuossa lämmössä, varsinkaan kun tuulta ei ole nimeksikään, kykene suorittamaan. Mitään. Vaikka olisi kuinka viriili.

Tuo varoitus on muuttunut tälle aamulle orkusta punkuksi. Juuri nyt on voimassa punainen, se korkein, varoitus äärimmäisen korkeasta lämpötilasta. Että kyllä tarkenee.

Ihan vähän huvitti lauantain lenkillä. Se ajoittui myös, edellä mainituista syistä, aikaiseen aamuun. Törmäilin tuolla reissulla kaikenlaisiin villieläimiin. Aivan ensimmäisenä, kun olin vasta lähtenyt, eteen tuli hevonen. Ihan oikea sellainen. Eikä tarvinnut kävellä kuin puoli kilometriä eteenpäin, niin vastaan kotkotti kana. Aivan yksin. Ja aivan kadulla. Näiden jälkeen tapasin sitten ihan vain perusjuttuja. Todella monta irtokissaa, muutaman koiran, yöstä palaavia hieman nuukahtaneen näköisiä yökerhonuoria ja yhden pupun. Siinä on kaupunkilaispoika ihmeissään kun aamulenkillä eteen pukkaa dalmatialainen villi luonto. Mitä seuraavaksi? Possuja? Kirahveja? Leijonia? Ehkä kameli?

Näin tälle maanantaille. Julkisuutta, orkkuja ja villieläimiä. Jännä katsoa mitä keskiviikolle, seuraavaan blogiin, ehtii kertyä. Tulkaapa taas tutkailemaan. Nähdään silloin.

9. elo, 2019

Kastel Stari

23 - 32 C

Puolipilvistä, oranssi varoitus äärimmäisen korkeasta lämpötilasta

 

Kävin eilen vieraissa. Päätin lähteä illalla käymään meidän rantakadulla ja koska olin villillä tuulella, halusin elää vaarallisesti ja irrotella, en mennytkään kantapaikkaani. Menin toisen baarin terassille. Huisin jänskää! Living on the edge! Tuo vieras terassi sijaitsee aivan rantakadun kävelyalueen, jota ammattikielellä usein myös jalkakäytäväksi kutsutaan, laidalla. Näin siitä pystyy tarkkailemaan, peräti jopa haistamaan, ohikulkevat ihmisiä. Ja niin minä tein. Seurasin ja tuoksutin. Ja totesin että turistit tuoksuvat. Kukin vähän erilaiselta. Mutta tuoksuvat.

Turistit tuoksuvat mereltä. Dödöltä. Hieltä. Aurinkorasvalta. Ranskalaisilta perunoilta. Tai näiden eri yhdistelmistä. Joku enemmän, joku toinen vähän vähemmän. Päätelmä perustuu empiiriseen tutkimukseen ja otos on tilastollisesti pätevä. Se on nimittäin yhden oluen kesto, ehkä noin 30 minuuttia, ja sisältää reippaasti useamman kymmenen ohikulkeneen turistin tuoksunäytteen. Terassituolista tarkkailtuna, en siis kulkenut nenä pystyssä ohikulkevien ihmisten perässä. Ainakaan vielä.

Pysytään ohikulkevissa tyypeissä. Ja esitetään kainon vieno toive. Kun olette tulossa ja/tai menossa rannalle/rannalta, on ihan ok kulkea ilman paitaa vaikka speedoissa tai bikineissä. Rantakadulla. Sillä se on rantakatu. Sen varrella on, yllätys yllätys, rantoja. Meidän kylissä useampikin. Joten antaa palaa vaan. Ei haittaa.

Mutta kun päätätte istahtaa konobaan, pizzeriaan tai ravintolaan syömään, pistäkää nyt herran tähden paita päälle. Jookos? Rantabaarissa ja tai jossain snackbaarissa simmarit vielä menettelee, niissä nyt kaikki istuskelevat rantakamoilla, mutta jos olette poissa varsinaiselta rannalta, jos olette ihan oikeassa ravintolassa ihan oikeasti syömässä, niin se paita. Kiitos. Vaikka omaisitte omasta mielestänne valtaisan komean ja/tai seksikkään julmavartalon, se tyyppi siinä naapuripöydässä saattaa olla asiasta eri mieltä. Joten jos voitaisi sopia että paita päälle pizzeriassa. Myös biksujen päälle.

Vanha kärttyinen setä avautui. Ja kehoitti.

Ai niin, rannoista puheenollen. Kirjoitin keskiviikkona kakkakatastrofista kun lietekaivot laskivat, tai niistä laskettiin, ihan-sitä-itseään suoraan mereen aiheuttaen sen että veden laatu heikkeni hetkeksi. Mutta nyt kaikki on kunnossa. Kaštelan kaupunki tarkkailee vesien laatua hyvinkin tarkkana sekä hyvinkin usein ja eilisen tarkkailun tulosten mukaan Adrianmeri on vaihtanut vettä niin tehokkaasti että uimavedet Kaštellan rannoilla on puhtaat. Jotta ei kuin mereen. Hyvillä mielin.

Takaisin vieraslajiin nimeltään turisti. Se kun on täällä meidän seuduilla melkoisen tärkeä eliö sillä se tuo suurelle osalle paikallisia leivän pöytään. Siksi turistien määrän kehittymistä tarkkaillaan. Tilastoidaan. Paikallislehti uutisoi kehityksestä. Joka Kaštelan osalta näyttää sangen hyvältä tänä(kin) kesänä.

Muualta Krotiasta kantautuneet tiedot kertovat, että aikaisemmilta vuosilta tutuksi tullut matkailijamäärien lähes räjähdysmäinen kasvu on, jos ei nyt loppunut niin ainakin taantunut. Kun vielä viime kesänä turistit kasvoivat kymmenisen prosenttia, nyt koko maan kasvu pyörii jossain prosentin paikkeilla. Lopullisia lukuja koko kesän osalta saadaan tosin odotella pitkälle syksyyn. Tuo 1-1,5 % on ennakkotieto.  

Kaštelan turistit näyttävät heinäkuun osalta sen sijaan edelleen kasvua. Matkailijamäärä kasvoi 6,2 % ja yöpymisetkin neljä prosenttia. Koko alkuvuoden osalta luvut ovat vieläkin parempia, matkailijamäärä on kasvanut peräti 12.3 % ja yöpymiset 9 %. Tämä hämmentää suuresti, sillä alalla toimivat kaverit valittavat poikkeuksetta, että tämä kesä on ollut selkeästi rauhallisempi kuin vaikkapa viime kesä. Mutta vielä on kesää jäljellä. Katsellaan syksymmällä uudemman kerran. Sitä paitsi viime kesän kiireitä lisäsi jalkapallon MM -kisat joka sai väen liikkeelle ja vilkastutti toimintaa.

Kaštelaan valuu väkeä yhä edelleen Puolasta, puolalaiset ovat suurin kansallisuus meidän turisteissa. Tämä kuuluu tuolla rannalla. Meno on välillä kuin Varsovassa. Seuraavaksi eniten tyyppejä tulee Saksasta, Tsekeistä ja Norjasta. Norjasta? Kotimaisten, siis kroaattien, osuus oli heinäkuussa 5 % joka oikeuttaa tilastossa viidenteen sijaan.

Suomalaiset ei edelleenkään esiinny tilastossa muualla kuin ’muut’ kohdassa. Onneksi myös ruotsalaiset on tipahtaneet samaan ryhmään, he olivat vielä omana kansallisuutena keväällä tilastoissa. Eivät ole enää. Hah.

Loppuun vielä yksi turisteja koskettava uutinen. Splitin lentokenttä, joka sijaitsee siis sekin Kaštelassa, sai uuden terminaalin heinäkuun puolessa välissä. En ole itse vielä kunnioittanut läsnäolollani paikkaa, mutta huhujen mukaan homma kentällä toimii vanhaan verrattuna selkeästi paremmin, jouhevammin ja hyvin. Mikä on hyvä. Vanha terminaali oli auttamatta liian pieni, liian vanha ja liian ihan mitä tahansa. Pieniä käynnistysvaikeuksia on tämän uudenkin kanssa toki esiintynyt, viikolla kentän tietokonejärjestelmä kaatui aiheuttaen sen että lennot joutuivat kiertelemään ja kaartelemaan ilmassa koska järjestelmä ei päästänyt niitä laskeutumaan. Ja kun koneita sitten alettiin saamaan alas, seuraava ongelma oli passintarkastuksessa. Ja matkatavaroiden käsittelyssä. Liikennejärjestelyissä. Koska tietokoneongelma.

Paikalliset nörtit tekivät pitkää päivää, kirjoittivat jotain uutta koodipätkää (?) tai vähintäänkin pulttasivat tietokoneet. Homma toimii taas. Ainakin tätä kirjoittaessani. Juuri nyt koneita laskeutuu tästä kotitaloni yli aivan tavalliseen tapaan. Eli noin 2-4 minuutin välein. Onhan perjantai ja vieraslajin vaihtopäivä. Osa porukasta lähtee kotiin ja uutta tyyppiä tulee tilalle. Huomenna lauantaina ja ylihuomenna sunnuntaina rantakadulla on luvassa taas uusia ihmisiä, uusia hajuja ja, valitettavasti, uusia paljaita ylävartaloita pizzaa vetämässä. Punakoita, itsensä ensimmäisinä lomapäivänä polttaneita ihmisiä flip-flopeissaan ja speedoissaan.

Taidanpa lähteä tästä siis turistipoliisiksi rivalle. Oikein hyvää viikonloppua. Palataan taasen maanantaina uusilla jutuilla. Heippa.