4. kesä, 2016

Pizzalla

Olen nyt asunut täällä Kroatiassa vajaan kuukauden, enkä ihan vielä ole vieraantunut Suomesta niin paljoa, etten muistaisi toivottaa kaikille erittäin hyvää Puolustusvoimien Lippujuhlapäivää ja oikein paljon onnea kaikille koulunsa päättäneille. Oppilaitosten juhlasaleissa ympäri Suomea silmäkulmat kostuvat taas kun se meidän pikku Pertti-Tuulikki kajauttaa Suvivirren. Eikä kukaan muista muinaista hässäkkää siitä, kun jotkut vaativat koko Suvivirren kieltämistä.  Mutta hieno päivä niin oppilaille kuin vanhemmille. Onnea siis kaikille osallisille. Täällä koululaisten kesäloma alkaa vasta kesäkuun puolessa välissä, mutta jatkuukin sitten elokuun loppuun asti.

Joku kyseli minulta autojen hinnoista täällä. Ihan rehellisesti, mitään virallista totuutta en osaa kertoa, sillä autojen hinnat Suomessa ovat minulle kohtuullisen tuntemattomia. Jos haluatte tutustua Kroatian hintatasoon, suosittelen tutkimaan Njuskalo -sivustoa vaikkapa tästä linkistä http://www.njuskalo.hr/auti. Hintahaarukka kohtaan 'Cijena (u EUR)' ja sitten 'Pronjuskaj' niin vaihtoehtoja alkaa tulla. Sitten vaan vertailemaan siihen paikalliseen autoliikkeeseen.

Omasta, 'lisää bassoa -Mitsustani', ei ole vielä kuulunut mitään, mutta korjaaja -Josef tietää ettei asialla ole turhaa kiirettä. Ootellaan.....

Kävin eilen pizzalla. Ja uskokaa tai älkää, kävin ensimmäistä kertaa tänne muutettuani ulkona syömässä. Älkääkä kysykö miksi, sillä rahasta se ei voi olla kiinni. Eilinen ateriani, pizza ja kaksi olutta, maksoi nimittäin 70 kunaa, eli 9,30 euroa. Ylivieskan Myllyrannassa vastaava satsi maksaa noin 20 euroa. Mutta siellä bisset ovatkin 0,6:sia, täällä vaan puolilitraisia.

Vaikka vierailu oli eka, huomasin, että lähestymistapa pizzoihin on täällä hieman erilainen kuin peruspizzerioissa Suomessa. Niissähän pizzapohja on mahdollisimman ohut, pizza on sen kokoinen että leviää ihan pikkaisen lautasen yli ja täytteet on levitelty mahdollisimman täyttävän näköisesti siihen lätyn päälle. Koko komeuden kruunaa sitten juustokerros. Ja ennenkuin kukaan älähtää, edellä oleva on kirjoitettu suurimmat mutkat oikoen ja rankasti yleistäen. Toki Suomestakin löytyy hyviä, erinomaisia pizzoja. Aivan kuten täältäkin löytyy aivan varmasti paskoja pizzoja.

Mutta eiliseen pizzaani. Valittavana oli normaali- ja suurikokoinen pizza. Hetkisen mietittyäni päädyin sitten normaalikokoon. Onneksi.

Pizza itsessään ei turstunut yli lautasen. Eikä pohja ollut mikään huippuohut, toki ei myöskään mikään pannupizzapohja. Semmoinen sopivan, mukavan tukeva kuitenkin. Ja täytettä oli vähintäänkin riittävästi. Muistelin siinä mussuttaessani vaikkapa Ylivieskan Turkinpippurin pizzoja, joissa kokoa löytyy mutta maku on tyyppiä 'mättö'. Täällä koko ei ollut pääasia, mutta maku oli. Pizza oli erinomainen. Ja vei nälän. Vaikka olikin kooltaan "vain" normaali.

Naapuripöytään istahti siinä syödessäni neljän jenkkinuoren seurue. Ilmoittivat, että heillä on nälkä ja tilasivat kaksi suurikokoista pizzaa. Ja kun ensimmäinen niistä saapui, mietin että onneksi en itselleni sellaista tilannut. Olisi nimittäin jäänyt vähintäänkin puolet syömättä. Pizzat toimitettin tarjoilijan mukaan kahdessa erässä siksi, etteivät mahdu yhtä aikaa pöytään.

Pizzan halkaisija oli kuulemma 45 cm. Ja sitä täytettä oli, aivan kuten minunkin normipizzassani, vähintäänkin riittävästi. Eli vaikka pizzan koko kasvaa, ei lähestymistapa pizzan valmistukseen näytä muuttuvan. Toivotin naapuripöydälle onnea pizzojensa kanssa lähtiessäni, sillä toinen pizza ei ollut vielä pöytään saapunut. Ja tyypit puhaltelivat jo.

Ilmasto täällä on tänään aivan perusilmasto. Lämpöä näyttäisi olevan 24 ja taivas puolipilvinen. Eikä se näyttäisi mihinkään olevan muuttumassa. Iltaan mennessä lämpö käväiseen jossain välissä 26 asteessa, mutta mmuutoin ihan perussettiä siis.