18. tammi, 2017

Elämänlaatu

Tuolla jossain kroatiansuomalaisten Facebook -ryhmässä oli eilen juttua siitä, minkälaista elämä täällä Kroatiassa on ja miten se on vaikuttanut itsekunkin täällä asuvan elämään. Joku käytti keskustelussa termiä Quality of Life eli elämänlaatu. Aloin siitä innostuneena minäkin sitten miettiä kuinka muutto tänne on minun elämääni vaikuttanut.

'Oletpa sinä rohkea kun ihan yksin sinne muutat.' 'Mitä jos jokin menee pieleen, siellä ei varmasti ole samanlaista sosiaaliturvaa kuin Suomessa.' 'Sähän olet ihan yksin siellä, etkö pelkää yksinäisyyttä?' 'Mitä jos ne huijaa sua?' 'Kuinka meinaat hoitaa lääkäriasiat sairautesi kanssa?'

Siinä muutamia lauseita joita sain kuulla lähes kyllästymiseen asti kun oli julkaissut muuttopäätökseni about melko tarkkaan vuosi sitten Suomessa. Ja nyt kun olen viettänyt täällä noin kahdeksan kuukautta, voin antaa vastauksia ainakin joihinkin noihin kysymyksiin.

En edellekkään koe olevani/olleeni mitenkään erikoisen rohkea muuttaessani. Ihmiset ovat ihmisiä ihan joka paikassa vaikka puhuisivatkin eri kieltä ja/tai olisivat vähän erinäköisiä. Kyllä niiden kanssa toimeen tulee. Jopa näiden kroaattien. Ja niinkuin totesin vuosi sitten, voin edelleen todeta, että ainahan täältä pääsee pois jos alkaa liikaa ahdistamaan.

Se on totta, että täällä ei ole samanlaista sosiaaliturvaa kuin Suomessa. Ainakaan tietääkseni. Eli jos en jostain syystä joku kuukausi kykenisi maksamaan vaikkapa vuokraani, en voi marssia sossuun, vai Kelaanko sitä nykyään pitäisi mennä, ja pyytää apua. Sen sijaan täällä tuo sosiaaliturva rakentuu ystäväverkon varaan. Ystävät muodostavat turvaverkon ja olen melkoisen varma, että jos jotain edelläkuvatun kaltaista apua tarvitsisin, saisin sitä kavereiltani melko helposti. Tosin en ole vieläkään, 18. päivä, maksanut tammikuun vuokraa. Ihan vaan siksi, ettei vuokranantajani ole tullut sitä hakemaan. Tuolla se odottelee keittiön hyllyllä hillopurkissa kirjekuoressa. Joten ei se nyt niin tarkkaa ole....

Yksinäisyyttä en ole täällä kokenut, pikemminkin päinvastoin. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, tuntuu siltä että sosiaalinen elämäni on täällä jopa vilkkaampaa kuin mitä se oli Suomessa. Minulla on kavereita, minulla on oma kroatialainen perheeni ja maassa asuvat suomalaisetkin ovat melkoisen paljon tekemisissä keskenään. Onneksi ne asuvat kuitenkin riittävän kaukana etteivät nyt ihan joka päivä syliin tuppaa. Lähin suomalainen asuu tällä hetkellä noin 8 kilometrin päässä. En voisi kuvitellakaan asuvani missään suomalaisyhteisössä Espanjan Aurinkorannikolla, olkookin että tiettyjen asioiden hoitaminen voisi olla siellä helpompaa.  Niinkuin lääkäriasioiden. Mutta eivät ne kovin suurta tuskaa täälläkään aiheuttaneet, nykyään kykenen hoitamaan ne jopa yksin, ilman paikallisapuja.

Kaiken kaikkiaan on palattava takaisin tuohon elämänlaatuun. Se on nimittäin aivan eri tasolla kuin Suomessa asuessani. Toki tietyt (ikävätkin) asiat seuraavat minua tänne Suomesta, mutta niihin, ja täällä sattuviin pikku vastoinkäymisiin, osaa suhtautua jotenkin paljon rennommin. Sitä ei tule stressattua ihan joka asiasta. Elämä kun soljuu eteenpäin ihan omaa tahtiaan stressasit sinä tai et. Päivät tuovat eteen uusia asioita, tai sitten eivät tuo. Onko sillä nyt loppujen lopuksi kovinkaan suurta väliä? Huominen, kevät ja kesä ovat kuitenkin ihan nurkan takana. Eikä päivä voi oikein paremmin alkaa kuin tuon kuvassa olevan tyypin märän kuonon tökkäisyihin: 'Hei, mä haluan ulos! Ylös siitä!'