19. marras, 2016

Kotona

Reissu on heitetty ja kotona ollaan. Kaikki meni hyvin. Kiitos Zagreb. Joka oli sangen mukavanoloinen kaupunki kaikenkaikkiaan. Keskusta on jotenkin helppo ottaa haltuun ja niinkuin eilen kirjoitin, joukkoliikenne on ilmaista. Hah.

Minulla oli eilen kävelysightseen Zagrebin keskustassa. Oppaanani toimi kesällä täällä meidän kylällä tapaamani rakennus- ja taidehistorian professori, joten voinen väittää melkoisen hyvällä omallatunnolla, että reippaan parin tunnin kävelymme aikana minulle näytettin aivan varmasti jokaikinen vähänkin merkittävä rakennus niin kaupungin vanhalla kuin uudella puolella. Lisäksi sain Zagrebin matkailutoimiston laatiman suomenkielisen (!) esitteet. Jotka laajensivat vielä lisää historiallista tietämystäni. Kaikenkaikkiaan kyllä Zagrebiin takaisin pitää päästä. Paljon jäi aivan varmasti näkemättä ja kokematta. Nyt siellä olisi joulun aikoihin kuulemani mukaan aivan uskomattoman hieno joulukoristelu, joka on valittu kauneimmaksi jouluvaloviritelmäksi jossain. Älkää kysykö missä. Mutta saattaa tuo joulukuu tulla himpun verran liian noepasti. Jos sitä sitten vaikka keväämmällä.

Paluumatka oli lähes yhtä tylsä kuin ajelu sinnepäinkin oli. Paitsi että jostain syystä paluu tuntuu aina jotenkin helpommalta ja nopeammalta kuin matka kohteeseen. En tiedä mistä se johtuu mutta en puutunut lainkaan niin paljon kuin torstaina ajellessani. Keli oli onneksi vain pilivinen eikä satanut niinkuin ennusteet olivat luvanneet. Ajo sateessa tuo aina oman twistinsä siihen hommaan.

Tiet olivat aivan yhtä tyhjät kuin torstainakin. Ja varoitustaulut, joita on todellakin riittävästi moottoritien yläpuolella, varoittelivat liukkaasta kelistä. Jostain syystä, vaikka samaiset taulut näyttivät tien lämpötilaksi 10-15 astetta. Koska tie oli tyhjä, oli hyvin aikaa surffailla netissä!  

Yksi ongelma meillä oli. Rocky jännittää tunneleita niin paljon, että unohtaa hengittää kun sukellamme tunneliin. Kun tunnelin mitta on lähes kuusi kilometriä niinkuin tuolla reitillä pisimmät tunnelit ovat, sitä joutuu tökkimään koiraa että muistapa hengittää välillä. Sen verran pitkään siellä jyristellään. 

Moottoritiellä on perusnopeusrajoitus 130 km/h. Siitä huolimatta siellä paahdetaan menemään kyllä melkoista haipakkaa. Fiilis oli välillä sama kuin Saksassa ajellessa, peileihin piti vilkuilla ja tarkkana piti olla kun lähdit ohittamaan, sillä yllättäen takapuskurissa saattoi roikkua joku jolla tuntui olevan kiirus. Vaikka minulla oli auton mittarissa reilusti 130 km/h.

Sitten tunnustuksia, koska rikos lienee jo vanhentunut. Olin liikkeellä sittenkin omalla autolla. Vaikka siinä oli ne kesärenkaat. Vaikka niistä renkaista olisi tullut sakot, jos poliisi olisi pysähdyttänyt. Ja vaikka sitä lunta olisi saattanut olla siellä jossain välissä. Ja vaikka WUC on vanha auto eikä aina niin kauhean luotettava.

Ei pysäytellyt poliisi. Itseasiassa näin tasan yhden poliisiauton moottoritiellä. Sekin tuli vastaan. Eikä ollut lunta. Ei lähellekkään. Ja WUC toimi kuin Singeri. Case is closed. 

Hyvää viikonloppua. Huominen huilataan vanhaan tapaan mutta maanantaina takaisin asiaan.