8. joulu, 2016

Uusi käsi

Kylläpä on ollut kylmä yö taas. Autojen ikkunat näyttivät olevan jäässä ja maassa oli ujo valkoinen hyhmä kun kävimme Rockyn kanssa aamulla ulkona. Siis oli. Ei ole enää, nyt lämpöä on jo viisi astetta ja päiväksi on luvattu 12. Ja loppuviikoksi lämpö senkus vaan nousee, sunnuntaina pitäisi olla taas turvalliset 16 astetta.

Mutta siitä itsenäisyyspäivästä josta lupasin kertoa. Nyt nämä internetyhteydet tuntuvan pelittävän, toisin kun 06.12. Minulla oli tuolle päivälle oli suuret suunnitelmat. Ensinnäkin olin odottanut pitkään ja hartaasti jääkiekko-ottelua Jokerit - Medvesak. Noita Jokeri -pelejä kun ei kovin usein täällä meidän televisiossa näytetä. Ja pelin jälkeen oli tarkoitus seurata Linnan juhlia Yle Areenasta. Kenties katsoa jopa Tuntematon Sotilaskin.

Tulin kaupasta, heittäydyin sohvalle ja avasin television. Ottelun alkuun oli vielä 15 minuuttia. Televisio näytti pelkkää pikselimössöä. Tuli hätä. Pulttasin kaikki laitteet moneen kertaan, mutta ei mitään apuja. Pikselit senkus vaan jatkuivat. Avasin tietokoneen, joka ei saanut yhteyttä verkkoon. Eikä puhelimen wi-fi toiminut. Mikään näistä ei toiminut vaikka suljin ja availin niitä, etsin verkkoa ja suoritin erilaisia vikatestejä. Eli jäi sitten niin peli, juhlat kuin leffakin näkemättä. Ihan pikkuisen, anteeksi ruma sana, vitutti. Avasin oluen ja aloin lukea kirjaa.

Ja tietysti, 07.12. netti toimi pienen aamujäykkyyden jälkeen jokaikisessä laitteessa moitteetta. Hmph.

Käväisin eilen Splitissä, kuten olen tainnut kertoakin. Minulle surrautettiin uusi käsi, joka tuossa oheisessa kuvassa on vielä paketissa. Tapana kun on ollut, että aina kun lapset lisääntyvät, uusi tulokas ilmestyy käsivarteeni kunhan on saanut nimensä. Oikeassa kädessä on ollut Samuel jo jonkin aikaa, onhan tyyppi jo yli kaksi vuotta. Kesällä kuvioihin ilmestyi Iida, joka sai eilen paikkansa vasemmasta käsivarresta. Nyt rasvaillaan uutta tekstiä ja julkistetaan se sitten vaikka huomenna hieman laajemmin.

Eilen oli italia-kroatia -tunti. Ja tällä kertaa olin jotenkin vielä tavallistakin enemmän pihalla. En aina tiennyt edes sitä, millä kielellä keskustellaan. Tytöt kun juttelevat aina välillä kroaatiksi ja välillä italiaksi. Minä siinä sitten yritän pysytellä mukana ja kuunella koska sieltä tulee sana tai kaksi englantia jonka minäkin ymmärtäisin. Voin kertoa että tuo puolitoista tuntinen rypäys keilikylpyä on melkoisen rankka kokemus jokaikinen kerta. Mutta hengissä on selvitty, ainakin tähän asti. Olen päässyt opettamaan tytöille jopa suomea. Eilen oli vuorossa niiden mielestä jostain syystä todella hassu sana, läpiveto. Sille naureskeltiin oikein joukolla. En ymmärrä.