10. helmi, 2016

Tulevaisuus

Tämä kirjoitus saattaa olla hieman ennenaikainen. Mutta kirjoitan sen silti. Ihan vaan siksi, että olen aika monelle taholle tullut uhonneeksi, että samana päivänä kun saan eläkepäätöksen käteeni, pakkaan kamani ja lähden jonnekin, jossa ei ole talvea. No, tänään se kauan odotettu päätös sitten tuli, mutta silti en ole juuri tänään, enkä huomenna ja tuskinpa edes ylihuomenna, lähdössä vielä mihinkään. Miksi, siitä seuraavassa.

Olen siis suunnitellut viettäväni eläkepäiväni aivan jossain muualla kuin Ylivieskassa tai Suomessa. Tänään sain tietää, että nyt sitä ollaan eläkkeellä. Eli alkaa siis olla hiljalleen aika toteuttaa suunnitelmat/unelmat. Tämä kirjoitus kertoo siitä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, tai tehdä, tätä unelmaa toteuttaessani.

Tarvitsen auton. Enkä halua sitoa siihen liikaa pääomaa, sillä tämä autoyksilön ainoa tehtävä on kuljettaa minut ja Rocky Ylivieskasta kohdemaahan. Eli yhteensä semmoiset 4000 km. Auton tulee olla siis ajokuntoinen, katsastettu ja ennenkaikkea siinä tulee olla riittävän hyvä musiikintoistolaitteisto, sillä yksikään autoistani ei ole aiemminkaan liikkunut ellen ole päässyt ajaessani laulamaan samalla. Talvirenkaista en niin kauheasti piittaa (hih), mutta kesärenkaat pitää olla kunnossa. Saa tarjota vapaasti!

Paperihommat. Rockyn eläinpassi pitää päivittää rokotusten osalta. Tosin ensin  se pitää löytää jostain, se kun on hukassa viimeisimmän muuton jälkeen. Rockylla pitää siis olla siru (check), raivotautirokotus (pitää ottaa) ja lemmikkieläinpassi (check, kunhan se löytyy jostain). Ja minulle pitää hakea passi. Vaikka miljoonaksi vuodeksi.

Muu suunnittelu. Kohdemaa/kaupunki. Asunto. Kaikki nämä löytyy netistä. Ja asunnonhankinnassa keskustelut voivat alkaa vuokranantajan kanssa jo nyt. Jos muutto tapahtuu keväällä, eli juuri ennen sesonkia, vuokranantaja pitää saada ymmärtämään se, että sen huippusesongin jälkeen jään asumaan myös marraskuusta eteenpäin, jolloin kukaan tuskin kyselee kämppien perään. En halua maksaa huippusesonkihintoja 12 kuukautta vuodessa. Onneksi valinnan vaihtoehtoja tuntuu riittävän. Mutta tarjota, jos jotain tarjottavaa on, saa tarjota vapaasti.

 Vuokranantajan englanninkieli olisi mukava ylläri.

Kohdekaupunki, jopa kohdemaa. Mitään ei ole oikeastaan vielä kiveen kirjoitettu. Toki minulla on maa, ja jopa kaupungit, joista olen uneksinut. Mutta niinkuin sanottu, jos jostain löytyy kiinnostavampia kohteita, saatan hyvinkin vaihtaa kohdetta. Kohteita, vaikka minun unelmat eivät olekkaan tiedossa, saa ehdotella vapaasti. Halpa elintaso, ei talvea, infra kunnossa jne. ovat ainoat vaatimukset. Eikä liikaa suomalaisia.

No mutta, koska ensimmäinen, ja se ratkaisevin päätös, eli eläkepäätös, tuli tänään,  niin tästä alkaa kaiken edellä mainittujen asioiden pähkäily. Yksi kaikkeen vaikuttava tekijä on käräjäoikeuden päätös perjantaina. Siitä, ja suunnitelmien edistymisestä lisää juttua myöhemmin niin näillä sivuilla kuin myös 'avovankila -suivuilla', joissa kerron päiväkirjamaisesti elämästäni.