15. helmi, 2018

Ystävyydestä

Kastel Stari

3-10 C

Aurinkoista

Eilen oli ystävänpäivä. Päivä pisti minut miettimään omia suhteita kavereihin, ystäviin ja jopa sukulaisiin. Onko muutto palmun alle muuttanut jotain ystävyyssuhteissani, onko se kenties muutanut minua, kavereita, ystäviä tai suhteitani heihin? Ja jos on, niin miten?

Kuten todettua, vanhemmalla iällä on vaikeaa, tai ainakin vaikeampaa, luoda kaveruussuhteita, ystävien löytämisestä nyt puhumattakaan. Kun käytän termiä ystävä, tarkoitan sitä vanhan liiton ystävää, siis sitä tyyppiä jolle voi puhua asiasta kuin asiasta joista ei välttämättä ihan kaikille tule avauduttua. Ja joo, myönnetään, että moisen luottamuksellisen suhteen luominen vaatii aikaa ja on usein pohjustettu jo lapsuudessa/nuoruudessa, viimeistään opsikellessa. Mutta kyllä se onnistuu myöhemminkin kun sattuu natsaamaan.

Vanhemmilla ihmisillä on oma elämä melko usein valmis. On asunnot, on ura, on lapset ja on ne kaverit. Siihen yks'kaks ulkopuolisena solahtaminen on verrattain haastavaa. Mutta ei mahdotonta. Ei ainakaan kun olet repäissyt itsesi irti siitä omasta arjestasi, niistä omat kuviot omaavista tyypeistä ja muuttanut aivan uuteen arkeen. Varsinkin jos/kun satu löytämään siellä uudessa arjessasi ihmisiä jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin itse olet. Tuolloin yhteisen sävelen löytäminen on helpompaa. Paljon helpompaa kuin vääntää itseään johonkin jo vakiintuneeseen ja olemassaolevaan kuvioon. Vaikka aina, riippumatta tilanteestasi tai siitä missäpäin maailmaa olet, kaiken ratkaisee kuitenkin aina se miten kemiat natsaavat sen uuden tuttavuuden kanssa. Joskus ne natsaavat, joskus taas ei. Elämä vaan on sellaista.

Omalta kohdalta voin todeta että olen ollut melkoisen onnekas ystävyyssuhteissani täällä uudessa kotimaassani. Minulla on, ainakin omasta mielestäni, ystäviä joille oikeasti voin tarvittaessa purkaa niin itseäni kuin pahaa oloani. Joiden tiedän kuuntelevan ja auttavan mikäli vaan siihen kykenevät. Mutta aivan kuten Suomessa, ei noita tyyppejä ihan jonoksi asti ole. Toisaalta, minulle riittää se että minulla on ne muutamat kaverit johon voin luottaa täysillä. Ja noita tyyppejä ystäväpiiristäni löytyy.

Kun muutat Suomesta, on melko luonnolista että kotimaiset kaverisuhteet haalentuvat hiljalleen. Näin on käynyt myös minulle. Melko moni tyyppi, joita ihan oikeasti luulin kaveriksi, on jäänyt. Yhteydenpito on vaan hiipunut.Tämä ilmiö alkoi tosin jo kun aikoinani sairastuin. Tuolloin huomasi sen, kuka oli oikeasti oikea kaveri ja kuka ei. 'Eihän sille osaa mitään puhua kun se on sairaskin'. Mikä oli/on melko surullista.

Täällä olen löytänyt järjettömän määrän tuttavia, hieman vähemmän kavereita mutta myös muutaman todellisen ystävän. Tuttavien kanssa moikataan kun satutaan törmäämään, kavereiden kanssa voidaan käydä syömässä/kaljalla mutta ystävien kanssa yhteydenpito jatkuu varmasti vaikka, kuten melko odottettua on, elämä jossain välissä veisikin meidät eri suuntiin. Ja näitä kaikkia ihmissuhdelajeja olen hämmentävästi kyennyt luomaan täällä.

Ihmissuhteet eivät ole koskaan helppoja. Ne eivät ole sitä, olisi kysymys sitten tuttavista,kavereista tai ystävistä. Romanttisista suhteista puhumattakaan. Mutta yksi asia on varma. Minkäänlaista suhdetta et kykene muodostamaan mikäli et liiku. Jos jumitat kotona, et varmasti tapaa ketään. Et ainakaan livenä. Tässä kohdin en lasken Facebook- tai muita sosiaalisen median kavereita ihmissuhteiksi. Niinpä olen koittanut saada itseni liikkeellä mahdollisuuksien mukaan. Liikkeelle tapaamaan ihmisiä. Se kun on se ainoa tie löytää uusia ihmisiä elämääsi. Esimerkiksi tänään olen menossa Splitiin tapaamaan ensimmäistä kertaa livenä melkoista joukkoa tänne muuttaneita tyyppejä. Eikä tunnu yhtään pahalta. Miitistä sitten lisää huomenna kun on taas aika lyödä viikko kasaan.