10. heinä, 2017

Vetoomus

Minä tulen todennäköisesti kuolemaan muutaman päivän sisällä. Miksi, siitä ihan kohta, mutta ensin vetoomus SääntöSuomi Ry:lle, Kenelläkään-ei-saa-olla-kivaa -yhdistykselle, Naapuritapahtumakyttäjät Ry:lle ja jos mikään noista ei toimi, Suomen johtaville mielensäpahoittajille, Ville Niinistölle tai Li Anderssonille. Sillä eihän tämä tämmöinen nyt kerta kaikkiaan voi olla sallittua EU:ssa......

Osallistuin perjantaina ja lauantaina tuolla meidän kahdessa eri kylässä järjestettyihin tapahtumiin. Perjantaina oli vuorossa naapurikylän kalafestarit, jossa bändi soitti, olut virtasi ja tuoretta kalaa valmistettiin avotulella. Lauantaina puolestaan meidän omalla kylällä järjestettiin hieman suuremmat ruokafestarit, jossa pääsin maistelemaan niin paikallisia, lähikylien kuin Bosnian ja Slovenian herkuja. Suoraan pannusta. Oluen lisäksi virtasi myös viini.

Josta päästääkin niihin asioihin, joiden takia päiväni ovat luetut. Ensinnäkin ruokien valmistus molemmissa tapahtumista näytti vahvasti siltä, että kylmäketju oli aivan varmasti katkennut jossain välissä. Ei välttämättä kovin pitkäksi aikaa, mutta katki se on ollut ihan varmasti. Ja kuten kaikki tiedämme, se johtaa hitaaseen mutta tuskalliseen kuolemaan. Jos se nakkipaketti jonka olet ostanut mökille, on hetkenkin kylmälaukun ulkopuolella, sitähän ei voi enää syödä. Koska bakteerit, salmonellat, AIDS, mahdollinen syfilis, krampit jne..... you name it.

Noh, noita ruokia söivät sadat, jollei peräti tuhannet paikalliset, mutta he eivät tiedäkkään sitä mitä suomalaiset virkamiehet tietävät kylmäketjusta....... Ihmettelenkin kuinka täällä kukaan on täällä enää elossa kun noita vastaavia juhlia on järjestelty vuosikaudet.

Toinen, ja ehkäpä vielä painavampi syy sille, että tässä vedellään ihan viimeisiä päivä, on se, että pystyin ostamaan niin olutta kuin viiniä ständiltä, joka ei ollut minkään aitojen sisällä. Kaiken lisäksi kykenin kävelemään tuoppini kanssa aivan minne halusin, vaikkapa läheiseen baariin, istumaan heidän pöytäänsä ja juomaan sen jostain muualta ostetun tuopin baaripöydässä. Ilman että kukaan keltaliivinen järjestysmies, baarimikko tai tarjoilija olisi tullut minulle asiasta huomauttelemaan. En tiedä mihin tämä tämmöisen leväperäisyys johtaa, mutta siitä ei todellakaan voi seurata mitään hyvää. Missä oli alkoholijuomanjättöpiste, missä oli aita, jota et voi tuoppisi kanssa ylittää, missä oli säännöt siitä, että yhdestä paikasta ostettu alkoholiannos pitää juoda siinä samassa paikassa, koska jos näin et tee, tulee mörrimöykky tai jotain.

Tuo on mielestäni niin holtitonta käytöstä, että vetoan tuolla alussa mainitsemiini tahoihin, että puuttuisivat asiaan. Jos ei muuten, niin kroatialaisten kansanterveyden takia. Nämä raukat kun eivät ole ymmärtäneet sitä, että 'nautittuaan' satoja vuosia alkoholipitoisista juomista osana ihan normaali elämää, he ovat altistaneet itsensä alkoholismille, perheväkivallalle, raiskauksille ja muulle häiriökäyttäytymiselle. Tarvitsemme ehdottomasti Pekka Puskan kertomaan tämän asian myös tänne näille alkuasukkaille, jotka eivät ole sitä vielä itse huomanneet eivätkä siksi käyttäydy mitenkään häiritsevästi vaikka ottavatkin muutaman oluen/viinin aitaamattomassa baarissa. Vaadin ehdottomasti aidat jokaisen terassin ympärille myös täällä, vaadin vähintäänkin kolmen terveystarkastajan kirjallisen lausunnon siitä, että ruokafestareilla tarjottava ruoka on valmistettu asianmukaisesti eikä kylmäketju ole katkennut missään vaiheessa. Lisäksi vaadin tietoiskuja paikalliseen televisioon siitä, kuinka vaarallista/haitallista/pelottavaa se onkaan nauttia viiniä päivällisellä. Pekka Puska voidaan joko tekstittää kroaatiksi tai tarvittaessa jopa dupata. Lisäksi tapahtumiin pitää saada viisi kortillista järjestysmiestä sataa juhlijaa kohti. Sillä koskaan ei tiedä, milloin se ensimmäinen häiriökäyttäytyminen noin sataan vuoteen osuu juuri johonkin näistä meidän kylän kyläjuhliin. Ja kun se sitten osuu, häiriökäyttäytyjä on hyvin suurella todennäköisyydellä ulkomaalainen turisti. Saattaapi olla jopa suomalainen.

Jos vastoin kaikkia ennakko-odotuksia säilyn sittenkin hengissä, tänään olisi tarkoitus suunnata Bosniaan. Vierailu tosin ei tule olemaan kovin pitkä, tarkoitus kun lähinnä saada leima kaverini passiin, jolla hän saa jälleen kolme kuukautta lisäaikaa oleskella ja elää täällä Kroatiassa. Ylitämme rajan, käymme lounaalla ja ajamme takaisin. Tämä on suunnitelma. Mutta tästä retkestä lisää sitten huomenissa. Sillä koskaan et voi olla ihan satavarma siitä, mitä näill'ä reissuilla tapahtuu, koska elämme Kroatiassa. Täällä mikään ei ole varmaa kunnes se on tapahtunut. Eikä se senkään jälkeen aina ole ihan varmaa.....