21. marras, 2016

Argentiinalainen ilta

Niin se vaan suunnitelmat muuttuvat. Eilen sunnuntaina ei pitänyt olla mitään tekemistä, mutta yksi puhelinsoitto aamulla muutti illan täysin. Huomasin yks'kaks yllättäen olevani argentiinalaista ilta viettämässä!

Kuvassa näkyvät kaverit kävivät Argentiinassa muutama viikko sitten. Ja eilenillalla oli sitten aika tutustua mm. siihen keittiöön johon he olivat reissunsa aikana tutustuneet. Ja jopa opiskelleet tekemään paikallisia ruokia heille järjestellyllä kokkikurssilla. Niinpä eilen vetelimme sitten argentiinalaisia piirakoita, lihaa, salaatteja ja jälkiruuaksi italialaista (?) kakkua. Kaiken tietysti argentiinalaisen viinillä alashuuhtoen.  Seuraus kaikesta tästä oli se, että kun vihdoin saavuin kotiin, olin niin ähkyssä että oli vaikea saada jopa unta. Lääh.

Heräsi siinä juttuja kuunnellessa idea, että minun pitäisi varmaan järjestää suomaianen ilta. Mutta mitä siellä voisi tarjota? Mikä olisi perussuomalaista ruokaa? Karjalanpiiirakoita kun saattaa olla hieman hankkala saada tänne. Lihapullia? Läskisoosia? Vodkaa? Lapin Kultaa? Suomalaista viiniähän ei varsinaisesti ole. Vai? Ja mistä noita edes kaukaisesti suomalaisia tuotteita muistuttavia tuotteita löytää? Apua! Auttakaa! Ruokasuunnittelua ei varsinaisesti helpota yhtään se, että yksi kävereistani kertoi eilen syöneensä 'suomalaisia silakoita', jotka olivat olleet hänen mielestään lyhyesti sanottuna kauheita. Tämä oli tosin tapahtunut Saksassa, joten kykenin pistämään sen heidän piikkiinsä. Eihän ne tiedä yhtään miten suomalaista ruokaa tehdään!

Kuulin eilen myös paikallisia kuohuttaneesta tapahtumasta Splitissä viikonloppuna. Siellä oli ollut kahden lapsi/nuorisojengin keskinäinen välienselvittely, jossa joku tyyppi oli puukottanut toisen kuoliaaksi. Asiassa kuohutti se, että moinen tappo ei ole suinkaan kovin yleistä näillä huudeilla, ei varsinkaan kun uhri ja tekijä ovat lähes lapsia. Täällä kun Suomesta tuttu  jokaviikonloppuinen puukkohippa ei ole kovin suosittu urheilulaji.

Toinen kovasti puhuttanut asia oli täällä Kastella riehuva palmupöpö. Tämä pöpö kun tappaa palmut. Se ei ole mikään pikku juttu sillä suurimmat palmut ovat kasvaneet vuosikausia, onpahan joku jopa kasvattanut niitä. Ja nyt joku pöpö tappaa puut. Ei kiva, ei kiva ollenkaan.

Itse sain jonkinlaisen matkapöpön Zagreb -reissultani. Suunnittelin eilen jo seuraavaa retkeä. Tällä kertaa Dubrovnikiin tammikuussa. Mutta sitten muistin, että keväällä minulle on tulossa kylään porukkaa, joka haluaa käsittääkseni käydä siellä lomansa aikana, joten saattaa olla että tungen itseni heidän seuraansa silloin. Ja sitä odotellessa tutustun vaikkapa lähialueen tarjontaan. Kuten esimerkiksi Splitiin. Jossa olen toki käynyt, mutta en turistin ominaisuudessa. Niinpä ajattelin että huomenna voisin suunnata Splitiin ja olla aivan turisti. Pistän WUCin parkkiin jonnekin ja kävellä lopmsin sitten ympäri ämpäri. Otan kuvia ja luen karttaa. Olen siis totaalituristi. Varsinkin kun huomiselle on luvattu puolipilvistä ja jopa 20 asteen lämpötilaa.

jos tuon Split -reissun toteutuu, huominen blogipläjäys saattaa ilmestyä siis hieman myöhemmin. Mutta se tulee. Joka tapauksessa.