14. syys, 2016

Porkkana

Hiljaista alkaa olla kylän raitilla niinkuin oheinen kuva osoittaa. Talvi sieltä hiljalleen hiipii jopa tänne Adrianmeren rannoille. Ja talvesta puheenollen, eilen keskustelin paikallisesta talvesta. Minähän en ole vielä yhtäkään talvea täällä kokenut, mutta minulle on kerrottu, että talvitakkia tuskin tarvitaan vaikka lämpötila tietysti laskee kesäisistä lukemista ja Bura -tuuli saattaa puhallella sangen reippaasti. Tuo Burahan on kylmä pohjoistuuli, joka esiintyy voimakkaimmillaan juurikin Dalmatian vuorensolissa. Eli siis täällä meillä. Parhaimmillaan se puhaltelee 100 km tunnissa. Mahtaa siinä lahkeet lepattaa.

Onko täällä lunta? Juu, kerran on ollut, kuulemma vuonna 2012. Kaksi päivää. Koulut olivat kiinni ja kuten arvata saattaa, koko liikenne aivan sekaisin. Ihmiset puhuvat tästä vieläkin ja minullekin on näytetty kuvia lumisesta Kastellasta. Vastasin siihen sitten näyttämällä kuvia suomalaisesta metsätiestä, jossa lunta on arviolta noin metri. Eivät oikein ymmärtäneet.

Eilnen oli semisti paska päivä. Ensinnäkin kaverit peruuttivat illan tapaamisen ja ihan ensimmäistä kertaa, ohimenevän hetken, tunsin olevani aika yksin täällä. Yksin, vaikka eilisellä iltapäivän kauppareissulla huomaisin taas kuinka 'tunnettu' olen meidän kylällä. Se ei ollut nimittäin yksi eikä kaksi kertaa kun sain nostella kättä ihmisten moikkaillessa kun lampsimme Rockyn kanssa tuolla raitteja pitkin. Ja meidän kadun ukkoparlamentti juttelin niin minun kuin Rockyn kanssa pitkään, vaikka kenelläkään meistä ei ollut samaa kieltä. Ukkoplarlamenttissa neljä-viisi vanhempaa herrasmiestä kokoontuu istuskelemaan aidalle tuohon meidän kadun varrelle aina iltapäivisin.

Kaiken kruunasi vielä se, että minun suosikkikanavaksi muodostuneet SK1 ja 2 olivat pimeinä eilen. Teknisiä ongelmia kuulemma. Eilinen jääkiekko-ottelu jäi sitten katsomatta.  

Niin, tuosta porkkanasta. Ostin eilen porkkanoita kaupasta. Ja nyt ihmettelen että miksi en ole ostanut niitä aiemmin. Oli nimittäin niin maukkaita että mieleen tuli aivan se kun joskus pienempänä tuli rouskuteltua porkkanoita suoraan pellosta. Maku oli aivan sama. Sitäpaitsi porkkana on hyvä iltapala. Ja parantaa kuulemma näköä. Jos vaikka ulkonäköäkin......

Siinäpä eilisen kuulumiset. Tänään pitäisi käydä apteekissa ja samalla voisi käväistä vaikka kahvilla tuolla meidän rannalla vaikka katsomassa miten tilanteet ovat muuttuneet sitten viime vierailun. Eli onko siellä enää yhtään ketään vai joko kaikki ovat vetäytyneet omiin oloihinsa. Ja mikä on turistitilanne.