12. syys, 2017

Miksi Jari, miksi?

Kirjoitin eilen syvällisen tutkielman siitä, mitkä voivat motiiveja, syitä ja liikkeellepanevia voimia kun ihminen, tässä tapauksessa joku suomalainen, päättää jättää kotimaansa ja muuttaa johonkin vieraaseen maahan. Mihin tuo päätös voi perustua, mikä vaikuttaa kohdemaan valintaan ja mitä siltä tulevalta kotimaalta odotetaan. Mietinnän lopputulos oli se, että en minä vaan tiedä. En tiedä vastausta yhteenkään eilen esille nostamistani kysymyksistä sillä kaikki on niin tapaus- ja muuttajakohtaista. Siksi lupasin kertoa oman muuttotarinani. Että miksi, Jari, miksi ihmeessä sinä teit sen?

Olin saanut ajatuksen päähäni jo vuosia sitten. Olin jostain kumman syystä alkanut haaveilun, että jos joskus pääsen eläkkeelle, muutan pois Suomesta. Kuvittelin itseni, ja pienen koirani, istuskelemassa katukahvilassa jossain lämpimässä maassa, uudessa ympäristössä, ilmastossa ja kulttuurissa kahvia nauttien. Ja paikallisiin tutustuen. Vielä tuolloin minulla ei tosin ollut minkäänlaista käsitystä siitä mikä tuo lämmin maa, uusi ympäristö, ilmasto ja kulttuuri voisi olla. Kunhan haaveilin.

Mistä ajatus muutosta sitten päähäni kimposi? En tiedä. En todellakaan tiedä, mutta osaako teistä jokainen kertoa mistä teidän unelmanne kumpuavat? Osaatteko analysoida, miksi uneksitte juuri siitä mistä uneksitte? Väitän, että monelle se on aika vaikeaa. Vaikka elämä juuri nyt vaikuttaisi olevan kohdallaan, aina sitä tulee uneksittua ja haaveiltua jostain paremmasta. Tai ainakin jostain uudesta. Eikö vaan?

Olen selittänyt omaa unelmointiani Suomen säällä. Siis lähinnä sillä, että Suomessa syksy on pitkä, pimeä ja kostea. Eikä talvikaan ole enää talvi, se on nykyisin jonkinlainen loskainen puolitalvi. On pimeää, on kostean kylmää eikä maassa ole lunta edes sitä pientä valonkajoa tuomaan. Kenties tämä oli yksi syy. Toinen syy saattoi olla se, että asuin sangen ahdistavassa ilmapiirissä pikkukaupungissa, jossa en oikein nähnyt itselleni tulevaisuutta. Puhumattakaan siitä, että tämä sangen lestadiolaispainotteinen paikkakunta olisi ollut minulle se paikka jossa haluaisin eläkepäiväni viettää. En varsinkaan sen jälkeen kun aviolittoni tuossa kaupungissa päättyi. Pitää vielä lisätä tähän loppuun, että minua ei ajanut Suomesta pois suomalaiset. Ei edes ne lestadiolaiset. Pidän edelleen pääosin suomalaisesta kansanluonteesta, pidän monestakin suomalaisesta tavasta tehdä asioita ja pidän hyvinkin useasta suomalaisesta paikkakunnasta ja maisemasta. Voin antaa itselleni joskus luvan jopa ikävöidä jotain asiaa/ihmistä/paikkakuntaa Suomesta, vaikka toki tiedän että elämäni on nyt, ja tulee hyvin suurella todennäköisyydellä olemaan, Suomen rajojen ulkopuolella aina katkeraan loppu asti. Se, että tunnustan siteeni syntymämaahani ei mielestäni tee minusta yhtään sen huonompaa ulkosuomaista.

Olin henkisesti siis varautunut siihen, että asun Suomessa aina vanhuuseläkkeelleni pääsyyn asti. Johon tätä kirjoittaessani vieläkin on useita vuosia aikaa. Mutta sitten sairauteni aktivoitui jälleen kerran. Vietin muutaman jakson, melko pitkänkin sellaisen, sairaalassa ja lopulta päädyin kuntoutustuelle. En siis ollut työkykyinen enkä työmarkkinoiden käytettävissä. Odottelin tästäkin huolimatta edelleen sitä vanhuuseläkettä vaikkakin tiesin että kuntoustutuelta voisi olla mahdollisuus ponnistaa työkyvyttömyyseläkkeelle. En vain uskonut siihen, sillä tiesin että moisen eläkkeen myöntämisperusteita on kiristetty todella paljon viime vuosina. Sinun pitää olla todella sairas jotta työkyvyttömyyseläkkeelle pääset. Enkä todellakaan uskonut olevani riitävän kipeä.

Kunnes sitten eräällä aivan normikäynnillä lääkärini ehdotti, että mitäpä jos pistettäisi sinulle eläkepaperit vetämään. Olin ihan että joo.... mutta onko sillä pientäkään läpimenemisen mahdollisuutta? Päätettiin koittaa. Ja heti ekalla yrityksellä täppäsi. Se työkyvyttömyyseläke. Eli en siis todellakaan, en edes kaiken tietävien vakuutuslääkäreiden mukaan, ollut enkä ole työkykyinen enkä todellakaan työmarkkinoiden käytettävissä. Olin siis riitävän sairas. Yllätyksenä jopa itselleni. Olin riittävän sairas, mutta olin myös valmis muuttoon. Pääsin siis ihan oikeasti suunnittelemaan unelmaani.

Edellä siis muutama vastaus kysymykseen miksi Jari, miksi. Jotka veivät yllättävän paljon tilaa, varmaan siksi ettei itsekään ole, tai ollut, oikein tietoa siitä, mikä minut loppujen lopuksi Suomesta pois ajoi. Mutta nyt olemme, minä ja tuo edellä mainittu pikku koira, Kroatiassa ja todellakin istuskelemme silloin tällöin katukahvilassa kahvia nauttien. Eli unelmat saattavat aina silloin tällöin jopa toteutua! Kannattaa siis harkita tarkkaan mistä unelmoi.