1. heinä, 2016

Hengästyttävä vuorokausi

Se on kyllä jännä kuinka päivät ovat erilaisia. Normioloissahan elämä täällä on sangen rauhaisaa, joku voisi jopa käyttää sanaa tylsää. Päiviin on syntynyt tietty rutiini, jonka mukaan sitä sitten eletään. Käydään kaupassa, käydään rannalla, lampsitaan sinne, lampsitaan tänne. Illalla katsotaan televisiota ja sitten mennään nukkumaan. Ja seuraavana aamuna sitten kaikki taas alusta.

Sitten on vuorokausia niinkuin nyt tämä viimeinen. Vanhaa miestä lähes hengästyttää.

Kirjoitin eilen siitä, että illalla on koulua ja sen jälkeen oli tarkoitus mennä oluelle open kanssa. Tarkemmin sanottuna ajatus oli se, että ensin opetellemme baarisanoja/lauseita ja sitten siirrymme jollekin terassille harjoittelemaan niitä käytännössä muutaman oluen kera. Näin teimmekin, ihan suunnitelman mukaan aina siihen asti, kunnes pääsimme sinne terdelle.

Istuimme siinä jutellen niitä näitä. Tai lähinnä ope perehdytti minua kroatialaiseen elämänmenoon, joka on yksi asia josta todella pidän noilla minun kroaatintunneilla. Tunnit kun eivät ole pelkkää kielen pänttäämistä, vaan ope kertoo, ja voin itsekin kysellä, kaikenlaista tämän maan tapoihin, yhteiskuntaan, toimintatapoihin etc. liittyen. Se on sangen opettavaista ja edesauttaa kummasti sopeutumista yhteiskuntaan. Eilen opin mm. sen, että ainakaan täällä meidän pikku kylässä ei varsinaista korruptiota normali-ihmisen arjessa ole, mutta homma toimii periaatteella, että joku tuntee jonkun joka taas tuntee jonkun joka tuntee sen joka voi auttaa sinua.

Hyvänä esimerkkinä mainittakoon eilinen keskustelu ns. kylälääkäreistä. Täällä sosiaaliturva ja lääkäripalvelut toimivat nimittäin niin, että kun olet sisällä sosiaaliturvassa, sinun pitää rekisteröityä jollekin kyläsi lääkärille. Joka on sen jälkeen omalääkärisi. Ongelma saattaa olla siinä, että lääkärit eivät saa ottaa rajattomasti asiakkaita, vaan jossain vaiheessa he ovat "täynnä". Eli heillä on sallittu määrä potilaita.

Ope tunsi jonkun lääkärin, joka oli opiskellut ja toiminut Etelä-Afrikassa vuosia ja puhuu näin ollen englantia sujuvasti. Mikä on tietty minulle sangen tärkeää saadakseni omat diagnoosini ja lääkityksen selitetyksi. Mutta tämä lääkäri on 'täynnä*.    

Niinpä ope lähti luokasta kysyäkseen jotain toiselta opelta naapuriluokasta. He juttelivat siellä keskenään hetkisen ja kuulin oman nimeni mainittavan parikin kertaa. Ope tuli takaisin, ja ilmoitti että minulla on 'oma lääkäri'. Hän oli kysynyt kollegaltaan, joka työskentelee ambulanssissa, että tietäisikö hän ketään tohtoria, jolla olisi tilaa ja ja joka puhisi englantia. Ja löysi minulle siis oman tohtorin. Uskomatonta. Ajatelkaapas jos olisin itsekseni joutunut etsimään vapaata lääkäriä. Olisi saattanut tulla äitiä ikävä jossain välissä.

Mutta takaisin sinne terassille. Istuimme siis siinä kahdestaan open kanssa, joka tuntui moikkaavan lähes jokatoista ohimenevää tyyppiä. Eli nuo edellä mainitut kontaktit tuntuvat ainakin olevan kondiksessa. Sitten tuli tyyppi, joka pysähtyi juttelemaan. Ope sitten kysyi, että oisko ok, jos se tyyppi liittyisi meidän seuraan. No tottakai se oli. Meni hetki, ja paikalle pamahti open äiti kahden kaverinsa kanssa, jotka liittyivät seuraamme. Tässä vaiheessa meitä oli siis jo kuusi.

Sitten ohi yritti pyöräillä pariskunta, jonka open äiti tunsi. Nämä typit olivat ranskalaisia, jotka käsittääkseni asuivat open äidin luona ja olivat menossa tuohon naapurikaupunki Trogiriin tuomitsemaan ranskalaista chanson -laulukilpailua sunnuntaina. Johon muuten minäkin sain sitten kutsun, joten saattaa hyvinkin olla, että sunnuntaina löydän itseni Trogirin chansonskaboista. Varsinkin, kun seuraavana paikalle pärähti opettajani poikaystävä, joka tuntui kaipaavan seuraa noihin kilpailuihin. Kanssakärsimään käsitin.

Lopulta meitä oli yhdeksän. Saattoi olla mielenkiintoinen kielten sekasotku jos joku meitä sivusta kuunteli. Pöydässä puhuttiin kroaatia, englantia, saksaa ja ranskaa, taisipa joku loppuillasta puhua italiaakin. Minäkin koitin tuoda ripauksen eksotiikka puhumalla suomea, mutta minut tyrmättiin samantien. Kuullosti kuulemma sen verran erikoiselta....

Ilta meni sangen rattoisasti ja noita edellä mainittuja tulevaisuudessa tarvittavia kontakteja tuli solmituksi. Varsinkin open poikaystävä tuntui tuntevan melkoisen osan ihmisistä, joita saatan tulevaisuudessa tarvita. Kerroin hänelle esimerkiksi haaveestani hankkia skootteri, eikä se tuntunut olevan minkään ongelma. Että kunhan olen valmis ostoon, ilmoitus vaan hänelle. Eiköhän me joku pyörä jostain löydetä. Tosin pyörää ei kannata juuri nyt ostaa, eikä minulla olisi siihen rahaakaan, mutta kannattaa kuulemma odotella kesän kulumista. Hinnat laskevat mitä enemmän syksyyn päin mennään.

Lopulta tuli aika läheä kotiin. Olin jo hetken miettinyt, että kun meitä oli noinkin suuri porukka, joista osa joi enemmän kuin toinen osa, osa limua, toinen taas joko Radleria, olutta tai viiniä. Taisipa joku jossain välissä juoda vettäkin. Eli kenelläkään ei varmasti ollut minkäälaista havaintoa mitä kukin oli juonut ja kuinka paljon kukin oli velkaa yhteiseen pottiin. Että mitenköhän me sen laskun kanssa.......

Ällitys oli melkoinen, kun vihdoin kysyin, että mitenkäs tuon laskun kanssa tehdään? Vastaus oli, että open äiti on jo hoitanut sen. Siis kaiken. Ja kun tyhmyyksissäni vielä kysyin, että miksi, sain vastaukseksi että hän oli halunnut maksaa kun pöydässä oli ollut vain hänen perhettään ja ystäviään. Se nyt vaan on kuulemma semmoinen tapa. Huh...... Eikä minulle tullut edes ajatusta, joka olisi Suomessa ollut aika normaali, että seuraavaksi se on minun vuoroni kutsua sama porukka kasaan ja maksaa ilta. Ei, toki sen voin tehdä jos minulla joskus sattuu olemaan rahaa ja koossa kunnon porukka, mutta se ei suinkaan ole mikään pakko.

Semmoinen ilta siis open kanssa ulkona. Tänään, eli edelleen tämän hengästyttävän vuorokauden sisällä, olen hoidellut sitten virallisia asioita niin poliisin kuin pankin kanssa. Mutta koska tuota juttua on tullut jo aivan riittämiin, niin niistä ja mahdollisista tämänillan tapahtumista lisää sitten myöhemmin.