9. marras, 2017

Talvimoodi

Kastel Stari

13 C, myöhemmin 16 C

Puolipilvistä, sadekuurot mahdollisia

Kirjoittelin eilen että olipas vaikeaa keksiä mistä sitä juttua vääntäisi kun mitään ei kertakaikkiaan tapahdu. Kun päivä kuluu ihan sen saman moodin mukaan minkä mukaan ne ovat kulkeneet kuukausitolkulla. Jos rutiiniin ei tule minkäänlaisia poikkeamia, vaikeaa on keksiä aihetta mistä kirjoittaa. Epäilen vahvasti että melko moni lukijoistani on jo aikamoisen tuttu ja tietoinen herätys-blogi/aamukahvi-lenkki-suihku-lounas-päiväunet-iltapäiväolut Rivalla-kotiin-kotona -rutiiniista. Sillä niinhän ne päiväni kuluvat. Samalla rutiinikaavalla mentiin keskiviikkokin. Vähän niinkuin talvimoodissa.

No okei, eilen tuo rutiini rikkoutui ihan pikkaisen, sillä tuo iltapäiväolut Rivalla piti sisällään kaveripilottien keskiviikkolounaan. Näillä vesitasolentäjillä kun on ollut tapana, jo silloin kun heitä oli enemmän ja kaikki työskentelivät täällä, nauttia ns. pilottilounas joka keskiviikko. Nyt tyyppejä on palaillut maailmalta hiljalleen takaisinpäin, kuka odottelemaan uutta pestiä jostainpäin, kuka asumaan tänne, kuka odottelemaan josko heidän vanha yhtiö, uusilla omistajilla, saisi lentotoiminnan jälleen nousemaan meidän huudeilla. Mikä kuulemma näyttää aika lupaavalta huhujen mukaan juuri nyt. Mutta rikoin eilen siis ihan peruspäivän rutiinit lounastamalla näiden tyyppien kanssa iltapäiväolueiden sijaan. Tai niiden kanssa.

Muutoin keskiviikko sujui perukaavan mukaan. Aamulenkkikin onnistuttiin tekemään Rockyn kanssa ilman että sadekuuro olisi osunut kohdille. Iltapäivällä olikin sitten jo lähes aurinkoista.

Koska oma elämäni oli/on tylsää, lueskelin tuolta Ulkosuomalaisten Blogit -sivustolta muiden ulkkareiden kirjoituksia. Satu, joka taitaa asustella Espanjassa, oli listannut suomalaisia omituisuuksia joita hänen uudessa kotimaassaan ihmetellään kovasti. Sadun lista oli pitkä, mutta minä päätin puuttua ihan vain pariin samaiseen asiaan suomi-kroaatti -akselilla.

Ruokailuajat. Nämä paikalliset eivät vaan ymmärrä miksi haluan syödä lounaani kello yhdentoista aikoihin. Silloinhan syödään jonkinlainen jälkilounas/etukäteisaamiainen tai jotain. Lounasta syödään sitten joskus yhden, kahden, kolmen aikoihin. Päivällinenkään ei ole täällä katettuna tasan kello viideltä mihin minä totuin vielä kotona asuessani, vaan se syödään joskus seitsemän jälkeen. Ei toki ihan niin myöhään kuin Espanjassa missä mitään ei tapahdu, eikä mitään saa tapahtumaan vaikka kuinka haluaisi, ennen iltayhdeksää/kymmentä. Ja kun sitten siinä pöydässä istutaan, sitä ruokaa ei vedetäkään 15 minuutissa totaalisessa hiljaisuudessa, vaan ruokailuun saatetaan käyttää pitkäkin aika. Koko ajan jutellen.

Kengät. Kun menet kylään, otat kengät pois eteisessä ja sipsuttelet sukkasillaan kaverisi torpassa. Näinhän me suomalaiset olemme tottuneet tekemään. Vaan ei täällä. Muistan kun enimmäistä kertaa olin menossa 'kroaatialaisen perheeni' luokse aloin riisua kenkiä eteisessä. Ja sain hämmentyneitä katseita osakseni. En ole tehnyt moista 'virhettä' enää ikinä sen jälkeen. Lenkkarit jalassa vaan rohkeasti olohuoneeseen.

Sadulla oli kovinkin monta ihmettelyn aihetta, mutta jotenkin varmaan se, että kroaatit ja suomalaiset ovat pitkälti samankaltaisia, vähentävät minun kohdallani niitä. En ole kokenut täällä ollessani ihmettelyä siitä etten ole tottunut poskisuudelmiin, en siihen että joulu on niin suuri asia kuin se on Suomessa enkä siihen että meille miinus kaksi astetta on ihan normilämpötila. Tuo jälkimmäinen johtunee siitä, että kun täällä on tuo miinus kaksi ja siihen päälle läntätään kunnon bura, se kylmyys on täysin erilainen kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Bura tekee noista asteista nimittäin todella kylmiä.

Tänään Kroatiassa eletään tulisilla hiilillä. Maan jalkapallojoukkue pelaa ilalla nimittäin ensimmäisen osaottelun Kreikkaa vastaan pääsystä ensi kesän MM-kisoihin. Kroatiahan menetti suoran pääsymahdollisuuden pelattuaan tasan Suomen kanssa. Tämä kotiottelu vaan pitää voittaa jotta vieraspeliin Kreikkaan olisi helpompi lähteä.

Katsellaan tuota pelin lopputulosta ja torstain muita tapahtumia sitten lisää taas huomenissa.