27. joulu, 2017

Joulun jälkeen

Kastel Stari

13-15 C

Pilvistä, sadekuurojen mahdollisuus

Olipa eilen tapaninpäivän aamuna rauhoittavaa herätä roskisautojen kolinaan. Se oli merkki siitä, että arki lähestyy, kaupat ja cafebarit ovat auki ja elämä soljuu taas normaalisti. Joulu on tältä vuodelta ohitse. Onneksi.

En minä mikään joulun vihaaja ole, en suinkaan. Joulunahan on mukava rauhoittua, tavata sukulaisia, ystäviä ja kavereita. Ja syödä hyvin. Paitsi että jos ihan kauheasti tästä nykyelämästäni vielä rauhoitun, sydänkäyrä näyttää sen jälkeen suoraa viivaa. Sukulaisia ei näillä huudeilla paljoa ole näkynyt, ystäviä ja kavereita voin tavata vaikka joka päivä. Eikä tuohon hyvään ruokaakaan joulua tarvita.

Mitenkäs se joulu sitten täällä 'palmun alla' sujui? Oikein hyvin, kiitoksia vain. Aattoilta oli kalkunailta, ei siis siksi että juhlijat olisivat muistuttaneet kalkkunoita vaan siksi, että menu koostui kalkkunasta. Vietin aaton nimittäin meidän kylän kansainvälisen yhteisön parissa ja nautimme peripohjoisamerikkaisen jouluaterian kalkkunoineen, täytteineen ja muine tilpehööreineen. Suomalaisen twistin joulupöytään toi Koskenkorva -snapsi, sillä roudasin isäntäperheelle joululahjaksi Kossupullon joka löytyi tuolta kaapista. Kiskoimme sen sitten siinä ennen kuin kävimme kalkkunan kimppuun.

Joulupäivä kulahti kroaattiystävien luona joululounaalla. Siitä, että oliko se jonkinlainen perinteinen vai ei-perinteinen kroatialainen jouluateria, siitä minulla ei ole minkäänlaista käsitystä sillä täällä perinteet, myös joulupöytäperinteet, vaihtelevat eri alueiden välillä. Slavoniassa syödään erilaisia jouluruokia kuin Istriassa jossa puolestaan syödään hieman erilailla kuin täällä meillä Dalmatiassa. Jossa on tietysti ne parhaimmat ruuat, perinteet ja mukavimmat ihmiset. Ja miellyttävin ilmasto. Ja parhaat expatit.

Koska tuo alkujoulu meni kylillä luuhatessa, pääsin vasta tapaninpäivänä perinteisen, itsetehdyn, suomalaismätön kimppuun. Ja kyllä sitä sitten tulikin mätettyä! Oma kinkunkorvikkeeni, lopatica -kinkku oli ok, olisi ehkä vaan pitänyt malttaa pitää sitä hieman pidempään uunissa. Mutta kyllä se nytkin ihan maukasta ja yllättävän mehevää oli. Eli siis aivan syötävää. Ehkä kaikista ylpein näistä omista väsäyksistäni olin imelletystä perunalaatikosta, jonka tein siis ihan ihka ensimmäistä kertaa. Loora oli hämmentävän hyvää, jopa imellytys oli onnistunut! Ja koska se oli hyvää, niin sitähän tuli sitten eilen vedettyä enemmän kuin mahaan olisi mahtunut. Mikä aiheutti sen, että eilinen ilta meni oman mahan vieressä köllötellessä. Vaikka oli hieman paha olo, sitä kinkkua piti silti välillä käydä ihan pikkaisen veistelemässä illan kuluessa......

Jouluruokaa tuli väännetyksi sen verran, että vaikka pistin siitä puolet pakkaseen, täytynee niitä laatikoita ja sitä kinkkua vielä tänään pudotella. Huomenna torstaina on sitten sen perinteisen, joulunjäkeisen spagetin ja jauhelihakastikkeen vuoro. Ihan järjettömällä valkosipulilla maustettuna.

Seuraavaksi olisikin vuorossa uusi vuosi. Ja ne perinteiset nakit ja perunasalaatti. Jonka ajattelin tehdä ihan itse, noiden jouluruokien onnistumisesta innostuneena. Katsellaan sitten mitä siitä tulee.....

Ai niin, muutama sananen joulun keleistä. Meillä oli aattona ja joulupäivänä aurinkoiset päivät ja lämpöä iltapäivisin hyvinkin reippaat 15 astetta. Iltapäivällä, siitä huolimatta että aamuisin autojen lasit saattoivat olla jäässä, pystyi istuskelemaan terassilla kevyesti ilman takkia arskat päässä. Tapaninpäivänä oli pilvistä ja selkeä sateen uhka, lämpökin oli auringon puutteessa pudonnut reippaaseen kymmeneen asteeseen. Tämän päivän ennusteen näette tuolta pläjäyksen alusta.

Näin tänään pitkästä aikaa. Kuten huomaatte, elämä jatkuu joulunkin jälkeen. Miten, siitä tarkemmin sitten taas huomenna.