18. kesä, 2016

Ihmisiä

Kirjoitin viikko sitten, että blogin lukijamäärä on vakiintunut tietylle tasolle. Tuolloin muutokset lukijoissa olivat muutaman prosentin luokkaa viikossa. Paitsi ettei mitään vakiintumista ole tapahtunut. Yöllä oli tullut viime viikon kävijämäärät ja te olette jälleen tehneet uuden lukijaennätyksen! Onnea siitä ja nöyrimmät kiitokset. On ihan oikeasti mukavaa kirjoitella näitä juttuja, kun tietää, että niitä myös luetaan.

Tänään aiheena ovat ihmiset. Kroaatteihin syvennytään hieman myöhemmin, ensin muutama sananen järkyttävästä suomalaistragediasta. Entinen yrittäjä Jorma Nyfors napsahti lopullisesti eilen illalla Vihdin Otalammilla, ammuskeli aluksi sukulaistaan traktorin koppiin ja kun poliisit tulivat paikalle, lahdasi laittomalla sarjatuliaseella yhden poliisin ja haavoitti toista vakavasti. Surmaten lopuksi sitten itsensä niinkuin kaavaan kuuluu.

Nyforsilla oli takanaan konkurssi ja hän oli hyvin velkainen. On jotenkin pelottavaa, ettei miehen selkeitä mielenterveysongelmia havaittu ajoissa, vaikka Nyfors oli eri viranomaisille hyvinkin tuttu. Hänen annettiin jatkaa elämäänsä, jatkaa lähestymiskieltojensa rikkomista, naapureiden terrorisoimista ja viranomaisten kiusaamista. Sanalla sanoen hänen annettiin elää elämäänsä, joka ei kunnioittanut sen enempää muita ihmisiä kuin viranomaisiakaan. Ja tämä kunnioituksen puute johti sitten tähän käsittämättömään veritekoon.  Kaikki myötätuntoni on poliisien perheiden luona.

Mutta sitten kroaatteihin. Heistähän osa esiintyi edukseen eilisessa EM -kisaottelussa Kroatia-Tsekki heittelemällä palopommeja ja soihtuja kentälle. Ja jottei ääliömäisyys olisi vaan loppunut kesken, kaverit alkoivat vielä tapella katsomossa. Keskenään!

Tänään täällä on ihmetelty tapahtumia. Tekijä ovat jo sosiaalisen median tiedossa eikä kavereita varmastikaan suuremmin taputella heidän palatessaan kotimaahan. Itse katselin kyseistä peliä baarissa eikä sielläkään keneltäkään herunut minkäänlaista ymmärrystä näille huligaaneille. Nettilehtien tämänpäiväivstä otsikoista voisi aistia jopa lievää kostonhimoa, aiheuttivathan nämä törpöt toimillaan sen, että Tsekki pääsi peliin mukaan ja tasoittamaan ottelun. Voitolla Kroatia olisi varmistanut paikkansa jatkoon, eli 16. parhaan joukkoon. Nyt se joutuu vääntämään vielä Espanjan kanssa, vaikka jatkopaikka lieneekin jo kohtuullisen selvä.

Olen länkyttänyt aiemmin siitä, että kun Englannin ja Venäjän fanit tappelivat kisakaupungeissa ja katsomossa, maat pitäisi sulkea kisoista. Varsinkin Venäjä, jonka fanien toiminta vaikuttaa täysin organisoidulta toiminnalta. Joten johdonmukaisuuden nimissä, pitäisikö Kroatiakin nyt sitten sulkea pois......?  Vaikka Kroatian poliisi oli toimittanut Ranskan poliisille 2500 nimen listan tunnetuista jalkapallohuligaaneista. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Venäjän listalla oli 35 nimeä.

Sen tiedän, etteivät kroaatit yleisesti ottaen ole kuvatunlaisia ääliöitä. Älkääkä nyt odottako mitään syväluotaavaa analyysiä paikallisista, sillä en voi edes väittää tuntevani tätä kansaa vielä. Olenhan asunut vasta viisi viikkoa täällä, joten näkemykseni näistä ihmisistä muodostuu pitkälti omiin kontakteihini ja niihin tyyppeihin, jotka ovat tielleni osuneet. 

Yleisesti ottaen kroaatit melko pitkälle samankaltaisia kuin suomalaiset. Nämäkään eivät luo kauhean aktiivisesti kontaktia vieraisiin ihmisiin, mutta kun heitä lähestyy, kroaatit ovat sangen auttavaisia ja avoimia. Puuttuva kielitaitokaan ei kommunikaatiota estä, jos enkku tai saksa ei taitu, sitten puhutaan kaikkia mahdollisia kieliä sekaisin. Ja loput selvitellään käsimerkein. Mutta jos olette ajatelleet, että kroaatit olisivat useiden etelä-eurooppalaisten tapaisia vilkkusimliä, niin eivät ole. Veikkaanpa, että näyttävä suomalainen blondi saisi kävellä suhteellisen rauhassa katuja ilman että hänen ympärillään pyörisi kapelanteisia, kiihkeitä paikallisia ainakaan jonoksi asti. Yökerhoissa tilanne saattaa olla sitten täysin eri.

Kroatiassa asuu noin neljä miljoona ihmistä. Tämän lisäksi kroaateilla on virallinen vähemmistöasema Bosnia-Hertsegovinassa. Yhteensä kroaateja lasketaan olevan noin kahdeksan miljoonaa ympäri maailmaa. Tuota samanaltaisuutta suomalaisiin saattaa selittää se, että kroaatit kuuluvat slaavilaisiin, tarkemmin eteläslaavilaisiin kansoihin. Näin ollen slaavilainen synkkyys, joka näkyy aina silloin tällöin myös suomalaisissa, on aika luonnolista myös näille.

Slaavikyykkyä en tosin vielä ole onnistunut todistamaan livenä.

Uskonnoltaan kroaatit ovat pääsääntöisesti katolilaisia. Noin 85% prosenttia kansasta kuuluu roomalaiskatolliseen kirkkoon. Mutta aivan kuten Suomessa, toiset ovat uskonnollisimpia kuin toiset. Täälläkin on olemassa 'tosiuskovaisten' joukko, ja sitten on tapauskovaisia, jotka kuuluvat kirkkoon mutteivät muuten kauheasti uskonnosta perusta. Ja vaikka esimerkiksi ehkäisy on roomalaiskatolisessa uskonnossa käsittääkseni kiellettyä, kaupoissa myydään kortsuja aivan julkisesti. Anteeksi muuten jos puhun läpiä päähäni näissä "uskonto kieltää" -jutuissani, en ole niissä(kään) ihan omalla, tutulla maaperällä.

Kaikenkaikkiaan, katsomohuligaaneista huolimatta, kyllä näiden kanssa toimeen tulee. Jopa viranomaiset, järjettömästä byrokratiasta ja paperipinoista huolimatta, osaavat olla jotenkin inhimillisiä. Jopa silloin kun ilmoittavat sinulta puuttuvat sen 'yhden' paperin. Joka puuttuu aina. Vaikka olisit saanut kirjalliset ohjeet etukäteen siitä, mitä sinulla pitää olla mukana. Se yksi paperi puuttuu aina. Mutta niin se kuulemma puuttuu paikallisiltakin. 

Vaikka huomenna on sunnuntai, on koulupäivä. Päivällä pitää tankata vähän sanoja, sillä olen todennut, että ne eivät vaan tartu päähäni vaikka kuulen kieltä käytännössä 24/7. Pakko on ottaa koulusta tuttu hauki-on-kala -opiskelumetodi käyttöön. Mutta siitä sitten myöhemmin.