13. joulu, 2016

Kun mitään ei tapahdu

Blogi käsittelee tänään sitä kun mitään ei tapahdu sillä eilinen meni niin ettei tapahtunut yhtään mitään mainitsemisen arvoista. Päivä soljui peruspäiväkaavan mukaan syöden, lenkkeilen Rockyn kanssa, päiväunia nukkuen ja illalla televisiota möllöttäen ja netissä surffailen. Tuollaisista asioista koostuu siis meidän peruspäivämme, joskus sitä piristää pidempi kauppareissu, vierailu jossain suuremmassa kaupungissa, kielikurssi tai tapaamiset kavereiden kanssa. 

Yksi asia, joka piristää ainakin Rockya, on yläkerran tytön ulkoilutusapu. Yleensä viikonloppuisin oveemme koputetaan ja sieltä tulee kysymys: Can I play with Rocky? Ja Rocky on jo menossa..... Ei muuta kuin herra narun päähän ja menoksi. Normaalisti sitä leikitään sitten tuossa meidän omalla pihalla mutta viimeksi tyttö kysyi että voiko hän tehdä myös lenkkejä Rockyn kanssa. Tottakai voi, pääsenpähän itse vähemmällä tuon ulkoiluttamisen kanssa. Pitänee hankki jotain pientä jouluksi ikäänkuin kiitokseksi. Mutta kun niitä lapsia asuu tuolla yläkerrassa kolme. Ja alakerrassakin taitaa asua ainakin yksi. Pitäisikö niille kaikilel hankkia jotain? Ja jos, niin mitä? Apua! Minä olen ehkäpä maailman huonoin ostamaan yhtään mitään kenellekkään. Itseni mukaanlukien. 

Yläkerran lapsista puheenollen. Ne pitävät joskus melkoista meteliä eikä tässä meidän talossa ole ainakaan liikaa panostettu äänieristykseen. Joskus sieltä kuuluu jos jonkinlaista jyrinää muun kolinan ja jyskeen lisäksi. Vime viikonlopun järistyksen jälkeen sitä huomaa jännittävänsä jokaista vähänkin erilaista ääntä. Joko se taas kohta alkaa heiluttamaan? Kuinka kauan se nyt kestää? Vaan eipä ole keinuttanut uudestaan. Ainakaan vielä.

Kielikursseilla minua selkeästi valmennetaan kohta alkavaan bileputkeen. Opiskelen nimittäin keskustelun avausrepliikkejä tyyliin 'minun nimeni on Jari, mikä sinun on' tai 'tulen Suomesta, sieltä tulee myös Joulupukki' jne. Hah, ongelma on vaan siinä, että vaikka kuinka hienosti osaisin avata keskustelun kroaatiksi, jos saan vastauksen myös kroaatiksi, keskustelu saattaa päättyä siihen koska en a) ymmärrä mitä minulle vastataan tai b) en osaa jatkaa keskustelua enää siitä. Tulee olemaan jälleen kerran mielenkiintoisia hetkiä edessä.

Tämän päivän kuva on muuten Splitin satamasta. Palataan asiaan taas huomenissa, kenties siihen mennessä on sitten taas sattunut ja tapahtunut asioita.