24. helmi, 2017

Ohipäivä

Jääkiekossa ja varmaankin jalkapallossa on käytössä termi nimeltä ohipeli. Eli sinne kentälle mennään ihan vaan siksi, että kyseinen ottelu on merkitty ohjelmaan. Muutoin ei paljoa nappaa, ei huvita eikä sillä lopputuloksellakaan tällaisissa peleissa ole paljon merkitystä.

Kaikki merkit näyttävät nyt siltä, että tästä perjantaista tulee minulle ohipelin kaltainen ohipäivä. Mikään ei oikein innosta eikä mihinkään jaksaisi ryhtyä. Kun siihen vielä lisätään päänsärky, lihaksien arkuus ja vatsassa kiertely, niin lienee parasta kyyöttää vain sohvan nurkassa kirjaa lukien ja telkkaria katsellen. Ja toivoen ettei nyt ihan kauhean kipeäksi tule. Onneksi jääkaappi on täynnä ettei kauppaankaan tarvitse mennä. Kunhan Rockya silloin tällöin käyttää pihalla. Eiköhän se perjantai näinkin kulu.

Tuohon edellä maínittuun olotilaan sopii kuin nenä siihen yhteen paikkaan se, että meille on luvattu iltapäiväksi kunnon rankkasateita. Niistä on annettu jopa keltainen varoitus, eli sitä vettä on luvassa ihan huolella. Paikallisesti tosin, mutta nille paikoille mihin sade osuu, sitä tulee siis runsaasti. Onneksi tuuli on sangen maltilinen joten keli ulkona ei ihan kauhean kamalaksi kait sittenkään muutu. Sateiden pitäisi helpottaa sitten huomiseen puoleenpäivään mennessä.

Ai niin, yksi hintatieto lisää. Minulta on kyselty mitä kroaatin yksityiskielitunnit maksavat täällä. Ja hinta lienee täysin oppilaan tahdon mukaan räätälöidyistä ammattiopettajan vetämänä luokkaa 15€/h. Kurkkasin iihan mielenkiinnosta mitä moiset kurssit Suomessa maksavat ja yleisten kielten yksityiskurssin, kuten englanti, saksa, ranska ja venäjä, saa Helsingissä alkaean 35€ ja päättyen jopa 90€ tunnissa. Harvinaisemmat kielet, kuten nyt vaikka kroaatia, maksanevat vielä hieman enemmän. Jos niitä jostain onnistuu löytämään.

Josta tuli mieleen että alkaa ihan oikeasti syömään miestä se, ettei tämä kieli tunnu tarttuvan päähän millään. Tosin, sen eteen pitäisi varmaan tehdä vähän hommia itsekin eikä odottaa että kieli tarttuisi jollain ihmeellisellä tavalla ihan vaan tunneilla käyden. Ei, kyllä nyt pitää alkaa tehdä hommia myös kotona ihan itse tuntien välillä. Kunhan saadaan nyt tämä ohipäivä tastä ohi. Tai sitten pitää vaan koittaa panostaa siihen, mitä yksi Kroatiassa pitkään asunut kaveri vinkkasi. Kielen oppii parhaiten sängyn kautta. Sänky on, joten sinne siis lukemaan. Sitähän tuo varmaan tarkoitti?