28. helmi, 2018

Uusia ihmisiä

Kastel Stari

-3 - 3 C

Puolipilvistä

Niinhän sitten kävi, että muutaman plusasteen (3-4 C) ja auringon ansiosta eiliset lumet lähtivät kuin se kuuluisa veneerinen tauti muinoin eräästä helsinkiläisestä kaupungin osasta aikoinaan. (Nyt on muuten Google Translator kovilla tuon lauseen kanssa!) Oli jotenkin suomalaiskeväinen fiilis iltapäivälenkillä Rockyn kanssa kun purot solisivat sulanutta lunta ja varjopaikoikoista löytyi lumisia länttejä. Aivan kuten Suomessa normitalven jälkeen joskus huhtikuun loppupuolella. Puuttui vain twistiä pihoilla hyppivät tytöt. Hyppivätkö ne enää vai onko joku Pokemon Go vienyt tämänkin harrastuksen?

Vielä aamulla, aamulenkin aikaan, sivutiet olivat peilijäässä kuten myös pääosa jalkakäytävistä. Pääväylät oli suolattu ja aurattu sangen kiitettävästi ja niinpä eilisen aamun työmatkaliikenne sujuikin kuulemma ilman suurempia ongelmia. Koulut olivat suljettu aamulla, iltapäivällä ne toimivat normaalisti. Täällähän koulua käydään kahdessa vuorossa, oppilaat ovat koulussa vuoroviikoin aamu- tai iltapäivä'vuorossa'. Mutta Kastela siirtyi siis normielämään kahden lumi-infernopäivän jälkeen.

Tänään on helmikuun 28. päivä ja on kulunut tasan 32 vuotta Olof Palmen murhasta. Kuulin muistopäivästä radiosta, en siis todellakaan muistele murhaa aktiivisesti päivittäin. Mutta sitä ihmettelen, kuinka voi olla olemassa tiettyjä tapahtumia joista muistaa tarkalleen missä oli ja mitä tekemässä kun kuuli asiasta. Minulle yksi näistä tällaisista tapahtumista on tämä Palmen murha. Olin nimittäin murhaa seuranneena päivänä 01.03., joka oli tuona vuonna lauantai, esittelytilaisuudessa missä esiteltiin gts Finnjetin, maailmanhistorian parhaimmain, kauniimman ja rakkaimman laivan, uutta hyttiosastoa Commodere Classia suurelle yleisölle. Seisoin kannen numero kuusi aulassa vieraita ohjaillen kun silloinen tuontantopäällikkömme tuli kuiskaamaan että Olof Palme on ammuttu. Tuolloin tuo ei minua paljon hetkauttauttanut, mutta jotain se näyttäisi liikauttaneen kun vieläkin muistan tapahtuman. 32 vuotta myöhemmin....

Sitten hyppy hetkeksi ruokabloggaajaksi. Olen vinkunut, ja saanutkin, kuivattuja herneitä Suomesta. Niitähän ei täältä kaupoista ei löydy. Minulla oli kolme puolen kilon pussia kaapissa ja päätin tehdä kunnon hernekeiton alkuviikon talvisen sään kunniaksi. Herneet likoamaan sunnuntai-iltana ja maanantaina keittopuuhiin. Itseasiassa kiehautin keiton verrattain pikaisesti kaasuhellalla ja siirsin sen tämän jälkeen uuniin muhimaan, missä annoin olla sen käytännöllisesti katsoen koko päivän. Tämä siis maanantaina. Illalla keitto jääkaappiin yöpymään.

Eilen tiistaina vielä pari tuntia uunimuhintaan ja valmista tuli. Ja tulikin hernekeittohistoriani ehkä paras keitto. Tuo pitkä haudutus kuuluu ihan normihernarin normivalmistusprosessiin, mutta taisin vahingossa osua myös maustamisessa tällä kertaa oikeaan. Valitettavasti en osaa kertoa teille mitä ja kuinka paljon mitäkin maustetta soppaan heittelin, sillä tein sen sananmukaisesti näppituntumalta. Joten ette vieläkään saa lukea tästä blogista reseptejä ettekä ruokablogien tyyliin siitä kuinka ihanaa, loistavaa, suussasulavaa tai taivaallisen hyvää jokin ape oli. Minun hernekeitoni oli yksinkertaisesti vaan ihan törkeän hyvää.

Ai mikä tuo kuva tuossa ohessa on? Se on ultrakuva kolmannesta lapsenlapsestani. En ole saanut lupaa julkistaa uutista ennenkuin eilen vihdoin kysäisin että olisiko asia jo julkaisukelpoinen. Ja kuulemma oli. Joten nyt se on sitten julkaistu. Ainoa kysymys, lapsen sukupuolen lisäksi, on se että mihin kohtaan tämä uusi tulokas minun käsivarsissani mahtuu. Minullahan on oikeassa käsivarressa ensimmäinen lapsenlapsi Samuel ja vasemman kakkonen Iida. Nyt mietin että pitäisikö mennä sukupuolen mukaan, eli että pitäisikö tämä uusi tyyppi hakata vasempaan jos sattuu olemaan tyttö, vai äidin mukaan, oikeaan missä on tämän äidin ensimmäinenkin. Vaikeita päätöksiä on tämä elämä täynnänsä.