20. elo, 2016

Kauppoja

Tänään aloitetaan maailman tärkeimmällä asialla. Samuel, ensimmäinen lapsenlapseni, täyttää tänään kaksi vuotta. Suuret onnittelut vielä tätäkin kautta! Vuodet tuntuvat vierivän sellaista tahtia, ettei mene kauaakaan siihen kun Samppa kavereineen on täällä minun luonani bilettämässä. Ja ukki saa sitten haeskella aamuyöstä ryhmää tuolta Splitin yöelämästä......

Minulta kysyttiin paikallisista ruokakaupoista. Ja ajattelin käydä läpi nämä minun lähellä olevat kaupat. Ruokakaupat siis. Niissä muissa kun en edellenkään ole kauheasti vieraillut.

Minulla on tässä lähiavaruudessa oikestaan viisi kauppaa. Aivan lähin on pienen pieni kulmamyymälä, jonka valikoima on sangen rajattu. Mutta sieltä saa aamuisin lämmintä, tuoretta leipää. Täällä käyn aamujen lisäksi lähinnä silloin kun olen unohtanut jotain päivän ruuanvalmistuksesta. Kaupassa ei käy minkäänlaiset kortit. 

Seuraavaksi lähin kauppa on tuo kuvassa oleva Studenac. Meidän aamukauppareissukohde. Maailman ahtain kauppa. Ihan oikeasti, tuohon myymälään on ahdettu niin paljon hyllyjä, että hyvä kun hieman suurempi ihminen mahtuu kävelemään käytävillä. Ohittaminen on täysin mahdotonta. Olen kerran joutunut peruuttamaan ulos asti jotta joku mamma pääsisi käytävällä eteenpäin. Valikoima on ihan ok, varsinkin jos osaa etsiä tavarapaljouden keskeltä sitä mitä on hakemassa. Nuo mainitut hyllyt kun ovat ahdettu nekin niin  täyteen, että löysin esimerkiksi lihaliemikuutiot neljän erilaisien liemikuutioiden alta. Ystävällinen henkilökunta, joka puhuu minulle vain kroaatia. Meillä on siis lievä kielimuuri. Mutta hyvin ollaan pärjätty.

Sitten seuraavaksi on kaksi oikeastaan melko samankaltaista myymälää, Konzum ja Ribola. Paitsi että Konzumin yhteydessä toimii erillinen lihakauppa. Nämä ovat kuitenkin askeleen suurempia kuin tuo Studenac, joten valikoimatkin ovat siis himppasen laajemmat. Ei mitenkään mainittavammin, mutta ehkäpä hieman kuitenkin. Ja tilaa on molemmissa selkeästi enemmän kuin Studenacissa.

Ja lopuksi se suurin, eli Konzum supermarket. Selkeästi suurin lähikaupoista. Tässä myymälässä on jopa oma leipäpiste ja oma lihatiski. Ja selkeästi suurin valikoima. Täällä vierailen noin kerran kahdessa kuukaudessa.

Tuosta valikoimasta muuten. Suomeen verrattuna täällä ei näissä lähimyymälöissä ole Suomesta tuttuja kymmenien metrien mittaisia lihakylmäkaappeja eikä pakastealtaita. Täällä lihat, jos myymälässä ole omaa lihatiskiä/kauppaa, ovat myynnissä ihan normaaleissa kylmäkaapissa. Kaapeissa, jossa voi olla myös vaikkapa maitoa tai jugurttia. Etkä koskaan voi olla ihan varma, minkälaista lihaa juuri sinä päivänä löydät sieltä kaapista. Edes jauhelihaa ei aina välttämättä ole tarjolla. Joka saattaa tietysti johtua siitä, että jauheliha ei ole täällä ihan samanlainen kansalliseläin kuin Suomessa, jossa lehtipihvitkin tehdään nykyään jauhelihasta. 

Valikoimasta puhuttaessa ei tietenkään pidä unohtaa sitä, että täällä kaupoissa on oluen lisäksi viinit ja viinat ihan vapaasti myynnissä. Eikä kukaan ihmettele asiaa tai tee siitä suurta numeroa.

Tähän lopuksi kiitokset. Kesälomat näyttäisivät olevan ohitse, sillä päättyneellä viikolla blogin lukijamäärä teki taas uuden kaikkien aikojen ennätyksen. Kiitos siitä. Onhan se mukava kirjoitella kun tietää että näitä juttuja myös luetaan. Älkääkä unohtako antaa palautetta ja/tai kertoa mistä haluaisitte lukea. Jos tuo julkinen palautesivu ujostuttaa, minulle voi lähettää viestejä myös suoraan e-mailiin jarih@jarih.fi

Nyt oikein hyvää viikonloppua. Taidan illemmalla suunnata tuonne meidän rannalle jätskille Sampan synttäreiden kunniaksi, sillä meille on luvattu 32 astetta lämmintä tälle päivälle. Ja silloin ei päivällä jaksa tehdä mitään.