22. marras, 2017

Tuttavia, kavereita ja ystäviä

Kastel Stari

11 C, myöhemmin 17 C

Puolipilvistä

Eilen kuului Euroopan Unionista odotettuja uutisia. Tavaroiden ja palveluiden maarajoitukset, eli nk. geoblokkaus kielletään. Tämä tuo mukanaan sen, että mm. Yle Areenan ja muiden videopalveluiden seuraaminen ulkomailla ei edellytä enää VNP tai muita vastaavia palveluja vaan ne saa suoratoistona omalle päätelaitteelle riippumatta siitä missäpäin sijaitset. Mikä on hyvä asia, vaikka näitä palveluita ei juuri käyttäisikään. Itse katselen tällä hetkellä vielä VNP:n avulla niin Areenaa, Nelosen Ruutu -palvelua kuin silloin tällöin jopa Maikkarin Katsomoa. Rajoitusten poistuminen helpottaa siis ainakin minun elämää.

Eilen vietettiin Suomessa tervehtimispäivää. Ihan oikeasti, tervehtimispäivää! En tiedä mistä maasta moinen päivä ja sen vietto on alunperin lähtöisin, mutta jos Radio Suomen studioon on raahattu joku päivystävä dosentti kertomaan pitääkö naapuria, jota olet juuri tervehtinyt 5 minuuttia sitten, tervehtiä uudelleen kun hän tulee vastaan uudemman kerran, koko homma kuullostaa kyllä niin suomalaiselta ettei tosikaan. Vastaus tähän pulmaan oli muuten että 'huumorillahan siitä yleensä selviää'. Huh, olenkin viettänyt unettomia öitä kun olen tätä ongelmaa mietiskellyt.....

Päivän epistola on ystävät. Tai lähinnä ystäväsuhteet ja niiden luominen vieraassa maassa, vieraan kielen ja kulttuurin keskellä. Onnistuuko se? Ja jos onnistuu, onko se vaikeaa? Ja miten se minulta on onnistunut?

Jaottelen omassa mielessäni nämä ihmissuhteet kolmeen osaan. On olemassa tuttavia, on olemassa kavereita ja sitten on olemassa ystäviä. Tuttavat ovat niitä, joita moikkailet tuolla turuilla ja toreille vaikkei sinulla välttämättä ole harmaan kirjavaa käsitystä siitä, kuka tuo oikein oli ja missä olen hänet aikaisemmin nähnyt. Kaverit ovat tyyppejä, joiden kanssa tehdään juttuja. Käydään baarissa, käydään matseissa, käydään siellä ja käydään täällä. Eli selkeästi seuraava askel tuttavasta. Ystävä sitten on pikkaisen enemmän kuin ihan pelkkä kaveri. Ystävälle voi kertoa, ja voi kuunnella hänen, syvimpiäkin ongelmia, voit olla varman ettei ystävä hylkää vaikka mokailisit kuinka, hän yritää auttaa ja sinä yrität auttaa häntä. Ystävä tuntee sinut hyvin ja sinä tunnet ystäväsi. Ja niin poispäin. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan.

Miten tämä erilaisten suhteiden luominen täällä vieraiden palmujen alla on sitten onnistunut? Vai onko se? Ihan alkuun todettakoon, että ystäväsuhteita on vaikea solmia vanhemmalla iällä ihan Suomessakin. Omaan kokemusta asiasta, sillä ennen tänne muuttoani asustelin pienessä pohjanmaalaisessa kaupungissa useamman vuoden, eikä niitä ystäväsuhteita oikein syntynyt sielläkään. Ei, vaikka harrastuksieni vuoksi sain olla hyvinkin paljon hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Tämä johti kuitenkin pääsääntöisesti vain apinaefektiin; kaikki tunsivat apinan, apina ei ketään. No joo, kyllä tästäkin harjoituksesta muutama vähintäänkin kaveri jäi.

Sitten vieraaseen kulttuuriin, vieraaseen kieleen ja aivan totaalivieraiden keskelle. Ei automaattista väylää harrastuksien tai muunkaan avulla ihmisten pariin, ei mitään. Pakko olla siis itse aktiivinen.

Apinaefekti jatkuu täälläkin. Tuntuu, että vähintään meidän kylä ja osa naapurikylästä tuntee sen paksun suomalaisen joka lenkkeilee sen hassun koiransa kanssa pitkin kyliä. Mikä taas aiheuttaa sen, että jonkinasteisia tuttavia on järjetön määrä. Tuolla kun Rockyn kanssa painamme menemään, sitä saa olla enemmän tai vähemmän koko ajan käsi pystyssä ihmisiä moikkailemassa.

Olen kiitellyt itseäni useampaan kertaan siitä, että lähes heti muutettuani soitin erääseen kielikouluun. Tuolloin vielä uneksin että oppisin joskus kroaatinkielen. Tuo soitto toi mukanaan suoran kosketuksen kroatialaiseen elämään. En saanut pelkästään opetusta vaan sain myös ystäviä. Itseasiassa sain kroatialaisen perheen, koulua pyörittävän perheen. Heidän kanssa nautin mm. joululounaan viime jouluna. Ja kun sinulla on moisia ystäviä, he esittelevät sitten sinua edelleen ja näin tuttava- ja ystäväpiirisi laajenee ikäänkuin automaattisesti.

Mutta se kieli. Sen puuttuminen hankaloittaa omatoimista ihmisiin tutustumista vaikka suurin osa paikallisista täällä puhuukin englantia. Kroaatinkielen puuttuminen sitten taas puolestaan, melko luontevasti, ajaa sinut seuraan jossa puhutaan englantia. Eli muiden seudulla asuvien ulkomaalaisten luokse.

Ihan rehellisesti sanottuna, vaikka niiden suhteiden luominen vanhemmalla iällä on vaikeaa, vaikkei sitä yhteistä kieltä välttämättä ole, niin kyllä minä olen, tämän 1,5 vuoden maassa asumisen jälkeen, luonut edellä mainittujen tuttavuuksien lisäksi myös melkoisen määrän kaverisuhteita. Voisin väittää jopa, että olen onnistunut löytämään pari ystävääkin. Eli saanut siis paljon enemmän aikaan tällä sektorilla kuin siellä pikkukaupungissa Suomessa.

Tämä sosialistuminen tuntuu olevan niin laaja asiakokonaisuus, että lienee syytä palata aiheeseen vielä huomenna ennenkuin täytän internetin tällä tämän päiväisellä postauksella. Palataan asiaan siis huomenna, vaikkapa siltä pohjalta että mitä minä olen ihan konkreettisesti tehnyt löytääkseni kavereita ihan vieraassa ympäristössä. Ja kuinka loppujen lopuksi olen siinä onnistunut.