29. heinä, 2016

Vielä vähän.....

Käydäänpäs vielä vähän läpi muutamaa juttua, joista olen kirjoittanut aiemmin. Mutta tähän alkuun säätietoja; meillä paistaa aurinko pilvettömältä ja päällä on keltainen varoitus 'extreme high temperature'sta. Tällä hetkellä se on voimassa sunnuntaihin asti, eli toisin sanoen  kuumuus jatkuu ainakin sinne. Eikä ennuste näytä paljon viileämpää maanantaillekaan.....

Tuossa meidän kauppareissun varrella joku rakennuttaa itselleen taloa. Olen seuraillut enemmän tai vähemmän aktiivisesti kuinka hommat etenee. Ja huomannut, että rakennusmies on rakennusmies riippumatta siitä, missä maassa hän ammattiaan harjoittaa. Eilen, hieman ennen yhdeksää aamulla raksamiehet istuivat työmaalla kaikessa rauhassa. Ja vetivät olutta. Tietysti. Ja tänään, kun on perjantai, raksalla ei näkynyt ketään. Tietenkään. Kaverit tuntuvat olevan todella ammattilaisia. Ties vaikka noudattaisivat Suomen rakennusalan TESsiä.....

Sitten vielä vähän -osioon. Ja aloitetaan eilisestä kirjoituksesta, josta tuli hämmentävän paljon palautetta vaikka kirjoitus kertoi siitä kun mitään ei tapahdu. Eli vielä vähän television katselutottumuksistani.

Lermppari palautteenantajani, joka arvostelee tekemisiäni ja mielipiteitäni aina silloin tällöin ja tekee sen herkullisen sarkastisesti, oli eilen valinnut todella paskan feikkihenkilöllisyyden. Mutta kirjoitti siitä, kuinka kieliopintoni eivät edisty lainkaan jos kuuntelen suomalaista radiokanavaa ja katselen englanninkielisiä tv -kanavia. Ja oli aivan oikeassa. Puolustuksekseni sanottakoon, että nuo televisiokanavat puhuvat englantia kyllä, mutta niissä on kroaatinkielinen tekstitys. Joten pystyn siis hyvin opettelelaan sanontoja ja fraaseja televisiota katsellen. U redu?

Ja vielä vähän televisio-ohjelmista. Minulla näkyy siis muutama urheilukanava. Jotka pukkaavat juuri tällä hetkellä melkoisella voluumilla tennistä. Mutta ajoittain myös jalkapalloa. Riemu olikin suuri, kun eilen näin ennakkopuffin siitä, että yksi kanavista näyttää talvella jääkiekon DEL -liigaa! Eli Saksan pääsarjaa. Hip hei! Eihän se nyt KHL:ää tai NHL:ää korvaa, mutta onpahan joku kanava jolta kiekkoa voi nähdä. Siis ihan telkkarista eikä pätkivästä netistä. Ja KHL:ää voi käydä katsomassa ihan paikan päällä. Torstaina 17.11. Zagrebissa pelataan Medvesak-Jokerit, jossa aion olla kyllä paikan päällä. Maksoi mitä maksoi.

Ja vielä vähän television ohjelmista. Oliko pikkuisen spookia eilenillalla katsella pimeässä Kastel Starissa keskellä yötä lempparisarjaani Twin Peaksia. Jonka olen toki nähnyt monenmonituista kertaa, mutta aina se vaan toimii.

Se olisi sitten viikonloppu edessä. Eikä sille ole minkäälaisia suunnitelmia. Mutta tilanteet täällä saattavat muuttua yllättävän nopeasti. Yksi puhelinsoitto ja huomaatkin istuvasi jossain aivan ihmeellisessä tapahtumassa jonka olemassaolosta sinulla ei ollut minkäänlaista käsitystä. Mutta katsellaan. Sillä mikäs kiire tässä mihinkään on.