1. marras, 2017

Vaikea kuukausi

Kastel Stari

9 C, myöhemmin 18 C

Enimmäkseen aurinkoa

Se olisi sitten marraskuu ja kuukauden eka. Meillä vietetään pyhäin- eli All Saints -päivää, joka tarkoittaa sitä, että on pyhäpäivä. Joka puolestaan näkyy normiarjessa lähinnä siten, että pankit ja virastot ovat kiinni, minun parturini jonne koitin saadan aikaa tälle päivälle on kiinni, mutta kaupat, ravintolat ja muut vastaavat palvelut toimivat täysillä. Tämä marraskuun ensimmäinen on Kroatiassa pyhä, jolloin muistellaan meidät jo jättäneitä tyyppejä, käydään haudoilla ja kirkoissa. Vastaavaa päivää, omaa sukua pyhäinmiestenpäivä, vietettiin aikoinaan myös Suomessa marraskuun ensimmäisenä, mutta jostain ammattiyhdistys-, työaika- tai muista syistä se on nykyään Suomessa 31.10.–6.11. välille osuvana lauantaina. Eli siis tulevana lauantaina.

Mutta sitten päivän henkilökohtaisuuksiin. Joita tulee riittämään. Päättynyt lokakuu, siitä huolimatta että siihen osuu syntymäpäiväni, oli sangen vaikea kuukausi. Ja kuten arvata saattaa, se oli sitä pitkälti taloudellisista syistä. Menneisyys iski (ainakin) vielä kerran vaikuttaen suoraan rahamäärään mikä minulla on kuukausittain käytössäni. Jonka olen budjetoinut aivan toiselle summalle kuin mitä tilille lokakuun alussa kopsahti. Pakko tunnustaa, että kun kuulin asiasta, tuntui etten tule mitenkään selviämään tästä kuukaudesta. Mutta mutta.....

Se ei suinkaan ollut helppoa, ja vaikka menneisyyden hahmot Suomessa eivät todellakaan olleet halukkaita neuvottelemaan jotta elämäni olisi ollut edes hieman helpompaa, selvisin kuukaudesta lähes puhtain paperein. Joka tarkoittaa sitä, etten joutunut lainaamaan kavereiltani juurikaan mitään. Jos olisin tehnyt sen, ne rahat pitäisi maksaa takaisin, ja näin surkeuteni olisi vaan jatkunut. Mutta osasin, josta olen äärettömän ylpeä, laskea menoni ja menojani niin ettei tuota lainaa kertynyt. Kenties vanha koirakin oppii, kun on pakko, ihan uusia temppuja.

Tiedän, että tuo edelläoleva on arkipäivää lähes jokaiselle siellä ruudun silläpuolen, mutta voin vakuuttaa, että minulle se oli todella iso asia. Niin iso, että harva teistä sen ymmärtää. Johtuen menneisyydestäni Suomessa. Johon en nyt tämän tarkemmin halua mennä. Enkä mene.

Siinä surkeuden, joka ei oikeasti edes ollut mikään surkeus, keskellä tuli pohdittua myös omaa elämää ja omaa tulevaisuutta. Tulevaisuuttanihan ei ole hakattu kiveen eikä mihinkään muuhun materiaaliin. Mietin, että haluanko todella elää täällä Kroatiassa? Mietin että jos haluan, mitkä ovat plussa- ja mitkä miinuspuolet? Olisiko jossain muualla jotain muuta tarjolla? Jos olisi, niin mitä? Ja missä? Haluanko edes muuttaa? Ja jos haluan, mitkä olisivat niitä vetotekijöitä siellä uudessa paikassa jotka saisivat minut ihan oikeasti pakaamaan kamani? Olisiko täällä Kroatiassa puolestaan jonkinlaisia työntötekijöitä jotka mahdollisesti auttaisivat päätöksentekoa?

Synkimpinä hetkinä saattoi mielessä käväistä jopa muutto takaisin Suomeen....

Teinkö sitten minkäänlaisia päätöksiä? En. En minkäänlaisia. Joten, ainakin toistaiseksi, sijaitsen täällä josta minulla ei todellisuudessa ole mitään syytä lähteä yhtään mihinkään. Eikä noita mainittuja työntötekijöitä pois täältä ihan oikeasti löytynyt yhtään. Enkä oikein osannut löytää/etsiä uusia kohteitakaan mihin oikeasti haluaisin muuttaa. En edes sieltä Suomesta.

Näin ollen, vaikean kuukauden jälkeen, taidan keskittyä ihan täysillä elämään täällä. Pyrkiä siihen, että elämä olisi sellainen jota haluan ja josta olen haaveillut. Mitään esteitä tuon tavoitteen saavuttamiseksi ei täällä Kroatiassakaan todellakaan ole.

Tai sitten yksi kaunis päivä pakkaan kamani ja lähden. Sillä, kuten sanottu, mitään ei ole hakattu mihinkään. Ei kiveen eikä muuhunkaan materiaaliin. Aika näyttää. Parempi olla sanomatta ei koskaan.