31. touko, 2017

Meressä ja vuorilla

Kun meidän kylän apteekin lämpömittari näyttää aamukymmeneltä 25 astetta, lienee aika korkata. Korkata uimakausi. Merkittäkööt siis aikakiroihin, että Adrianmeren hetkellinen pinnannousu eilen tiistaina johtui pelkästään siiitä, että dippasin jumalvartaloni kyseiseen lätäkön aaltoihin. Paitsi ettei niitä aaltoja juurikaan ollut koska tuuli ei tällä kertaa osunut biitsille lainkaan. Niinpä siinä pyyhkeen päällä simmareiden kuivumista odotellessa meinasi tulla oikeasti tuskallisen kuuma. Eikä kello ollut siis kuin kymmenen aamulla. Siitä voinette päätellä minkälainen keli oli sitten iltapäivällä.

Taisin uhota eilen, että vedet alkavat olla jo lämpimiä. Yli kaksikymmentä astetta tai jotain. Vähänpä tiesin. Olin veteen mennessäni aivan siinä sydänkohtauksen laitamilla, mutta kun siellä meressä oli hetken lillunut, se alkoi jo tuntumaan ihan mukavalta. Vesi oli varmaan ihotuntumalla arvioituna siinä 20 asteen kieppeillä. Tästäkin huolimatta lienee siis syytä ottaa moinen uintireissu ihan päivittäiseen vakio-ohjelmaan, sen verran se piristi. Vaikka ranta olikin vielä tyhjä, joten 'maisemia' siellä ei vielä suuremmin ollut. Mutta eiköhän sekin korjaannu tässä kesän aikana. Ohessa kuva ruuhkaisesta rannastamme.

Iltapäivällä suuntasimme kavereiden kanssa vuorille. Ensimmäinen vaihtoehtomme oli ajella tuohon naapurivuorelle, siis sille samalle josta olen kertonut aiemmin. Joku oli kuullut, että Kroatian sodan muistomerkin läheisyyteen olisi avattu ravintola ja niinpä meidän perimmäisenä ajatuksena oli nauttia iltapäiväoluemme siellä. Vaan ei ollut ravintolaa, tai jos vaikka olikin, se ei ainakaan ollut auki. Niinpä päätimme siirtyä seuraavalle vuorelle, Kastel Sucuracin viereen.

Tie ylös oli hiekkatie eikä ihan välttämättä parhaimmassa kunnossa. Mutta noin 25 minuuttia jyrryteltyämme, ajoittan lähes pystysuoraa seinää ylöspäin, pääsimme vihdoin huipulle, joka on n. 450 metriä merenpinnasta. Ja kappas vain, huipulla odotteli ihan oikea ravintola! Ravintola, joka tarjoili tietysti ne meidän iltapäiväoluet mutta myös tarvittaessa ruokaa. Päätimme, että tänne pitää tulla syömään. Varsinkin kun, huolimatta aivan uskomattoman hienoista maisemista, olut maksoi huimat 12 kunaa. Kun se meidän rannalla maksaa tällä hetkellä 16, ja keskikesällä 20 kunaa. Näin ollen villi veikkaus oli se, että ei se ruokakaan paljoa maksa. Mutta palaan tähän kunhan olemme paikan testanneet.

Baarin omistaja oli muuten niin innoissaan meidän vierailusta, että kätteli meidät kahteen kertaan kun olimme lähdössä...... Kaveri ei juurikaan puhunut englantia, mutta minun huonolla saksalla ja vielä huonommalla kroaatilla tulimme toimeen. Sangen sympaattinen paikka kaikenkaikkiaan. Kuviakin tuli otettua sen verran, että saatte nauttia niistä ihan varmasti useamman päivän. Niin täällä kuin instagram -sivuillani. Alkaen huomisesta.

Olen katsellut täältä kaukaa lähinnä hämmästellen Suomessa vellovaa alkoholilakikeskustelua. Asun siis maassa, jossa voin vaikka heti tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen mennä lähikioskille ja ostaa pullon viskiä. Tai olla ostamatta. Täällä ei myöskään anniskelualueita tarvitse rajoittaa keinotekoisilla aidoilla. Ostettuasi oluen yhdestä baarista voit ilman kenenkään estetelemättä siirtyä sen kanssa toiseen baariin. Tai mennä lähirantaan. Eikä täällä kukaan ole kuullutkaan alkoholinjättöpisteistä, jonne sinun pitää paukkusi jättää jos haluat ylität anniskuelualuerajat edes hetkeksi.

Huolimatta kaikesta noista vapauksista, en ole täällä asuessani nähnyt yhtään ilman paitaa terassilla riehuvaa kroaattia. En ole nähnyt minkäänlaisia ongelmia suurissa yleisötapahtumissa. En ole nähnyt keltaliivistä järjestysmiesarmeijaa jonka ainoa tehtävä on kytätä ettei kukaan vaan juo 'omia viinojaan' anniskelualueen sisällä. En ole nähnyt karsinoita joissa sinun pitää juomasi nauttia. Ja se, että saat kaiken haluamasi viinan lähikaupasta, kuuluu normaaliin elämään.

Jotenkin tuntuu, että nämä alkoholilain vapauttamista vastustavat tahot siellä Suomessa näkevät mörköjä siellä missä niitä ei ole. Esimerkiksi kansanedustaja Satu Taavitsainen (SDP) on huolissaan siitä, ettei voi mennä enää urheilu- tai kulttuuritapahtumiin, jos nuo edellä mainitut karsinat poistetaan, koska ei halua että lapsensa näkevät 'juopottelevia aikuisia'. Satu on siis sitä mieltä, että jos olutta saa nauttia jossain muualla kuin karsinassa, kaikki sitä nauttivat muuttuvat välittömästi juopottelijoiksi. En tiedä minkälaisissa tilaisuuksissa Taavitsainen on perheineen käynyt, mutta minun kokemukseni on se, että ihmiset osallistuvat niin kulttuuri- kuin urheilutapahtumiin ihan jostain muusta syystä kuin siksi, että kykenesivät juomaan olutta missä tahtovat.

Mahtaisiko koko ongelma näiden taavitsaiden ajatusmaailmassa liittyä asenteisiin? En niinkään ole huolissani Sadusta, enemmänkin olen huolissani hänen lapsistaan. Jos he saavat kotoa päähänsä ajatuksen, että kaikki alkoholin nauttiminen on ryypiskelyä ja perkeleestä, miten he voivat ikinä elämässään suhtautua luonnollisesti ihmisen elämän yhteen luonnolliseen osaan? Eli nautintoaineiden nauttimiseen? Joka ei vältämättä ihan heti tarkoita sitä että menetät työsi, menetät asuntosi ja elät veneen alla lopun elämääsi. Tai että muutut ryypikseleväksi aikuikseksi. Tai kärsit kivuliaasta maksasairaudesta. Eikö olisi jo nyt, vuonna 2017, luottaa ihan pikkaisen kansalaisiin? Ehkäpä ne osaavatkin käyttäytyä ilman Satu Taavitsaisen -tyyppisten ihmisten holhoamista?