11. heinä, 2017

Aivan liian pitkä maanantai

Eilen maanantaina ohjelmassa oli kaverin passin leimaaminen Bosnian rajalla. Eikä reissu mennyt todellakaan lähellekkään niinkuin Strömsössä tai jossain muussa ruotsalaisnimisessä paikassa jossa kaikki on aina niin ihanaa ja surfalallaa.

Mutta aloitetaan alusta. Aamu lähti ihan mukavasti liikeelle, kävin hakemassa kaverini kello yhdeksältä kuten oli sovittu. Matkalla pysähdyimme paikalliseen tukkuun, josta hän kävi hakemassa kahvia. Juomaansa kahvia kun ei muualta saa. Odottelin autossa ja kun kaveri tuli ulos tukusta, marssi suoraan aivan vieraan auton viereen ja alkoi repiä ovea auki. Auto kun oli täsmälleen samanvärinen kuin minun autoni. Oli kuulemma vieraan autonkuljettaja hieman ihmeissään kun minun kaveri oli suureen ääneen ihmetellyt englanniksi että 'why fuck you're have locked the door, open it out!'

Tästä olisi pitänyt arvata mitä oli edessä on.....

Tämän episodin jälkeen reissu jatkui ihan mukavasti aina rajoille asti. Kroatian puolella kaikki toimi ihan hyvin poispäin mennessä, Bosnian tullivirkailija sen sijaan eväsi meiltä pääsyn maahan, sillä minulta oli unohtunut auton vakuutuspaperit keittiön pöydälle. Kaikki muut paperit oli mukana kyllä.... No, eipä me millekkään turistireissulle oltukaan menossa. Ohjasivat meidät sitten tullipömpelin ympäri takaisin kohti Kroatiaa. Vierailumme Bosniassa kesti ehkä noin minuuutin. Mutta kaveri sai sen himoitsevansa Bosnia -leiman passiinsa. Sikäli reissu oli siis onnistunut. Näyttääpä moinen leima olevan minunkin passissa.

Sattuneesta syystä muistivat meidät Kroatian rajalla, olimmehan vasta menneet toiseen suuntaan muutama minuutti sitten. ”Is there something wrong?” oli kysymys. Eikun kävimme vain hakemassa leiman passiin ja nyt olemme matkalla takaisin kotiin. ”It's not so simple”, sanoi virkailija. Eikä se sitten ihan niin yksinkertaista ollutkaan.

Kaveri, ja kaverin passi kaikkine papereineen joita hän on vastaanottanut mm. maahanmuuttoviranomaisilta, polisilta ja konsultoivalta lakimieheltä, vietiin isompaan, valkoiseen rajarakennukseen. Ja minulle näytettiin että pistä poika auto parkkiin tuohon ja odottele. Yiritin mennä juttelemaan kaverini kanssa, mutta minut heitettiin ulos koko talosta. Niinpä sitten istuskelin ja odottelin parkkipaikalla. Odottelin siellä kokonaisen tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Tuona aikana talossa oli kuulemma soiteltu ihan muutama puhelu vähän sinne sun tänne, milloin luurissa oli ollut joku iso pomo, milloin näiden meidän kylien maahanmuutosta vastaava poliisi, milloin kukakin. Asiaa oli hoitamassa kolme poliisia, joista yksi puhui auttavaa, hyvin auttavaa, englantia.

Lopulta ongelman laatu oli selvinnyt. Kaverini oli oleskellut Kroatiassa 32 vuorokautta kun hänellä on lupa oleskella täällä ilman tuota eilen hakemaamme Bosnia -leimaa vain ja ainoastaan tasan 30 vuorokautta. Opimmehan ainakin sen, että jos olet EU:n ulkopuolinen, tuon 30 vuorokauden kanssa ei todellakaan kannata leikkiä.

Matkamme pääsi jatkumaan vihdoin kun meidän oman kylän maahanmuuttopoliisi oli sanonut passintarkastusparakin isolle pomille jotain. Emme tosin tiedä yhtään, että mitä.

Pienen” viivästyksen jälkeen matka jatkui siis iloisissa tunnelmissa kohti kotia. Ajattelimme juhlistaan tuota uutta leimaa passista ja sen mukanaan tuomaa lupaa kolmen kuukauden oleskeluun pysähtymällä heti rajan jälkeen ensimmäiseen kylään reissuoluelle. Eipä olisi kannattanut.

Kun olimme oluet nauttineet ja koitimme jatkaa matkaamme, autoni päätti että nyt on kilometrit tältä erää täynnä. Aiemmin kertomani kierrokset nousee-laskee-nousee-etc. -ongelma nosti päätään. Tällä kertaa ongelma ei mennyt ohi, niinkuin aina aikaisemmin, edes pienellä auton huilauksella. Aiemminhan vika on hävinnyt kun olen antanut auton seistä 15 minuuttia. Eipä toiminut tällä kertaa.....

Niinpä korjaaja paikalle. Kaveri tuli noin 40 minuutin päästä tilauksesta. Hetken tutkittuaan paikallisen autoklubin asentaja näytti minulle yhtä mötikkää moottorissa, sanoi sen nimen kroaatiksi ja ilmoitti että autolla ei voi ajaa koska tuo osa on rikki. No, ainakin siis tiedän mikä osa siitä pitää vaihtaa.

Seuraava ongelma; pitäisi päästä kotiin. Joten jostain hinausauto. Löytyi, ja yllättävän nopeasti se kurvasikin paikalle. Eiku WUC kyytiin ja kotimatkalle. Hinta-arvio tästä reissusta oli lähdössä 1000 kunaa eli 134 euroa. Ihan pikkaisen alkoi keittämään koko v...tun maanantai. Eikä pelkästään sen takia että kaikki tuo edellä kerrottu tapahtui 34 asteen lämmössä. No, loppujen lopuksi autokuljetus kustansi sitten 'vain' 650 kunaa eli 88 euroa, joka ei loppujen lopuksi sitten 60 kilometrin matkasta ole mielestäni ihan kauheasti.

Pääsimme kotiin. Kaiken tuon sähellyksen ajan olin koko päivän ollut huolissani Rockysta joka joutui olemaan yksin kotona aamuyhdeksästä about viiteen. Vaan tämä huoli oli turha, täysin turha. Avasin oven, ja odottelin että vastassa oli iloinen poika jolla on kupla otsassa ja joka odottaa pääsevänsä ulos niinkuin tyyliin heti. Eipä ollut, ei. Ei ollut koko koiraa vastassa, ei edes näkyvissä missään. Jouduin huutelemaan herraa melko pitkään sillä hän oli aivan täydessä unessa makuuhuoneen kaapissa. Ei ollut siis pahemmin ollut ikävä eikä kiire ulos.....

Tulipas tästä pitkä päivitys, mutta pitkä oli päiväkin. Tästä tiistaista ei voi, ei vaan kerta kaikkiaan voi, tulla yhtä huonoa kuin tuo maanantai oli. Mutta kerrotaan siitä sitten lisää taas huomenissa.