29. joulu, 2017

Vuoden viimeinen

Kastel Stari

7-10 C

Puolipilvistä, tuulista 20 km/h (keltainen varoitus)

Tästä lähtee vuoden viimeinen blogipläjäys.Tiedän toki että varsinaiseen vuodenvaihteeseen on vielä reipas vuorokausi aikaa, mutta blogikirjoittajien työehtosopimus kieltää työskentelyn viikonloppuisin ja arkisin, ja kun ylitöitäkään ei saa tehdä, niin tänään perjantaina lyödään päättyvän vuoden tapahtumat yhteen ja käydään läpi lupaukset vuodelle 2018. Seuraava löpinä ilmestyy sitten ensimmäisenä tiistaina tulevan vuoden puolella.

Mitä vuodesta 2017 jää käteen? Mikä ajatus on päällimmäisenä kun mietin päättyvää vuotta? Vastaus on, että tylsyys. Tai siis se, ettei oikeastaan mitään sen suurempaa tapahtunut vaan päivät seurasivat toisiaan rutiininomaisesti. Jos tuon tylsyyden haluaa korvata jollain muulla sanalla, olkoon se vaikka kotiutuminen. Nyt vuotta 2017 jälkikäteen katsellessa lienee ihan oikeutettua sanoa, että tämän vuoden aikana kotiuduin tänne uuteen kotikaupunkiini lopullisesti. Tutustuin uusiin ihmisiin, sain uusia kavereita joista osasta tuli jopa ystäviä, kävin erilaisissa paikoissa, näin ihan uusia asioita ja kenties, siis kenties, opin elämään vähän enemmän niinkuin kroaatit elävät. Tai sitten en. Näistä kun ei aina ota selvää.

Tuota arkielämäksikin kutsuttua elämänmenoa piristivät vieraani joiden seurasta nautin ihan rehellisesti sanottuna paljon. Oli mukava esitellä näitä meidän nähtävyyksiä, oli mukava katsella kun ihmiset viihtyivät ja oli mukava kokea vieraiden kanssa itsekin uusia elämyksiä. Jos tunnet pientäkin halua reissata alkavalla vuodella Kroatiaan, otapa yhteyttä nyt kun (vielä) asun täällä Dalmatian kesäisissä oloissa ja kun minulla (vielä) on kämpässä tilaa majoittua. Kehitellään jotain. Minäkin olen taas vuoden viisaampi siitä mitä kaikkea täällä on tarjolla. Kesähän meillä alkaa jo huhtikuussa ja kestää aina pitkälle lokakuulle.

Yksi asia on pakko nostaa vuodesta 2017 vielä kerran esille. Se on faijan 'kuolema', joka lopulta ei ollutkaan ihan niin vakavaa. Eli ukko tuli ihan sananmukaisesti kuolleista takaisin ja istuskelee nyt kuulemma sairaalasängyn laidalla, syö ja ajaa partansa itse vaikka onkin välillä pikkaisen muissa maailmoissa. Minäkin ehdin, tosin lääkäreiden mielipiteisiin tukeutuen, julistaa äijän kuolleeksi. Vaan eipä ollut vielä aika. Kyllähän tuollainen sävähdytti, jopa yllättävän paljon ottaen huomioon sen, että meidän välimme ovat olleet kaikkea muuta kuin läheiset jo useamman vuosikymmenen. Silti vuoden sykähdyttävin hetki.

Vuosi 2017 lyhyesti; faija kuoli, mutta ei kuollutkaan. Oma elämäni kulki rutiininomaisesti niin, ettei aina välillä muistanut mikä viikonpäivä on menossa. Vuodessa oli 365 päivää ja kesä oli aivan törkeän kuuma. Siinä se 2017 lyhyesti.

Sitten vuoteen 2018. Ja niihin lupauksiin. Joita en tee. En osta kuntosalikorttia enkä aloita kaalikeitto-kananmuna-lentoemäntä -diettiä. Paitsi jos dietti todella sisältää ruokailuja tai muita aktiviteetteja lentoemäntien kanssa. Silloin voin harkita asiaa. En tee tota, en tee tätä enkä varsinkaan tee tuota. Mutta en kyllä jätä niitä tekemättäkään. Taisin luvata panosta kroaatin kielen opiskeluun 2017 alkajaisiksi. Arvannette kuinka siinä kävi. Eipä tullut panostetuksi koska kaikki kaverit puhuvat englantia. Siksi en lupaa alkavalle vuodellakaan mitään panostusta mihinkään suuntaan.

Entä odotukset vuodelle 2018. Juuri nyt, tätä kirjoittaessa, ei niitäkään ihan kauheasti ole. Toki toivon että elämä soljuu eteenpäin niinkuin se on soljunut tähänkin asti, toivon kaikille läheisille niin terveyttä kuin menestystä jne. osv. mutta ei minulla omaan elämääni kohdistuvia suuria odotuksia ole. Katsellaan mitä eteen pamahtaa ja eletään sitten sen mukaan. Eikö tuollainen kuullosta ihan pikkaisen eläkeläisen elämältä?

Lopuksi haluan toivottaa ihan kaikille erinomaisen hyvää uutta vuotta 2018! Tehdään siitä ihan pikkaisen parempi kuin yksikään edeltäjistään on ollut. Yhdessä.