14. elo, 2017

Suomalaisuudesta

Kovin monta iloista kasvoa on näkynyt tuolla meidän rantakadulla kun viikkoja piinannut superhelle nimeltään Lucifer hellitti hieman otettaan lauantaina. Aamupäivällä räiskähti lyhyen aikaan jonkinmoinen ukkonen, vettä tuli ehkä viitisentoista minuuttia ihan kunnolla ja tämä kaikki sai aikaan sen, että lämpötila laski vajaat kymmenen astetta. Niinpä ukkosen mentyä ohi ei ollut enää kuin 29 astetta. Joka viime viikon Luciferin jälkeen tuntui jo ihan inhimilliseltä ja sai meidät paikalliset siis hymyilemään. Turisteista en sitten ole ihan niin varma.

Sunnuntaina jatkettiin, ilman ukkosta, kolmenkympin kieppeissä ja tälle päivälle olisi luvassa jo taas 32-33. Näilä lukemilla pitäisi sitten mennä loppuviikko. Ilman sateita tietty. Joten lomasäät ovat edelleen kohdillaan.

Erilaisilla ulkosuomalaisten foorumeille on käyty viikonlopun aikana aina silloin tällöin esiin pompsahtavaa kestokeskustelua siitä, minkälainen suhde ulkomailla asuvalla suomalaisella on maanmiehiinsä ja kotimaahansa. Ovatko ihmiset hakeutuneet seuduille jossa asuu jo valmiiksi muita suomalaisia ulkomaille muuttaessan ja kuinka ulkosuomalaiset suhtautuvat jos seudulle sattuu muuttamaan tai siellä sattuu liikkumaan maanmiehiä? Mielipiteet ovat (taas) liikkuneet laidasta laitaan. Espanjaan ja Turkkiin on muodostunut suomalaisyhteisöjä, joihin ihmiset, yleensä hieman varttuneemmat yksilöt, muuttavat siksi että haluavat asua lämpimässä turvallisesti suomalaisten ympäröiminä. Toisessa laidassa ovat tyypit, joille tuntuu olevan kunnia-asia etteivät ole missään yhteyksissä millään tasolla muiden suomalaisten kanssa. Vaikkakin kuuluvat sitten näihin suomalaisryhmiin Facebookissa..... Luulisi tämän ehdottomuuden ulottuvan myös internetiin, vaan mistäpä minä mitään tiedän.

Olen viikonlopun aikana miettinyt myös omaa suhtautumistani asiaan. Kun päätin muutostani tänne Kroatiaan, tein sen pitkälti siksi etten halunnut asettua asumaan vaikkapa noihin edellä mainittun tyyppisiin suomalaisyhteisöihin mihinkään päin maailmaa. Ja juu, myönnettäköön, vielä viime kesänä vedin päätäni alaspäin jos satuin kuulemaan suomenkieltä jossainpäin meidän kylää. Mutta nyt, kokemuksien kasvaessa, on suhtautumiseni maanmiehiini jollain tavalla lieventynyt. Ei siksi että minulla olisi ikävä takaisin Suomeen tai edes suomalaisuuteen, vaan ihan vaan siksi, etten ole löytänyt minkäänlaisia perusteita sille, että suomalaiset olisivat noin kokonaisena kansakuntana tai ihmistyyppinä mitenkään muista kansallisuuksista poikkeavia. Tämä saattaa johtua siitä, että ystävä-, tuttava- ja kaveripiirini täällä muodostuu hyvinkin monesta eri kansallisuudesta. Olen oppinut, että kyllä niitä kusipäitä löytyy ihan mistä kansallisuudesta tahansa. Ja toisaalta myös ihania, avarakatseisia ja täysillä rakastettavia ihmisiä. Ihan jokaisesta kansallisuudesta. Siksipä en halua lokeroida yhtäkään kansalaisuutta, en edes suomalaisia tai kroaatteja, johonkin tiettyyn lokeroon. 'Kun ne on sellaisia!' Eivät ne ole. Eivät kaikki ainakaan.

Kuulun nykyään Expats in Split -ryhmään ja osallistun Expats meet Split -tapahtumiin, istuskelen baareissa niin ulkomaalaisten kuin paikallisten kanssa. Jos naapuripöydästä kuuluu suomenkieltä, hieman tilanteesta riippuen, vaihdan kovinkin mielelläni muutaman sanan suomeksi. Osallistun toki myös ihan paikallisten järjestämiin pienimuotoisiin grillijuhliin, rantabileisiin, vähän suurempiin kyläjuhliin, käyn syömässä paikallisten kavereitteni kotona ja vietän aikaani heidän kanssaan ulkona. Tämän lisäksi kuulun siis myös noihin alussa mainittuihin suomalaisryhmiin Facebookissa. Autan suomalaisia, miksipä en myös muunmaalaisia, mielelläni kuljettamalla heitä, omasta lähtökohdista alkaen jopa majoitan heitä tarvittaessa koska minulla on siihen mahdollisuus. En ole hotelli, mutta jos minulla on kerran mahdollisuus auttaa, en näe yhtään syytä miksen näin tekisi. En ainakaan siitä syystä, että apua/majoitusta/kuljetusta tarvitseva nyt sattuu olemaan suomalainen.

Kaikenkaikkiaan en pidä suomalaisuutta minkäänlaisena tarttuvana tautina jota pitäisi kaikin tavoin koittaa vältellä. Olen, ja tulen aina olemaan, suomalainen sillä ei minusta kroaattiakaan tule. Enhän minä edes tiedä missäpäin maailmaa asun kahden-kolme vuoden päästä. Tällä hetkellä viihdyn täällä enkä ole suunnitellut lähteväni minnekään, mutta koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Saatan sijaita täällä loppuelämäni, saatan sijaita sen aivan jossain muualla. Ihan vaan vaikka siksi, koska voin. Olisi hhullua naulata teesejä yhtään mihinkään puhumattakaan siitä että alkaisi katkoa siteitään. Onneksi olen siinä asemassa että voin antaa elämän viedä. Joka ei ole yhtään hömpsämpi elämäntilanne.