4. huhti, 2017

Hei, me rakennetaan!

Eilinen kirjoitukseni painonpudotusprojektistani poiki pienehkön myrskyn niin blogin palautteissa kuin FaBo -seinälläni. Sain ohjeita, sain kokemuksia ja sain mietintää siitä kuinka järkevä/ei järkevä tuo ilmoittamani kilo viikossa -tavoite on.

Kuulkaapas ystäväiseni. Älkää nyt ottako tätä asiaa liian vakavasti. Kyseessä on ehkä sittenkin enemmän ihmiskoe jonka teen itselläni. Testaan itseäni kuinka kauan jaksan katsella mitä suuhuni tungen, milloin sen teen ja miten se sinne tunkemani vaikuttaa painooni. Kysymyksessä ei siis suinkaan ole mikään tiukkapipoinen laihdutuskuuri sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuten jo projektia julkistaessani totesin, en ala ituhipiksi enkä tule ihan kauheasti kieltäytymään elämän pikku nautinnoista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos mieli tekee pizzaa, hampurilaisia, olutta tai vaikkapa viiniä, nautin niitä ilman sen suurempia tunnontuskia. Kunhan en tee sitä liian usein.

Ja sitten numeroihin. Kilo viikossa ei mielestäni ole paljon. Ei, vaikka asiantuntijat pitävätkin neljää kiloa kuukaudessa liian suurena pudotuksena pysyvään painonpudotukseen. Mutta jos en siihen pääse, niin so what. Ei se nyt niin tarkkaa ole. Sitäpaitsi olen itse aikoinani, kun vielä olin nk. kuranttia kamaa markkinoilla, pudottanut itsestäni 25 kiloa. Ja silloinkin tein sen ihan vaan hieman katsomalla syömisiäni. Tiedän siis, että aluksi lähtee kiloja vauhdilla, sitten meno hidastuu ellei peräti pysähdy, ja jatkaa sitten tippumista hiljalleen. Been there, done that. Tähän olen varautunut ja se suurin testi ihmiskokeessani tuleekin juuri silloin kun pudotus pysähtyy. Kuinka jaksan siitä eteenpäin. Vai jaksanko?

Sitten ihan muihin asioihin. Meillä on täällä Kastelassa jonkinlaiset paikallis-, pormestari- tai ihan mitkä vaan vaalit tms., kesäkuussa. Joka näkyy mm. siinä, että tuossa meidän huudeilla aloitettiin moottoritieliittymän rakentaminen. Olisiko ollut helmikuussa. Liittymä tulee johtamaan meidän kylän liikenteen sitten joskus valmistuvalle 'isolle tielle' Splitiin. Tätä isoa tietä on tehty kylläkin jo 25 vuotta eikä se vieläkään näytä siltä että se ihan heti huomenissa olisi valmis. Hiljaa hyvä tulee....

Mutta tuo liittymä. Huomasin tammi-helmikussa (?) kaivinkoneen keskellä aivan järjetöntä pusikkoa möyrimässä. Ihmettelin silloin että mitäköhän tuohon mahtaa ilmestyä. Ja milloin. Nyt, parin kuukauden aherruksen jälkeen, paikalle on ilmestynyt selkeä liittymä kaikkine tarvittavine korokkeineen ja liikennejakajineen. Asfaltti puuttuu vielä, mutta joku kertoi minulle että tavoite on saada liittymä, siihen kuuluvine siltoineen (!), valmiiksi toukokuun alkuun mennessä. Koska nuo vaalit......

Tuo tienrakennus kun ei tunnu olevan kroaattien vahvinta aluetta. Muutama kymmenen kilometriä täältä meiltä, tuolla Trogissa, on rakennettu siltaa Ciovon saarelle kuin Iisakin kirkkoa. Eikä valmista tunnu tulevan. Nyt urakoitsija on saanut kenkää ja uutta etsitään. Näinollen tuo silta ei todellakaan valmistu tällekään kesälle, sen sijaan sen rakennustyömaa haittaa liikennettä Trogiriin kyllä. Haittaa vaikkei työmaalla tapahtuisi mitään. Ruuhkat tulevat keskisesongilla olemaan jäätävät.

Ja tuo 'suuri tie' täältä meiltä Splitiin. Sitä on rakennettu 25 vuotta. Ja niinkuin todettu, sekään ei tule olemaan valmis tälle kesälle. Näin ollen ajellessasi Splitiin joudut kurvailemaan pitkin poikin tietyömaata, joka muodostuttaa jonoja varsinkin sesonkina.

Joten jos sinulla on oikein hyvä tuuri, lomalle tänne tullessasi joudut ensin jonottamaan laukkujasi ruuhkaisella ja hikisellä lentoasemalla. Sitten raahaat ne lentokenttäbussiin ja jos osaat valita oikein, valitset sen linjan, joka vie sinut suoraan tuota 'suurta tietä' pitkin kaupunkiin. Tosin saatat joutua istumaan siinä bussissa jonkin aikaa kun pojat rakentavat tietä....

Mutta jos valitset väärin, valitset paikallisbussin linjan 37, jota operoidaan alueen huonommalla kalustolla. Raahaat laukkusi bussiin ja reissaat pitkin pienempää tietä, jokaisessa kylässä pysähdellen, kohti kaupunkia. Saat siinä samalla kosketuksen paikalliselämään. Joka keskikesällä on melko hikinen. Varsinkin näissä paikallisbusseissa joissa ilmastoinnin virkaa hoitelee avoimet ikkunat.

Mutta joo.... kuten kaikesta edellä olevasta voitte päätellä, paljon on vielä tehtävää turistibisneksessä. Ja siihen liittyvässä infrassa. Kaikesta tuosta, jonkun mielestä jopa jonkinlaisen negatiivisen stigman omaavasta tekstistä huolimatta, en vaihtaisi tätä elämäntapaa mihinkään. En, vaikka olsi paljon valitettavaa. Viihdyn täällä. Enkä ole lähdössä mihinkään. En, vaikka joutuisin hikoilemaan tuossa paikallisbussissa niin, että kotiin päästyäni juon 2 litraa vettä ihan pelkästään siksi, että olen menettänyt sen verran nestettä reissuni aikana. Niinkuin tapahtui viime kesänä. Ja tulee tapahtumaan ensi kesänä. Ja aika monena kesänä siitä eteenpäin. Sillä minä olen kotona.