10. huhti, 2016

Nato

Tehdään tämä ihan alkuun selväksi, että minulle on melkoisen yhdentekevää liittyykö Suomi Natoon vai ei, mutta olisihan se mukava että olisi kotimaa. Tosiasiat, muuttunut maailma ja muuttunut Suomi sen sijaan tukevat liittymistä. Jos poliitikot vain uskaltaisivat avata silmänsä.

Suomessa on hellitty ajatusta, että Nato ja muut länsimaat tulisivat Suomen tueksi, jos Venäjä painostaisi poliittisesti tai uhkaisi sotilaallisella voimalla. Olemmehan me Nato kumppanusmaa ja EU:llakin on omat turvatakuunsa.  Mutta kun ei.....

EU:n turvatakuut on todettu tyhjäksi lauseeksi jo aiemmin ja nyt Nato ilmoittaa, että Suomen on turha odottaa siltä apua konfliktiinsa itäisen naapurin kanssa. Natolla on nimittäin päätös, että pelkän kumppanimaan auttaminen asettaisi varsinaisia jäsenmaita vaaralle alttiiksi ja kasvattaisi niiden riskiä. Niinpä Nato ei siis vaaranna Norjan, Viron, Latvian, Liettuan, Puolan tai Tanskan turvallisuutta Suomen vuoksi. Eli toisin sanoen, yksin olisimme.

Suomalaisten ajatus kulkee jotenkin niin, että Naton ulkopuolella pysyminen pitäisi Suomen ulkona myös kristyneestä sotilaallisesta tilanteesta. Eli kun emme olisi kenenkään puolella, kukaan ei kiusaisi meitä. Asiantuntijat tyrmäävät tämän(kin). Jos sotilaallinen tilanne kiristyisi ja Venäjä tuntisi itsensä ahdistetuksi, luonnollinen suunta sen aktiviteeteille olisi Suomi. Baltian maat ovat Naton jäseniä ja näin ollen sotilaallinen toiminta niitä kohtaan olisi hyökkäys koko Natoa vastaan. Sitä Venäjä tuskin haluaa, mutta Suomella ei tätä tukea siis olisi. Kaiken lisäksi esimerkiksi Ahvenanmaa, Gotlanti ja koko Itämeren alue on tärkeitä strategisia alueita, jonne Venäjä ylettyisi parhaiten Suomen kautta.

Natossa nähdään, että mikäli Suomi ei liity Natoon, se suomettuu, jää Venäjän sotilaalliseen etupiiriin. Ulosjääminen mahdollistaa myös itäisen naapurin poliittisen ja taloudellisen painostuksen.

Nyt joku kiljuu siellä, että Nato haluaa Suomen jäsenekseen turvatakseen omat intressinsä. Varmasti näin, mutta kyllä Suomen edut olisivat jokatapauksessa suuremmat. Suurin ongelma olisi kestää Venäjän proganda jäsenyysprosessin aikana. Mutta kun jäsenyys olisi valmis, Venäjäkin rauhoittuisi. Aivan kuten se on rauhoittunut Baltian maiden jäsenyyksien kanssa.

Mitäpä sitä siis himmaamaan. Kissa on pöydällä. Mitä jos keskustelisimme asioista niiden oikeilla nimillä. Näihin ei kuulu 70 -lukuinen jargoni ystävällisistä,  kahdenvälisistä rauhanomaisista suhteista Suomen ja Venäjän välillä. Suhteet toki ovat hyvät juuri nyt, mutta kukaan ei osaa ennustaa mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Myöskin kaikki talvisotahenkiset "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää" ja "ollaanhan me ennenkin pärjätty" voidaan unohtaa. 

Pitäisikö siis myös Suomen päättäjien kääntää katseensa sieltä menneisyydestä hiljalleen eteenpäin? Ja varustautua selkeisiin uhkiin? Sen verran arvaamaton naapuri meillä on.