6. kesä, 2017

Pieniä ärsytyksiä

Kuten oheisesta kuvasta huomaatte, kaverin tuonne meidän rannalle tuleva ravintola on lievästi sanottuna vielä hieman vaiheessa. Tuosta kasasta pitäisi siis muodostua ennemmin tai myöhemmin Kastelan yksi parhaimmista ravintoloista. Ylioptimistinen toive oli alunperin avata kesäkuun puolessa välissä, eli siis ensi viikolla. Ei tule tapahtumaan. Nyt seuraava tavoite on heinäkuun alku. Siihen on pienen pienet mahdollisuudet. Ihan vähän epäilen tosin sitäkin. Mutta älkää kertoko Bernadille.

Pysytään ravintolassa. Isuin tänään perinteisesti kantabaari Dupinissa iltapäiväoluella. Siinä naapurissa, itseasiassa aivan kiinni Dupinin terassissa, on tänä kesänä avattu konoba-pizzeria Kastelac, jonka pöydässä istuskeli himpun yli keski-ikäisyyden oleva pariskunta. Katselin jo ulkomuodoista että olisikohan tuossa heimoveljiä. Tunnetta ei suinkaan vähentänyt herran 'reipas ja reteä' tapa nauttia oluensa suoraan pullonsuusta vaikka pöydällä oli lasikin sitä varten. Toinen suomalaisuuteen viittaava seikka oli se, että pariskunta istui tuppisuuna merta katselle vaihtamatta sanaakaan. Ehdin istua ja katsella heitä varmaan 15 minuuttia kunnes tarjoilija toi laskun. Ja kappas, selvällä suomenkielellähän sitä sitten alettiin ihmetellä ja miettiä, että kumpi sen maksaa. Eli ensimmäiset lauseet vaihdettiin vasta sitten kun lasku tuli pöytään. Mutta mitä sitä turhia lätisemään, eiköhän ne tärkeimmät asiat tullu kerrotuksi jo silloin nuorena. Ja ruokakin oli kuulemma ollut oikein hyvää. Näin kerrottiin tarjoilijalle. Itse en tällä kertaa antautunut keskusteluun.

Tässä on viime päivinä ollut kaikenlaisia ärsyttäviä pikkuasioita. Kuten esimerkiksi se, että sunnuntaina Splitska Bankan mobiilipankki ilmoitti olevansa 'inactive'. Ja jotta saisin sen aktiivisesti, minun pitäisi pyytää tekstiviestillä aktivointikoodi. Pyysin, vaan en saanut. Kahdesti. Niinpä lähetin ystävällissävyisen mailin pankin asiakaspalveluun ja kyselin että mikäköhän mättää. Soittivat eilen ja sanoivat etteivä kykene tekemään mitään puhelimessa ja varasivat minulle ajan tuohon meidän kylän konttoriin. Asia saataisi kuulemma siellä kuntoon.

Eipä muuta kuin vanhan tuttuni, 'et-sinä-mitään-lainaa-täältä-saa', Mian juttusille. Siinä sitten yhdessä hänen kanssaan koitimme löytää jostain sitä koodia. Ja löysimmekin. Se ei vaan aktivoinut tiliäni. Sitten soitettiin pääkonttoriin. Ja koitettiin heidän kanssaan uudelleen. Noup. Sitten Mia puhui pitkään, hyvin pitkään, kroaatia jonkun kanssa ja puhelun päätteeksi kertoi että minun pitäisi mennä ulos koko konttorista koska nettiyhteys saattaa olla huono ja ongelma voi johtua siitä. Menin, koitin kerran, koitin toisen. Kolmannella kerralla tili aukesi! Ja toimii nyt. Koko tuohon hommaan meni reipas tunti. Mutta eihän minulla muuta tekemistä olisi ollutkaan.

Kielikurssilta illalla kotiin ajellessa WUCista puhkesi rengas. Jep jep. Nilkutin kotipihaan ja jätin auton siihen. Ajattelin että jos tänään koittaisi irroitella lättänän ja vaihtaa tilalle vararenkaan, joka tietty on se semmoinen pieni pylpyrä, jolla ei kovin pitkiä matkoja ajella. Eikä minulla olisi tälle päivälle ollutkaan muuta kuin sovittu retki kahden suomalaisen kaverin kanssa Splitistä Trogiriin ja takaisin. Eipä taida tapahtua, veikkaan että rengasliike ei heti aamusta saa rengasta paikatuksi. Mutta jos vaikka sitten keskiviikkona pääsisi retkeilemään.

Tuli idea. Idea siitä, että mitäs jos sitä viettäisikin talven jossain maassa, missä talvea ei ole ollenkaan. Ei edes tätä kroatialaista. Eli jos sitä lennähtäisikin joulu-, tammi- ja helmikuuksi vaikkapa Thaimaahan ja elelisi siellä sydäntalven? Ja tulisi takaisin kun suurimmat burat (pohjoistuulet) ja yöpakkaset ovat ohitse.

Miksikö? Miksipä ei. Olisihan se mukava kokea taas uusi maa, uusi yhteiskunta ja uusi kulttuuri. Idea tuskin toteutuu vielä ensi talvena, mutta jätetään se muhimaan. Kuka sitä tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu......