4. loka, 2016

Kilpajuoksua

Olin eilen iltapäivälenkillä. Kun lähdimme Rockyn kanssa kotoa, taivas oli sininen ja aurinko paistoi nätisti. Jonkun aikaa käveltyämme taivaanranta muuttui tummansiniseksi ja meidän rauhallinen lenkki muuttui kilpajuoksuksi me vastaan sadepilvet. Sadepilvet voitti. Kun pääsimme kotiin olisin voinut osallistua Mr Märkä-ihan-mikä-vaatekappale-tahansa -kilpailuun. Kun sitä vettä alkoi tulla, sitä sitten kanssa tuli. Sade ei alkanut millään pikku tihkulla, vaan suoraan ihan kunnon kaatosateella jossa sadepisaratkin olivat pienen henkilöauton kokoisia. Mutta onneksi syksy kuivaa sen minkä on kastellut vai miten se vanha sanonta nyt menikään. Tänään paistaa aurinko eikä sadetta ole näköpiirissä. Niinpä tämän päivän iltapäivälenkki mennee kuivin jaloin.

Meidän talossa on putket tukossa. Tai ei kaikki putket, mutta pikkuvessan ja keittiön vesipisteet ovat käyttökiellossa. Niiden viemärit kun eivät vedä. Eilen kävi ensimmäiset ukot koittamassa tukosten avaamista mutta huonolla menestyksellä. Eivät auenneet. Tänään tulee kuulemma sitten astetta suurempaa kalustoa joten eiköhän paska taas virtaa vapaasti sen käsittelyn jälkeen. 

Alakerran Denis, joka on jonkinlainen kaikkien paikkojen fiksari tässä meidän pikku taloyhteisössä, on käynyt selittelemässä minulle miksi homma ei toimi ja miksi putket ovat tukossa. Hän on ollut äärimmäisen pahoillaan ja anteeksipyytelevä, ikäänkuin minä olisin jotenkin vihainen ongelmasta ja siitä ettei sitä saada ratkottua. Vihainen? Minä? Kun keittiön putket ovat tukossa niin eipä tarvitse tiskata. Ja onhan minulla iso kylppäri käytössä, siellä on pönttö ja suihku. Kyllä minä niillä pärjään.

Tänään tapahtuu myös Maailman Rumimman Auton, World's Ugliest Car'in (WUC) paluu. *Lisää bassoa -Mitsu' palaa siis kotiin korjauksen jälkeen. Yritin epätoivoisesti vältellä tätä päivää koska halusin päästä eroon autosta. Tarjosin sitä korjaalille jopa ilmaiseksi, pitäkää se ja tehkää mitä haluatte, mutta sekään ei onnistunut. Mikä tietysti antaa jonkinlaisen kuva kyseisestä autosta.

Hämmennyksekseni korjausmiehet löysivät minut vaikka meillä ei ole ollut sanallakaan puhetta siitä missä asun. Yksi kaunis päivä ne vaan olivat tuossa meidän aidan takana kyselemässä, että mahtaako tässä talossa asua se suomalainen tyyppi jolla on se pikku koira. Ja asuihan se. Eli se kuva jonka rakentelin päässäni jo Suomessa, että minut tunnetaan tässä pikkukylässä suomalaisena joka kävelee täällä pikku koiransa kanssa, toteutui. Valitettavasti, sillä nyt saan WUCn vaivoikseni.