27. maalis, 2017

Sopeutumista

Niin se sitten ensimmäinen viikonloppu ilman lauantain blogipäivitystä on eletty. En tiedä teistä, mutta meikäläisellä sormet alkoivat syyhytä jo sunnuntaina, että pitäisikö se pläjäys sittenkin toimittaa. Varsinkin kun lauantaina olimme lounastamassa Splitin suomalaisyhteisön kanssa. Oli mukavaa päivittää itsekunkin kuulumisia ja kokemuksia täällä elämisestä ja kroatialaisesta elämäntavasta. Kullakin meistä on ne kuitenkin näkemyksensä. Näiden sekoituksesta muodostuu aina sangen hauskoja keskusteluja.

Tuli siinä jossain kohdin puheeksi se että tästä blogista kuulemma välittyy se, että minä olen sopeutunut elämään täällä kivuttoman helposti. Joka pitääkin paikkansa. Tähän liittyen voisin nostaa esille muutaman seikan joka helpottaa asiaa jos joku lukijoistani suunnittelee muuttoa tänne. Edelleenkään neuvoni tai ohjeeni eivät ole mitään ultimaalisen lopullisia totuuksia vaan pohjautuvat pitkälti yhä omiin kokemuksiini. Ja siihen miten minä olen asiat ratkaissut. Joskus jopa aivan vahingossa. Jaetaan sopeutumisprosessi kahtia; viralliseen ja yksityiseen.

Ihan ensimmäiseksi; kun muutat Kroatiaan, hanki joku paikallinen joka auttaa sinua virastojen byrokratian kanssa. Ihan jo kielestä johtuen. Tämä on siis sitä virallista. Itse onnistuin handlaamaan oleskuluvat ihan itse ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Yksi syy tähän on varmasti se, että asun seudulla missä ulkomaalainen ei ole kovinkaan suuri ihmetyksen aihe. Paikallinen Kela on sitten ihan eri juttu. Ilman paikallista apua seikkailisin varmaan vieläkin järjettömän kokoisessa virastotalossa Splitissä koittaen selittää kaikille vastaantulijoille kuinka tarvitsisin paikallisen sosiaaliturvakortin. Mutta kun minulla oli alkuasukasopas mukanani, koko homma hoitui lopulta ilman suurempia ongelmia. Toki virkailijoita oli parhaimmillaan neljä selvittelemässä asiaa, mutta lopulta kaikki oli kuitenkin ok.

Tuo kroatialainen virastoelämä on ihan oma maailmansa. Historiasta johtuen virastot ovat isoja ja niissä on itseään tärkeiksi tekeviä työntekijöitä aivan liikaa. Jotka pätevät sitten aina kun siihen on mahdollisuus. Olen kirjoittanut aiemminkin siitä 'yhdestä puuttuvasta paperista', joten ei tässä kohtaa siitä enempää. Mutta aina sinulta puuttuu 'se yksi paperi.' Paperi, josta kukaan ei ole kylläkään muistanut mainita aiemmin.

Ja muista vaatia leima. Aina. Jokaiseen paperiin. Mikään ei ole virallista ilman leimaa. Tai leimoja.

Arkielämään, eli siihen yksityispuoleen, sopeutuminen on sinusta itsestäsi kiinni. Ei kenestäkään muusta. Aivan kuten virastojen kanssa, sopeutumista avittaa paljon se jos sinulla on paikalisia ihmisiä näyttämässä paikkoja, kertomassa rutiineista ja muutenkin avittamassa arjessa. Huomaa kuitenkin se, että et sinä niitä paikallisia tapaa jos nökötät vain ja ainoastaan kotona. Eli kun olet aloittelemassa elämääsi täällä, mene ulos. Tapaa ihmisiä. Juttele niiden kanssa. Vaikka yhteinen kieli usein puuttuukin, molemminpuolisella yhteistyöllä kommunikaatio sujuu kyllä. Ole avoin. Äläkä vedä hernettä tai mitään muutakaan kasvia nenääsi tai mihinkään muualle jos ihan kaikki ei menekkään juuri niin kuin olit ajatellut. Tai sopinut. Tai juuri silloin kun oli sovittu. Se saattaa olla siellä Näkkäläjärvellä tapana mutta kliseitä käyttäen; maassa maan tavalla.

Kokonaisuudessaan minun sopeutuminen on sujunut siis ilman minkäänlaisia suurempia ongelmia. Ja niinkuin alussa totesin, osittain jopa ihan tuurilla. Päätin nimittäin aikoinani että otan kroaatinkielen tunteja ja niinpä kontaktoin heti tänne tultuani yhtä kielikoulua. Sain sieltä open, joka ei oikeastaan ole enää ope vaan enemmänkin kaveri. Hänen perheestäkin on sittemmin muodostunut minulle minun 'kroatialainen perhe'. Olen viettänyt heidän kanssaan joulua, juhlia ja muutoinkin paljon aikaa. Heidän ansioistaan olen sitten tavannut paljon muitakin paikallisia. Kaikki tämä vaan siksi, että satuin ottamaan yhteyttä juuri tuohon kouluun. Ja tuohon opeen. Ihan tsäkällä siis. Mutta siis..... mene ulos, tapaa ihmisiä. Juttele. Siitä se lähtee.

Ai niin. Viime maanantai julistamani elämäntaparemontti, eli suomeksi painonpudotustavoite, kilo viikossa, on tavoitteessaan ekan viikon jälkeen. Viime maanantaista tähän päiväään lihava poika on keventynyt kaksi kiloa. Tavoite olla vuoden päästä 52 kiloa laihempi on siis hyvin aikataulussaan.