9. maalis, 2017

Elämä Kroatiassa

Lupasin eilen, että tänään tulee juttua siitä kun kävin tapaamassa Miiaa (jolla on aivan liian vaikea sukunimi) pankissa kyselemässä josko vähän apuja saisi auton hankintaan. No, kävin. Tapaaminen oli lyhyt. Se kesti noin viisi minuuttia ja kävelin ulos tyhjin käsin. Olen asunut täällä aivan liian lyhyen ajan, että jos sitten vaikka kahden vuoden päästä voitaisiin yrittää uudelleen. Sanoi Miia ja hymyili kauniisti. Asia selvä. WUCilla (World Ugliest Car, suom.huom.) mennään siis. Tai ainakin siihen asti kun se menee. Sen jälkeen ruuvaan siitä rekisterikilvet irti ja hylkään sen tasan siihen, mihin se sattuu jäämään. Ja toivon ettei kukaan osaa yhdistää autoa minuun. Tai sitten keksin kroatialaiseen tapaan suunnitelma B:n. Joka ei ole juuri se ilmeisin, vaan jotain muuta. Mutta kuitenkin toimivaa. Katsellaan. Ja palataan asiaan.

Erilaisilla keskustelupalstoilla, ja aika ajoin myös minulta, kysellään että minkälaista se elämä nyt sitten loppujen lopuksi siellä ”palmun alla” on? Vastaus on lyhyt; ei mitenkään ihmeellistä. Aamuisin herätään, päivät hommaillaan mitä kukin hommailee, illalla vietetään iltaa ja sitten mennään nukkumaan. Ja seuraavana päivänä kaikki uudestaan. Siinä se elämä noin lyhyesti on. Eikä se ihan kauheasti poikkea siis siitä minkälaista elämä on Suomessa.

Paitsi että ilmasto on täysin erilainen kuin Suomessa. Meillä täällä, ainakaan tässä Splitin ympäristössä, ei juurikaan ole lunta eikä loskaa. Eikä pakkasta. Sen sijaan meillä on bura, pohjoistuuli, jota on turha edes yrittää kuvailla tähän. Miettikää erittäin kova tuuli Suomessa ja tuplatkaa/triplatkaa se, niin pääsette lähelle kunnon buraa. En ole aikaisemmin koskaan joutunut 'tuulen vietäväksi', mutta täällä olen kokenut senkin. Vaikka kuinka sinnitelin, tuuli puhalsi minut jalkakäytävältä ajotielle. Minut, todella ison, ei siis missään määrin lihavan, vaan pelkästään ison miehen! Yksi jännä ilmiö buraan liittyen vielä. Se loppuu kuin seinään. Niinkuin eilen. Vielä neljältä tuuli puhalsi niin, että hyvä kun tupee pysyi päässä, seitsemän aikaan olikin sitten lähes plägätyyni. Omituista.

Ympäristö. Joku saattaa saada mielikuvan etelässä elämisestä vierailuistaan vaikkapa Espanjan turistikohteissa. Siis sieltä, missä palmut ovat ojennuksessa, kävelykadut täynnä baareja joiden edessä on lipeväkielisiä sisäänheittäjiä ja uimarannat täynnä lepotuoleja ja baareja joissa voi nauttia ylihintaisia Margaritoja. Toki täältäkin löytyy vastaavaa, mutta meille, jotka asuvat täällä ympärivuotisena, tämä on asuinpaikka. Et välttämättä löydä mitään noista edellä mainituista turistikohteiden 'houkutuksista' kun tulet kylään. Sen sijaan löydät aitoja ihmisiä, aitoja kontakteja aitojen paikallisten kanssa ja ihan sitä normielämää mitä täällä eletään 12 kuukautta vuodessa. Kaikki ei välttämättä ole niin kauhean kaunista mutta aitoa se on. Josta ainakin minä pidän.

Asioiden hoito. Sepä se on mielenkiintoista. Jos sinulla on tapaaminen vaikkapa kello 10, vastapuoli saattaa ilmestyä tasan kello kymmenen, vartin yli, puoli tuntia myöhässä tai olla ilmestymättä ollenkaan. Mutta silti asia tulee hoidetuksi. Ei välttämättä ihan juuri silloin kun olit itse ajatellut, mutta kyllä se hoidetuksi tulee. Ennemmin tai myöhemmin.

Byrokratia täällä on ihanaa. Koska kaikki perustuu Jugoslavian aikoihin. Meinasin kirjoittaa sosialismiaikoihin, mutta tiedän etteivät paikalliset tykkää siitä. Heidän mielestä Jugoslavia ei välttämättä ollut sosialistinen, vaan oma erityisaseman omaava valtio sosialismin kainalossa. Vähän niinkuin Suomi 70/80 -luvulla. Valtion/kunnan virastot ovat täällä edelleen täynnä virkailijoita, joiden kaikkien täytyy jollain tavalla todistaa tarpeellisuutensa. Ja mikäs siihen olisi parempi kohde kuin joku ulkomaalainen. Niinpä sinulta puuttuu aina yksi paperi kun asioit viranomaisten kanssa. Mutta niin se puuttuu kuulemma ihan syntyperäisiltäkin. Se yksi paperi! Eikä mikään ole virallista ennenkuin siinä on vähintään yksi leima. Tump! Tump! Jos saat paperiisi, ihan mihin paperiin tahansa, kaksi leimaa, tiedät aivan varmasti, että nyt asia on kunnossa ja tällä paperilla pääset pitkälle.

Olen elänyt täällä nyt ihan kohta tasan kymmenen kuukautta. Ja rehellisesti, päivääkään en vaihtaisi pois. Muuttaminen Kroatiaan on ollut vääristä päätöksistä koostuneen elämäni paras päätös. Tähän asti. Olen ollut tyytyväinen ihan kaikkeen enkä todellakaan kaivanut yhtään mitään. En entisestä elämästäni, en Suomesta enkä mistään muusta maasta. Olen saanut uusia ystäviä, uusia kokemuksia ja mikä ihmeellisintä, pelkkä muutto tänne on auttanut minua jopa sairauteni kanssa hämmentävissä määrin. En voi sanoa parantuneeni, koska sitä ei tule koskaan tapahtumaan, mutta kun asun täällä, olen oppinut elämään. Kokonaan ja ihan uudestaan. Mikä on ollut uskomaton fiilis.