30. maalis, 2017

Ihan pandana

Meillä on ollut viikkotolkulla todella hienot kelit. Aurinko on paistellut ja lämpöä on ollut päivittäin yli kaksikymmentä astetta. Eikä meno näyttäisi pahemmin hyytyvän, ennuste lupaa noita 20 asteen lämpöjä ja aurinkoa aina huhtikuun ensimmäisen viikon lopulle. Sitten lämpötilan pitäisi laskea 17 asteeseen. Hurr! Vaikka aurinko jatkaa vielä silloinkin. Seuraavat sateet on näemmä odotettavissa joskus huhtikuun puolessa välissä. Lyhyesti sanottuna, näin maaliskuun lopulla, me elämme täällä jo ihan täyttä suomalaista kesää. Vaikken vielä shortseihin olekkaan siirtynyt.

Kaikki tämä on muodostanut minulle suomalaisrusketuksen. Kuten olen moneen kertaan kertonut, meidän iltapäiväkerho istuskelee lähes joka iltapäivä tuolla meidän rannalla. Ja auringossa tietty. Kun baarissa istutaan, pitää siellä luonnollisesti olla paita päällä. Joten niinpä olen kerännyt, kiitos t-paitojen, vanha kunnon traktorirusketuksen. Käsivarret ovat ruskeat mutta muu kroppa aivan valkoinen. Ja aurinkolaseista johtuva pandalook. Kuten voitte tuosta oheisesta kuvasta todeta. Silmäpussit eivät ole ruskettuneet vaikka muu pärstä onkin. Livenä näkymä on vielä kauheampi.

Meillä oli eilen mukana jenkkivahvistus, joka ei ihan joka päivä näihin istuntoihin osallistu. Kuunneltuaan juttujamme hetken ja rehellisesti sanottuna itsekin niihin osallistuttaan, hän nimesi kerhon uudestaan kutsuen meitä DOM -ryhmäksi. Kukin saa ihan itse päätellä mitä tuo lyhennys pitää sisällään. Kerrottakoon pikku vinkkinä että siihen liittyy tiiviisti eilen maitsemani tiukat housut ja baarin tuolien asettelu näkymien mukaan. Enkä nyt puhu Kastel Starin kauniista merimaisemasta.

Joku kysyi, että mistä me, naisten lisäksi, tuossa kerhossa oikein juttelemme. Ja vastaus on että ihan kaikesta. Eilen aiheena oli mm. se, kuinka tämä meidän rakas kaupunki, Kastela, ei osaa hyödyntää sitä potentiaalia mikä sillä olisi turistien palvelimessa. Eikä panostuksen tarvitsisi olla edes kauhean suuri. Jutuissa pyöri myös Malediivit, jossa tyypit ovat aiemmin lennelleet. Ja siitä, kuinka ihmiset eivät tykänneet turisteista vaikka nämä toivat rahat elämiseen sielläkin. Vertailimme, tai he vertailivat, kuinka paikalliset kohtelevat turisteja Malediiveilla verrattuna näiden kohteluun Kroatiassa. Ja ainakin näiden tyyppien mukaan Kroatia voittaa vertailun sata-noilla.

Tänään on jännä päivä. En ole vielä tätä juttua naputtaessani kuullut siitä, miten kaverini kiinteistökaupan, jonka pitäisi ratketa tänään, on käynyt. Tyyppi on ostamassa kiinteistöä Splitska Bankalta perustaakseen ravintolan. Ennakkotiedot kertovat, että kaupan pitäisi olla 95% varma, mutta koska elämme Kroatiassa, koskaan et voi olla varma. Tänään torstaina pankin johtokunnalla on kokous, jonka asialistalla tämä kiinteistökauppa on. Joten vihdoin tänään hänen pitäisi saada lopullinen vastaus. Ja päästä sen jälkeen aloittamaan varsinaiset hommat. Mutta koska asumme Kroatiassa, et koskaan voi tietää.....

Sesonki on ihan huulilla. Eli aikaa ei ole paljon. Oletetaan että pankki kertoo tänään että kauppa on ok. Sitten maksetaan sovittu summa ja aletaan tehdä papereita. Joka ottaa tietty oman aikansa. Kun paperit on valmiit ja niissä on nimet ja ne paljon puhuttu leimat, kaveri saa avaimet kiinteistöön. Tämäkin vie oman aikansa. Kaiken tämän jälkeen alkaa sitten remontti.

Valmista pitäisi olla ihan viimeistään kesäkuun puolessa välissä. Ok, sesonki on jo tuolloin menossa, mutta varsinainen huippu vasta tulossa. Omasta kokemuksesta tiedän, että uuden ravintolan toimintojen käyntiin saattaminen kestää hetken vaikka ovet olisivatkin jo auki. Vie aikansa, että keittiö löytää rutiininsa, että tarjoilijat löytävät toimintatapansa ja ruoka- ja juomalista saadaan jemmattua kohdalleen. Varsinkaan kun uusi, korkean tason ravintolaksi tähtäävä paikka ei kovin montaa virhettä kestä. Koska kokemukset, varsinkin ne huonot, leviävät todella nopeasti. Ja kun kerran olet menettänyt maineesi, sitä on todella vaikea saada enää takaisin. Vaikka potentiaaliset asiakkaasti, eli turistit, vaihtuvat vuosittain. Nykymaailmassa kun netti pitää sisällään kaiken. Eikä unohda mitään.