14. tammi, 2017

Perjantai ja 13. päivä

Eihän se perjantai ja kolmastoista päivä nyt niin ihmeellinen ollut. Taaskaan. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, ei hyvää eikä pahaa. Vasen polvi kiukutteli, mutta se nyt on kiukutellut jo pidempään. Odottelen tässä vaan että milloin se poksahtaa lopullisesti. 

Eikä tullut lunta. Täällä meillä meinaan. Pohjoisen lajitoverit saivat kuulemma oikein nätin lumipeitteen ja niinkuin eilen kirjoitin, etelässä Dubrovnikissakin on ollut lunta. Vaan ei meillä tässä välissä. Tuossa vieressä olevien vuorten huiput näyttivät olevan valkoisina, mutta täällä laaksossa ja rannikolla ei lumesta ole tietoakaan. Paitsi yhdessä autossa jonka viereen parkeerasin kaupassa käydessäni. Auto oli aivan lumen peitossa, joten joku vuorilla asuvan typpi lienee ollut  kauppareissullaan.

Meillä eilinen ilta oli sadeilta. Vettä tuli välillä oikein kunnolla, joten oli hyvä vetäytyä sohvan nurkkaan villasukat jalassa lukemaan kirjaa. Tiedän että tuo on melkoinen klisee, mutta eilen todellakin tein sen. Koska minun ja internet tarjoaja Optiman välinen ongelma ei ole vielä ratkennut, kyyhötin siis sohvan nurkassa kirjan kanssa Radio Suomen Puhelinlangat laulaa kuunnellen. Enkä oikeastaan edes kaivannut televisiota.

Joskus on ihan hyvä etten ymmärrä ihan kaikkea mitä kroatiaksi minulle sanotaan. Tai melkein huudetaan. Tänään nimittäin kaupassa ollessani ja juustotiskille jonottaessani joku rouva oli sitä mieltä (kait) että kiilasin hänet ja nosti melkoisen metelin. Hymyilin siinä tyhmän näköisenä ja kuuntelin kun rouva ripitti (?) minua. Näytin sitten tiskin takana olevalle kaupan tädille, että palvele vaan rouvaa ensin. Ja lähdin kävelemään. Ilman sitä juustoa. Molemmat, sekä kaupan täti että rouva katsoivat perääni ihmeissään. Eikä minulla ole juustoa.

Näin on saatu yksi viikko jälleen pakettiin. Tämä oli mukava viikko, tapasin niin vanhoja kuin uusia kavereita. Muutoin mentiin ihan vanhan kaavan mukaan. Eli kunhan möllöteltiin. Ja odoteltiin sitä kesää. Koska eiköhän tämä talvi ole jo nähty.