28. loka, 2016

Punaisia lappuja

Nyt on kylmä. Eilen mainostamani tuuli senkus jatkuu eikä lämpöäkään ole kuin 12 astetta. Aurinko tosin paistelee täysin siniseltä  joten eiköhän tuo elohopea nouse päivällä ihan siedettäviin lukemiin. Itseasiassa luvassa näyttäisi olevan 19 astetta iltapäiväksi.

Olen kirjoitellut moneen kertaan kuinka elämäni täällä on loksahtelemassa omiin uomiinsa. Asiat rullaavat eteenpäin omalla painollaan eikä enää tarvitse jänskättää ihan kaikkea. Ja eilinen kauppareissu senkus vaan lisäsi tätä fiilistä.

Palautin nimittäin ensimmäistä kertaa pulloja kauppaan. Ja homma toimi ihan niinkuin Suomessa, eli kaupan seinässä oli automaatti johon pullot tungettiin ja lopuksi saatiin palautuksesta kuitti, joka sitten esitettiin kassahenkilölle. Tämä antoi kuitin mukaiset rahat. Jostain kumman syystä summaa ei voinut vähentää ostosten loppusummasta.

Näitä palautusautomaatteja ei vaan näyttäisi olevan ihan kaikissa kaupoissa niin kuin Suomessa on. Olen nähnyt pulloja palautettavan toki myös ihan livenä kaupantädille jonnekin takahuoneeseen, mutta sitä en tiedä onko tämä mahdollista ihan jokaisessa kaupassa. Lienee siis syytä keskittää palautukset suurempiin kauppoihin myös tulevaisuudessa.

Toinen Suomesta tuttu ilmiö kaupassa on punaiset laput. Eli siis ne hinnaltaan alennetut tuotteet joiden viimeinen myyntipäivä lähenee. Eilisellä kauppareissulla löysin hyllyn täynnä punalappuisia tuotteita! Halleluja! Talouteni on pelastettu! Tästä eteenpäin marssin suoraan punalappuhyllylle ja tsekkaan sen ennekuin alan miettiä mitä muuta minun pitikään ostaa. Eilenkin ostin kuvassa näkyvän jauhelihapaketin 1.82 euron hintaan. Ja muutin siinä samalla tämän päivän ruokasuunnitelmat. 

Punaisissa pysyäkseni, ihan pikkaisen pisti hymyilyttämään Suomen politiikan uusin kohu. Demareiden Antti Lindtman, joka on kuvailtu politiikan nousevaksi nuoreksi kyvyksi, on narahtanut siitä, että hän on koittanut ohjailla eduskunnan puhemiehiä siitä kuka demareista saa käyttää puheenvuoron Ylen televisioimalla eduskunnan kyselytunnilla. Eli koittanut määräillä siinä samalla sitä, kuka demariedustajista saa televisioaikaa ja kuka ei. Ei liene kovin suuri ylläri että puolueen kansanedustajat ovat ihan pikkaisen pöyristyneitä tästä demareiden vänrikki Nappulan sooloilusta.