30. loka, 2017

Sohvannurkan metsästys

Kastel Stari

14 C, myöhemmin 17 C

Puolipilvistä

Oli suunnitelmissa perjantaina vietyäni kauden 'viimeisen turistin' meidän rannoilta lentokentälle vetäytyä sohvan nurkkaan television ja mahdollisesti muutaman kuuman totin seuraan. Ei siis todellakaan ollut suunnitelmia tehdä yhtään mitään koko viikonloppuna. Olin ladannut usemmankin, melkoisen mielenkiintoisen kirjan ja tsekannut aikamoisen jonon mielenkiintoisia televisio-ohejelmia valmiiksi rauhallista ja rentouttavaa kotiviikonloppua silmällä pitäen.

Kerrottakoon tähän väliin huomio Splitin kentältä perjantaiaamulta; kenttä oli kymmeltä aamupäivällä käytannössä tyhjä. Lähtöselvitystiskejä oli auki kolme, niissä asioimassa ehkä kaksi ihmistä ja turvatarkastukseen pääsi sisään kävelemällä. Ei siis tietoakaan kesäisistä terminaalista ulos asti ulottuvista jonoista. Tämä vaan tiedoksi jos joku heiluu vielä Dalmatiassa ja miettii että mitenköhän se Splitin kenttä mahtaa toimia. Hyvin toimii ja toimii siis ilman sen suurempia jonoja tai ruuhkia.

Mutta takaisin viikonloppuun. Perjantaina, tuon lentokenttäkeikan jälkeen tulin kotiin, söin normilounaan, nukuin normipäiväunet ja ajattelin käväistä normi-iltapäiväoluilla meidän rivalla. Siellä istuessani, kaveri soitti ja kertoi että hänellä olisi hai jota pitäisi tulla maistelemaan. Ja ennenkuin kukaan liikoja innostuu, nämä meidän hait ei todellakaan ole mitään Tappajahai -elokuvista tuttuja jättiläisiä, vaan semmoisia hieman haukea suurempia naurettavia pikku sinttejä.

Olen varmasti maistanut haita joskus aiemminkin, mutta en todellakaan muista a) olenko oikeasti, b) missä olen jos olen ja c) miltä se maistui, joten pakkohan se oli sitten venyä. Joten eikun hain kimppuun. Ja muutaman oluen. Ja viinilasillisen. Ja jälkiruokarakijan. Ja juustokakun. Hai muuten on melkoisen miedon makuinen kala, ei suinkaan liian kalaisa (fishy). Suosittelen sitä siis tyypeille, jotka eivät pidä kalasta mutta haluavat syödä kalaa jos se ei maistuu liikaa kalalta. Haita voi syödä hyvin ilman liiallista kalanmakua.

Siinä se perjantai-ilta sitten. Ei sohvannurkkaa peiton alla television tai kirjan seurassa vaan semi-fine-dining -setti verkkareissa ja hupparissa kaverin kanssa.

No, onneksi oli lauantai. Siirretään löhöilyilta siis lauantaille. Ja täydennetään sitä vielä madariineilla mandariinimieheltä ostettuna, joka kertomansa mukaan on poiminut ne ihan omista puistaan. Ainakin se olivat ihan eritasoisia kuin meidän kauppojen myymät puolipilantuneet keltaiset möhkäleet, jotka pitää punnita mandariineina. Ja levyllä paikallista suklaata. Mutta sitä ennen iltapäiväoluille ihan normitapaan, tällä kertaa tosin kaverin Beltis ravintolaan. Mutta sitten kotiin ja peiton alle, televisio auki ja suklaata naamariin.

Vaan ei, eihän se tietenkään ihan noin mennyt. Siinä Bernadin baarin terassilla istuskellessani ohi ajoi kaveri. Pysähtyi juttelemaan ja hetkisen juteltuamme, kysäisi että onko illaksi suunnitelmia. En kehdannut kertoa peitto/televisio/suklaa -kombostani, joten vastasin että eipä suurempia. Näin tuli kutsu peka -illalliselle.

Peka on perinteinen kroatialainen pataruoka, joka voidaan valmistaa lähes mistä lihasta tahansa. Pekaa on tarjolla niin mustakala-, äyriäis-, lammas- kuin possuversiona. Pataan pannaan mm. perunaa, porkkanaa, sipuleita, kasviksia, mausteita ja tietysti jotain edellämainituista lihoista. Annetaan muhia mielummin avohiilloksella. Mitä pidempää sen maukkaampaa. Jos avotulta tai -hiillosta on vaikea tehdä, pekan saa valmistetuksi kyllä uunissakin. Kunhan muistaa varata aikaa ja pitää pata riittävän alhaisessa lämmössä. Ja huolehtia, molemmissa valmistusvaihtoehdoissa, riittävästä nesteestä. Oliiviöljy käy nesteytykseen hienosti. Minulle tarjoiltiin lauantaina possupekaa jossa oli mukana hieman lammasta. Avotulella/hiilloksella valmistettuna.

Eikä pääsyt pahemmin valittamaan. Pataa olisi syönyt paljon enemmän kuin vasta veti. Kyytipoikana olutta, itsetehtyä viiniä ja jälkiruuaksi yksi rakijapaukku. Joten ei siis televisioiltaa lauantainakaan.

Tuli sunnuntai. Tuli ns. normiaika. Eikä mitään tekemistä. Ei kutsuja minnekään, ei pyyntöjä tehdä sitä eikä tätä. Eli sohvannurkkasunnuntai. Iltapäiväolut tietty rannalla, päiväunet ja muu normipäivään kuuluva sähellys, mutta muutoin puhdas sohvannurkkapäivä. Joka tosin kaiken säätämisen jälkeen pääsi alkamaan vasta joskus viideltä, mutta kuitenkin..... Vihdoinkin pääsin lukemaan kirjaa, vihdoinkin pääsin taas muutaman jakson eteenpäin Silta (Bron/Broen) -sarjassa jonka aloitin alusta ja olen tällä hetkellä keskellä kakkossesonkia. Alkuperäinen Silta, ei siis siitä tehty jenkkiverisio, on tämän meidän kylän kansainvälisen yhteisön ehdoton suosikkisarja. Tyypit mm. Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Kanadasta ovat tykästyneet siihen ja seuraavat sarjaa. Meistä skandinaaveista ja kroaateista puhumattakaan. Kaikenpäälle paikallinen HTV2 -kanava näytti ilalla Saturday Fever -elokuvan. Niin niin, juuri sen alkuperäisen vuodelta 1977. John Travolta, leveät lahkeet ja BeeGees. Sieltä sohvannurkasta.

Tämmöinen viikonloppu siis Dalmatiassa tällä kertaa. Huomenna ihmetellään sitten talviajan ensimmäistä viikkoa ja sitä kuinka se on saatu polkaistua käyntiin. Joten tervetuloa takaisin taas tiistaina.