5. elo, 2016

Juhlissa....taas

Meillä vietetään tänään täällä kansallista vapaapäivää Kroatian puolustajien kunniaksi. Päivä pohjautuu sangen likaiseen sotaan Serbian ja Kroatian välillä 1990 -luvun alussa jota kumpikaan osapuoli ei oikein voittanut, mutta ei hävinnytkään. Kumpikin teki selkeitä ja sangen raskaita sotarikoksia. Jos asia kiinnostaa enemmän, googlaamalla löytyy lisäinfoa helposti.

Meillä tätä juhlapäivää juhlittin jo keskiviikkona, mutta siitä lisää hieman myöhemmin. Aluksi tarinaa raivarin saaneesta koirasta ja turhasta pakkosiivouksesta.

Kuten kerroin, suoritin pakotetun siivouksen eilen, koska vuokraemäntäni oli tulossa käymään. No, kuten arvata saattaa, eihän hän sitten tullutkaan. Eli siivous oli periaatteessa aivan turha. Paitsi että ei ollut, sillä onhan se paljon mukavampi asustella siistissä ja puhtaassa kämpässä jossa pölypallerot eivät juoksentele pitkin poikin lattioita. Eikä keittiön lavuaarissa tiskit vyöry yli äyräittensä.

Rocky hämmästytti eilen illalla. Se nimittäin sai jostain syystä aivan totaaliraivarin yks'kaks. Meillä asustelee tuossa muutaman talon päässä valkoinen samojedinkoira tai vastaava, täällä kun noista roduista ei koskaan voi olla aivan varma. Tämä koira länkyttää aidan takana jokaikinen kerta kun kävelemme Rockyn kanssa heidän talon ohi. Se on itseasiassa yksi niistä harvoista koiranaapureista joka jaksaa edelleen haukkua. Aika moni muu koiruus on jo todennut että ok, noi nyt kävelee taas tuossa, ei niitä jaksaa enää haukkua.

Eilenillalla tämä samojedi oli sitten emäntänsä kanssa kävelyllä ja menivät tuosta meidän talon ohitse. Ja Rocky kilahti täysin. Se juoksi ikkunasta toiseen, murisi ja jopa haukkui! Haukkui, mitä se ei ole tehnyt ikinä. Taisi herraa itseäänkin hieman ihmetyttää että mitä tuli tehdyksi, sillä kun tilanne oli ohi ja naureskelin Rockylle sen käyttäytymistä, niin kylläpä sitä sitten oltiin nolona.....

Ja sitten juhliin. Olin siis keskiviikko-iltana käymässä tuolla meidän rannalla juhlistamassa Victory and Homeland/Kroatian puolustajien -päivään, joka siis on virallisesti tänään. Mutta keskiviikkona juhlittiin perinteisin menoin täällä meidän kylässä.

Perinteisin menoin sikäli, että taasen oli tarjolla ruokaa, mm. kokonaisena paistettua nautaa, juomaa ja musiikkia. Ja homma toimi tututusti, ostat lapun jolla saat ruoka-annoksen, toisella lapulla taas juomaa. Niin limuja kuin olutta tai viinejä. Hinnat olivat tällä kertaa hieman edellisiä juhlia korkeammat, ruokalippu maksoi 30 kunaa, eli 4 euroa. Juomalipun hinta oli 10 kunaa, eli 1,35 euroa ja sillä sai mm. puoli litraa olutta. Tai cokista.

Kroatian laivasto oli ajanut yhden aluksen rannan laituriin. Ja kyllähän kippo oli ihan sotalaivan näköinen. Melko pieni toki, mutta silti ihan laiva. Itse en tiedä Kroatian laivastosta mitään, mutta omin silmin todistin sen, että kyllä pojat ainakin ilotulituksen osaavat järjestää. Oli nimittäin melkoisen mellevä, iso ja hieno paukkujono joka laivan takakannelta ammuttiin taivaalle. En ihan heti muista nähneeni samanmoista ilotulitusta vähään aikaan.

Tiedän toistavani itseäni, mutta jälleen kerran tässä(kin) yleisötapahtumassa huomion kiinnitti se, mikä sieltä puuttui suomalaisiin kesätapahtumiin verrattuna. Meidän rannalla ei vieläkään ollut keltaliivistä järjestysmiesarmeijaa, ei bajamajarykelmää eikä yhtäkään hoippuvaa humalaista. Ihmiset toki joivat niin viinia kuin olutta, mutta eivät sen takia, että olisivat tulleet humalaan. Vaan siksi, että ne ovat seurustelujuomia. Valitettava tosiasia taitaa kuitenkin olla se, että kyllä Suomen juomakulttuurilla on vielä jonkin verran matkaa eurooppalaiseen juomakulttuurin. Vaikka edistystä on kieltämättä tapahtunut. Ja tulee varmasti vielä tapahtumaan lisää kunhan meidän ikäluokka, jolle alkoholista tehtiin rajoituksilla ja kielloilla jonkinlainen tabu, väistyy hiljalleen ja tilalle astuu uusi sukupolvi, jolle alkoholin käyttö kuuluu normaalina elämän osana ihan normaaliin elämään. Ihan niinkuin sivistysvaltioissa se on kuulunut jo vuosikaudet.

Toinen asia, joka kiinnitti huomion noissa(kin) juhlissa, oli turhien ruokatarjoiluun liittyvien rajoitusten puute. Ei näkynyt pahemmin kylmävitriineitä, epäilen jopa ettei kukaan kysellyt ruuan jakelijoiden hygieniapasseja! Saattoi kylmäketjukin katketa jossain välissä. Mutta kukaan ei kieriskellyt vatsaansa pidellen juhla-alueella. Tuksinpa myöhemminkään. Minä en ainakaan, vaikka söin erinomaisen suurella mielihalulla tuota kokonaisena paistettua nautaa. Joka oli aivan uskomattoman maukasta.   

Että semmoisissa juhlissa sitä sitten tuli taas oltua. Tänään pitäisi olla illalla koulua, mutta opettajani tuntien, koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Kenties opiskelemme, kenties teemme jotain muuta. Mutta tästäkin lisää sitten huomenna.