25. tammi, 2017

Ulkomaalaisviha

Olipa se omituinen tunne. Äsken Rockyn kanssa lenkillä tuli semmoinen tunne, että minähän taidan olla onnellinen. Onnellinen siitä, että 'uskalsin' tehdä vuosi sitten päätöksen lähteä tänne, onnellinen siitä, että saan asua täällä ja onnellinen vieläpä siitäkin, että kevät on alkanut ja ihan kohta on kesä. Jo Suomessa paras vuodenaika oli kevät, eikä se tunne näytä mihinkään muuttuneen. Täällä kevät vaan näyttäisi alkavan hieman Suomea aiemmin. 

Onneksi tunne meni nopeasti ohi, sillä eihän se nyt voi niin mennä että voisin olla iloinen, onnellinen ja/tai tyytyväinen jostain. Ja vaikka olisinkin, eihän siitä saa kenellekkään kertoa. Joten sorry.

Eilen minulle säksätti joku vanhempi mummo jostain. Onneksi en ymmärtänyt sanakaan, mutta ilmeestä päätellen joku asia oli todella pielessä. Tämä samainen mummo on rähissyt minulle aiemminkin ja silloin käsitin että kysymys oli Rockysta. En silloinkaan ymmärtänt sen enempää. Mikä lienee ihan hyvä asia.

Mutta tuo tapahtuma pisti ajattelemaan, että minähän olen itseasiassa maahanmuuttaja eli mamu täällä. Ja nyt kun ympäri maailmaa velloo järkyttävä maahanmuuttovastaisuus, miten minut on otettu vastaan? Olenko kokenut minkäänlaista rasismia tai mamuvastaisuutta? Minua ei tosin noin ulkonäöllisesti välttämättä tunnista ulkomaalaiseksi, sillä nämä kroaatit ovat pitkälti ihan samannäköisiä kuin suomalaiset. Joten ei nämä minun blondit hiukset mitenkään huomiotaherättävät täällä ole. Eikä iso maha. 

Vastaus kaikkiin edellisiin kysymyksiin on lyhyesti; ei. En ole kokenut millään tasolla että olisin jotenkin erilainen, että minua kohdeltaisiin jotenkin huonommin kun en ole syntyperäinen kroaatti. Ei minua kyllä käsittääkseni kohdella mitenkään paremminkaan. Tämä kaikki saattaa toki johtua siitä, että satun asumaan alueella, joka pääsääntöisesti elää turismista ja ihmiset ovat näin ollen tottuneet ulkareihin. Mutta kun minua ei ole pompoteltu tai 'syrjitty' edes virastoissa, jotka paikallisten kertoman mukaan ovat varsinaisia maahanpainamislaitoksia. Jos sinulla on hyvä fiilis, kannatta kuulemma vierailla jossain virastossa niin satavarmasti fiilis on poissa.

Ei, minulla meni kaikki hyvin niin pankissa, poliisin maahanmuuttovirastossa kuin paikallisessa Kelassa. Itseasiassa tuolla Kelassa asiaani hoiti yhdessä vaiheessa jopa kolme virkailijaa kun eivät tahtoneet löytää lähtökuntaani Suomessa. Kelassa en tosin olisi pärjännyt mitenkään ilman paikallisopasta, mutta pankin ja poliisin hoidin ihan itse. Josta olen todella ylpeä.

Yhteenvetona, nämä kroaatit ovat hyvin auttavaisia ja ystävällisiä. Toki pitää mielessä se, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan, eli jos menet paskalla asenteella johonkin, saat aivan varmasti paskaa palvelua. Mutta normioloissa saat apuja aivan varmasti. Jopa niissä pahamaineisissa virastoissa jos niiden palveluja pitää käyttää. Kieli on yksi ongelma, mutta ainakin täällä meidän seudulla kovinkin moni ihminen puhuu, tai ainakin yrittää puhua, englantia. Joka tosiseikka ei yhtään auta minun kroaatinkielen opintoja. Minä haluaisin puhua paikallista, ja vastapuoli haluaa puhua englantia.

Siinä lyhyt johdatus kroaatien sielunmaisemaan. Tuo maahanmuuttovastaisuuden puute täällä johtuu toki pitkälti siitä, ettei Kroatia ole pakolaisten kohdemaiden kärjessä koska täällä heille ei todellakaan ole tarjolla samanlaisia palveluita kuin Saksassa tai Ruotsissa. Niinpä retki suuntautuu ohi Kroatian kohti parempia sosiaaliturvia ohi Kroatian.

Tuo oheinen kuva muuten ei esitä kesken jäänyttä taloa vaan sitä, että kyllä, kyllä meillä on täällä myös vuoria. Kuten kuvasta näkyy.