14. marras, 2016

Vasen polvi

Hyvää alkanutta viikkoa itsekullekin. Kastel Starissa jatkuu kylmät kelit, päivälämpötila jaksaa nousta vielä semmoiseen 13 asteeseen, mutta yöllä se laskee jopa neljään asteeseen. Mikä tarkoittaa melkomoisen viileitä aamu- ja iltalenkkejä Rockyn kanssa.

Lenkeistä puheenollen, olemme joutuneet himppasen rajoittamaan lenkkiemme pituutta minun vasemman polven takia. Polvi on kerran leikattu ja nyt se oireilee juuri samalla tavalla kuin ennen leikkausta. Tuntuu kuin joku pistäisi puukolla kun istun alas tai nousen istualtani ylös. Seuraava vaihe, ainakin aikaisemmalla kerralla, on se, että se jumiutuu koukkuasentoon, ja kun jalan sitten suoristaa, kuuluu poks ja sitten mennäänkin sairaalaan. Viimeksi näin tapahtui Saksassa Bielefeldistä jossa makasin nunnien pyörittämässä sairaalassa aikoinani yhden yön tupakkia poltellen ja snapseja juoden. Kumpikaan näistä ei olut luonnollisestikaan sallitua, mutta eihän ne hoitsut ihan joka paikkaan ehtineet. Ja huonekavereiksi sattui melkoisia velmuja.

Katselin sunnuntaina meidän telkkarista FISin pujottelun maailmancupin avausta Leviltä. Kisat menivät hienosti ja luntakin oli käsittääkseni tänä vuonna tarpeeksi. Huomion kiinnitti se, kuinka pimeää Levillä oli. Kisat tulivat klo 10 meidän, eli siis kello11 Suomen aikaa, ja valonheittäjät rinteessä olivat täysillä päällä. Niiden takana näytti olevan melkoisen hämärää..... Ehkä kontrasti oli vain liian suuri kun meillä paisteli auronko ihan täysillä samoihin aikoihin.

Viikonloppuna pelattiin myös jalkapalloa. Kroatia pelasi ensin Islantia vastaan ja pelasi jälleen kerran tyhjille katsomoille. Eli kyllä se urpoilu kannattaa siellä fanien keskuudessa.... Tämä tyhjille katsomoille pelaaminen on rangaistus Kroatian jalkapalloliitolle kannattajien riehumisesta edellisissä otteluissa. Illemmalla Suomen Huuhkajat ottelivat sitten Ukrainaa vastaan vieraissa. Ja kuonoonhan siinä ottelussa tuli. Samalla meni lopullisesti mahdollisuudet lopputurnaukseen. Jälleen kerran. Se ei paljoa lohduta että Suomi pelasi hyvän ottelun, halliten jopa peliä ajoittain. Sitä kun kukaan ei juhannuksena enää muista, historiankirjoissa lukee vain tylysti Ukraina-Suomi 1-0.  

Katselin tuota Suomen peliä Yle Areenan kautta. Olen aiemmin kiukutellut Areenan pätkivästä feedistä, mutta nyt kokeilin katsella lähetystä kytketyäni bluetooth -yhteyden ulkoiseen kaiuttimeen pois. Ja voila!, homma toimi täysin ilman katkoksia. Voiko homma oikeasti olla noin pienestä kiinni? Joku nörttiystäväni voinee selittää asiaa......

Tälle viikolle on merkattu ensin tänä iltana italia -tunti kroaatiksi ja torstaista eteenpäin se Zagreb -reissu. Näyttäisi siltä, että saan laina-auton reissua varten jolloin ei tarvitsisi huolehtia niistä talvirenkaista joiden käyttöön minua on voimakkaasti kannustettu. Mutta katsellaan myöhemmin viikolla miten tämä tästä lähtee.

Ai niin, tämän päivän kuva on Trogirista, saaren toiselta puoleta otettu yleiskuva keskustasta.