3. marras, 2017

Joulu

Kastel Stari 

14 C, myöhemmin 16 C

Pilvistä, sadekuuroja

Uskokaa tai älkää, minä en käytä copy-paste -toimintoa näihin perjantain blogikirjoitusten aloitukseen. Siitäkin huolimatta, niin se viikko taas kulahti, hukkui jonnekin ja taas on perjantai. Ja sitten pitäisi tulla hieman ihmettelyä siitä kuinka nopeasti aika nykyään kuuluu. Mutta olkoot nyt tällä erää, jos ihan välttämättä haluatte lukea sitä ihmettelyä, skrollatkaa johonkin edeltävän perjantain päivitykseen. Sieltä sitä löytyy.

On marraskuun kolmas päivä. Jouluun on nopeasti laskien 51 päivää. Siis aattoon, joka on se juhlapäivä siellä Suomessa. Täällähän joulua vietetään vasta joulupäivänä. Mutta juu, siis reilut puolisataa päivää aikaa ja joku kertoi jos kuulleensa joululauluja täällä meilläkin jossain marketissa. Vai oliko se että jossain oli ollut joulukoristeita. What ever, mutta siis 50 päivää ennen juhlaa!

Eilen tuli puntti mainoksia. Oli naapurikempparin mainosta, oli Jyskin mainosta ja sitten oli Lidlin mainoslehtinen. Joka oli puolillaan joulukrääsää. Mainostettiin jouluruokia, mainostettiin pöytäliinoja, viinejä, ruokailuvälineitä, kakkuja ja torttuja. Oli erilaisia kynttilöitä, oli joulutähteä ja kaikenlaista koristehärpäkettä. Olipa kuvissa jopa joulukuusi, valmiiksi koristeltu muovikuusi korkeudeltaan 180 cm hintaan 222 kunaa. Eli kolmisenkymmentä euroa. Pitäisikö vaihtaa joskus ammoisina aikoinani Halpa-Hallista joulun jälkeisestä alennusmyynnistä ostamani noin 30 cm muovikuusi, jossa on yksi (1) pallo, moiseen härveliin? Tämä edellinen maksoi muuten euron.

En lähde nyt tällä kertaa yhtään enempää ihmettelemään ja kauhistelemaan joulumarkkinoinnin aikaista aloitusta. Sieltä se tulla jollottaa jokatapauksessa ja jos jonkun mielestä asiasta pitää alkaa muistuttelemaan vajaata kahta kuukautta aiemmin, se hänelle sallitakoon. Mutta yksi asia jaksaa, jos ei nyt naurattaa, niin huvittaa ainakin. Se on tämä paikallinen suoramarkkinointi.

Täällä meidän huudeilla ei ole postiluukkuja ovissa. Sen sijaan on postilaatikko, joka on usein erinomaisen pieni, portin pielessä. Sinne posti-Pekka sitten sujauttaa päivän postin. Mutta eihän niihin suoramarkkinointimainokset mahdu. Niinpä ne tökätään aidan rakoon jossa ne sitten töröttävät niin kauan kunnes joku poimii ne siitä. Usein näkee mainoksia jotka ovat töröttäneet aidanraossa muutaman sade- ja ukkoskuuron eivätkä todellakaan ole lukukelpoisia enää. Mutta mainostenjakaja on hommansa tehnyt. Mainos on jaettu aidanrakoon niinkuin sovittu oli.

Mitäs sitä tästä viikosta oikein jäi käteen? Koskettavin hetki koko viikolla taisi olla sittenkin eilen julkisuuteen levinnyt tasavallan presidentti Sauli Niinistön Suomi 100 -hengessä tehty tervehdys meille ulkosuomalaisille. Hieno ele hienolta mieheltä. Päällimmäisenä tuosta videosta jäi mieleen se, että meitä on hämmentävän paljon ja että me ulkosuomalaiset saatamme olla ensimmäinen, ja aika usein ainoa, kontakti ulkomaalaisille Suomeen ja suomalaisuuteen. Joten koitetaan käyttäytyä!

Saksankielen opiskelu etenee. Ainoa takaisku tällä viikolla oli se, että Tina, joka istuu minua vastapäätä luokkahuoneessa, näyttäisi olevan raskaana. For the record, minulla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Onneksi raskaus ei vie Tinalta, eikä keneltäkään muultakaan samalla 'luokalla' olevalta tytöltä heidän kauniita kasvojaan joita toljotellessa 1,5 tuntia kuluu kuin siivillä.

Blogissa on rämmitty syvissä vesissä, on puhuttu niin vaikeasti lokakuusta kuin onnesta ja onnellisuudesta. Alkuviikosta todisteltiin sitä tosiasiaa, että pienellä viitseliäisyydellä täällä(kin) kykenee syömään hyvnkin lähellä tuotettua, ja sitäkautta puhdasta (?) ruokaa. Tai ainakin niin voi kuvitella tekevänsä.

Viikonlopuksi ei etukäteen ole laadittu minkäänlaisia suunnitelmia poislukien opashommat joista kirjoitin eilen, mutta olen oppinut sen, että usein se, ettei minkäänlaisia suunnitelmia ole, tarkoittaa sitä että sitten mennään paikasta toiseen melkoista haipakkaa. Annas katsoa nyt miten tämä viikonloppu kuluu. Siitä sitten maanantaina. Siihen asti oikein hyvää viikonloppua!