6. helmi, 2018

Laitonta menoa

Kastel Stari

4-12 C

Puolipilvistä, iltapäiväkuurojen mahdollisuus

Kirjoitin eilen kaveristani, jonka on pitänyt lähteä Malediiveille töihin. Epäilin ettei tyyppi olisi lähdössä ainakaan vielä maanantaina ja että iltapäiväoluet nautittaisi ihan niinkuin ennenkin. Ja niinhän ne nautittiin. Siis eilen. Tyyppi lähtee sitten tänään, puoliltapäivin kuulemma Zagrebin kautta yhden pompun taktiikalla. Ja business -luokassa, josta olen kyllä hieman kateellinen. En Malediiveista, mutta siitä business classista.

Koska tiedän että hän lukee näitä juttujani ja varmasti jossainpäin maailman lentokenttiä Google Translator vinkuu nytkin, niin koitetaan pistää mahdollisimman yksinkertaisesti: hyvää matkaa Blaine. Pärjäile. Me näemme toukokuussa, me koitamme pitää Kastelaa Helenin kanssa pystyssä siihen asti. Ja ne seuraavat oluet, jos/kun ne juodaan Dupinissa, ovat sitten minun piikkiin. Jos ei ole loppukuu. Jos ne bisset juodaan Beltiksessä, sinä maksat. Riippumatta siitä mikä kohta kuukaudesta on meneillään.

Yksi lähtee, toinen tulee. Eilen meidän huudeille pätkähti norjalainen kaveri Hans, joka on ollut muutaman kuukauden hommissa jossainpäin Afrikkaa. On kuulemma lennellyt pitkin poikin aavikkoja ja väistellyt ampuvia, siis ihan oikeasti oikeilla aseilla oikeasti ampuvia rikollisjoukkoja. Vaikka lensi Punaisen Ristin tunnuksilla. Hans palasi 'kotiin' muutamaksi viikoksi ja lähtee sitten taas jonnekinpäin.

Kävin eilen muutaman kylän päässä sijaitsevassa ostoskeskuskuksessa hankkimassa smoothie -koneen ja bluetooth -kuulokkeet Rockyn ja minun aamulenkkejä silmällä pitäen. Siis nuo kuulokkeet, ei smoothie -kone, on niitä lenkkejä varten. Tykkään nimittäin kuunnella musiikkia kun jolkottelemme Rockyn kanssa jokaikinen aamupäivä menemään pitkin poikin Kastelan kylien katuja ja kujia. Tällä hetkellä on menossa muuten 70 -luvun musiikin soittolista. Mutta kun sitten eilen olin palaamassa kotia kohti kauppareissultani, ajoin suoraan poliisin ratsiaan.

Pysäyttelivät siinä autoja, itseasiassa kaikki autot jonosta jossa ajelin, pysäytettiin. Ei puhalluksia, kunhan katselivat papereita tai muuta vastaavaa. En ihan päässyt perille mikä oli ratsian tarkoitus, sillä kun ajoin paikalle, jossa siis kaikki autot ennen minua odottelivat siinä tien sivussa, poliisi nosti kättä moikkaukseen ja näytti että eikun eteenpäin vaan. Sattui nimittäin olemaan tyyppi tuosta naapuritalosta, joten ei kait halunnut häiritä ulkkaria ja ajattelin että jos tuota joskus haluan kiusata, niin siinähän se asuu tien toisella puolella. Voin vaikka tarjota sille kaljan ja kysellä sitten jos siltä tuntuu...... On nimittäin joskus aiemminkin grillailtu ja nautittu olut jos toinenkin tämä poliisin kanssa.

Eihän tuo pysäytys muuten niin iso asia olisi ollut, mutta kun autoni on niin laiton kuin olla ja voi. Se on edelleen Suomen rekisterissä, jota se ei olisi saanut olla enää vuoteen. Sitä ei ole katsastettu täällä paikallisesti joten periaattessa en saisi enää ajaa sillä Kroatian teillä. Mutta jos ihan pikkaisen vaan käväisen silloin tällöin kylillä, joskus Splitissä enkä aja yhtään kauemmaksi, niin onko se nyt niin kauhean väärin? Toki laitonta, mutta onko se väärin? Kun se kumminkin liikkuu vielä......

Ja lopuksi sitten se ehkä tämän päivän suurin uutinen. Ohjelma ei alkanut eilen, mutta eilen se osui ensimmäistä kertaa silmiini. Nimittäin paikallinen Big Brother, joka pyörii meidän RTL kanavalla. Tokihan se yksi jakso kyseistä ohjelmaa piti katsoa. Mitään en ymmärtänyt, mutta muutoin meno näytti melkoisen samalta kuin suomalaisessa versiossa. Nuoria, äänekkäitä ihmisiä jotka häsläävät suljetussa tilassa. Ja yksi kiintiövanhus. Siinäpä se idea noin lyhyesti. Ei ensimmäisten kausien jälkeen kiinnostanut Suomessa ja tuskinpa kiinnostaa täälläkään. Mutta kivahan se on kun tietää että maailma on paikoillaan ja BB pyörii.