16. syys, 2016

Sitruuna

Jaahas, se on vuosi taas kääntynyt siihen kohtaan, että Suomessa alkaa tänään johtava kasvattajasarja eli jääkiekon SM -liiga. Liigahan on viime vuosina muuttunut sarjaksi, jossa nuoret ja nuorehkot pelaajat pääsevät näyttämään osaamisensa ja kykynsä toiveenaan siirtyä sitten suurempiin sarjoihin kuten KHL, SHL tai jopa Saksan DEL. Suurimpana unelmana horisontissa siintää tietysti NHL, mutta tie sinne suoraan Suomen Liigasta on vuosien saatossa muuttunut todella vaikeaksi.  Mutta eikun mielenkiintoista jääkiekkokautta kaikille kiekkoniiloille siellä Suomessa. Onhan Liigaan palannut muutama jäähdyttelijäkin, joten eiköhän kaudesta saada jälleen ainakin semimielenkiintoinen. Keväällä IFK on mestari ja Jukurit löytyy sarjan hänniltä. Muut joukkueet ovat siinä välissä sitten sekalaisessa järjestyksessä. Olkoon tämä minun ennustukseni alkavalle kaudella.

Samaan aikaan toisaalla; Suomen kunniakas jalkapallomaajoukkue on romahtanut FIFAn eilen julkaisemalla rankinglistalla 23 sijaa alaspäin sijalle 84. Ja vaikka ranking on vain ranking, sijoitus ei lupaa kauhean hyvää syksyn MM -karsintaotteluihin joissa Huuhkajat kohtaavat ensin lokakuun alussa Islannin ja samantien kolmen päivän jälkeen Kroatian. Islanti löytyy tuosta rankingista sijalta 27 ja Kroatia sijalta 14. Että onnea vaan tuleviin kohtaamisiin.

Tuo Suomi-Kroatia peli 9.10. täytyy kyllä mennä katsomaan taas johonkin baariin. Valitettavasti minulla ei ole, eikä minulle tule, minkäänlaista vaatetta joka voisi asemoida minut Suomeen, mutta aika iso osa tyypeistä tietää kyllä kotimaani. Niinpä saattaa olla ihan mukavaa hävetä kunnolla muutaman oluen kera ottelua katsellen. Tietysti jos Palloliitto välttämättä haluaa lähettää minulle Suomen pelipaidan, lupaan tässä ja nyt pukeutua siihen kun tuonne baariin menen. Todisteeksi on luvassa ainakin kuvia.    

Kävin aamulla kaupassa. Enkä ostanut muuta kuin pola kruhan, eli puolikkaan leivän, ja sitruunan. Tuore, vielä lämmin leipä maksoi sen normaalin 4,50 kunaa, eli 0,60 euroa, mutta tuo kuvassa olevan sitruuna peräti 6 kunaa! Eli 0,80 euroa, joka on sikahinta! Eikö?

Normaalisti hedelmät ja vihannekset maksavat täällä saman asteikon mukaisesti kuin kaikki muutkin asiat ruokakaupassa. Eli keskimäärin semmoiset yhden kolmasosan siitä, mitä samat jutut maksavat Suomen kaupoissa. Tietysti himppasen tuotteesta riippuen. Jotkut ovat selkästi edullisimpia, toiset taas jopa kalliimpia kuin Suomessa, mutta keskimäärä lienee aika lähellä tuota yhtä kolmasosaa. Siis miinusta Suomen hintoihin.

Tälle päivälle on luvattu aurinkoa ja lämpöä semmoiset normaalit 28-29 astetta. Iltapäivästä alkaen luvassa olisi  taas ukkoskuuroja. Ei mitään kauheaa pauketta, mutta pientä jyrinää ja pientä vesisadetta. Toivottavasti kuuroissa on pieni tauko, sillä suunnitelmissa olisi ilta/iltapäiväkävely Roksun kanssa tuonne rannalle. Mutta siitä, ja varmaankin muistakin asioista lisää sitten taas huomenna. Jolloin on jo lauantai! Mihin nämä viikot oikein hukkuvat......?