22. tammi, 2018

Viikon alku

Kastel Stari

4-9 C

Puolipilvistä

Maanantai. Taas. Viikonloppu meni ihmetellessä, ensinnäkin lauantaina sitä kun oli niin hieno päivä ilmojen puolesta että oli oikein nautinto olla tuolla ulkona ja haistella ihan oikeasti kevään tuoksua. Sitä kun oli ilmassa. Siis tammikuun 20. päivä. Joka ei todellakaan ole ihan tavallista edes täällä meidän välimeren ilmastossa. Sunnuntaina tuli vettä sitten ihan kohtuudella aamupäivän, myöhäinen iltapäivä kääntyi lopulta aurinkoiseksi sekin. Lämpöä molempina päivinä oli sellaiset 10-13 astetta. Tänään näyttäisi olevan sitten vuorossa aurinkoa. Kylmää tosin, mutta aurinkoa kumminkin.

Sitten ihan toisiin asioihin. Kesäloma-aika on taas lähestymässä ja kuulemani mukaan Suomessa oli viikonloppuna legendaariset Matkamessut. Joista, tai joiden jatkoilta, omasta varastostani löytyisi hyvinkin monenlaista ja monenkirjavaa muistoa edellisestä elämästä. Ei nyt mennä niihin, mutta selkeästi huomaa lomien lähestyvän. Sen huomaa vaikkapa niistä kyselyistä joita minulle on viikonlopun aikana kopsahdellut. Ja antaa tulla vaan, vastailen niihin pääsääntöisesti yksityisesti, mutta joskus silloin tällöin myös täällä blogin puolella.

Niinkuin vaikka nyt. Kaksi kysymystä; uskaltaako netitse varata majoitusta Splitin seudulta ja kuinka autonvuokraus toimii. Majoituksen uskaltaa, ja melko usein se pitääkin varata etukäteen ja vieläpä usein netitse. Varsinkin huippusesongin aikaan on aivan turha ilmestyä paikalle ja koittaa löytää vapaata kämppää. Semmoista kun ei löydy. Suosittelen vahvasti käyttämään erilaisia varaussivustoja, kuten vaikkapa Booking.com, sillä näiltä sivustoilta löytyy oikeastaan kaikki vaihtoehdot ja perustus- muutosehdot ovat turvallisia. Toki jos olette, tai joku tuttavistanne on majoittunut, jossain hotellissa/apartementoksessa aikaisempina vuosina, on mahdollista ottaa suoraan yhteyttä sinne. Ei se yleensä hintaan vaikuta, mutta tutun kanssa on helpompi toimia. Peruutustapauksissa en tosin tiedä miten mahdollinen etukäteismaksu palautetaan näissä tapauksissa. Uskoisin että tässä ei ole mitään ongelmaa.

Kannattaa muuten miettiä tänne Splitin seudulle suunnatessanne, että onko ihan pakko asua Splitissä tai turistikohde Trogirissa, jossa kummassakin hinnat ovat huomattavasti korkeammat kuin vaikkapa näillä meidän huudeilla Kastelassa. Täältä pääsee kuitenkin todella helposti sekä Splitiin että Trogiriin niin autolla kuin julkisilla. Ja niitä uimarantoja löytyy meidänkin kylistä.

Autonvuokraus. Sepä se onkin sitten ohan oma maailmansa. Yleensä yhtiöt julkaisevat hinnan mitä auton vuokraus kustantaa per vuorokausi. Ja kuinka monta kilometriä hinta sisältää. Kannattaa oikeasti tutkailla eri yhtiöiden säännöt ja ehdot melko tarkaan. Auto pitää varata ja vuokrata luottokortilla.

Kukin yhtiö pidättää nimittäin luottokortilta tietyn summan ns. takuumaksuksi. Eli maksuksi josta sinua veloitetaan jos autolle sattuu jotain. Tai jos et vaikka palautakaan autoa sovittuna aikana sovittuun paikkaan. Tai jos olet sotkenut, rikkonut tai tehnyt autolle jotain sovitusta poikkeavaa. Yleensä, normi-ihmisten kyseessä olessa, tuo takuusumma ilmestyy takaisin tilillesi välittömästi palautettausi auton.

Yksi asia vielä, jota kaikki eivät tule miettineeksi lomalle lähtiessään. Siis ihan mihin tahansa, ei välttämättä pelkästään tänne Kroatiaan. Ja se on matkustusimoitus. Tämä ilmoitus kertoo paikallisille suomalaisviranomaisille, kuten vaikkapa lähetystöstölle, että jos jotain suurempaa tapahtuu paikalla saattaa olla suomalaisia. Luonnonmullituksen tai jonkun muu katastrofin sattuessa se on ihan mukava että viranomaiset tietävät että juuri sinä ja sinun perheesi sattuu olemaan ongelma-alueella. Helpottaa pelastamistasi melko paljon. Joten, eiköhän moinen imoitus, jonka voi tehdä näppärästi netissä, kannatta tehdä.

Näin siis maanantaina. Katsellaan josko huomiselle keksittäisi vaikka jotain 'virallisempaa' juttua. Mutta jos ei, sitten puhutaan taas jotain omasta, joidenkin mielestä aivan turhasta elämästä.