7. heinä, 2016

Byrokratian syövereissä

Kuvitelkaapa tilanne. Sinun pitää asioida paikallisen Kansaneläkelaitoksen pääkonttorin ulkomaalaisosastolla. Kysymyksessä on ulkomaalaisen tyypin rekisteröytyminen paikalliseen sosiaaliturvasysteemiin, jotta tyypillä olisi samat palvelut kuin paikallisilla. Ennen rekisteröimistä tyypin pitää todistaa ensinnäkin olleensa vakuutettu Suomessa ja että Suomen vakuutus on päättynyt koska tyyppi on muuttanut ulkomaille pysyvästi asumaan.  Kuvitelkaa kaikki tuo ja tehkää se kielellä, jota tämä tyyppi osaa tällä hetkellä ihan ne kaikki 50 sanaa. Joista yksikään ei koske millään tavalla sosiaaliturvasysteemiä.

Mielessänne pyörivät tällä hetkellä siis pitkät jonot, jonotuslappusysteemit, jonotukseen kyllästyneet itkevät lapset,  elämäänsä kyllästyneet virkailijat, puuttuvat paperilappuset, kieliongelmat, loputtomat käytävät virastotalossa.... eikö niin? Eli ihan perusmeininki ihan missä virastossa tahansa. Siis jopa Suomessa. Jossa nuo kieliongelmat ovat ongelmia virkamieskielen ja suomen kielen välillä.

Ja sitten suora leikkaus todellisuuteen Kroatiassa. Aamulla kyyti Splitiin. Lähtö oli sovittu kello seitsemäksi, mutta eilen kuvailemani tekstiviestitulvan, eli "olemme myöhässä viisi minuuttia, vielä viisi, sorry, mutta vielä menee hetki", jälkeen, lähtö lopulta noin puoli kahdeksan. Naiset..... Matkalla hyvin opasmainen selvitys siitä, mikä ohi/läpi ajelimme. Eli paikalliset nähtävyydet matkan varrella tulivat hyvin tutuiksi. Ja tulin tietoiseksi myös siitä, että moottoritie, jota rakennetaan tällä hetkellä ja joka valmistuttuaan lyhentää matka-aikaa meidän kyliltä Splitiin todella paljon, on ollut rakenteilla viimeiset 15 vuotta. Eli tuskin kannattaa henkeään pidätellä valmistumista odotellessa......

Mutta siis, autolla kylmän hien nostattavan virastorakennuksen eteen. Kuvitelkaa Itä-Pasilan pahin virastotalo ja sijoittakaa se meren rantaan, aurinkoon ja noin 30 asteen lämpöön, niin olette kuvitelmissanne kohtuullisen lähellä sitä, minkälaiseen taloon aamulla sukelsimme. Mukanani oli siis Lucy, joka oli lupautunut tulkikseni. Kuskinamme toimi Lucyn pikkusisko, joka lähti asioita hoitelemaan sillä välin kun me isosiskon kanssa marssimme byrokratian sydämeen. Sillä suomalaisen kokemukseni perusteella, Kelan byrokratian kanssa kilpailee vain veroviraston byrokratia.

Alakerrassa oli vaksi, jolta Lucy tiedusteli, että missähän kohteemme mahtaa sijaita. Ohjeet tuli ja portaat ylös. Käytävä kerroksessa oli oikeasti jäätävän mittainen, mutta lopulta löysimme oikean huoneen. Lucy kertoi asiamme kolmelle (!) huoneessa istuneelle rouvalle, minä kaivoin ne paperit joita kuvittelin heidän tarvitsevan, ja yksi heistä alkoi naputella konetta. Hän löysi minut helposti järjestelmästä, joka oli jopa minulle suuri hämmästys. Siinä ohessa sain tietää jopa JMBG:ni, jota en tiennyt minulla olevankaan. JMBG on paikallinen henkilötunnus, joka ei käsittääkseni tässä systeemistä kuitenkaan ole niin tärkeä numerosarja kuin OIB, joka taasen on jonkinlainen verotunnus, jolla sinut tunnistetaan mm. pankissa. Eli vähän niinkuin hetu Suomessa.

No mutta, rouva tutkaili antamiani papereita ja sanoi jotain Lucylle, joka näytti peukkua. Kaikki oli kunnossa. Meillä oli kaikki paperit mitä tarvitsimme ja nyt piti vain hakata minut koneelle. Pieniä ongelmia aiheutti se, etteivät rouvat tahtoneet löytää jotain Kelan suomalaisen konttorin oikeaa koodia, mutta sekin onnistui lopulta. Niinpä noin 15 minuuttia siitä kun olimme astuneet huoneeseen minulla oli tuossa kuvassa näkyvä väliaikainen paikallinen kelakortti. Oikea semmoinen tulee sitten postissa, mutta tuolla paperilla kykenen toimimaan siihen asti. Hip hei!

Vielä piti ottaa 70 kunaa (9,35 €)  kuukaudessa maksava täydentävä sosiaaliturvavakuutus, jolla omavastuuni lääkäripalveluista, sairaalamaksuista ja käsittääkseni jopa lääkkeistäni, pienenee huomattavasti. Suunnistimme siis ihan normiasiakaspalvelutilaan, jossa oli mm. tuo alussa mainitsemani jonotuslappuautomaatti. Mutta ei se odottamani tappava jonotus alkanut täälläkään...... tällä kertaa se kesti valehtelematta ehkä noin 30 sekuntia. Ja tiskillä kaikki toimi taas kuin rasvattu. Thumps thups thumps, muutama leima sinne tänne ja paperit minulle. Lisävakuutukseni alkaa 22.07. Kiitos ja tervetuloa Kroatiaan. 

Koko edellämainttu setti sosiaaliturvan keskiössä kesti ehkä noin 20-30 minuuttia ja olen sisällä kroatilaisessa sosiaaliturvasysteemissä. Tai itseasiassa tarkkaan ottaen, en ole ihan vielä sisällä, sillä minun pitää vielä käydä lääkärissä, josta tulee sitten minun "oma lääkäri". Vasta tämän käynnin jälkeen olen sitten lopullisesti sisällä systeemissä. Tämänkään ei tosin pitäisi olla suuri ongelma, sillä minun pitäisi vielä tänään saada lääkärin, jolla on vielä tilaa, yhteystiedot. Eli lääkäreillä on maksimimäärä potilaita, joita he saavat ottaa omiksi potilaikseen ja on tärkeää löytää lääkäri, jolla vielä on tilaa. Ja joka puhuu englantia. Mutta kuten jo varmaan arvasitte, Lucy etsi ja löysi minulle moisen..... Ja lähettä minulle siis ne yhteystiedot. 

Siinä siis seikkailuni byrokratian viidakossa tänään. Paitsi etten tavannut byrokratiaa, en elämäänsä kyllästyneitä virkailijoita, en huutavia lapsia enkä loputtomia jonoja. Sen sijaan tapasin paljon erittäin avuliaita virkailijoita jotka aidosti halusivat auttaa. Tapasin myös systeemin, joka saattaa olla hieman raskas kaikkine paperipinoineen, mutta loppujen lopuksi kuitenkin kohtuullisen helppo. Asiaa saattoi tosin auttaa Lucy, jonka apu on kyllä ollut niin korvaamatonta kaikissa näissä virallisluonteisissa ja vähän vähemmän virallisissa asioissa, etten tiedä kuinka ikinä kykenen korvaamaan sen hänelle. Aika hukassa olisi suomipoika ollut ilman häntä. Pitää varmaan viedä hänelle salmiakkipussi jos joku sellaisen joskus minulle sieltä Suomesta voisi lähettää. Tai mämmiropposen.