8. touko, 2017

Vuosi elämästäni, vol.1

Melko tarkkaa 365 päivää sitten olin matkalla kohti uutta elämääni. Elämää, josta en tuolloin vielä tiennyt mitään. En tiennyt minne olin matkalla ja mitä siellä mahtaa odottaa. Nyt jälkikäteen voin helposti tunnustaa, että hyppäsin altaan syvään päähän suorin vartaloin ja silmät kiinni. Mutta siinä samalla toteutin unelmaani, unelmaa josta olin haaveillut jo pitkään. Olin nimittäin iät ajat ennen lopullista lähtöä ilmoittanut kaikille jotka jaksoivat kuunnella, ja varmaan myös muutamalla jotka eivät olisi jaksaneet, että jos/kun joskus saan eläkepaperit, muutan jonnekin lämpimään. Ja sinne olin matkalla. Ja miksen olisi, olin saanut asiani järjestykseen ja sairauteni kuriin niin, ettei lääkäreilläkään ollut mitään muuttoani vastaan.

Olin toki koittanut kysellä aikaisemmalta saapumiserältä, eli maassa jo asuvilta suomalaisilta, kaikenlaisia kysymyksiä, ohjeita ja vinkkejä. Mutta todellisuudessa olin matkalla kaupunkiin,maahan ja kohteeseen, josta minulla ei oikeasti ollut juurikaan tietoa, ei ystäviä, ei edes tuttuja. En puhunut, enkä puhu vieläkään, maan kieltä. Olin siis yksin menossa kohti täysin tuntemattomatonta. Tulevaisuudesta ei ollut mitään tietoa, ei mitään takeita että kykenen selvittämään asiat, kykenen hoitamaan tarvittavat viralliset paperit ja kontaktit. Mistään ei todellakaan ollut minkäänlaista varmuutta. Siitä, miten olen sopeutunut tai kotiutunut, voitte lukea tästä blogista jos jaksatte hieman skrollata taaksepäin. Tämä päivitys, ja kaksi seuraavaa, tulee keskittymään pitkälti vuoden takaiseen matkaan tänne, niihin fiiliksiin ja pelkoihin joita silloin tunsin.

Tasan vuosi sitten istuin Finnlinesin MS Finnmaidilla, joka oli saapumassa Travemundeen. Tätä ennen olin pakannut mahdollisimman halvalla ostamaani autoon kaiken sen omaisuuden mikä siihen mahtui. Se ei todellakaan ollut paljon. Osan kamoistani myin, osan vein suosiolla kaatopaikalle ja loput koitin saada mahtumaan mukaan. Siivosin kämpäni, hyvästelin maailman parhaan vuokraemäntäni ja jätin elämän taakseni. Koko vanhan elämän. Uusi elämä oli alkamassa. Se mitä edessä olisi, siitä minulla ei vielä tuolloin ollut aavistustakaan.

Tässä viikonlopun aikana, eli vuosi sitten alkuviikonlopusta, ajelin siis Ylivieskasta Helsinkiin. Kierreltyäni ensin hetkisen tutuissa paikoissa kaupungissa, odottelin ystävääni, joka asui tuolloin Santahaminassa. Odottelin siinä Sandikan portin vieressä niin pitkään että vartiomies käväisi ensin kysymässä että mitäköhän siinä teen ja vielä toisen kerran että meinaatkos kauan siinä hengailla. Hengailin siinä tasan niin kauan kunnes kaverini, joka oli tulossa Lontoosta, ehti perille ja chekkasi minut saareen sisään. Santahaminahan on sotilassaari, joten sinne ei ihan noin vaan sisään mennäkään. Tämä kaikki tapahtui 05.05. joka oli viime vuonna torstai.

Perjantaina kaverini oli töissä, joten minulla koko päivä aikaa fiilistellä Santahaminaa. Saari on minulle tärkeä siksi, että vietin siellä lapsuuteni. Niinpä kävin tarkastamassa koulun, jossa aloitin opintieni. Koulu oli paikoillaan eikä kauheasti edes muuttunut siitä mitä muistin vuosikymmenien takaa. Vanha kotitalo, siis talo missä asuimme tuolloin, oli sekin paikoillaan ja ihan samannäköinen kun muistin sen olevakin. Oli ihan pakko käydä jopa rappukäytävässä fiilistelemässä josko se toisi jotain muistoja siitä kun ulos saattoi lähteä ja jättää avaimet oveen. Tuolloin saarella nimittäin riitti kavereita ja tapahtumia. Toivon ihan oikeasti että jokainen pikkulapsi voisi kokea samanlaisen tunteen kuin uskon jokaisen lapsen kokeneen aikoinaan Santahaminassa asuessaan.

Illalla oli sitten kavereiden järkkäämät läksiäisbileet. Koitan uskoa että he järkkäsivät bileet siksi, että heistä oli mukava nähdä minua, mutta toistaalta bileille saattoi olla syynä se, että kaverit halusivat varmistaa sen että varmasti, ihan todellakin poistun maasta. Niin tai näin, bileet olivat yhdet parhaat bileet missä olen ikinä ollut kaikkine karaokesetteineen. Haluan vielä kerran kiittää kaikkia niitä pöllöjä jotka asiaan tuolloin vaikuttivat.

Näin olemme päässeet siis laivalle, joka on juuri saapumassa Travemundeen. Ja laivamatkaan oleellisesti kuuluvaan katkarapuleipään. Huomenna juttu jatkuu reissun edetessä. Se päättyy sitten aikanaan 10.05 siihen, kun laskeudun uuteen kotiini ja uuteen elämääni.