2. joulu, 2016

Joulufiilistä etsimässä

Ajelin eilen Splitiin. Siellä kun on rantabulevardille rakennettu eräänlainen joulukatu. Ja olihan siellä. Oli erilaisia kojuja, oli valoja ja oli musiikkia. Pikkaisen vaikea sitä joulutunnelmaa oli kuitenkin löytää kun palmut huojuivat tuulessa, aurinko paisteli ja lämpöäkin oli 13 astetta. Istuin siinä sitten terassilla ja ihmettelin että tämmöinen joulu sitten tällä kertaa. Mutta en valita!

En valita edes sitä, että tuo joulupukki tuossa oheisessa kuvassa oli ainoa pukki jonka joulukadulla tapasin. Siellä ei olut edes tätä meidän kylän 'kuuluisaa' joulupukkia, joka kulkee täällä pitkässä, valkoisessa parrassaan tonttulakki päässä kesät talvet. Kaveri on kuulemma jonkinlainen pikkujulkkis ympäri Kroatiaa. Itsekin olen tyypin pari kertaa nähnyt, mutta ihan en vielä ole ehtinyt kuvata häntä. Paikalliset ovat naureskelleet minulle asiaa, koska he tietävät sangen hyvin että tulen Joulupukin kotimaasta. Olen tehnyt asian nimittäin hyvin selväksi, että se ainoa ja oikea Joulupukki elää ja asustaa Suomessa. Kyllähän minä sen tiedän kun olen tyypin pari kertaa jopa tavannut.

Kävin myös syömässä. Tällä kertaa Toto's Burger Barissa, joka on sijalla 13/303 Splitin ravintoloista TripAdvisorin ravintolalistauksessa. Ja enpä pääse valittamaan. Taaskaan. Söin perusburgerin ranskalaisten ja oluen kera, maksoin koko satsista 50 kunaa eli 6.60 euroa. Maku oli hieno, annos oli riittävän kokoinen, palvelu oli aivan huippua ja ravintolan sijainti erinomainen. Jälleen kerran paikka, jonne pitänee palata.

Oli minulla ihan oikea syykin mennä Splitiin. Tästä en kuitenkaan kerro ihan vielä mitään, mutta ensi viikon tiistaina tapahtuu jotain, josta ilmestyy tänne kuvia ja juttua sitten varmaankin ensi viikon keskiviikkona. 

Lopuksi ihan vähän suomiasiaa. Sipiläsirkus jatkui eilen eduskunnassa kyselytunnilla. Huomion kiinnitti se, että SDPn puheenjohtaja Antti Rinne oli oppinut esittämään kysymyksen ilman suurempaa takeltelua! Eli jos ja kun Rinne jatkaa puolueen puheenjohtajana, hän saattaa muutaman vuoden päästä osata esiintyä jopa television vaalitenteissä! Joka luo aivan uuden mahdollisuuden koko puolueelle. Onnea.

Ja Ylen Sipilä uutisoinnista. Kaikki oleellinen on kuulemma kerrottu eikä Yle enää uutisoi Sipilän eikä Ylen tekemisistä. Kaikki oleellinen kerrottiin tällä kertaa seitsemässä (7) uutisessa. Vertailun vuoksi Tampereen Särkänniemen delfiineiden siirrosta Yle löysi uutisoitavaa kahteenkymmeneen (20) uutiseen neljän päivän sisällä. Että se siitä oleellisuudesta.