19. loka, 2016

Sade

Eilen se sitten tapahtui. Oli ensimmäinen ihan kokonainen sadepäivä. Ja kun ei oikein voinut lenkillekään lähteä, ajattelin ajella huonekalukauppaan. Pitäisi nimittäin hankkia yksi kappale 160 cm sänkyjä, tai kaksi 80 cm sänkyä tuonne tyhjään huoneeseen. Olohuoneessakin on yksi nurkka hieman tyhjän näköinen.....

Tiesin missä kauppa sijaitsee. Se on tuossa Splitin tien varressa oikealla, juuri kun tie aukeaa kaksikaistaiseksi tietyömaan jälkeen. Mutta mutta. Eilen kun yritin löytää sitä ihan todellisessa rankkasateessa, ajoin jotenkin paikan ohi ja samantien sitten melkein Splitiin asti. Ihan turhaan siis. Mutta tuo eilinen sade oli kyllä välillä taas sellaista kaatosadetta, että pikkaisen jopa hirvitti ajella WUCin heikohkoilla renkailla. Mutta hengissä selvittiin ja kauppareissu pitää tehdä paremmilla keleillä.

Tämä päivä aukeni aurinkoisena, lämpöäkin on juuri nyt jo 15 astetta. Loppupäiväksi on lupailtu puolipilvistä ja 20-21 astetta. Tänään vaan ei huonekalukauppaan kerkiä, illalla kun on taas italiankurssi ja sitä ennen pitää tehdä läksyt. Eli yrittää ottaa selvää siitä mitä viime tunnilla puhuttiin. 

Sitten pari juttua liittyen aikaisempiin kirjoituksiini. Kirjoitin eilen jauhelihan hinnasta. Ja kun iltapäivällä menin kauppaan, huomasin ettei antamani hintatieto pitänyt paikkaansa. 450 gr jauhista oli ainakin eilen tarjouksessa hintaan 10.99 kunaa. Eli 1,46 euroa. 

Toinen asia liittyy maanantaiseen pizza-arvosteluun. Arvostelin siinä mm. sunnuntaina nauttimmani pizzan pohjan paksuutta.  Ja sain siitä palautetta, enkö tiedä että oikeassa italialaisessa pizzassa pohja on paksumpi kuin normaalissa suomalaisessa pizzassa. Tiedän kyllä. Tiedän että 'oikeassa' pizzassa pohja on paksu ja ilmava. Valitettavasti tuossa sunnuntain pizzassa se oli vaan paksu. 

Maikkari vetää kuulemma siellä Suomessa kuolonkouristuksissaan naftaliinista vanhoja ohjelmasuosikkeja. Kuten Bumtsi-bumin. Mutta mutta.... ei onnistu yhtiö tässäkään toimessaan. Se nimittäin sivuuttaa sen ainoan oikean Bumtsi-bum -juontajan, eli Marko Bjuströmin, ohjelman juontajaa valitessaan. Oli tämä uusi juontaja ihan kuka tahansa, on tyypillä melkoiset paineet täyttää Markon saappaat. Niin tiiviisti tyyppi on profiloitunut ohjelmaan. Ja ohjelma häneen.

Tänään olisi sitten taas kielikurssi-ilta. Huoh.......