4. tammi, 2017

Kylmää

Niin se eilinen sadepäivä vaipui sitten unholaan, tänään ollaan taas 'normisäässä'. Eli yöllä on kylmä, paikallisiin olosuhteisiin jopa erittäin kylmä mutta päivisin lämpötila nousee helposti 10 asteen paikkeille. Aurinko lämmittää jo sangen mukavasti, jopa niin mukavast, että oikein sijoitelulla terassilla on sangen mukava istuskella kahvilla.

Sen verran kylmä täällä on, että paikallisissa lehdissä annetaan ohjeita kuinka suojata putket jäätymiseltä. Pikkaisen nauratti tällaista pohjoisen poikaa kun ohjeissa kerrottiin, että odotettavissa on erittäin kylmää aikavälille 04.-08.01. Lämpötila saattaa öisin laskea jopa -5:een! Huh huh, samaan aikaan radio kertoo kuinka Helsingissä on -12 ja lunta tuiskuttaa. No joo, eihän täällä rakenneta samalla tavalla kuin Suomessa, eli ei täällä varustauduta pakkasiin. Ei talojen eikä vesi- ja viemäriputkien eristyksissä. Putkista en tiedä, mutta tuon talojen erityksen puuttumisen huomaa kyllä. Mökissä on ajoittain sangen vilpoisaa.....

EU:n tilastonikkarit julkaisivat eilen tilaston, jonka mukaan Suomi on euroalueen kolmanneksi kallein maa. Onnea Suomi! Kuten tuosta oheisesta taulukosta selviää, kalliimpiakin maita toki löytyy, mutta ne eivät kuulu EU:hun. EU:n jäsenvaltioista Suomen ohi kiilaavat Irlanti ja Luxemburg. Runsas vuosi sitten Suomi oli vielä kallein, mutta on nyt valahtanut siis sijalle kolme. Mikä ihan syy nostaa hintoja, eikö vaan! Ykkönenhän sitä pitää olla. Nyt Suomi ei ole kärjessä kuin vaatteiden, jalkineiden, ravintolapalveluiden ja kuljetusten hinnoissa. Jopa alkoholin hinnassa Irlanti vie ykkössijan.

Kuulen siellä jo muristavan että palkkat, elintaso jne. Muuten hyvä, mutta tuossa EU:n tilastossa on otettu reaalipalkat huomioon ja näin ollen tuo tilasto mittaa nimenomaan oikeaa ostovoimaa. Eli kun kenkäpari maksaa keskimäärin EU:ssa 100 euroa, se samainen pari maksaa Suomessa 121 euroa. Että sillä tavalla.....

Miksi kirjoitan aiheesta, eihän minua Suomen hintatason luulisi juurikaan kiinnostavan? Mikä onkin totta, ei se kiinnostakaan. Mutta saan niin paljon kyselyjä Kroatian hintatasosta, että tuo oheinen taulukko selventänee sitä edes hiukan. Siitä selviää, että suomalaisille tuttujen maiden kanssa Kroatian hintataso asettuu lähes kaikkien niiden alle. Baltian maista ainoastaan Liettua on edullisempi, Latvia ja Viro jo kalliimpia. Ruotsi on aivan omilla sijoillaan, se on jopa kalliimpi kuin Suomi. Lomamaakohteiden hinnoista voitanee mainita Kroatiaa kalliimmat kohteet Portugali, Kreikka ja Espanja. Espanja on itseasiassa lähes samoissa kuin Euroopan keskiarvo. Jos etsit superhalpaa kohdetta, kannattaa miettiä siis Albaniaa, Bulgariaa tai Turkkia. 

Huomenissa olisi tarkoitus käväistä vaihteeksi Splitissä, joka saattaa vaikuttaa blogin ilmestymisaikatauluun. Tai sitten ei. Mistä sen nyt vielä voisi tietää, katsellaan aihetta uudemman kerran sitten kunhan vuorokausi saadaan vaihdetuksi.