17. maalis, 2017

Kakka haisee

Nyt haisee kulkaas ihan oikea kakka. Tuo kuvassa olevan tankkiauto imee nimittäin naapurin kaivoa tyhjäksi, ja kuten otsikosta voitte päätellä, siellä on juurikin sitä itseään. Vaikka tavara kulkee putkea pitkin, hajuhaittoja on havaittavissa. Eikä edes niin kovin pieniä sellaisia.

Sinänsä tuo tankkiauto tai sen kaimat ovat sangen tuttuja näkyjä näillä meidän huudeilla. Kun ympäristö on pientalo- tai omakotitalotyyppistä, jätesäiliöt pitää ihan luonnollisista syistä johtuen aina silloin tällöin tyhjentää. Tai eihän se mikään pakko ole, mutta seuraukset täydestä lietekaivosta eivät kuulemani mukaan ole niitä ihan kaikkein mukavampia. Kun säiliö on täynnä, niin jonnekinhan sen tavaran pitää mennä. Niinkuin vaikka alakerran olohuoneen/makuuhuoneen lattialle. Tai talon pihalle. Joten eiköhän se tyhjentäminen liene se helppoimman vaivan tien.

Hajuhaittojen lisäksi suuret tankkiautot blokkaavat liikenteen aika tehokkaasti. Kuten olen joskus aikaisemmin kirjoittanut nämä meidän kadut eivät ole niitä ihan kaikein leveimpiä, kahden vastaantulevan henkilöauton ohittaminen on täysin mahdotonta. Sitten kun kadulle pamahtaa säiliöauto, tarkoittaa se sitä ettei sillä kadulla liiku kukaan. Kun ohi ei mahdu. Niinpä istut siinä ja odottelet kakanhajussa tai käännyt ympäri ja kierrät jonkunmoisen lenkin että pääset lähestymään tukoskohtaa toisesta suunnasta. Peruuttaminenkin on hieman haastavaa katujen kapeudesta johtuen. Saatat joutua pakittamaan verrattain pitkänkin matkan ennenkuin autolle on riittävästi tilaa kääntyä ympäri.

Vaikka tiet/kadut ovat todella kapeita, liikenne niillä sujuu hienosti. Jos vastaan tulee auto, toinen osapuoli osaa ajaa pienelle levikkeelle ja päästää vastaantulijan ohitse. Minkäänlaisia ongelmia en kuluneen vuoden aikana ole näissä kohtaamisessa havainnut. Sen sijaan saatan kuvitella vastaavan tilanteen Suomessa, vaikkapa Salossa, joka kokemukseni mukaan on punaniskakuljettajien pääkaupunki Suomessa. Jos siellä olisi vastaavia katuja, koko Salo seisoisi jonoissa arviolta noin päivässä koska kukaan ei halua antaa tilaa sillä ”mä olin ekana tässä”. Ja ennenkuin kukaan vetää herneen tai mitään muutakaan nenäänsä edellisestä, haluan julkituoda että tämä salolaisautoilijoiden luonnehdinta on alunperin peräisin yhdeltä salolaiselta kuskilta. Levitän sitä ilman minkäänlaisia tunnontuskia sillä oma kokemukseni tukee tuota väitettä.

Ostin piirakan. Minulla kun on ollut fiksaatio suomalaiseen lihapiirakkaan. Olen kaivannut sellaista jopa enemmän kuin ruisleipää. Itseasiassa en ole kaivannut ruisleipää ollenkaan, mutta hapankorppuja ja noita edellä mainituja lihapiirakoita kylläkin. Jopa niin paljon, että kaivoin netistä ohjeen kuinka valmistaa lihapiirakoita ihan itse. Vielä en ole siihen ryhtynyt, mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin himo yltyy liian suureksi.

Tai sitten löydän lihapiirakan vastineen täältä. Tytöt olivat eilen tehneet kaupan leipomossa piirakkaa, joka näytti hyvin paljon kotimaiselta lihapiirakalta. Tai pitäisikö sanoa, suomalaiselta lihapiirakalta, koska kotimaisuus minun kohdallani alkaa olla jo jotenkin venyvä käsite. Juuri uunista tulleena se oli sangen houkutteleva, jopa niin houkutteleva, että pitihän yksi käntty ostaa. En jaksanut alkaa tankkaamaan vitriinin tuotelappua, vaan ostin piirakan sen enempää kyselemättä. Huimaan 0,90 euron hintaan. Kotiin tultuani totesin että ihan ei lihapiirakkafetissi täyttynyt, olin ostanut lehtitaikinaan tehdyn juustotäytteisen piirakan. Eikä se pahaa ollut, mutta ei se sitä lihapiirakkahimoa vienyt. Mutta joku päivä osun vielä, olen ihan varma! Tai sitten teen itse.

Lopuksi yksi Suomi -asia. En kertakaikkiaan jaksa ymmärtää sitä, että ammattiliitto IAU eli Ilmailualanunioni kiukuttelee toisia ammattiyhdistyksiä vastaan jostain työehtosopimuksista. IAU pistää vallanhimossaan kärsimään riitaan täysin kuulumattomat tahot kuten Finnairin, Finnavian ja tuhannet, jollei kymmenettuhannet matkustajat. Kyseessä ei ole siis mitenkään edes työehtoihin tai työnantajaan ja työntekijäliiton välisiin suhteisiin liittyvä riita, vaan kysymys on siitä että IAU haluaisi saada kaikki työntekijät noudattamaan samaa sopimusta. Ja saada näin ollen monopolin tulevissa työehtoneuvotteluissa. Käsittämätöntä toimintaa, jolla ei ole minkäänlaista tekemistä sen kanssa kuinka Suomi saadaan ylös lamasta. Selitä siinä sitten pikku Eveliina-Petterille että ei me nyt päästäkään sinne etelään uimaan koska isot sedät riitelevät siitä kenellä on isoin kikkeli. Ei päästä vaikka reissusta on puhuttu joulusta asti ja säästetty kolme vuotta. Ei kauheasti tarvitse ihmetellä miksi liittojen jäsenmäärät laskevat.

Ai niin. Tänään on St.Patrick's Day! Joten tinapillit esiin ja tuopit täyteen! Cheers!