18. heinä, 2016

Viikonloppu

Olipas se viikonloppu. En tehnyt mitään eikä mitään tapahtunut. Siksi myös tämä päivitys lienee kohtuullisen lyhyt. Koska ei ole mitään raportoitavaa.

Perjantai-ilta meni sadetta pidellen kuten kirjoitin jo lauantaina. Keli oli sen verran villi, että kaikki tapahtumat tässä ympäristössä oli peruutettu. Ihan kaikki. Jopa Splitissä käynnissä ollut Ultra 2016 teknofestarit peruutti perjantai-iltansa. Joka aiheutti sitten kuulemma melkoisen ryntäyksen kaupungin ravintoloihin. Täällä meidän kylässä peruutettiin ainakin naapurikylän kalafestarit joista taisi olla jo puhetta.

Lauantaina ilma oli jo pikkaisen parempi. Lämpöä oli semmoiset pikkaisen reilut 20 eikä enää tuullut ihan samalla tavalla kuin perjantaina. Ultra avasi festarit ja naapurikylässä järjestettiin "open air" - messu. Eli katolinen messu puistossa. En osallistunut, kuulin vain että moinen tapahtuma oli ollut.

Sunnuntai olikin sitten sangen miellyttävä päivä ilmastollisesti. Ainakin tällaiselle pohjoisen pojalle. Lämpöä oli miellyttävät 26-28 astetta ja lempeä tuuli puhalteli mereltä. Ilma taisi miellyttää myös paikallisia, sen verran väkeä oli liikkeellä tuolla meidän rannalla illalla kun joskus yhdeksän jälkeen kävelin kotia kohti koulun jälkeen.

Eli minulla oli siis koulua pitkästä aikaa eilen illalla. Joka oli sangen mukavaa. Kävimme Lucyn kanssa läpi kaupoissa myytäviä hedelmiä ja vihanneksia. Opettelimme fraaseja ja lauseita, joita saatan kaupassa tarvita. Lisäksi juttelimme niitä näitä kuten aina teemme. Joka on yksi syy miksi tykkään käydä tunneilla.

Lucysta puheenollen. Neitokainen oli eilen lähdössä tuonne edellä mainituille Ultra festareille. Oli menossa, vaikka hänellä on työpäivä tänään. Suunnitelma oli se, että lähtevät siskonsa kanssa illalla, noin kello 23 aikoihin, Splitiin, bailaavat festareilla ja nukkuvat sitten loppuyön duunipaikkansa rantatuoleissa. Ja sen jälkeen tekevät siihen päälle 10 tunnin työpäivän. Paahtavassa auringon paisteessa turisteja palvellen. Huh huh..... nyt odottelen viestiä Lucylta että kaikki on ok, sillä moinen suunnitelma kuullosti tällaiselle vanhalle pierulle vähintäänkin arveluttavalta. Ja pisti miettimään, että voi kun sitä olisi nuori vielä itsekkin......

Tämän maanantain keli näyttäisi olevan taas sangen totuttu. Lämpöä on luvattu hieman reilut kolmekymmentä, ei varoituksia eikä pahemmin pilviä. Mutta palataan tähän päivään sitten vaikkapa huomenna. Tältä erää päätän raporttini tähän.